Kaksi melko saman kokoista saarta joista toisessa asuu lähes miljoona ihmistä ja toisessa muutama tuhat.
Vaadin muutosta tilanteeseen ja välimereltä haettuja pakokalaisia sijoitettavaksi Ahvenanmaalle. Sinne mahtuisi alkuun noin 900 000 uutta ahvenaa joista yksikään ei edes puhuisi ahvenien halveksimaa suomea.
Teneriffalla on miljoona asukasta ja Ahvenanmaalla 25000 asukasta
10
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Minä en kannata ajatusta, koska olen empaattinen kieliaktiivi ja en halua ruotsin kielen katoavan maailmasta kokonaan.
Ruotsin kielihän tulee katoamaan sekä Suomesta että Ruotsista muutaman vuosikymmenen sisällä.
Vain Ahneidenmaalla se voi säilyä. Ollaan jalomielisiä ja suodaan se asia.Eihän se mihinkään katoa koska meille on vuosia vakuutettu että ruotsin opiskelu ei ole mistään pois. Siinä se menee tulijoiden äidinkielen lisäksi päähän kuin vesi sieneen.
- Anonyymi
Tänään uutisen mukaan Etelä-Pohjanmaa menettää eniten väestöä kaikista maakunnista.
Se on myös kaikkein vähiten "monikultuurinen "alue eli mamuja on vain 2% väestöstä.
Huolimatta Närpiön kasvihuoneiden mamutyöläisistä tuo rusualue ei siis ole ottanut tai houkutellut mamuja!
Eikö olekin ristiriitaista, kun RKP on aina ollut kovin mamuttajapuolue?Odottahan hetki niin Peppu-Reino tulee kertomaan että Etelä-Pohjanmaa kasvaa tuhansilla ihmisillä vuodessa ja maahanmuuttajia siellä on todella paljon ja kaikki on kotoutettu uskomattoman hyvin lähinnä siksi että alue on ruotsinkielinen.
- Anonyymi
Minulla on parempi ehdotus!
Houkutellaan hinnalla millä hyvänsä kaikki mantereen rusut muuttamaan Ahvenanmaan saarille. Kyllä sinne helposti 300 000 asukasta mahtuu, kun suunnilleen saman kokoiseen Hong Kongiin mahtuu 7 miljoonaa asukasta.
Ahvenanmaa saisi jäädä virallisesti pelkästään ruotsinkieliseksi maailman tappiin asti ja muu Suomi siten virallisesti pelkästään suomenkieliseksi.
Ps. Toki mantereelle voisivat jäädä sellaiset rusut, jotka hyväksyvät suomenkielisen Suomen eivätkä vaadi mitään erikoiskohtelua kuten eivät vaadi muutkaan kielivähemmistömme.- Anonyymi
Peppu-Reino kirjoitti:
Mysko pippi på sverigefinnar och deras leverne. Gå få skåpet undersökt.
Nyt alkoi tökkimään pahasti, vaikka pakkoruotsini olen myös joutunut lukemaan?
Onko tuo jotain ruotsin muumislangia? Mitä ruosut kuuluvat tähän aiheeseeen?! Anonyymi kirjoitti:
Nyt alkoi tökkimään pahasti, vaikka pakkoruotsini olen myös joutunut lukemaan?
Onko tuo jotain ruotsin muumislangia? Mitä ruosut kuuluvat tähän aiheeseeen?!Farbror håller nu bara snällt i hatten sin och botaniserar bland sina egna förkortningar och kategoriseringar. Ingen vill ens veta vad de är, så var vänlig och lär dig äntligen att skriva ens en begriplig finska.
- Anonyymi
Tosiaan Ahvenanmaa olis hyvä asyyli rusuille, koska siellä ruotsin kieli säilyy, kun Ruotsista ja Suomesta se on jo kadonnut.
- Anonyymi
Peppu-Reino kirjoitti:
Farbror håller nu bara snällt i hatten sin och botaniserar bland sina egna förkortningar och kategoriseringar. Ingen vill ens veta vad de är, så var vänlig och lär dig äntligen att skriva ens en begriplig finska.
Et vieläkään kertonut, miten ruosut liittyvät avauksen aiheeseen!?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512284Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖261127Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut841007Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me127867vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22793Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49769