Bitcoin tulee. Oletko valmis?

Anonyymi

Uutisointi maailman valuuttamarkkinoilla heijastelee epävakaita aikoja. Dollari menettää suosiotaan ja siitä ollaan luopumassa. Euro on fedin alainen ja roikkuu dollarissa. Dollarin syöksyessä syöksyy myös euro. Jo nyt osittain futuureja sidotaan muuhun kuin dollaripohjaiseen valuuttaan.

Tällaisen kehityksen jatkuessa alkaa hallituksilla loppua usko perinteiseen rahajärjestelmän toimivuuteen. Tätähän on povattu jo muutama vuosikymmen, mutta kultakantaan siirtyminen takaisin on ollut kovin tuskallista.

Nyt meillä on bitcoin. Kymmenen vuotta ovat osoittaneet sen toimivaksi ja lähes kaikissa rahan ominaisuuksissa se on dollaria parempi. Uskon että jopa suomalaiset pankit harkitsevat salaa kabineteissaan bitcoin -pohjaiseen järjestelmään siirtymistä. Se voi olla elinehto. Sellaisiakin ajatuksia kuulee tohtoristason miehiltä, että tilanteen korjaamiseksi pitäisi antaa kaikkien pankkien kaatua. Jos silloin ei ole bitcoinia tarjota korvaavaksi valuutaksi, niin kulta- ja hopeakolikot jäävät ainoaksi rahan käsitteen korvaajiksi. Ja tähän tuskin olemme menossa, koska pankit ja hallitukset haluavat tavalla tai toisella hallita ja valvoa varallisuuttamme.

https://dawn.fi/artikkeli.cfm/2019/09/30/venezuelan-keskuspankki-saamassa-bitcoineja-oljy-yhtio-yrittaa-pelastaa-maksuliikenteensa

8

443

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • Heh, hyvä kommentti. Totuus on tosiaan tarua/satiiria ihmeellisempää.

        Polvet alkaa vanhan liiton äijillä tutista rankasti!! Lorun loppu on väistämätön!

        Mutta HEI!! VOISIKO JOKU MYYDÄ MINULLE BITCOINEJA TAI HELIKOPTERIRAHAA ONECOINEILLA? MAKSAN RUNSAASTI!!

        MUAHAHAMUIAHAHAHAHAHAAAAA

        Poijjaat!! Taasen!

      • Anonyymi

        Ei ole enää leikin asia. Nykyinen rahajärjestelmämme on todellakin tulossa tiensä päähän. Kymmen vuotta sitten kuulin bitcoinista ensimmäisen kerran. Myös arvioita siitä että bitcoin voi joskun korvata eurot. Nauroin, mutta en naura enää. Ei taida löytyä yhtään naurajaa.

        Saamme olla tavattoman onnellisia että bitcoin on olemassa ja käyttäjämäärät kasvavat kolmanteen potenssiin. Uskon että siirtymä bitcoin valuuttaan alkaa vasta kunnolla muutaman vuoden päästä vaikka kyllähän tuo näyttää nytkin joka paikassa toimivat. Toimivuus on hyvä, mutta kansa ei oikein usko sitä niin kuin ei monetkaan näillä palstoilla.
        Sitten kun näkee tuttavansa sitä käytettävän ja vierestä voi seurata niin usko asiaan tulee mukaan.

        Kiitos S.Nagamoto hyvästä toimivasta rahasta.

        https://www.salkunrakentaja.fi/2017/11/sijoitusstrategin-hurja-ennuste-nykyinen-rahajarjestelma-on-tulossa-tiensa-paahan/

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jos tätä oksennusta nyt jotenkin koittaisi analysoida ... välissä on isompia paloja ja välissä velliä, kuten oksennukseen kuuluukin ...

        Point 1: Lohkoketjuteknologia ja bitcoin liittyvät toisiinsa ainoastaan siten että "nagamoto" kehitti uuden tietokantateknologian (lohkoketjun). Ja sitten myöhemmin hän keksi siihen sovelluksen: bitcoinin
        Point 2: Bitcoin ei ole mitään rahaa. Se ei ole mitään pysyvää. Se on olemassa ainoastaan siksi että se on saanut suuren huomion ja sen ympärille on kehittynyt iso infrastruktuuri, johon mahtuu myös kusettajia.
        Point 3: On typerää ja naiivia likinäköisyyttä tuijottaa bitcoinia mahdollisen talouskriisin pelastajana, koskapa se on AINOASTAAN yksi em. teknologian sovellus

        Alkaako mennä jakeluuun? Puupäät!

        "Nagamoto" ei ole keksinyt mitään "rahaa"! Vaan aivan jotain muuta. Meneekö jakeluun, PUUPÄÄT! Kyse on tietokantateknologiasta, jonka päälle tämä "nagamoto" kehitti sovelluksen, bitcoinin.

        Meneekö jakeluun, PUUPÄÄT!

        MUAYHYAAAAMUHYHHAHAHHUYAMUAHHAHAHAAAAA

        Poijjaat!! Taasen!

      • Anonyymi
        Avotampio_ kirjoitti:

        ”Esimerkiksi missä ominaisuuksissa se on dollaria parempi? Tuskin ainakaan käytettävyydessä.”

        Ensin voisi luulla että sinulla on kielteinen asenne bitcoinia kohtaan. Kun menemme tuon mielipiteen juurisyihin, niin voimme todeta mielipiteesi johtuvan tiedon puutteesta.

        Huomaan sinun olevan tietämätön bitcoinin ominaisuuksista joita on ylistetty jo vuosia lehdistössä.

        Tässä joitakin etuja, joista ei tarvitse kiistellä. Nämä ovat faktaa.

        1. Bitcoin on harvoja tapoja sitoa varallisuuttaan, josta verottaja ei pyydä tietoja. Bitcoin -varallisuutta ei veroteta.
        2. Ei sisällä inflaation riskiä dollarin tavoin, koska maksimimäärä on olemassa kuin kullassa.
        3. Bitcoin ei ole bankkiirisukujen politiikan tekoväline kuten dollari.
        4. Ei kilpaile eri valuuttojen kanssa kuten dollari.
        5. Ei ole jaossa keskenään kilpailevissa eri pankkiryhmissä.
        6. EKP ei valvo bitcoinin käyttöä. Dollaria ja euroa valvotaan ja manipuloidaan.
        7. Bitcoin toimii aina. Dollari vain silloin kun sen välittäjäliikkeet ovat töissä.
        8. Bitcoin siirtyy sukkelaan juhlapyhistä huolimatta. Euro/dollari -siirrot hidastuvat poikkeavina aikoina.
        9. Bitcoin -siirto ei näy pankkien tietokannassa, eikä aiheuta jatkuvia selvityksiä, mikä vie omaa aikaa.
        10. Yöllä ja päivällä yhtä nopeat siirrot. Käytännössä aina alle minuutti.
        11. Bitcoin -siirrot ovat erittäin joustavia, koska siirrossa ei tarvitse erikseen kirjata lähettäjän ja vastaanottajan tietoja.
        12. Dollari -tilin avaaminen vie tunteja ja sitä ei myönnetä kaikille. Ajan myötä kyllä, mutta vaatii paljon asiapapereita. Bitcoin -tili avautuu minuutissa ja kaikille.
        13. Bitcoin -tilin avaaminen ei maksa. Dollari -tilin avaamisessa on pankkikohtaiset perustamiskulut ja kk -maksut.
        14. Dollari -siirron voi pankki perua. Bitcoin -siirtoa ei voi perua.
        15. Bitcoin -siirrossa ei tarvitse tehdä valuuttojen vaihtoja.
        16. Dollari -siirto (esim. Forex) vaatii jonottamista. Bitcoin -siirto ei.
        17. Dollari -nostoissa ja siirroissa on rajoitukset ja selvityslomakkeet. Bitcoin -siirrossa ei ole rajoituksia, eikä selvityksiä.
        18. Dollareita siirrettäessä pitää aina tunnistautua, mikä joskus hidastaa huomattavasti asioiden hoitoa. Bitcoin -valuuttaa käytettäessä tunnistautumista ei tarvitse tehdä koskaan eikä missään.
        19. Dollaria siirrellessä virkailijat kyselevät mitä ihmeellisimpiä asioita. Usein jopa asioita joiden ei pitäisi siirtoon liittyä mitenkään. Bitcoin -siirroissa kukaan ei kysy koskaan mitään.
        20. Fyysinen raha on poistumassa. Digitaalisia dollareita ei voi pitää omassa hallussa. Bitcoin pysyy aina omassa hallussa, kuten käteinen. Bitcoinit voi säilöä vaikka CD -levylle ja säilöä kassakaappiin.

        Eritoten täytyy tiedostaa että dollari siirtyy koko maailman pankkijärjestelmän kautta, mikä aiheuttaa paljon ongelmaa mm. hitautta.

        Bitcoin -siirto ohittaa koko pankkijärjestelmän ja siirtyy suoraan minun lompakosta vastaanottajan lompakkoon.

        Omasta puolestani uskallan lyödä toisesta silmästä vetoa että bitcoin korvaa dollarin (yli 50% markkinaosuus) seuraavan viiden vuoden kuluessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen kohta näyttäisi olevan pikaisella silmäyksellä täyttä puppua tai tosiasioiden tarkoituksellista vääristelyä. Kyse lienee taas nytkin jonkun epätoivoisen luuserin yrityksestä pelastaa muutama euro pieleen menneestä 100 euron sijoituksestaan. Säälittävää.

    • Anonyymi

      "Nyt meillä on bitcoin. Kymmenen vuotta ovat osoittaneet sen toimivaksi ja lähes kaikissa rahan ominaisuuksissa se on dollaria parempi"

      Esimerkiksi missä ominaisuuksissa se on dollaria parempi? Tuskin ainakaan käytettävyydessä. Hyvä huomio: kymmenen vuotta eikä bitcoin ole saanut mitään aikaan eikä päässyt mihinkään. Muuta kuin ladunavaajana spekulaattoreiden suosikiksi

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      89
      1378
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      43
      903
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      827
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      808
    5. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      81
      720
    6. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      711
    7. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      708
    8. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      707
    9. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      648
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      647
    11. 66
      633
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      631
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      43
      601
    14. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      575
    15. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      10
      568
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      566
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    18. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      537
    19. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      512
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      505
    Aihe