"Kielikiintiöt ovat institutionaalista nepotismia" - US blogi

Anonyymi

”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”


”Ruotsinkielisen korkeakoulutuksen opiskelijamääriä mitoitetaan esimerkiksi sen mukaan, kuinka paljon eri ammattiryhmissä tarvitaan ruotsin kieltä taitavia, kertoo opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulupolitiikan vastuualueen johtaja Birgitta Vuorinen.” (Yle 7.10.2019)

Säilyttääkseen etulyöntiasemansa seuraavan sukupolven kouluttamisessa:

”Ruotsinkielinen väestö on monissa koulutustavoitteissa suomenkielisiä edellä: korkeakouluopinnot sekä aloitetaan että saadaan valmiiksi nuorempana. Lisäksi ruotsinkielisestä väestöstä suurempi osa on korkeakoulutettuja.” (Yle 7.10.2019)

RKP:n päävaatimus edellisiin hallitusneuvotteluihin oli seuraavaa:

Ruotsi on tulossa pakolliseksi aineeksi ylioppilas­kirjoituksissa, ja rehtorit ovat ymmällään (HS 3.6.2019)

Ehkä rehtorien, tai laajemmin suomalaisten, ei pitäisi olla niin ymmällään, kyse on vain pitkän aikavälin edunvalvonnasta.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/amosahola/kielikiintiot-ovat-institutionaalista-nepotismia/

35

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jopahan oli asiaa eri kielisistä varsinaista kielipolitiikkaa .
      Ruotsinkielisten pitkän aikavälin edunvalvontaa , siltähän tämä suomen kielipolitiikka tosiaan näyttääkin .

      • Anonyymi

        Muiden puolueiden pitäisi alkaa tekemään kielipolitiikkaa suomenkielisten näkökulmasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muiden puolueiden pitäisi alkaa tekemään kielipolitiikkaa suomenkielisten näkökulmasta.

        Eikös Siniset yrittänyt - ja kuinkas kävi: katosi eduskunnasta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös Siniset yrittänyt - ja kuinkas kävi: katosi eduskunnasta!

        Se nyt oli epäonnistunut puolue ylipäätään.


      • Anonyymi

        Millään maalla ei ole varaa Suomen kaltaiseen kielipolitiikkaan. Lisäksi positiivista syrjintää.


      • Anonyymi

        Kieltäähän se pitäisi.


      • Anonyymi

        Se pitäis kieltää.


    • Anonyymi

      Kyllä näillä ruotsittajilla on vahvat voimat takanaan muuten he eivät voisi valtavaa enemmistöä kyykyttää .
      Demarien saaman rkp.n tuen hinta alkaa taas pikkuhiljaa paljastumaan hallitus on luvannut lisätä ruotsittajaporukan rahoitusta 35% kaiken jo nähdyn lisäksi .
      Käsittämätöntä että he ovat voineet kaapata vallan suomessa ja esiintyvät tv:ssä muina miehinä selittämässä asiaansa .

      • Anonyymi

        Surujen voimat alkaa pikkuhiljaa hiipumaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Surujen voimat alkaa pikkuhiljaa hiipumaan.

        Toivotaan että heiltä joskus voimat loppuu ja suomeen saadaan lopultakin kielivapaus , samanlainen kielivapaus joka myönnettiin ruotsinkieliselle ahvenanmaalle jo yli kymmenen vuotta sitten .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivotaan että heiltä joskus voimat loppuu ja suomeen saadaan lopultakin kielivapaus , samanlainen kielivapaus joka myönnettiin ruotsinkieliselle ahvenanmaalle jo yli kymmenen vuotta sitten .

        Kumma että sinne se kielivapaus tulla tupsahti ilman minkäänlaista kaksikielitaistelua


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivotaan että heiltä joskus voimat loppuu ja suomeen saadaan lopultakin kielivapaus , samanlainen kielivapaus joka myönnettiin ruotsinkieliselle ahvenanmaalle jo yli kymmenen vuotta sitten .

        Nehän on katoamassa mantereelta.


    • Anonyymi

      Tuo alun lakiteksti, jossa kielletään kieliperäinen etuilu on suoranainen vitsi Suomen tapauksessa! Ei kait tarvitse sitä selittää tässä seurassa?

      • Anonyymi

        Suomen harjoittama kielirasismi pitäisi kyllä jotenkin saada lievenemään onhan nykyään rasismia pyritty vähentämään ympäri maailmaa .
        Kielirasismi on tuossa alussa mainitussa tutkimuksessa esiin tullut uusi kuvaava sana tälle suomen kielipolitiikalle .


    • Skribenten är igen någon misslyckad ensamvarg som har lekt med start-ups då den inte har något riktigt jobb. Nu är det slut med det. Typen har den gett sig in i politiken i ett parti vars understöd snurrar i samma höjder som Blåa partiets. Som om detta inte räckte, klagar typen på allt. Fennos hjälte.

      • Anonyymi

        Eikö olekkin outoa että suomessa vielä nykypäivänä esiintyy valtion harjoittamaa rasismia ?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö olekkin outoa että suomessa vielä nykypäivänä esiintyy valtion harjoittamaa rasismia ?

        Du är i fel diskussion. Det finns en annan som behandlar vulgärpropaganda som din samt skribenter bakom det. Läs och känn dig träffad. Öppna länken med, för diskussionen är för omväxlings skull om skolsvenskan.


    • Anonyymi

      Pitäisi antaa eu.n tuomioistuimen tutkittavaksi tämmöinen rasismi .

      • Anonyymi

        No mikset anna tutkittavaksi - eikö pokka riitä! Et taida itse olla kauhean vakuuttunut asiastasi...


    • Anonyymi

      Kyllä on väärin

    • Anonyymi

      Hyvä asia meinaa jäädä taka-alalle !

    • Anonyymi

      Tuo oli tärkeä lukea .

    • Anonyymi

      Ruotsalaiset ovat saaneet eduskunnan kulkusista kipeän otteen jaa mutta siellähän on puolet naisia mistä ne niitä nipistää ?
      Kyllä siitä otteesta pitäisi jokatapauksessa ittautua vaikka se vähän sattuisikin .

    • Anonyymi

      ”Älyä kyll’ ei Fennolla lie liiaksi ollutkaan,
      pää huono oli”, arveltiin, ”mut sydän paikallaan.” :D

      • Anonyymi

        Kyllä kuitenkin pisatutkimuksissa suomenkieliset ovat parempia , siis ihan maailman huippua .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä kuitenkin pisatutkimuksissa suomenkieliset ovat parempia , siis ihan maailman huippua .

        Kunhan kotimaisiinkieliin keskittynyt lukio on saatu ajettualäpi tätä ongelmaa ei enää ole.


    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      466
      6624
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      195
      3952
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2543
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      26
      2060
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      139
      1476
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      79
      1356
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      68
      1186
    8. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      82
      1148
    9. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1105
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      47
      1075
    Aihe