Haapavedella paljon huumeita?
Huhu kertoo jopa viljelyä
Huumeet muut påihteet ja sen haitat
110
3187
Vastaukset
- Anonyymi
Väkilukuun nähden vissiin aika runsaasti. Ilmeisesti kuitenkin melko vakiintunut porukka, eivätkä käsittääkseni mitenkään aktiivisesti rekrytoi uusia käyttäjiä. Ainakin tämmösenä taviksena on saanu olla rauhassa, eikä oo ongelmia ollu. Onhan se silti valitettavaa aina kun joku uusi nuori hairahtuu sille tielle. Viljelystä on aiemmin kai tuomioitakin joillekin tullut. Huhujahan liikkuu. Ja kyllähän sitä sattuu ja tapahtuu. Ja totuus jopa tarua ihmeellisempää. Myös muu rikollisuus suht kattavasti edustettuna paikkakunnalla.
- Anonyymi
Huhun mukaan yksi pahimmista työskenteli
Vanhustyössä Toinen lasten ja nuorten hoitokodissa Eikö tästäkin pitäisi olla huolissam
molemmat huhujen mukaan on poistettu
Näiltä markkinoita
Eikö meidän olla todella huolissaan
Aihettavat hirvittävää ahdjstusta ja pelkoa ympäristöön Mitä lapsemme oppivat näilta
Poliisit ja muut joutuvat tekemään työtä näiden
takia Pitäkää vanhemmat huota näistä reppanoidt
Maksakaa nyös niiden tekemät tuhot
Toinen lasten ja nuorten lerhoyoiminnassa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huhun mukaan yksi pahimmista työskenteli
Vanhustyössä Toinen lasten ja nuorten hoitokodissa Eikö tästäkin pitäisi olla huolissam
molemmat huhujen mukaan on poistettu
Näiltä markkinoita
Eikö meidän olla todella huolissaan
Aihettavat hirvittävää ahdjstusta ja pelkoa ympäristöön Mitä lapsemme oppivat näilta
Poliisit ja muut joutuvat tekemään työtä näiden
takia Pitäkää vanhemmat huota näistä reppanoidt
Maksakaa nyös niiden tekemät tuhot
Toinen lasten ja nuorten lerhoyoiminnassaMissä työpaikossa ovat olleet tienestissä ja mitä kerhua ovat pitäneet?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä työpaikossa ovat olleet tienestissä ja mitä kerhua ovat pitäneet?
Tuppi sakkia oli ollu nahat silimillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä työpaikossa ovat olleet tienestissä ja mitä kerhua ovat pitäneet?
Lapsien kotiopetuksessa ja täydellä kunnan palkalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsien kotiopetuksessa ja täydellä kunnan palkalla.
Onko kunnalla töissä huumehörhöjä
Eihän
Missä muualla vois olla
- Anonyymi
Juu kyllä täällä Haapavedellä on huumejengiä ihan liikaa. Rättärinkujallakin jatkuvasti näyttää ajelevan huumeporukkaa. Sais poliisit ajella pitkin päivää ja illalla. Jäisivät kiinni.
- Anonyymi
Missä muualla niitä nyt näyttää ajelevan
Tietäisi varoa
- Anonyymi
Eikä enää huhu kun lehdet kirjoittaa kuvien kera
Hyvä toimittajat! Syylliset vastuuseen - Anonyymi
Missä oli ollut se lehdessä mainittu rintamamiestalo, missä huumeiden kasvatusta oli ollut?
- Anonyymi
Koivikonperälläkö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koivikonperälläkö?
Kertokaapa nyt jotka tiedätte missä se viljelmä on ollut ja kuka on viljelijä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertokaapa nyt jotka tiedätte missä se viljelmä on ollut ja kuka on viljelijä?
Mitä kukaan sillä tiedolla tekee ja miten täällä kylällä ei kukaan osaa olla tunkematta nokkaa toisten asioihin? Lapsellista kerrassaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä kukaan sillä tiedolla tekee ja miten täällä kylällä ei kukaan osaa olla tunkematta nokkaa toisten asioihin? Lapsellista kerrassaan
Kyllä nyt täyttyy sanoa että tämän sorttiset viherpeukalot pitää saada poliisisedän hellään huomaan. Lapsellisuus tässä on kaukana jos nämä ilmiantaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nyt täyttyy sanoa että tämän sorttiset viherpeukalot pitää saada poliisisedän hellään huomaan. Lapsellisuus tässä on kaukana jos nämä ilmiantaa.
Kyllä. Juuri näillä pienillä paikkakunnilla, missä ei paljon poliiseja näy pitäisi kansalaisten rohkeasti rikolliset ilmiantaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Juuri näillä pienillä paikkakunnilla, missä ei paljon poliiseja näy pitäisi kansalaisten rohkeasti rikolliset ilmiantaa.
Juurikin näin. Nämä huumeet eivät saa mitään hyvää aikaan päinvastoin. Poliiseille vain ilmoitus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nyt täyttyy sanoa että tämän sorttiset viherpeukalot pitää saada poliisisedän hellään huomaan. Lapsellisuus tässä on kaukana jos nämä ilmiantaa.
Kyllä nämäkin löydöt on poliisien omien tutkimusten tuloksia, eikä minkään kunniallisen kansalaisen ilmiantoja.
nämäkin kasvattajat jää nyt Suomeen lusimaan tuomiotaan, hurraa meille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nämäkin löydöt on poliisien omien tutkimusten tuloksia, eikä minkään kunniallisen kansalaisen ilmiantoja.
nämäkin kasvattajat jää nyt Suomeen lusimaan tuomiotaan, hurraa meille.paljon raivoraittiita vi...umaisempia ja lähimmäisiään tuhoavia tyyppeejä liikkuu kaduilla edelleen ja hyvin arvostetuissa asemissa
ei Hoopola paljoa parane vaikka viherpeukalot jäi kiinni - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
paljon raivoraittiita vi...umaisempia ja lähimmäisiään tuhoavia tyyppeejä liikkuu kaduilla edelleen ja hyvin arvostetuissa asemissa
ei Hoopola paljoa parane vaikka viherpeukalot jäi kiinniKuka tässä kiinteistössä asuu onko vuokrattu
Kuka näille välittää tiloja jossa voi tehdä rikoksia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka tässä kiinteistössä asuu onko vuokrattu
Kuka näille välittää tiloja jossa voi tehdä rikoksia?kyyllä ne suurimmat rikokset Hoopolassakin kuten muualla tehhään omissa ökykiinteistöisä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyyllä ne suurimmat rikokset Hoopolassakin kuten muualla tehhään omissa ökykiinteistöisä
Onkohan kuvassa näkyvä talo se hampunviljely paikka? Ei muuta, kun sen näkösiä/ värisiä taloja tsekata niin paikka paljastuu!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan kuvassa näkyvä talo se hampunviljely paikka? Ei muuta, kun sen näkösiä/ värisiä taloja tsekata niin paikka paljastuu!
Itse en henkilökohtaisesti pidä kannabista minkäänlaisena huumeena. Kannabista ei voi edes ottaa tappavaa yliannostusta, alkoholin liialliseen annoskokoon voi kuolla.
Kannabiksella ei ole myöskään samanlaisia haittavaikutuksia kuin alkoholilla. Mikäli te änkyrät ette tätä usko niin googletelkaa ihmeessä. En tietenkään teidän kannabisvastaisuutta ole mitään aihetta ihmetellä; onhan teidän tietonne kyseisestä aiheesta ammennettu kahdeksankymmentäluvun terveystiedonkirjoista.
Itsekasvattamalla kannabista ei edes pääse vahingossakaan tukemaan järjestäyttnyttä rikollisuutta joten senkin kortin voi jättää käyttämättä.
Kannabis on luonnontuote jolla on myös hyviä lääkinnällisiä ominaisuuksia. Päivittäkää tietonne kaksituhattaluvulle, käävät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin näin. Nämä huumeet eivät saa mitään hyvää aikaan päinvastoin. Poliiseille vain ilmoitus.
Tajuaako kukaa teistä saatanan taliaivoista mitä kannabis on? Ite vedätte viinaa ja kuulette pitkin kyliä tappelemassa ja riehumassa ku meikäpoika ottaa leebeniä kotona pikku savuissa ja syön ruokaa. Yksikään ihminen ei ikinä ole cannabikseen kuollut toisin kun viinaan tai kenenkää en oo ikinä nähny pilvessä ketään hakkaavat tai muuta harmia aiheuttavan..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan kuvassa näkyvä talo se hampunviljely paikka? Ei muuta, kun sen näkösiä/ värisiä taloja tsekata niin paikka paljastuu!
Mitä vittua se kuuluu kenellekkää kuka sitä kasvattaa ja kuka jää kiinni? Mitä vittua teet sillä tiedolla
- Anonyymi
Mikä on rintamamiestalo
Mitä nimi tarkoittaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan kuvassa näkyvä talo se hampunviljely paikka? Ei muuta, kun sen näkösiä/ värisiä taloja tsekata niin paikka paljastuu!
Sehän on jo selvä senkin juorukello.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on rintamamiestalo
Mitä nimi tarkoittaa?Talo joka on tarkoitettu Venäjää vastaan taistelleen miehen perheen asumiseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Juuri näillä pienillä paikkakunnilla, missä ei paljon poliiseja näy pitäisi kansalaisten rohkeasti rikolliset ilmiantaa.
Taas huumekuski kiinni miksi niitä ei saada
tuomiolle hoitoon Syyttömät joutuu
kärsimään - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä kukaan sillä tiedolla tekee ja miten täällä kylällä ei kukaan osaa olla tunkematta nokkaa toisten asioihin? Lapsellista kerrassaan
Kyllä se nokka pitää tunkea näihin huume
rikollisten käytökseen Käyttö ja hallinnassa
pito on rikos poliisi ei ehdi joka paikkaan
Jotenkin niitä suojellaan miksi
Eilinen uutinen kolarista kertoo tästä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä se nokka pitää tunkea näihin huume
rikollisten käytökseen Käyttö ja hallinnassa
pito on rikos poliisi ei ehdi joka paikkaan
Jotenkin niitä suojellaan miksi
Eilinen uutinen kolarista kertoo tästäIlmiantas nyt joku paikalliset välittäjät, jotka toisten turmiolla rikastuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmiantas nyt joku paikalliset välittäjät, jotka toisten turmiolla rikastuu.
Eikäpähän neidin puhelin tutkita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikäpähän neidin puhelin tutkita.
Onko se joku neiti joka tekee bisnestä
huumeen välityksellä Luulin että se olis
Paikallinen Aarnio jolle eilakia löydy - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikäpähän neidin puhelin tutkita.
Kyllä on valitettavasti niin luja tuo yksityisyydensuoja Suomessa, että pitää olla paljon pahempi tilanne, ennen kuin on oikeus mennä puhelinta tai tietokonetta tutkimaan. Eikäpähän taida myyjät käyttää omalle nimelle rekisteröityjä puhelimia. Monissa tapauksissa rikollista suojellaan enempi kuin uhria.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko se joku neiti joka tekee bisnestä
huumeen välityksellä Luulin että se olis
Paikallinen Aarnio jolle eilakia löydyNiin minäkin olen päätellyt. Ihmeellistä touhua. Miksi mitään ei tapahdu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin minäkin olen päätellyt. Ihmeellistä touhua. Miksi mitään ei tapahdu?
Kyllä poliisi varmaankin tietää eikö ole valtuuksia vai pelottaako mikä ?
Pieni kylä poloisella pohjanmaalla
Melkein kaikki tuntevat toisensa
Vai pitääkö suojella joitakin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan kuvassa näkyvä talo se hampunviljely paikka? Ei muuta, kun sen näkösiä/ värisiä taloja tsekata niin paikka paljastuu!
Kukahan siella hoiteli viljelyksiä
Nyt kun kevät tulossa vois kylvöksiä
laitella Meillähän näyttäis olevan kysyntää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä on rintamamiestalo
Mitä nimi tarkoittaa?Voi ressukksa kun tuollaista kysyt. Kyllä sinulta on jäänyt paljon elämässäsi lukematta.ū
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertokaapa nyt jotka tiedätte missä se viljelmä on ollut ja kuka on viljelijä?
Eipä viljelijät ole nimeään jättäneet mihinkään.
Tummia poikia varmaan, mutta hehän ovat pois päiväjärjestyksestä olleet jo kauan.
Uudet tuulet puhaltelee - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä viljelijät ole nimeään jättäneet mihinkään.
Tummia poikia varmaan, mutta hehän ovat pois päiväjärjestyksestä olleet jo kauan.
Uudet tuulet puhalteleeNo miten ne tummat pojat tänne
syrjäkylälle osasivat tulla ja valvoa
satoaan Eikö ovet ole lukossa
Istutus puuhat on noin monen
astian kimpussa vieneet paljon aikaa
Kuinka ei tullut kenelläkään
mieleen laiton puuha?
Vai suojeleeko näitä tarhureita joku? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmiantas nyt joku paikalliset välittäjät, jotka toisten turmiolla rikastuu.
Joku huumeita välittää ja pikkurikolliset tekee pahojaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko se joku neiti joka tekee bisnestä
huumeen välityksellä Luulin että se olis
Paikallinen Aarnio jolle eilakia löydyEttä paikallinen Aarnio
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No miten ne tummat pojat tänne
syrjäkylälle osasivat tulla ja valvoa
satoaan Eikö ovet ole lukossa
Istutus puuhat on noin monen
astian kimpussa vieneet paljon aikaa
Kuinka ei tullut kenelläkään
mieleen laiton puuha?
Vai suojeleeko näitä tarhureita joku?Huumeveellä kaikki mahdollista
Kuka kertois toivottavasti oikeus antaa
tuomiot syyllisille - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä kukaan sillä tiedolla tekee ja miten täällä kylällä ei kukaan osaa olla tunkematta nokkaa toisten asioihin? Lapsellista kerrassaan
Se sillä tiedolla että tietäis mitä niille
tekee Tietää kun ne hoyryissä tulee varastamaan ryöstämään
Eikä vuokraa niille asuntoa
Eikä anna kenenkään suositella
Kun tietäis näöltä vois varata suoja kamppeita
ja kättä pitempää Meinaan on niitten
Elämäntavat niin ouhdot ja pelottavat
- Anonyymi
"jopa viljelyä"
Salli minun nauraa. Kannabiskukan viljely taitaa olla vähiten yhteiskunnallisesti haitallinen tapa hankkia huumaavaa ainetta. Kuten jo sanoin aijemmassa viestissäni, viljely ei tue järjestäytynyttä rikollisuutta. Riittää kun tilaa siemenet laillisia kanavia pitkin netistä. Ympäristöhaittaakaan kannabiksella ei ole koiranputkea enempää.
En ymmärrä tätä vouhotusta mikä tämän kannabiksen ympärillä pyörii.
Tätäkin ketjua varmaan joku lukee viinapullo huulilla ja kohkaa pilven haitallisuudesta.- Anonyymi
Täällä ne töihin kykenemättömät hampit puolustelevat tekojaan.
- Anonyymi
Toivottavasti mahdollisimman moni huume päätyy virkavallan käsiin eikä käyttäjille. Säälittävät ihmisraukat nämä käyttäjät, huomaa monesta jo päällepäin. Aiheuttavat myös häiriötä ympäristössään, rikoksia ja lähipiirille varmasti raskasta, oli huume sitten mitä tahansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä ne töihin kykenemättömät hampit puolustelevat tekojaan.
Näköjään on mennyt valtion alkoholipropaganda perille teihin lampaisiin.
Kuten sanoin, kannattaa perehtyä asiaan googlen avulla. Kannabis ei aiheuta vakavaa riippuvuutta, rasvamaksaa, suun, kurkkutorven ja suoliston syöpiä eikä sillä ole alkoholiin verrattavia, joskus jopa hengenvaarallisia vieroitusoireita.
Jos edes jonkin verran viitsisit opiskella tästä asiasta tulisit yllätykseksesi huomaamaan ettei kannabiksen lakisääteiselle kiellolle ole järkiperusteita. Alkoholi on vahvempi ja vaarallisempi aine kuin kannabis. Sinä et suostu tätä faktaa kuitenkaan sisäistämään sillä laki on sinulle pyhä kirja jota lukiessa suljetaan silmät ja korvat kaikelta ympäröivältä. Sinun mielestäsi kannabis on oltava kielletty sillä se on huume. Ja huumehan se on siksi koska laki sanoo niin.
Ja vielä tuohon työasiaan: olen vakiduunissa. Kannabikseen en ole koskenut eläissäni. Olen kuitenkin tietoinen kyseisen aineen ominaisuuksista sen verran hyvin että voin sanoa olevani sitä mieltä että kannabis pitäisi vapauttaa kriminalisoinnin piiristä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näköjään on mennyt valtion alkoholipropaganda perille teihin lampaisiin.
Kuten sanoin, kannattaa perehtyä asiaan googlen avulla. Kannabis ei aiheuta vakavaa riippuvuutta, rasvamaksaa, suun, kurkkutorven ja suoliston syöpiä eikä sillä ole alkoholiin verrattavia, joskus jopa hengenvaarallisia vieroitusoireita.
Jos edes jonkin verran viitsisit opiskella tästä asiasta tulisit yllätykseksesi huomaamaan ettei kannabiksen lakisääteiselle kiellolle ole järkiperusteita. Alkoholi on vahvempi ja vaarallisempi aine kuin kannabis. Sinä et suostu tätä faktaa kuitenkaan sisäistämään sillä laki on sinulle pyhä kirja jota lukiessa suljetaan silmät ja korvat kaikelta ympäröivältä. Sinun mielestäsi kannabis on oltava kielletty sillä se on huume. Ja huumehan se on siksi koska laki sanoo niin.
Ja vielä tuohon työasiaan: olen vakiduunissa. Kannabikseen en ole koskenut eläissäni. Olen kuitenkin tietoinen kyseisen aineen ominaisuuksista sen verran hyvin että voin sanoa olevani sitä mieltä että kannabis pitäisi vapauttaa kriminalisoinnin piiristä.Kyllä nämä viljelijät ei kartuta ainakaan työnteolla yhteiskunnan kassaa veroeuroilla vaan pikemminkin tuhlaavat niitä. Ja jos on niin viaton ja vaaraton luonnontuote ja ihmeaine niin luulis silloin hampeillekkin töiden maistuvan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä nämä viljelijät ei kartuta ainakaan työnteolla yhteiskunnan kassaa veroeuroilla vaan pikemminkin tuhlaavat niitä. Ja jos on niin viaton ja vaaraton luonnontuote ja ihmeaine niin luulis silloin hampeillekkin töiden maistuvan.
Miksi automaattisesti ajattelet ettei kasvattaja käynyt töissä? Tunnetko hänet henkilökohtaisesti? Lopeta vanhanaikaisiin stereotypioihin uskominen.

Yhteiskunnan kassaa ei kannatakaan kartuttaa mielestäni. Kyllä kannabiksesta on haittaa, mutta myös paljon hyötyä. Alkoholi tekee paljon pahempaa jälkeä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi automaattisesti ajattelet ettei kasvattaja käynyt töissä? Tunnetko hänet henkilökohtaisesti? Lopeta vanhanaikaisiin stereotypioihin uskominen.
Kyllä kasvattaja kävi luultavasti töissä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi automaattisesti ajattelet ettei kasvattaja käynyt töissä? Tunnetko hänet henkilökohtaisesti? Lopeta vanhanaikaisiin stereotypioihin uskominen.
Kannadis kasvattaja voi hyvin käydä töissä
Voi olla myös käyttäjä ja tehdä höyryissä
päätöksiä jotka eivät ole hyviä
Rikollisuus tulee mukaan
- Anonyymi
Ja seki vielä ku autoilla ajellaan ja kaahataan huumeissa niin joku viaton voi jäähä alle
- Anonyymi
Yksi kinkku kepappi kannapis pitsa kiitos
- Anonyymi
Taas oli joku porukka onneks jääny poliisien haaviin. Auto jääny vanhan tien varteen. Hyvä poliisit
- Anonyymi
Yhtään humalaista eikä huumeporukkaa tartte antaa ajella
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yhtään humalaista eikä huumeporukkaa tartte antaa ajella
justiisa. Ja mopopojat kans kuriin kortit pois ja isät maksamaan joka liikennerikkomuksesta.
- Anonyymi
Vattukylällä tiesivät että ois Koivikossa viljelty, Kytökyläntie 1524 mene ja tiedä? Kenen talo se on?
- Anonyymi
Kyllä tuo talo on Koivikonperällä: Vaaleanpunainen vanha talo.
- Anonyymi
Kahveissa sielläkin on ihmiset itsensä kovettaneina ja ylikierroksille sulkeneina. Viinan ja muiden vedosta en tiedä, mutta eiköhän sitäkin tapahdu vähintään keskitasolla.
- Anonyymi
Enemmän vaan ois aivokuolleita kannabispsykootikkoja joita saa jo nyt joka päivä hoitaa. Kalliiksi se tulis ei mitään muuta.
Tai sitten pitäisi linjata että sairaalan ei tarvi niitä hoitaa niin sitte mulle ihan yks ja sama mitä haluavat ihmiset itselleen ja elämälleen tehdä. Kunhan ei tarvi minun muiden hölmöilystä ristiä kantaa. - Anonyymi
Kuka omistaa talon? Onko kenties ollut tietoinen asiasta?
- Anonyymi
joko suuremmat häiriköt eli mopot mönkijät ja mopoautot on saatu vastaamaan tekosistaan ja rikkomuksistaan?
- Anonyymi
Mitä siellä viljellään?
Kokapensaita vai oopiumiunikkoja? - Anonyymi
Hyvä Poliisit, Tänään näytitte ajelevan täällä Rättärilläki, seurailkaa hieman useammasti päivässä. Iltaisinki saisitte ajella näillä seuduilla.
- Anonyymi
Poliisin pitäisi jalkaantua, onhan siellä pusikoita.
Ei poliisiauto ole muuta kuin mukavuusväline nuorukaispoliiseille. - Anonyymi
Kaikki sivutiet pitääpi kans poliisit ajella.
- Anonyymi
Niin se on että kotikasvatus lailliseksi busines toiminnaksi.
Ei tästä sen enempää.- Anonyymi
Ei mitään huume juttuja lailliseksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mitään huume juttuja lailliseksi
Kyllä näin on,hampit pakkotöihin,kunnan Vuokrataloissa asuvat nappiliigat ei taatusti maksa maksa vuokraa kaupungille,silmät otassa kävellään kylillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä näin on,hampit pakkotöihin,kunnan Vuokrataloissa asuvat nappiliigat ei taatusti maksa maksa vuokraa kaupungille,silmät otassa kävellään kylillä.
Ja voi olla et sossu niitten maksuasiat pitkälle hoitaaki. Saatana et joskus ottaa vaan päähän ku huppu päässä kävellään vain pitkin kylää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mitään huume juttuja lailliseksi
Kyllä pitäis tupakka, alkoholi ja kahaviki saada luokiteltua huumeiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä pitäis tupakka, alkoholi ja kahaviki saada luokiteltua huumeiksi.
Älä höpise puuta heinää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä näin on,hampit pakkotöihin,kunnan Vuokrataloissa asuvat nappiliigat ei taatusti maksa maksa vuokraa kaupungille,silmät otassa kävellään kylillä.
Pakkohoitoon tai pakkotöihin nämä reppanat
Irrallaan pito tulee kalliiksi ,varkaudet ilkivalta
Ja ilmeisesti huumeen välitys Poliisit kuljettaa ees taas tutkintaan välillä oikeus antaa tuomion,
häädön Ja peli pyörii ja veronmaksajat maksaa
kaiken. - Anonyymi

kaiken.Ei ne oo mitään reppanoita saakeli vie. Iteppähän ovat tiensä valinneet. Näitä ei pidä kenenkään suojella eikä hyssytellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne oo mitään reppanoita saakeli vie. Iteppähän ovat tiensä valinneet. Näitä ei pidä kenenkään suojella eikä hyssytellä.
Kyllä näin on,vapaa valinta,täyttäny elämän lottokupongin väärin,ollaan niin pollevaa poikaa
Napit veressä
Siinä on hiukan uutisia maailmalta...
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/221e5433-74b6-4020-9db0-86ec96fd7ef4- Anonyymi
BabylonGetaway kirjoitti:
Jospa se maailmakatsomus hiukan avartuisi täällä.
Huumehörhö mikä huumehörhö,pitää olla pöpi jos tuomosta ihannoi
Anonyymi kirjoitti:
Huumehörhö mikä huumehörhö,pitää olla pöpi jos tuomosta ihannoi
Mitä kuka ihannoi?
Luojan luoma kasvi , ihmisen tuomitsema.
Sama kuin mustikan laittaisi laittomaksi kun valtio ei toistaiseksi saa niistä verohyötyjä ja siinä se.
Haluatko oikeasti tietää kannabiksesta vai nojaudutko ainoastaan valmiiksi sepitettyyn tarinaan ilman mitään hajuakaan aiheesta?- Anonyymi
BabylonGetaway kirjoitti:
Mitä kuka ihannoi?
Luojan luoma kasvi , ihmisen tuomitsema.
Sama kuin mustikan laittaisi laittomaksi kun valtio ei toistaiseksi saa niistä verohyötyjä ja siinä se.
Haluatko oikeasti tietää kannabiksesta vai nojaudutko ainoastaan valmiiksi sepitettyyn tarinaan ilman mitään hajuakaan aiheesta?Nojaan omiin periaatteisiin,sekopää puolustaa hörhöporukkaa..
Anonyymi kirjoitti:
Nojaan omiin periaatteisiin,sekopää puolustaa hörhöporukkaa..
Eli katse sivuun ja faktat piiloon, ok.
- Anonyymi
BabylonGetaway kirjoitti:
Mitä kuka ihannoi?
Luojan luoma kasvi , ihmisen tuomitsema.
Sama kuin mustikan laittaisi laittomaksi kun valtio ei toistaiseksi saa niistä verohyötyjä ja siinä se.
Haluatko oikeasti tietää kannabiksesta vai nojaudutko ainoastaan valmiiksi sepitettyyn tarinaan ilman mitään hajuakaan aiheesta?Kärpässienikin on luojan luoma kasvi ja ei sitä kukaan täysipäinen syö.
- Anonyymi
BabylonGetaway kirjoitti:
Eli katse sivuun ja faktat piiloon, ok.
Fakta: kannabis pilaa mieheltä seisonut, jos joku nainen haluaa lerpun kaverin petikaveriksi,niin mikäpä siinä. Itse en tykkäis jos jäbä sanoo,että nyt ei oikein seiso kun päätin nautiskella kannabiksen kanssa ja se vei pillistä paukut.
Ja fakta: kannabis voi laukaista skitsofrenian vielä 20v viimeisen käytön jälkeen tai heti,tai millä kerralla hyvänsä. Riippumatta siitä jos olet kestänyt kannabista ihan hyvin tähän asti.
Fakta: vaikka kannabis olisi tuottanut hyvät olot viime kerralla, et koskaan voi tietää millä kerralla tuleekin tosi paha psyykkinen kohtaus.
Faktoja on vielä paljon lisää. Mutta selvitä ite,joltakin muultakin taholta kun kaverilta joka ite käyttää. Kannattaa tietää muutkin faktat kuin myyntipuheet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fakta: kannabis pilaa mieheltä seisonut, jos joku nainen haluaa lerpun kaverin petikaveriksi,niin mikäpä siinä. Itse en tykkäis jos jäbä sanoo,että nyt ei oikein seiso kun päätin nautiskella kannabiksen kanssa ja se vei pillistä paukut.
Ja fakta: kannabis voi laukaista skitsofrenian vielä 20v viimeisen käytön jälkeen tai heti,tai millä kerralla hyvänsä. Riippumatta siitä jos olet kestänyt kannabista ihan hyvin tähän asti.
Fakta: vaikka kannabis olisi tuottanut hyvät olot viime kerralla, et koskaan voi tietää millä kerralla tuleekin tosi paha psyykkinen kohtaus.
Faktoja on vielä paljon lisää. Mutta selvitä ite,joltakin muultakin taholta kun kaverilta joka ite käyttää. Kannattaa tietää muutkin faktat kuin myyntipuheet.Ja alkoholiko ei sitten aiheuta impotenttia?
- Anonyymi
Mitäpä tietää nisti... Naamionsa takana
Mitäpä vanha käpy tietää muuta kuin lääkehyllynsä sisällön.
Ai niin muuten sinulle että Suomen apteekit myyvät kannabista 13 euron gramma hintaan joten jos käytät apteekin palveluita niin käytkö mielestäsi huumediilerin luolassa asioimassa?
Et varmaan niin....Ja kovempiakin huumeita myydään apteekissa joita myydään kadulla isolla rahalla joten ulkokultainen voi pitää sen suunsa kiinni kun ei tiedä nähtävästi asioista yhtään mitään .
:)- Anonyymi

:)Jokainen puolensa valihtee,joka huumehommiin alkaa ihannoi hampun kasvattajia,yhteiskunta, veronmaksajat maksaa lystin.onhan se varmasti kiva olla pilvessä vailla huolen häivää..Eikai siinä
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen puolensa valihtee,joka huumehommiin alkaa ihannoi hampun kasvattajia,yhteiskunta, veronmaksajat maksaa lystin.onhan se varmasti kiva olla pilvessä vailla huolen häivää..Eikai siinä
Kerroin vaan asiaa eikä tässä puolia ole valinnut muu kuin sinä.
- Anonyymi
BabylonGetaway kirjoitti:
Mitäpä vanha käpy tietää muuta kuin lääkehyllynsä sisällön.
Ai niin muuten sinulle että Suomen apteekit myyvät kannabista 13 euron gramma hintaan joten jos käytät apteekin palveluita niin käytkö mielestäsi huumediilerin luolassa asioimassa?
Et varmaan niin....Ja kovempiakin huumeita myydään apteekissa joita myydään kadulla isolla rahalla joten ulkokultainen voi pitää sen suunsa kiinni kun ei tiedä nähtävästi asioista yhtään mitään .
:)Apteekissa myytävä lääkekannabis kivun hoitoon ei sisällä sitä huumaavaa ainetta ,ainoastaan kiputuntemusta rauhoittavaa ainetta. Ja sen saannin ja käytön määrää annostellaan ja rajoitetaan ja potilas on seurannassa.
- Anonyymi
Kuka edelleen puolustaa vapauttamista
https://www.haapavesi-lehti.fi/uutinen/590226 - Anonyymi
farmari bemari oli viljelijällä myös,ei tuo joka meni rusinaks.
- Anonyymi
Kuka se oli kun autonki tiedät
Oliko muita - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka se oli kun autonki tiedät
Oliko muitaOnkohan viljely ollut jo oikeudessa
Mitä näistä saa tuomiota
vai annetaanko uudet siemenet
kun kevät tulossa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan viljely ollut jo oikeudessa
Mitä näistä saa tuomiota
vai annetaanko uudet siemenet
kun kevät tulossaSuurin piirtein niinhän se nykyään menee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onkohan viljely ollut jo oikeudessa
Mitä näistä saa tuomiota
vai annetaanko uudet siemenet
kun kevät tulossaTulossa tuomiot onko haapavetisiä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulossa tuomiot onko haapavetisiä
Tais haapavetiset päästä kuin koirat veräjästä...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tais haapavetiset päästä kuin koirat veräjästä...
ainaki täällä on siperianhusky,päässy veräjästä
- Anonyymi
Ne ovat nuo vihreät Helsingistä jotka levittää huumeet ja kasvattaavat pitkin maaseutuja. Siksi ne haluaakin kieltää karjatalouden, kun karjanhaju pilaa maun.
- Anonyymi
Kepu ajaa maatalouden ja karjatalouden keskittämistä, enään saisi olla vain yksi valtakunnallinen bisneskone joka tuottaa kaiken, maksimaalisella voitolla tietysti.
- Anonyymi
Vihreät haluais vapauttaa hampun käytön..miettikääs millaisia piripäitä täällä sitten olis..
- Anonyymi
Kyllä niitä täällä on häiriköivät naapurien
elämää ovat pelottavia ja aiheuttavat
monenlaista vahinkoa Rikoksia eikos
moniin paikkoihin ole murtauduttu ja
piiloteltu varastettua tavaraa
Eletään kuin euroopan omistajat
Yhteiskunta maksaa
- Anonyymi
En halua enään asua täällä koska ihmiset ovat vaan niin vaikealla tavalla tyhmiä ja vanhoillisia.
Tiesittekö että se kolmio merkki siinä lääkepakkauksessa mistä napin aina kaivatte, luokitellaan jo huumaus-aineeksi.
Mitäpä jos ottaisitte itseänne niskasta kiinni ja kävisitte vaikka ite hiisaamassa sitä kannabista, niin johan muuttuu ääni kellossa ja loppuu se viinalla lääkkeitten huuhtominen ja tänne päättömien huutelu.
Aivan käsittämätöntä että ihmiset vain ovat tiedottomia ja pitävät syntinä sitä mikä silloin 60 vuotta sitten oli järkevää.- Anonyymi
Terveppä menoa, vaan ei takaisin tuloa!
- Anonyymi
Olet jo ongelmissa huumeiden kanssa, huumeiden ihannointi ja ongelmien vähättely kertoo että olet riippuvainen. Tietysti väität että vain havitteli käyttöä ja tilanne muka sinun hallinnassa. Se vaan on niin, että siitä se alkaa ja sitten on tuhon tie. Pääs lahoaa. Ja noita Sillanpään kavereita riittää. Yhteiskunta,vanhemmat ja sisarukset maksaa ja kärsii. Jos on omaa jälkikasvua ja seurustelukumppani,niin helvetiksihän se menee, siinä mitataan lähimmäisetkin jotka joutuu tekemään lastensuojeluilmoituksia ( ne saa muuten tavallinen kansalainen tehdä nimettömänä, niin että huumeidenkäyttäjät ei saa tietää kuka ilmoitti) jotta lapset pääsis pois kodin huume helvetistä. Ja pitää ilmoittaa, se voi olla lapsen ainut pelastus. Tiukka ei kannabikselle ja muille huumeille. Siinä ei selittelyt ja myyntipuheet nisteiltä auta. Aina kannattaa kaikki tiedot välittää poliisille, vaikka kuka on käyttäjä,aivan samalla tavalla kuin ei annettais humalaiselle autonavaimia, voit pelastaa monen ihmisen hengen,myös käyttäjän.
- Anonyymi
Lähde meneen ei sinua kukaan kaipaa
Onpahan yksi sossun elätti vähempi
Aivan selvästi elät harhoissa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet jo ongelmissa huumeiden kanssa, huumeiden ihannointi ja ongelmien vähättely kertoo että olet riippuvainen. Tietysti väität että vain havitteli käyttöä ja tilanne muka sinun hallinnassa. Se vaan on niin, että siitä se alkaa ja sitten on tuhon tie. Pääs lahoaa. Ja noita Sillanpään kavereita riittää. Yhteiskunta,vanhemmat ja sisarukset maksaa ja kärsii. Jos on omaa jälkikasvua ja seurustelukumppani,niin helvetiksihän se menee, siinä mitataan lähimmäisetkin jotka joutuu tekemään lastensuojeluilmoituksia ( ne saa muuten tavallinen kansalainen tehdä nimettömänä, niin että huumeidenkäyttäjät ei saa tietää kuka ilmoitti) jotta lapset pääsis pois kodin huume helvetistä. Ja pitää ilmoittaa, se voi olla lapsen ainut pelastus. Tiukka ei kannabikselle ja muille huumeille. Siinä ei selittelyt ja myyntipuheet nisteiltä auta. Aina kannattaa kaikki tiedot välittää poliisille, vaikka kuka on käyttäjä,aivan samalla tavalla kuin ei annettais humalaiselle autonavaimia, voit pelastaa monen ihmisen hengen,myös käyttäjän.
Täyttä asiaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täyttä asiaa
Täyttä asiaa
- Anonyymi
Mikähän tilanne nykyään. Näitä päähän taputtelijoita sitten riittää näille ....pitäisi puuttua näihin tarpeeksi ajoissa, eikä vain surkutella, että elämä vei...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä933213Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991787Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461647- 901480
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051457Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4091354Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21270Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381127Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun344959Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden272946