Se on naurettava väite.
Yhdysvaltain presidentin vaalit voitta aina se, joka pystyy tehokkaimmin keräämään rahaa kamppanjoinnilleen, joten on aivan turha kiivailla Bidenin tai Trumpin puolesta. Raha päättäköön, kumpi on notkeammin rotta.
Kun tähän lisätään vielä maan idioottimainen vaalijärjestelmä, jossa toiseksi eniten ääniä saanut voi voittaa vaalin, niin turha syytellä sivullisia omasta sopasta.
Venäjä ei valinnut Trumpia presidentiksi
11
67
Vastaukset
- Anonyymi
Nasset voisivat alkaa kerätä kolehtia Bidenille. Bidenin poika voisi tulla Nokialle asiantuntijaksi 5G verkkojen kehitystyöhön.
- Anonyymi
Clintonin porukka on vaan huono häviäjä, ja yrittää katkerana mustamaalata Trumpia.
- Anonyymi
Amerikan Yhdysvaltojen presidentin vaalit voittaa se, kenellä on eniten dollareita.
Venäjän presidentin vaalit voittaa se, kenellä on eniten dollareita.
Kumma juttu?- Anonyymi
Onneksi edes venäläiset eivät ole houkuttelemassa meitä sotilasliiton. Miten kieltäytyä kohteliaasti jenkkien kosinnasta.
Arvelen että Putinilla oli osuutta asiaan, pissavideoineen kaikkineen.
Sääliksi käy ameriikkalaisia, mutta mitäs ovat niin tyhymiä.
Onneksi on iso vesi välissä.- Anonyymi
Billy ruikki pinaattikeittoa toimistoavustajan mekolle (osa meni Monican suuhunkin)
Donny veteli Stormya samoin, pinaattikeittoa kului useampi litra enemmän.
Ja näiden hemmojen. Natoon pitäisi osalllistua? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Billy ruikki pinaattikeittoa toimistoavustajan mekolle (osa meni Monican suuhunkin)
Donny veteli Stormya samoin, pinaattikeittoa kului useampi litra enemmän.
Ja näiden hemmojen. Natoon pitäisi osalllistua?Niin, ja Kennedyn poijat veteli vuoronperrään Marilynnie jokkaeseen aokkoon.
Johtivat samanaekasesti Nattoa, ceeiiaata ja äfpiiaita.
- Anonyymi
Jenkkien oma idioottimainen vaalisysteemissä valitsi Trumpin. Nasse ei ehkä tiedä, että Clinton sai kyllä enemmän ääniä, joten ihmettelen että asiaan kaivellaan vielä jotain lisäselvittelyä Venäjästä.
No pragmaattisen jenkit ovat varmaan korjanneet äänestysjärjestelmänsä lastentaudit seuraaviin vaaleihin mennessä. - Anonyymi
” Kun tähän lisätään vielä maan idioottimainen vaalijärjestelmä, jossa toiseksi eniten ääniä saanut voi voittaa vaalin, niin turha syytellä sivullisia omasta sopasta.”
Kannattaako meidän suomalaisten paukutella asiassa henkseleitä?
Meillä itsellä oli 1920-1981 vallassa laki presidentin vaaleista, jonka mukaan virkaan saattoi päättyä henkilö, joka ei kansalta saanut yhtään ainoaa ääntä vaan valitsijamiehet valitsivat hänet ulkopuolelta. Kerran näin kävikin ja valittiin virkaan Relander! - Anonyymi
” Venäjä ei valinnut Trumpia presidentiksi”
Otsake on harhaanjohtava, sillä TIETENKÄÄN Venäjä ei vaikuttanut ratkaisevasti vaaleihin!
Sen sijaan on kyllä selvinnyt, että se SEKAANTUI siten hakkeroi s-posteja ja välitti tietoja demokraattien valintatoimiston posteista republikaanien toimistolle!- Anonyymi
Niin no jenkit ei tiedä tietoturvasta sitten mitään sähköpostit voidaan hakkeroida ilmeisesti ohjusten laukaisukooditkin venäjä pystyy vaihtamaan koska vaan haluaa
Kyllä siinä varsinainen törppöjen valtakunta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575875Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella232400No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402095- 192008
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61619Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83122281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201206Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811075