Onnellinen vimpeläinen

Olen onnellinen monestakin syystä, että olen syntynyt Vimpeliin. Lapsena sain vimpeläisiltä vanhemmiltani hyvän syyn kunnioittaa syntymäpitäjääni ja toisia ihmisiä. Sain käydä omaaa koulua, olla osa yhteisöä ja nauttia muiden kanssaeläjien seurasta. Työurani olen tehnyt pääosin Vimpelissä, opiskeluvuosien jälkeen muutama vuosi muualla, mutta veri veti takaisin kotikonnuille. Meillä on monen monta tekijää, jotka vetävät meitä enemmän ja enemmän rakastamaan tätä omaa kotikuntaamme ja hyväksymään myös ne vastoinkäymiset, joita jokainen pieni paikkakunta on joutunut kohtaamaan..niin isommatkin. Onnellisuuttani eniten koskettaa ne ihmiset, jotka eivät ymmärrä tämän pienen kylän isoa sydäntä, vaan likaavat omaa pesäänsä. Meillä on ollut monta hyvää kunnanisää, nyt meillä on ekä paras V. Salon jälkeen, pidetään kiinni!
40255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Oletko aineissa?

Äänestä
  • Ei taida olla. Joidenkin elämään vaan yksinkertaisesti mahtuu mm. vähän positiivisuutta, toisin kuin eräiden.

    Äänestä

Hyvä kirjoitus, arvostan. Kumpa voisin kirjoittaa omasta nykyisestä asuinkunnastani samoin.

Äänestä

On kyä syytäkin olla kun saa asua maaseudun rauhassa. Ei häiritte isiksen etäjatkeet nuo huumeitten tuojat rikolliset jengit.

Äänestä
  • Mitä hupaa. Täällä ei ole yhtään mitään!

    Äänestä

Olen muuttanut kuntaan silloin joskus. Silloin täällä oli jotain, enää ei juuri mitään. Ja suunta vain huonompaan.

Äänestä

Kerrankin kuulee jotakin positiivista. Hyvä sinä, joka aloitit keskustelun.

Äänestä

Katsokaa kaunista ruskaa ja antakaa sen piirtyä syvälle sisinpäänne. Kohta se on ohi niinkuin kaikilla asioilla elmässä on tapana mennä. Iloitse että näet kaiken tämän. iiloitse että kuulet muuttolintujen äänet. Iloitse kun syksyn tuoksut tulevat sieraimiisi. Tämän kaiken voi kokea Vimpelissä. Älä valita se ei auta sinua yhtään senttiä eteenpäin.

Äänestä
  • Tämä paikka on ahterista!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä paikka on ahterista!

    Asutko Alajärvellä ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asutko Alajärvellä ?

    tulihan se sieltä.

    Äänestä

Pienenä soudettu liian kovaa,selvästi juovuksissa.

Äänestä
  • Nousukänni päällä jos tämä persläpi kylä homeisine rakennuksineen tuntuu hyvälle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nousukänni päällä jos tämä persläpi kylä homeisine rakennuksineen tuntuu hyvälle.

    Muuta pois, urpo? Vai pitääkö emäntä noin tossun alla ettet voi tehdä itsenäisiä päätöksiä?

    Äänestä

Olen niin onnellinen tästä kotikunnastani. Hieno aloitus tämä kirjoituksesi. Liian paljon ihmiset valittavat. Valittajat voisivat muuttaa muualle. Olisi parasta kaikille.

Äänestä
  • Muuttaisimme heti jos saisimme asunnon myytyä. Tappiolla kyllä menisi, muttalaina pitäisi maksaa! Naurettavaa hehkutusta ilman mitään totuuspohjaa! Tämä on kuollut kylä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muuttaisimme heti jos saisimme asunnon myytyä. Tappiolla kyllä menisi, muttalaina pitäisi maksaa! Naurettavaa hehkutusta ilman mitään totuuspohjaa! Tämä on kuollut kylä!

    Naurettavaa valitusta ja itkemistä. Ei ihme että sulla on vaikeaa kun vanha talokin pitäisi saada myytyä voitolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naurettavaa valitusta ja itkemistä. Ei ihme että sulla on vaikeaa kun vanha talokin pitäisi saada myytyä voitolla.

    Sain uudet mielialalääkkeet ja Vimpelikin tuntuu nyt ihan suurelta miljoonakaupungilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sain uudet mielialalääkkeet ja Vimpelikin tuntuu nyt ihan suurelta miljoonakaupungilta.

    Näiden valittajien, jotka tuskin koskaan ovat muualla asuneet, olisi hyvä katsella peiliin. Kuseminen ja paskominen omaan pesään on typerintä mitä olla voi. Muuttakaa vi.. tu vaikka Seinäjoelle kerrostaloon vähäksi aikaa, niin totuus valkenee. Ai niin! Äiti ei olekaan passaamassa siellä... Velkaiseen taloon on paha ottaa kantaa, ne on niitä omia valintoja. Muuttakaa pois jos on tarvetta, siitä se elo urkenee. Terveiset teille oman pesän likaajat!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muuttaisimme heti jos saisimme asunnon myytyä. Tappiolla kyllä menisi, muttalaina pitäisi maksaa! Naurettavaa hehkutusta ilman mitään totuuspohjaa! Tämä on kuollut kylä!

    Älä itke, ei ne talot ja asunnot mene Alajärvelläkään kaupan. Samat talot myynnissä viikosta toiseen. Vain ne se saavat kaupat tehtyä, kun hinta tippuu alle 100 000 ja asunto/ talo on tehty 90 luvulla tai uudempi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näiden valittajien, jotka tuskin koskaan ovat muualla asuneet, olisi hyvä katsella peiliin. Kuseminen ja paskominen omaan pesään on typerintä mitä olla voi. Muuttakaa vi.. tu vaikka Seinäjoelle kerrostaloon vähäksi aikaa, niin totuus valkenee. Ai niin! Äiti ei olekaan passaamassa siellä... Velkaiseen taloon on paha ottaa kantaa, ne on niitä omia valintoja. Muuttakaa pois jos on tarvetta, siitä se elo urkenee. Terveiset teille oman pesän likaajat!

    Seinäjoella on palveluita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Muuttaisimme heti jos saisimme asunnon myytyä. Tappiolla kyllä menisi, muttalaina pitäisi maksaa! Naurettavaa hehkutusta ilman mitään totuuspohjaa! Tämä on kuollut kylä!

    Joo, kuollut on eikä se miksikään näillä hehkutuksilla muutu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo, kuollut on eikä se miksikään näillä hehkutuksilla muutu.

    Vimpeli ei ole kuollut eikä kuole, vaikka joka päivä parjaat Vimpeliä täällä.

    Äänestä

Omaan ja naapurin pesään paskojille voi suositella sitä kerrostaloasumista Seinäjoella niin sitten tietää missä on hyvä olla.Voi olla että kotikunta ei niin ikävältä paikalta enää tunnukaan.

Äänestä
  • Missä mukavampaa asua,kun järviseudulla.Seinäjoelle en muuttais millään.

    Äänestä

Tyytyväisyys lähtee itsestä. Onko nämä valittajat niin kyllääntyneitä omaan elämäänsä että täällä puretaan pahaaoloa? Vimpelillä on hyvät puolet ja toki talousongelmaa ja väestönkatoa mutta täällä on turvallista, koulut hyvät eskarista lukioon. Ja nyt meille vimpeläisille on yrittäjän kehittelemänä ja talkoilla tehtynä vaikka ja mitä hienoa Lakikselle. Oltaisiin ylpeitä siitä mitä on ja lopetettaisiin valitus ja tosiaan oman pesän sontiminen.

Äänestä
  • Jos tykkää, että lapsrt käy homekouluja!

    Äänestä

Näin ruska-aikaan on hyvä lähteä lenkille, eikä tarvitse kauas lähteä, kun voi hyvällä mielikuvituksella kuvitella olevansa lapissa.

Äänestä
  • Kyllä täällä Vimpelissä oli ennen ihmiset onnelisempia kuin nykyisin,täällä on raskasta asua
    Pieni ihmisryhmä tekee täällä asumisen vaikeaksi.

    Äänestä

Minäkin synnyin Vimpeliin, mutta olen saanut asua eräässä Etelä-Suomen kaupungissa jo vuosia kauemmin kuin Vimpelissä. Olen siitä onnellinen. Luonto on rauhallisessa lähiössä lähellä, harrastusmahdollisuudet ovat hyvät ja monipuoliset, palveluitakin on ja valinnanmahdollisuuksia. Ikääntyessäni on entistäkin selvempää, että jo järkisyistä on parasta pysyä asumassa muualla kuin Vimpelissä. Kaupungissa ikäihmisillekin on vaikka mitä toimintaa ilman, että pitäisi alkaa uskovaiseksi. Ei edes pesäpallouskovaiseksi. Se varmaan olikin se ensimmäinen erottava tekijä.

Äänestä
  • Asutko nyt alajärvellä rauhassa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Asutko nyt alajärvellä rauhassa

    Vimpelissä voi yllättää, mutta Alajärvi ei ole eteläsuomalainen kaupunki. Teidän täytyy nyt siellä hyväksyä se, mitä muuttotappiokunta oikeasti tarkoittaa: Paitsi ettette saa ihan uutta väkeä, niin suuri osa meistä Vimpelissä syntyneistä ja tällä hetkellä työikäisistä on päättänyt perustaa kodin muualle kuin sinne, elämme tyytyväisinä emmekä kaipaa Vimpeliin varsinkaan omien vanhempien muutettua tai kuoltua kuin korkeintaan kesällä ne, joille pesäpallo on tärkeää. Ne isommassa paikassa asumisen ja työskentelemisen edut ovat niin suuret. Isojen kaupunkien ympäryskunnatkin ovat haluttuja, Vimpeli ei ole edes sellainen.

    Pysy siellä missä olet meillä on hyvin jopa melkein sotakorkeakoulun käynyt noviisi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vimpelissä voi yllättää, mutta Alajärvi ei ole eteläsuomalainen kaupunki. Teidän täytyy nyt siellä hyväksyä se, mitä muuttotappiokunta oikeasti tarkoittaa: Paitsi ettette saa ihan uutta väkeä, niin suuri osa meistä Vimpelissä syntyneistä ja tällä hetkellä työikäisistä on päättänyt perustaa kodin muualle kuin sinne, elämme tyytyväisinä emmekä kaipaa Vimpeliin varsinkaan omien vanhempien muutettua tai kuoltua kuin korkeintaan kesällä ne, joille pesäpallo on tärkeää. Ne isommassa paikassa asumisen ja työskentelemisen edut ovat niin suuret. Isojen kaupunkien ympäryskunnatkin ovat haluttuja, Vimpeli ei ole edes sellainen.

    Pari asiaa tiedoksi Etelä-Suomeen. Suomessa ei ole ainuttakaan isoa kaupunkia. Vimpeliinkin muuttaa ihan uutta väkeä (toki väkeä muuttaa poiskin). Kaikki ihmiset eivät halua asua "isossa" kaupungissa. Minulle Vimpeli riittää tällä hetkellä varsin mainiosti.

    Vipelissä on yksi kauppa ja kioski. Minulle ne eivät riitä. Siksi asunkin Lappajärvellä, josta löytyy golf-kenttä ja hieno hotelli. Voin ajaa Mersedeksellä sinne nauttimaan laadukkaisa palveluista.

    Kohta vipeli onkin osa alijärveä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kohta vipeli onkin osa alijärveä

    Ei me kyllä haluta tänne eripuraisia vipeliläisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei me kyllä haluta tänne eripuraisia vipeliläisiä.

    Joo mutta milläs estät kun maisterilla suuri valta suorittaa yhtyminen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vipelissä on yksi kauppa ja kioski. Minulle ne eivät riitä. Siksi asunkin Lappajärvellä, josta löytyy golf-kenttä ja hieno hotelli. Voin ajaa Mersedeksellä sinne nauttimaan laadukkaisa palveluista.

    Niukat on sulla tiedot Vimpelistä. Täällä on kaks golf-kenttää. Köyhässä Lapajärvessä vai yks.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niukat on sulla tiedot Vimpelistä. Täällä on kaks golf-kenttää. Köyhässä Lapajärvessä vai yks.

    TOTTA JA KESKELLÄ KYLÄÄ HOMO PATSAS JOTA LAPPAJÄRVELLÄ EI OLE KIITOS VEDON

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Olen onnellinen monestakin syystä, että olen syntynyt Vimpeliin. Lapsena sain vimpeläisiltä vanhemmiltani hyvän syyn kunnioittaa syntymäpitäjääni ja toisia ihmisiä. Sain käydä omaaa koulua, olla osa yhteisöä ja nauttia muiden kanssaeläjien seurasta. Työurani olen tehnyt pääosin Vimpelissä, opiskeluvuosien jälkeen muutama vuosi muualla, mutta veri veti takaisin kotikonnuille. Meillä on monen monta tekijää, jotka vetävät meitä enemmän ja enemmän rakastamaan tätä omaa kotikuntaamme ja hyväksymään myös ne vastoinkäymiset, joita jokainen pieni paikkakunta on joutunut kohtaamaan..niin isommatkin. Onnellisuuttani eniten koskettaa ne ihmiset, jotka eivät ymmärrä tämän pienen kylän isoa sydäntä, vaan likaavat omaa pesäänsä. Meillä on ollut monta hyvää kunnanisää, nyt meillä on ekä paras V. Salon jälkeen, pidetään kiinni!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu