Greta-ilmiö

Gretan tapauksessa on useammassakin lehdessä todettu, ettei ilmastonmuutosta voi kiistää esimerkiksi tytöttelyllä tai ylipäänsä ohjaamalla keskustelua asiasta puhujaan. On tietysti absurdia että tällaista edes tarvitsee erikseen sanoa.

Ilmiö on tietysti yleisempi. Jos on päteviä perusteluja va-liikkeen tavoitteita vastaan, sellaiset pystyy varmastin sanomaan rauhallisesti ja oikeastaan viittaamatta va-liikkeeseen mitenkään. Jos jumalanpilkkalaki on säilytettävä, ympärileikkaus sallittava jne, tämä tuskin muuttuu siitä onko koko va-liittoa olemassakaan.

En ole tällä palstalla juuri nähnyt tuollaisia perusteluja. Eikö niitä ole?

17

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ilmastonmuutosta pyritään kiistämään juurikin tytöttelyllä ja ties miellä henkilökommentoinnilla. Tätä tehdään koska häiriköinti on helpoin tapa vaientaa ikävät soraäänet. Toki vaparit tietävät tämän koska käyttävät sitä itsekin. Ainahan se on helppo huudella muiden tekemisistä.
      Minusta jumalanpilkkalakia ei tarvitse säilyttää eikä ympärileikkausta sallia.
      Ajattelin vaan vastata ennen kuin taas ehdit kysyä, niin säästyy vaivaa puolin ja toisin.

      • Anonyymi

        Jatkuvastihan täällä on joku raivoamassa vapareista asiattomia delegitoimismielessä.


      • Heh, oikein arvattu.

        Arvaat varmaan jatkonkin: Eikö tällöin kannattaisi kuulua järjestöön, joka ajaa mm. noita tavoitteita?


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Heh, oikein arvattu.

        Arvaat varmaan jatkonkin: Eikö tällöin kannattaisi kuulua järjestöön, joka ajaa mm. noita tavoitteita?

        Valitettavasti se on mahdotonta, koska yhdityslaki 11 pykälä. Mutta jo varmaan sen tiesitkin. En muuten tiennytkään, että vaparit ovat ilmastonmuutosyhdistys.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti se on mahdotonta, koska yhdityslaki 11 pykälä. Mutta jo varmaan sen tiesitkin. En muuten tiennytkään, että vaparit ovat ilmastonmuutosyhdistys.

        Pelkäät, että joku (väkivaltainen ex-puoliso, rikollinen jota vastaan todistit, muu vastaava) lähtee etsimään sinua liittymällä sattumanvaraisiin yhdistyksiin ja pyytää niissä katsoa jäsenrekisteriä saadakseen kotipaikan jotta voi etsiä pienemmältä alueelta? Toistaiseksi esim. Tampereen VA:n jäsenistä kukaan ei ole pyytänyt katsoa jäsenrekisteriä.

        Haluatko muuten auttaa, esimerkiksi kommentoimalla uskonnonvapaus.fi:n tekstejä?

        Emme ole ympäristönsuojelujärjestö. Tarkoitus aloituksella on analogialla tuoda asiani esiin.


      • Anonyymi
        jori.mantysalo kirjoitti:

        Pelkäät, että joku (väkivaltainen ex-puoliso, rikollinen jota vastaan todistit, muu vastaava) lähtee etsimään sinua liittymällä sattumanvaraisiin yhdistyksiin ja pyytää niissä katsoa jäsenrekisteriä saadakseen kotipaikan jotta voi etsiä pienemmältä alueelta? Toistaiseksi esim. Tampereen VA:n jäsenistä kukaan ei ole pyytänyt katsoa jäsenrekisteriä.

        Haluatko muuten auttaa, esimerkiksi kommentoimalla uskonnonvapaus.fi:n tekstejä?

        Emme ole ympäristönsuojelujärjestö. Tarkoitus aloituksella on analogialla tuoda asiani esiin.

        Kunhan nyt kettuilin, yleensä se on joku muu joka rakentaa aasinsiltoja ;)
        Miksi ja miten noita pitäisi kommentoida?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kunhan nyt kettuilin, yleensä se on joku muu joka rakentaa aasinsiltoja ;)
        Miksi ja miten noita pitäisi kommentoida?

        Ensi vuonna aloitan varsinaisen uskonnonvapaus.fi-sivun tarkistuskierroksen. Yleisesti kaikki kommentit ovat hyödyksi. Samoin tarvitaan VA-lehdelle oikolukijoita jne.

        Pistä sähköpostia niin selittelen enemmän.


    • Anonyymi

      Jonkun pitäisi tehdä jotakin ilmastonmuutokselle.

    • Anonyymi

      Marionettinukke-Greta on nerokas ihmiskilpi. Taustaryhmä tunkee tympeää kommunismia Gretan suuhun. Jos Gretalle tehdyissä käsikirjoituksissa olevia päättömyyksiä kritisoi, punavihreät hyödylliset idiootit pitävät sitä loukkauksena Gretaa kohtaan. Ilmanstonmuutos on toki vakavasti otettava asia, mutta Gretan kaltaisia tuomiopäivän profeettoja emme tarvitse.

      • Anonyymi

        Osaatko yhtään eritellä, mikä varsinaisesti Gretan puheissa edustaa kommunismia?


    • Anonyymi

      Sekularismiin kuuluu tiedepohjaisuus ja rationaalisuus. Myös humanismia tarvitaan.

    • Anonyymi

      Ilmasto alkanut sairastua, kuin kakkos tyypin diabetes mussuttajat kulutus yhteiskunnassa?

    • Greta on vammainen, eikä siksi kuulu jumalan seurakuntaan.

    • Anonyymi

      En kiistä ilmastonmuutosta. Se on tosiasia. Silti minusta Greta-ilmiö on vastenmielinen.

      Greta 'Rupert' Thunbrg

      (Rupert viittaa roolihenkilöön, ja nimenomaan hänen tyllinsä ilmaista itseään = palopuhe, Chaplinin elokuvassa Kuningas New Yorkissa.)

    • Anonyymi

      HYödylliset idiootit taputtaa, Greta on jumalattaremme ja pelastaa meidät oikeauskoiset! Vääräuskoiset persut pitää uunittaa!

      • Eihän kirjoitukseni mitenkään ottanut kantaa ilmastonmuutokseen sinänsä.

        Kritiikkiä saa esittää, mutta se on esitettävä asiaan eikä esittäjään. Ilmastonmuutos ei ole vale sillä perusteella, että siitä puhuu "nuori idealisti", "asperger" tms. Kääntäen tietysti ilmastonmuutos ei ole totta sillä perusteella, että siitä puhuvat "nuoret ja aktiiviset" tms.

        Ja sama pätee vapaa-ajattelijoiden tavoitteisiin. Jos niissä on vastustettavaa, esitettäköön se suoraan.


    • Anonyymi

      Onko jo ilmestynyt ensimmäinen Perikato Adolf-tyylinen video, jossa Greta suuttuu?
      Saisi makeat naurut, kun Greta läksyttää syyllisiä. Esimerkiksi Olkiluoto 3 ei käynnisty millään, ja Greta antaa huutia Arevan voimalaitoksen tunareille.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      228
      7620
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5070
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4792
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3448
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2015
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      30
      1900
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1829
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1687
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      37
      1619
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      149
      1376
    Aihe