Nuoruudessani 50 vuotta sitten olin vaimoni kanssa vierailulla toisen nuorenparin luona. Mies käytti vielä naisen sukupuolielimistä vanhastavaa kiertoilmausta "ruma paikka". Protestoin jyrkästi ja pidin ilmausta naista pahoin halveksivana. Suorastaan loukkaannuin naisten puolesta ja toin sen julki.
Ilmausta tuskin enää kuulemme, mutta ajatuksellisia jäämiä suhtautumistavasta on edelleen viljalti.
Ns. pornon pääaiheena ovat neidot, jota esittelevät kauniita elimiään ujostelematta ja ylpeinä, selvästi tietoisina naiseudestaan ja siitä, että ovat ihailun kohteina. Jos miehet oikeasti pitäisivät naisen sukupuolielimiä rumina, ei olisi millään selitettävissä tällaisen kuvaston loputonta kysyntää.
Kun siskot ovat esitelleet elimiään irl, ovat miehet olleet suorastaan hurmiossa.
Kun olen suorastaan kampanjanomaisesti pyrkinyt kuvaamaan asian biologista puolta, sekä vitun että kauneudentuntemuksen koevoluutiota, olen törmännyt kummalliseen asiaan. Lukuunottamatta pettymyksen aiheuttamia turhaumia ja ruokotonta naisten haukkumista, vakavasti otettavat naisten ulkonäköä koskevat moitteet tulevat naisilta itseltään.
Syynä on tietysti loputon pelko, että ulkonäkö, myöskaan vitun kauneus ja suloisuus ei riitä. Luullaan, että se on miesten silmissä ruma. Ei ole, vaan se on kauneinta ja ihaninta, mitä mies koskaan voi nähdä. 🌹👀
Vittuko ruma paikka?
1
<50
Vastaukset
Jäi vielä mainitsematta, että pornokuvien pääaihe on todellakin tyttöjen sukupuolielimet. Jos ne eivät ole keskeisesti esillä kuvasarjan ainakin muutamassa kuvassa, koko sarja on kelvoton.
Samoinhan ne, jotka pitävät kiusoittelevasta riisuuntumisesta, strip teasesta, katsovat sen täydeksi huijaukseksi, jos tyttö ei riisu lopulta sukupuolielimiään täysin paljaiksi. Itse en tosin pidä. En pidä minkään sortin kiusoittelusta, vaan viehättävä nainen voi alkujaankin olla alasti.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt631227- 1071193
Miehen ja naisen ystävyys
Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa146896Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv64873- 70788
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel109692Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta
ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto103672- 56666
- 78591
- 43586