Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

farkut märkänä

Mahtavia orkkuja olen saanut omin käsin harrastamalla tilaisuuden tullen pissaleikkejä, jos olen paikassa missä kukaan ei häiritse ja voin pestä housupyykkiä. Alkkarit ja tiukat kulahtaneet farkut jalassa kusen tahallani housuihin, yleensä olut on mukana tässä kuviossa, annan ensin vähän lorahtaa housuun ja tutkin seurauksia, tässä vaiheessa on kiihottavaa katsoa kokovartalopeiliin, juon lisää olutta kunnes hätä on kestämätön, menen vessaan tai ulos ja annan kusen tulla vauhdilla housuihin, levitä takamukseen ja valua lahkeisiin, ekan orkun saan yleensä märkiin housuihin, toisen runkkaan pöksyt reisillä niitä katsoen. Tässä vaiheessa yleensä iskee morkkis ja päätän ettei koskaan enää, mutta kun pöksyt on pesty ja kuivuneet, inhotus häviää.Joskus ajattelen kauhulla kiinni jäämistä tästä jutusta, järjellä ajatellen aivan pimeää touhua, mutta en pysty lopettamaankaan.
62677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

no ei se mitään jos niin teet tietosesti.
ja hyvä että suojaat niin että muut eivät nää .
sulla on ian varmaan syysi käytökseen.hyvää jatkoa sulle ei se ole mikään pahe. t:osmo

Äänestä

Miehillä näyttää kastuvan vain toinen lahje farkuista.Naisilla kastuu tasasesti koko lantion
alue ja molemmat lahkeet.Täytyy sanoa että naisilla housuunkuseminen näyttää paremmalta kuin
miehillä.Tämä johtuu tietenkin siitä,että miehillä
seisova kalu on toisella puolella eikä keskellä
lantiota niinkuin naisten pillu.
Miehen virtsasuihku valuu näin ollen toista lahjetta pitkin alas.Naisella suihku lähtee hienosti leviämään pillun kohdalta tasasesti joka
puolelle ja molempiin lahkeisiin sisäpuolelle.
Itse en harrasta housuunkusemista,mutta olen katsellut netistä kuviä miesten ja naisten kusemisesta tiukkoihin farkkuihin.
Naisilla tiukkoihin farkkuihin kuseminen näyttää paremmalta,koska housujen kastuminen näkyy ensin pienenä läikkänä pillun kohdalla ja märkyys leviää siitä tasaisesti haaroihin ja lahkeisiin.
Miehillä kastuu vain toinen lahje mikä ei näytä
yhtä hyvältä.Tämä johtuu siitä että miesten kalu
seisoo kustessa kovana toisen lahkeen puolella.

Äänestä
  • Ei, kun navanseutu kastuu minulta ainakin ensin. Haluan, että kalu on ylöspäin.

    Äänestä

  • Heikki kirjoitti:

    Ei, kun navanseutu kastuu minulta ainakin ensin. Haluan, että kalu on ylöspäin.

    Kai se on makuasia kääntääkö kalunsa ennen kusemista pystyyn tai poikittain.Kumpaakin tyyliä
    näkee netin kuvissa.

    Äänestä

mä kiihotun kans ihan vitusti kun kusen housuun! en tiedä miks, saattaa olla peruja kun olin ihan pieni kersa, tuli leikittyä tommosilla asioilla...

Äänestä

älä suotta pode morkkista moisen takia. meillä kaikilla on omat "pervoutemme", ihan varmasti. niin siveellistä ihmistä ei olekaan etteikö hän nauttisi jostakin muiden mielestä oudosta asiasta. ja jos on niin sääliksi käy. kyllä tollaset pervoudet tuo väriä elämään! et kai haluaisikaan olla ihan "tavallinen"? jos housuun kuseminen tuntuu hyvältä niin anna palaa vaan! miksi siitä pitäisi tuntea syyllisyyttä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


501kundi kirjoitti:

Mahtavia orkkuja olen saanut omin käsin harrastamalla tilaisuuden tullen pissaleikkejä, jos olen paikassa missä kukaan ei häiritse ja voin pestä housupyykkiä. Alkkarit ja tiukat kulahtaneet farkut jalassa kusen tahallani housuihin, yleensä olut on mukana tässä kuviossa, annan ensin vähän lorahtaa housuun ja tutkin seurauksia, tässä vaiheessa on kiihottavaa katsoa kokovartalopeiliin, juon lisää olutta kunnes hätä on kestämätön, menen vessaan tai ulos ja annan kusen tulla vauhdilla housuihin, levitä takamukseen ja valua lahkeisiin, ekan orkun saan yleensä märkiin housuihin, toisen runkkaan pöksyt reisillä niitä katsoen. Tässä vaiheessa yleensä iskee morkkis ja päätän ettei koskaan enää, mutta kun pöksyt on pesty ja kuivuneet, inhotus häviää.Joskus ajattelen kauhulla kiinni jäämistä tästä jutusta, järjellä ajatellen aivan pimeää touhua, mutta en pysty lopettamaankaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu