"Joka vuosi yli 150 000 hakijaa tavoittelee opiskelupaikkaa suomalaisesta yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta. Heistä joka kolmas saa paikan.
Ruotsia äidinkielenään puhuvista hakijoista puolet saa paikan.
Mistä erot sisäänpääsyprosenteissa johtuvat?"
https://yle.fi/uutiset/3-10956186
Ero johtuu siitä että ruotsinkielisille on enemmän paikkoja eikä mistään muusta.
Kenen mielestä on oikein että suomenkielinen ei voi käydä korkekoulua ädinkielellään kuten kaikkien muiden maiden ihmiset?
Ruotsia äidinkielenään puhuvista hakijoista puolet saa paikan.
Mistä erot sisäänpääsyprosenteissa johtuvat?"
https://yle.fi/uutiset/3-10956186
Ero johtuu siitä että ruotsinkielisille on enemmän paikkoja eikä mistään muusta.
Kenen mielestä on oikein että suomenkielinen ei voi käydä korkekoulua ädinkielellään kuten kaikkien muiden maiden ihmiset?
Vastaukset 39
Vanhimmat
No, onko muka sitten oikein, että maakuntien yliopistoihin on alemmat pääsyvaatimukset kuin Helsinkiin.
Se on aivan yhtä oikein kuin sekin että maailman parhaat matkustavat ympäri maailmaa niihin parhaisiin yliopistoihin. Te jotka kehotatta hankkimaan kielitaitoa kehotatte ihmisiä jäämään siihen kakkos divarin yliopistoon mahdollisimman lähelle omaa kotia 😂
Ai siis kaikkien suomalaisten pitäisikin nyt kielaktiivin mukaan hakeutua maailman parhaisiin yliopistoihin sen sijaan, että opiskelee kotimaassa (!!)
Ja vielä kysymys: Minkä ongelman tämä ratkaisisi ?
Minkä ihmeen takia suomaleisten pitäisi opiskella sekunda opistossa joka on naapurissa? Parhaat kuuluvat parhaimpiin paikkoihin ja loput menevät minne pääsevät. Huonoimmat menevät sitten kiintiöillä tuettuna kuten mustat Yhdysvalloissa sinne minne valtio osoittaa tukea.
Luin uutisen. Hieno esimerkki jälleen siitä, kuinka suomenkielinenkin voi hakea ruotsinkieliseen opinahjoon!
Esimerkkihenkilöä kannustettiin jo alakouluikäisenä satsaamaan kieliin - huom! KIELIIN -ja tulokset näkyvät nyt. Esimerkkihenkilö korostaa KIELItaidon merkitystä elämässä, hän ei puhu yksinomaan ruotsin taidostaan.
Eikö kieliaktiivi juuri hiljattain todennut palstalla: "Pakkorutosi ei ole kielitaitoa." (!)
Muualla ihmiset pääsevät opiskelemaan äidinkielellään. Mene ehdottamaan Ruotsiin että näiden kannattaa opiskella suomi jotta pääsevät korkeakouluun ja katsotaan kuinka ehdotus otetaan vastaan.
Jos opiskelua ajattelee niin kannattaa panostaa englantiin sillä se avaa koulutuksen ympäri maailmaa eikä vain Suomessa ja Ruotsissa, ainoa haitta on että se maksaa mutta on parempi vaihtoehto kuin antautua svekomaanien mielivaltaan.
Mielestäni olisi hyvä jos Suomen valtio maksaisi opiskelut myös ulkomailla niin saisimme todellisia osaajia emmekä mitään ruotsinkielisiä palvelijoita. Maailmalla ei kunnioiteta palvelijoiksi koulutettuja yliopostoissa.
Muualla ihmiset pääsevät opiskelemaan äidinkielellään. Mene ehdottamaan Ruotsiin että näiden kannattaa opiskella suomi jotta pääsevät korkeakouluun ja katsotaan kuinka ehdotus otetaan vastaan.
Jos opiskelua ajattelee niin kannattaa panostaa englantiin sillä se avaa koulutuksen ympäri maailmaa eikä vain Suomessa ja Ruotsissa, ainoa haitta on että se maksaa mutta on parempi vaihtoehto kuin antautua svekomaanien mielivaltaan.
Mielestäni olisi hyvä jos Suomen valtio maksaisi opiskelut myös ulkomailla niin saisimme todellisia osaajia emmekä mitään ruotsinkielisiä palvelijoita. Maailmalla ei kunnioiteta palvelijoiksi koulutettuja yliopostoissa.
Luultavasti kyseinen yksilö oli käyttänyt ruotsiin muutakin kuon pakkoruotsin tunteja. Samaan vaivaan tämä olisi voinnut opetella vaikkapa kiinan ja olisi nyt Suomessa arvokkaampi työntekijä.
"Muualla ihmiset pääsevät opiskelemaan äidinkielellään."
Suomessakin pääsee opiskelemaan äidinkielellä, jos vain tsemppaa riittävästi. Kaikkien ei ole tarkoituskaan päästä korkeakouluihin.
"Jos opiskelua ajattelee niin kannattaa panostaa englantiin"
Englantia pidetään nykyään itsestään selvänä kielitaitona. Joten tällaiset "neuvot" eivät ole oikein nykypäivää.
Jos ei opi ruotsia, niin ei kyllä opi kiinaakaan.
Kiinan oppii jos sen oppiminen kiinnostaa, ruotsia ei opi jos sen oppiminen kiinnostaa. Kaikissa kielissä on aika lähelle sama määrä sanoja joten ne kaikki ovat kyllä opittavissa.
Ei Suomessa ole ongelmaa siinä että ihmiset eivät opi ruotsia vaan siinä että ihmiset eivät edes kokeile oppia sitä koska eivät tee sillä mitään.
Ongelma vain on siinä että jos äidinkieli on ruotsi niin pääsee helpommin opiskelemaan. Pisa-testien perustaalla ruotsinkielisiä pitäisi olla prosenttuaalisesti vähemmän korkekoulussa eikä enemmän.
Se on sitä åpartheidia. Siitä olen kyllä samaa mieltä että noin puolta ruotsinkielisistä ei tosiaan pitäisiä laskea korkekouluun koska jo gaussin käyrän mukaan siellä on runsaasti mukana väestöä joka kuuluisi lähinnä suomenkieliseen siivoja koulutukseen.
"Hän ei ota kantaa siihen, onko ruotsinkielisten tilastollisesti helpompi sisäänpääsy korkeakouluun reilua vai ei."
Haastateltava ymmärsi oman asemansa ja rupesi diplomaatiksi.
Haastateltava on fiksu ja eteenpäin pyrkivä nuori, joka toimii esikuvana kenelle tahansa. Ihminen voi saavuttaa paljon, mutta se vaatii ponnisteluja. Ilmaiseksi ei saa mitään. Tämäkin on hyvä tehdä nuorille selväksi.
Yle on viime aikoina tuonut kiitettävästi esiin nuorten aktiivisuutta näissä asioissa. Pari kuukautta sitten Yle uutisoi ammattikoulun käyneistä, jotka lähtivät rohkeasti "eksoottisiin" EU-maihin työharjoitteluun ja kieltä oppimaan.
Ruotsin taidon voi saada kyllä ihan asumalla ruotsissa, eli ihan ilmaiseksi tulee kuten ruotsinkielisille tulee suomi kun asuvat Suomessa. Se että onko vaikkapa se että on asunnut joskus Ruotsissa mikään syy päästää Suomessa ihmisiä helpommin yliopistoon onkin sitten jo toinen juttu 😂
Juuri niin.
Hyvä kommentti!
Är slutspurten på veckändans diarré försenad?
Sven - Håkan gillar att ensam "lysa ".
Ikävä tuottaa pettymys mutta en ole sen enempää lukiolainen kuin likkakaan. Lukiolaislikalla oli kyllä hyviä kirjoituksia aiheesta kuten olet selvästi itsekkin huomannut.
Tuossakin pääsvekomediamme jutussa pakkoruotsi esitettiin "kielitaitona"!?
Siis ihan kuin olisi vain yski mahdollisuus hankkia kielitaitoa ja se olisi ruotsin pakko-opiskelu???
Pakkoruotsihan on sen oikean kielitaidon pahin este! Koska jos pakkoruotsitusta ei olisi, niin suomalaiset osaisivat kymmeniä kieliä enemmän tai ainakin paremmin.
Yle ei selvästi myöskään nähnyt mitään ongelmaa siinä että suomenkielisiä kohdellaan epätasa-arvoisesti koulutuksessa. Sellainen on Suomen valtion oma media.
Muu kielitaito kehittyy sitä mukaa, kun kieliä opiskelee. Kielet eivät estä oppimasta muita kieliä, päinvastoin, ne lisäävät mahdollisuuksia oppia myös muita kieliä.
Uutisessa haastateltu henkilö on hyvä esimerkki. Artikkelista ei käy ilmi, onko hän lukenut pitkän ruotsin, mutta juuri valitsemalla 1. kieleksi muu kuin englanti, lisätään kielten monipuolista osaamista. Oppilas osaa varmimmin koulun päättäessään vähintään KAHTA vierasta kieltä, pelkän englannin osaamisen sijaan.
Kyllä kyllä, mutta pitääkö ruotsinkielisen päästä helpommin opiskelemaan kuin suomenkielisen ja miksi?
Pitääkö muualle Suomeen päästä helpommin opiskelemaan kuin Helsinkiin?
Pitääkö Harvardiin, Oxfordiin tai MIT:n päästä kaikkien halukkaiden? Ymmärrätkö että on arvostettuja yliopistoja ja sitten vähän vähemmän arvostettuja? Siihen on syy ja sillä on aika vähän tekemistä opiskelijoiden kotikunnan kanssa.
Mikä estää tamperelaista muuttamasta Helsinkiin jos haluaa opiskella? Mikä estää helsinkilöistä menemään Kuopioon opiskelemaan? Ei ainakaan kieli 😂
Yle on todella ruotsalaisuusmielinen, toivottavasti se hajoitetaan joskus.
Yle on erittäin ruotsalaisuusmielinen.
Kuten myös hyvin mamumyönteinen.
Suomenkielisessä suomessa siis kehoitetaan opettelemaan ruotsin kieltä jo lapsesta asti koska ruotsinkielentaitoisena pääsee helpommin korkeakouluihin ja ammattikorkeakouluihin ,,,,nam.
Ammattikouluihin pääsee suomenkielisenäkin aika hyvin ja ojankaivajiksi ja halonhakkaajiksi pääsee suomessa suomenkielisenä varmaan paremmin kuin ruotsinkielisenä .
Mikö tässä asetelmassa nyt muka voisi olla vikana? 😂
Hesan akateemiset persut pitävät vääryytenä suomalaisten hankalampaa jatkoon pääsyä opinnoissa.
No persut on varmasti hallituksessa seuraavalla kerralla, ja saattaa olla pääministeripuolue, eiköhän sitten muumiruotsiin puututa.
Tuskin ovat "hesalaisia", muuten he kiinnittäisivät huomiota siihen, että Helsinkiin on vaikeampi päästä opiskelemaan kuin muualle Suomeen.
Ruotsinkielinen kyllä horjahtaa sinnekkin ovesta sisään lähes itsestään. 😂
Suomenkielisistä iso osa joutuukin sitten muuttamaan maakuntiin päästäkseen opettelemaan. Onneksi maakunnista on myös ihan yhtä hyvät mahdollisuudet hakea Helsinkiin opiskelemaan sillä mitä se kertoisi yliopiston tasosta jos siellä olisi vain oman kylän poikia 😂
Ruotsinkielisistä suuri osa joutuu myös muuttamaan, osa Turkuun, osa Helsinkiin. Näin se menee Suomessa. Suomenkielisillä on monin verroin enemmän opinahjoja, mistä valita. Ja oppiaineita. Turhaan valitat.
No eipä vaikuta olevan jos ruotsinkielisistä puolet on korkeakoulutettu ja suomenkielisistä 1/3.
Voi tietenkin olla että lähihoitajaksi tai putkimieheksi on helpompi päästä suomenkielisenä 😂
Miten ihmeessä sitten puolet ruotsinkielisistä menee korkrakouluun ja suomenkielisistä 1/3. Suomenkielinen voi ehkä päästä lähihoitajaksi helpommin mutta korkekouluun näyttää ruotsinkielisillä olevan aika paljon enemmän tarjontaa.
Suomalaisilla kuuluukin olla - totta kai.