Minulla oli ensimmäinen seksikontakti jo jonkin aikaa seurustelemani uskovaisen naisen kanssa.
Kiihotuin liikaa seksin puutteen takia, ja yhdyin hänen anaaliinsa. Hän sai myös orgasmin kanssani. Mutta jälkeenpäin piti sitä likaisena ja jätti minut.
Olen ymmälläni, eikö uskovainen saa nauttia seksistä?
Kielletty hedelmä.
2
71
Vastaukset
Kuvauksesi on niin niukka, ettei kannata edes arvioida, mihin romanssinne kaatui. Mahdollisuuksia on lukuisia.
Tiukimmat uskovat eivät käsityksensä mukaan voi harjoittaa muunlaista, kuin avioseksiä, eivät edes masturbointia, mutta potevat jatkuvaa huonoa omaatuntoa, koska harjoittavat kuitenkin. Seksi on siksi tiukemmin mielessä, kuin muilla, joilla se jo muutenkin on keskeinen asia.
Ongelmaa lisää, että useimmille uskoville seksi on tabu, joten siitä ei voi puhua riittävästi toisen kanssa. On kipsissä. Ajatusmaailmasta ei siten voi saada tietoa.- Anonyymi
Ja vittu tieteen tohtori taas pätee persesuoleen puolta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5291703Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18857- 84843
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101786- 63705
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49701Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2657- 63656
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?65588- 65523