Keskusta
J.Mäki - 31.01.2004 klo 04.42
Vakaumuksellisena antikeskustalaisena en voinut olla nauramatta, kun kuulin eräänä aamuna radion uutisista, että Zhirinovski olin sanonut Suomen Keskustaa Venäjän liberaalidemokraattien henkiseksi veljespuolueeksi ja niputtanut sen samaan sakkiin kuin esimerkiksi Ranskan Kansallinen rintama.
Olen aina väittänyt, että nimenomaan Keskusta on Suomessa se populistinen ääriliike, jonka nousua monet yhä odottavat.
Maalaisliitto-Keskustan historiassa on näkyvissä populistisia piirteitä kautta vuosikymmenien. Puolueen edustajat ovat käännelleet takkejaan milloin itään, milloin länteen, aina sen mukaan, mistä on ollut odotettavissa tukea puolueen johdon valtatavoitteille.
Maalaisliitto-Keskustan suurmies Urho Kekkonen teki kaupat KGB-miesten kanssa ns. yöpakkashallituksen aikaan vuonna 1958, ja samalla pysähtyi myönteinen kehitys, joka 1950 -luvulla oli ollut liittämässä Suomea länteen. Alkoi "suomettuminen".
Seuraavina vuosina Neuvostoliitto sai Kekkosen kautta yhä tiukemman otteen Suomesta. 1950-luvun vapaamielinen julkaisupolitiikka päättyi, ja kirjoja alettiin sensuroida Neuvostovastaisina. Entisen sisäministerin Yrjö Leinon jo painetut muistelmat vedettiin kaupoista ja poltettiin. ML:n johtomiehiin kuulunut Arvo Korsimo järjesti Maaseudun säätiön kautta omalle puolueelleen sekä suomalaisille kommunisteille KGB:n agenttien toimittamaa vaalirahaa. Neuvostoliitto avusti Kekkosen uudelleen valintaa myös kuuluisalla vuoden 1961 nootilla.
Keskustalaisen presidentin johdolla suomettuminen kasvoi vuosien varrella mittoihin, joissa siitä on käytetty nimitystä "rähmällään oleminen".
Kun Kekkosen virkakausi ennenaikaisesti päättyi, kävivät Tehtaankadun ovet taas vilkkaasti, kun Väyrynen ja kumppanit kävivät salaisia neuvotteluja KGB-miesten kanssa Keskustalaisen presidentin saamiseksi maalle. Neuvotteluissa pohdittiin mm. sitä, miten Neuvostoliitto voisi parhaiten auttaa asiassa.
Keskustan presidenttikausi päättyi, mutta opportunistinen poliittinen peli jatkui.
Kun vanhan kommunistikaartin edustajat tekivät vallankaappauksen Neuvostoliitossa elokuussa 1991, suomalaiset poliittiset ryhmät, jopa kommunistit, tuomitsivat sen. Ainoat, jotka eivät näin tehneet, olivat Keskustan edustajat. He laskivat kaappauksen onnistumisen varaan ja alkoivat valmistella suhteiden solmimista kaappaajiin, kunnes varmistui, että kaappaus sittenkin epäonnistui. Takit pyörivät kuin tuulimyllyt Keskustalaisten poliitikkojen päällä sitä mukaa kun Moskovasta tuli uusia uutisia.
Kommunismi kukistui, ja Venäjällä alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Tällä välin Suomi oli keskustalaisen pääministerin johdolla jättänyt hakemuksen Euroopan yhteisöjen jäseneksi. Samaan aikaan Venäjällä lisäsi kannatustaan Vladimir Zhirinovski -niminen äärikansallisia ajatuksia esitellyt poliitikko. Hänen fasistiset ajatuksensa tyrmättiin ympäri Eurooppaa, ja eräässä vaiheessa Saksa jopa esti häntä pääsemästä maahan. Yksi harvoista puolueista, joka ei tyrmännyt Zhirinovskia, oli Suomen Keskusta. Päin vastoin. Keskustan "Grand Old Man", tohtori Virolainen, kutsui Zhirinovskin luokseen kylään. Näin oli taas kerran varmistettu hyvät henkilökohtaisen suhteet yhteen mahdolliseen diktaattioriin.
Entäpä jos Zhirinovski todella olisi päässyt presidentiksi? Millaista olisi Suomen keskustalainen ulkopolitiikka nyt? Puhuttaisiinko Suomessa Nato-jäsenyydestä - vai liittymisestä IVY-maihin?
Jos on Keskusta ulkopolitiikassaan ollut myymässä Suomea eniten tarjoaville - eniten Keskustan johtajille tarjoaville -
millaista on ollut Keskustan sisäpolitiikka. Onko puolue sillä alueella pelannut puhtaampaa peliä?
Kyllä peli on ollut yhtä likaista. Äänestäjiä on hankittu millä hinnalla tahansa - esimerkiksi lakkauttamalla kilpaileva puolue. Näin tapahtui Kekkosen ollessa oikeusministerinä ja saman puolueen kannattajan Kyösti Kallion ollessa presidenttinä 1930-luvun lopussa. Suomen pakolaispolitiikkaan kuului noihin aikoihin mm. juutalaisten pakolaisten käännyttämisiä Natsi-Saksaan, mikä tuona aikana merkitsi keskitysleirejä.
Jos joku on ihmetellyt, miksi Anneli Jäätteenmäki syyllistyi epäkorrekteihin tekoihin, kuten avoimeen valehtelemiseen, ollessaan pääministerinä, syyt selittyvät pitkälti keskustalaisella arvomaailmalla. Tämän arvomaailman mukaan KAIKKI, mitä edistää valtaan pääsemistä ja vallassa pysymistä, on sallittua. Valta pyhittää keinot. Tätä samaa arvomaailmaa osoittaa sekin, että huomattava osa keskustalaisista hyväksyi johtajansa toimet ja katsoi hänen joutuneen vain ilkeän ajojahdin kohteeksi. Puolueen edustajat eivät näe mitään periaatteellista estettä sille, eikö Jäätteenmäki voisi olla esimerkiksi puolueen eurovaaliehdokas. Jossakin muussa maassa, vaikkapa Englannissa, Jäätteenmäen poliittinen ura olisi peruuttamattomasti ohi.
Kun keskustalainen ministeri Kauko Juhantalo sotki omat raha-asiansa ja valtion raha-asiat 90-luvulla ja sai siitä tuomion, puolue ei hylännyt uskollista poikaansa. Hänet hyväksyttiin eduskunnasta erottamisensa jälkeen pian uudestaan puolueen ehdokkaaksi ja valittiin eduskuntaan. Jokainen, joka tuo Keskustalle ääniä, on arvokas. Vain valta ratkaisee.
Keskustalainen arvomaailma on läpeensä likainen. Kunnon keskustalainen ei ylenkatso mitään mahdollisuutta päästä valtaan. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat kieroilut ja temput ja selkään puukottamiset, aina maanpetoksesta lähtien, ovat sallittuja. Ainoa, mikä ratkaisee, on lopputulos.
Keskustalainen ideologia menestyy, koska se on joustava. Puolue mukautuu helposti eri aatemaailmoihin, koska sillä itsellään ei ole muita omia arvoja kuin hellittämätön halu valtaan.
Vaikka keskustalaisuuteen kuuluvat petokset ja röyhkeä valehtelu - silloin kun ne ovat tarpeen - puolue osaa toki näytellä hienoa ja kunniallista. Joskus kulissit kuitenkin repeilevät, kun johtajat (esim. alkoholia nautittuaan) eivät jaksa pitää yllä kulissia vaan paljastavat todelliset jätkän tapansa nipistelemällä lentoemäntiä tai törkeilemällä muuten. Tällainen pinnan alla elävä karkeus on oleellinen osa keskustalaisuutta. Piirre tuli näyttävästi esille myös keskustalaisten maanviljelijöiden järjestämissä EU-vastaisissa mielenosoituksissa, joissa leviteltiin lantaa sekä tapettujen eläinten päitä ja ruhoja.
1970-luvulla lehdissä oli skandaalijuttuja eräästä keskustalaisia aatteita lähellä olevasta maatalousoppilaitoksesta, joka toimi sisäoppilaitoksen tapaan, siten että opiskelijoita asui laitoksessa. Lehtitietojen mukaan laitos muistutti enemmän jonkinlaista Gestapon -koulutuskeskusta kuin suomalaista korkean tason oppilaitosta.
Opiskelijat olivat kehittäneet erilaisia
kiusausriittejä, joita seuraten uusille opiskelijoille järjestettiin monenlaista "kivaa". Nämä kiusaamiskäytännöt olivat vuosien kuluessa ajautuneet niin sairaiksi, että niistä riitti pitkäksi aikaa aineistoa juorulehdille, kun asiat lopulta tulivat päivänvaloon ja niitä alettiin tutkia.
Vaikka en Zhirinovskin kanssa monesta asiasta samaa mieltä olekaan, hän on täysin oikeassa siinä, miten hän määrittelee Suomen Keskustan.
Tuollainenko olisi koko yhteiskuntamme, jos Keskusta pääsisi määräävään valtaan?
Jari Mäki
J.Mäki - 31.01.2004 klo 04.42
Vakaumuksellisena antikeskustalaisena en voinut olla nauramatta, kun kuulin eräänä aamuna radion uutisista, että Zhirinovski olin sanonut Suomen Keskustaa Venäjän liberaalidemokraattien henkiseksi veljespuolueeksi ja niputtanut sen samaan sakkiin kuin esimerkiksi Ranskan Kansallinen rintama.
Olen aina väittänyt, että nimenomaan Keskusta on Suomessa se populistinen ääriliike, jonka nousua monet yhä odottavat.
Maalaisliitto-Keskustan historiassa on näkyvissä populistisia piirteitä kautta vuosikymmenien. Puolueen edustajat ovat käännelleet takkejaan milloin itään, milloin länteen, aina sen mukaan, mistä on ollut odotettavissa tukea puolueen johdon valtatavoitteille.
Maalaisliitto-Keskustan suurmies Urho Kekkonen teki kaupat KGB-miesten kanssa ns. yöpakkashallituksen aikaan vuonna 1958, ja samalla pysähtyi myönteinen kehitys, joka 1950 -luvulla oli ollut liittämässä Suomea länteen. Alkoi "suomettuminen".
Seuraavina vuosina Neuvostoliitto sai Kekkosen kautta yhä tiukemman otteen Suomesta. 1950-luvun vapaamielinen julkaisupolitiikka päättyi, ja kirjoja alettiin sensuroida Neuvostovastaisina. Entisen sisäministerin Yrjö Leinon jo painetut muistelmat vedettiin kaupoista ja poltettiin. ML:n johtomiehiin kuulunut Arvo Korsimo järjesti Maaseudun säätiön kautta omalle puolueelleen sekä suomalaisille kommunisteille KGB:n agenttien toimittamaa vaalirahaa. Neuvostoliitto avusti Kekkosen uudelleen valintaa myös kuuluisalla vuoden 1961 nootilla.
Keskustalaisen presidentin johdolla suomettuminen kasvoi vuosien varrella mittoihin, joissa siitä on käytetty nimitystä "rähmällään oleminen".
Kun Kekkosen virkakausi ennenaikaisesti päättyi, kävivät Tehtaankadun ovet taas vilkkaasti, kun Väyrynen ja kumppanit kävivät salaisia neuvotteluja KGB-miesten kanssa Keskustalaisen presidentin saamiseksi maalle. Neuvotteluissa pohdittiin mm. sitä, miten Neuvostoliitto voisi parhaiten auttaa asiassa.
Keskustan presidenttikausi päättyi, mutta opportunistinen poliittinen peli jatkui.
Kun vanhan kommunistikaartin edustajat tekivät vallankaappauksen Neuvostoliitossa elokuussa 1991, suomalaiset poliittiset ryhmät, jopa kommunistit, tuomitsivat sen. Ainoat, jotka eivät näin tehneet, olivat Keskustan edustajat. He laskivat kaappauksen onnistumisen varaan ja alkoivat valmistella suhteiden solmimista kaappaajiin, kunnes varmistui, että kaappaus sittenkin epäonnistui. Takit pyörivät kuin tuulimyllyt Keskustalaisten poliitikkojen päällä sitä mukaa kun Moskovasta tuli uusia uutisia.
Kommunismi kukistui, ja Venäjällä alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Tällä välin Suomi oli keskustalaisen pääministerin johdolla jättänyt hakemuksen Euroopan yhteisöjen jäseneksi. Samaan aikaan Venäjällä lisäsi kannatustaan Vladimir Zhirinovski -niminen äärikansallisia ajatuksia esitellyt poliitikko. Hänen fasistiset ajatuksensa tyrmättiin ympäri Eurooppaa, ja eräässä vaiheessa Saksa jopa esti häntä pääsemästä maahan. Yksi harvoista puolueista, joka ei tyrmännyt Zhirinovskia, oli Suomen Keskusta. Päin vastoin. Keskustan "Grand Old Man", tohtori Virolainen, kutsui Zhirinovskin luokseen kylään. Näin oli taas kerran varmistettu hyvät henkilökohtaisen suhteet yhteen mahdolliseen diktaattioriin.
Entäpä jos Zhirinovski todella olisi päässyt presidentiksi? Millaista olisi Suomen keskustalainen ulkopolitiikka nyt? Puhuttaisiinko Suomessa Nato-jäsenyydestä - vai liittymisestä IVY-maihin?
Jos on Keskusta ulkopolitiikassaan ollut myymässä Suomea eniten tarjoaville - eniten Keskustan johtajille tarjoaville -
millaista on ollut Keskustan sisäpolitiikka. Onko puolue sillä alueella pelannut puhtaampaa peliä?
Kyllä peli on ollut yhtä likaista. Äänestäjiä on hankittu millä hinnalla tahansa - esimerkiksi lakkauttamalla kilpaileva puolue. Näin tapahtui Kekkosen ollessa oikeusministerinä ja saman puolueen kannattajan Kyösti Kallion ollessa presidenttinä 1930-luvun lopussa. Suomen pakolaispolitiikkaan kuului noihin aikoihin mm. juutalaisten pakolaisten käännyttämisiä Natsi-Saksaan, mikä tuona aikana merkitsi keskitysleirejä.
Jos joku on ihmetellyt, miksi Anneli Jäätteenmäki syyllistyi epäkorrekteihin tekoihin, kuten avoimeen valehtelemiseen, ollessaan pääministerinä, syyt selittyvät pitkälti keskustalaisella arvomaailmalla. Tämän arvomaailman mukaan KAIKKI, mitä edistää valtaan pääsemistä ja vallassa pysymistä, on sallittua. Valta pyhittää keinot. Tätä samaa arvomaailmaa osoittaa sekin, että huomattava osa keskustalaisista hyväksyi johtajansa toimet ja katsoi hänen joutuneen vain ilkeän ajojahdin kohteeksi. Puolueen edustajat eivät näe mitään periaatteellista estettä sille, eikö Jäätteenmäki voisi olla esimerkiksi puolueen eurovaaliehdokas. Jossakin muussa maassa, vaikkapa Englannissa, Jäätteenmäen poliittinen ura olisi peruuttamattomasti ohi.
Kun keskustalainen ministeri Kauko Juhantalo sotki omat raha-asiansa ja valtion raha-asiat 90-luvulla ja sai siitä tuomion, puolue ei hylännyt uskollista poikaansa. Hänet hyväksyttiin eduskunnasta erottamisensa jälkeen pian uudestaan puolueen ehdokkaaksi ja valittiin eduskuntaan. Jokainen, joka tuo Keskustalle ääniä, on arvokas. Vain valta ratkaisee.
Keskustalainen arvomaailma on läpeensä likainen. Kunnon keskustalainen ei ylenkatso mitään mahdollisuutta päästä valtaan. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat kieroilut ja temput ja selkään puukottamiset, aina maanpetoksesta lähtien, ovat sallittuja. Ainoa, mikä ratkaisee, on lopputulos.
Keskustalainen ideologia menestyy, koska se on joustava. Puolue mukautuu helposti eri aatemaailmoihin, koska sillä itsellään ei ole muita omia arvoja kuin hellittämätön halu valtaan.
Vaikka keskustalaisuuteen kuuluvat petokset ja röyhkeä valehtelu - silloin kun ne ovat tarpeen - puolue osaa toki näytellä hienoa ja kunniallista. Joskus kulissit kuitenkin repeilevät, kun johtajat (esim. alkoholia nautittuaan) eivät jaksa pitää yllä kulissia vaan paljastavat todelliset jätkän tapansa nipistelemällä lentoemäntiä tai törkeilemällä muuten. Tällainen pinnan alla elävä karkeus on oleellinen osa keskustalaisuutta. Piirre tuli näyttävästi esille myös keskustalaisten maanviljelijöiden järjestämissä EU-vastaisissa mielenosoituksissa, joissa leviteltiin lantaa sekä tapettujen eläinten päitä ja ruhoja.
1970-luvulla lehdissä oli skandaalijuttuja eräästä keskustalaisia aatteita lähellä olevasta maatalousoppilaitoksesta, joka toimi sisäoppilaitoksen tapaan, siten että opiskelijoita asui laitoksessa. Lehtitietojen mukaan laitos muistutti enemmän jonkinlaista Gestapon -koulutuskeskusta kuin suomalaista korkean tason oppilaitosta.
Opiskelijat olivat kehittäneet erilaisia
kiusausriittejä, joita seuraten uusille opiskelijoille järjestettiin monenlaista "kivaa". Nämä kiusaamiskäytännöt olivat vuosien kuluessa ajautuneet niin sairaiksi, että niistä riitti pitkäksi aikaa aineistoa juorulehdille, kun asiat lopulta tulivat päivänvaloon ja niitä alettiin tutkia.
Vaikka en Zhirinovskin kanssa monesta asiasta samaa mieltä olekaan, hän on täysin oikeassa siinä, miten hän määrittelee Suomen Keskustan.
Tuollainenko olisi koko yhteiskuntamme, jos Keskusta pääsisi määräävään valtaan?
Jari Mäki
Vastaukset 5
Vanhimmat
seuranneena, tekstisi tuntuu aika todelta.
Jari Mäki kertoo olevansa antikeskustalainen. Etteivät hänen läheiset aatetoverinsa ole antijuutalaisia? Alkiolaisen arvomaailman herjaaminen Zhirinovskilaiseksi osoittaa sekä huonoa historian että politiikan tuntemista.
Mutta eiväthän nämä uusfasistit, vai pitäisikö sanoa uuskansallisdemokraatit, ymmärrä itsekään mitä vaahtosuisesti jankuttavat.
Aivopeseekö joku näitä tolloja työkseen vai harhautuvatko pienikapasiteettisten aivojen omistajat aivan oma-aloitteisesti?
Tutkihan sossut ja kokoomus, niin sitten voisit keskustaakin,sillä keskustapuolueen analysointi tulisi kysymykseen vasta näiden puolueiden jälkeen, siksi suuri, rehellinen ja inhimillinen tämä puolue on.
rehellinen