Trumpin ja Erdoganin puhelimitse uutistietojen mukaan kuin "kättä päälle"-sopimus Syyrian kurdien ylitse kävelemisestä tuo mieleen liki sata vuotta sitten tapahtuneen tilanteen. Silloin v. 1920 Sevresin sopimuksessa kurdeille luvattiin oma valtio, kun Iso-Britannia ja Ranska laativat uunituoreen Turkin kanssa uutta järjestystä entisille ottomaanien alueille. Sitten kuitenkin seuraavassa vaiheessa Lausannen sopimuksessa v.1923 Iso-Britannia ja Ranska pettivät kurdit eikä itsenäinen Kurdistan enää kuulunutkaan noitten siirtomaavalojen intresseihin. Nyt siis USA presidentti Trumpin johdolla näkyy noudattavan samaa suurvaltojen perinnettä, mitä sata vuotta sitten maailman politiikkaa mestaroineet Iso-Britannia ja Ranska harjoittivat. Meidän suomalaisten ja Suomen tämän nykypäivän tilannetta koskien mieleen nousee yhä edelleen varsin pätevältä tuntuva Ehrensvärdin kehoitus, jonka mukaan Suomen kannattaisi olla luottamatta vieraan apuun.
Trumpina ja Erdoganin puhelimitse symbolinen "kättä päälle"-sopimus Syyrian kurdien ylitse kävelemis
11
194
Vastaukset
- Anonyymi
Niinpä, tulee mieleen Neuvostoliiton ja Natsi-Saksan välinen Ribbentropin-Molotovin sopimus, jossa Saksa antoi Neuvostoliitolle vapaat kädet Baltian ja Suomen suhteen.
Ja Neuvosto-Venäjähän käytti mahdollsuutensa hyökkäämällä Suomeen ja Baltiaan. Turkin hyökkäys kurdien kimppuun on karmea virhe, josta kaksi populistista presidenttiä sopivat keskenään.
USA:n kanta on Trumpin politiikkaa eikä sovi yhteen USA:n pitkäaikaisen linjan kanssa.
Tämä on osoitus siitä, mihin populismi johtaa. Nähdään ongelmista vain pinta eikä todellisia syitä haluta tunnustaa.
Tiettävästi hyökkäys on on aiheuttanut Turkissa kiihkonationalistien riemua.- Anonyymi
Erdogan uhkaa päästää 3,6 miljoonaa pakolaista Eurooppaan. Turkin hyökkäyksen seurauksena syntyykin melkoinen pakolaisaalto.
- Anonyymi
Brysselissäkö ei muka tätä mahdollisuutta ymmäretty kun pakolaisista Turkin kanssa sovittiin?
Diktaattorit ja niihin luottaminen...
- Anonyymi
Nyt Turkin ja Euroopan rajoille tiukat turvatoimet estämään Turkin aikeet.
Ulkoministeri Pekka Haavisto mainitsi televisiossa ikään kuin aivan ohimennen tilanteeseen liittyen, että miten mahtanee Syyrin presidentti Al-Assad suhtautua asetelmaan eli löytäisivätkö Al-Assad ja kurdit toisensa? Hänen, siis Haaviston, tekemä maininta taisi mennä yle-toimittajalta täysin ohitse.
Turkin hyökkäys Syyrian pohjoisen rajan ylitse tarjoaisi Syyrialle mitä pätevimmän perusteen käydä maahantunkeutuneen Turkin armeijan kimppuun. Tapahtumat saattavat vielä edetäkin siihen suuntaan, jos Turkki jatkaa tavallaan Syyrian valtiojohdon pilkkanaan pitämistä.
Itse asiassa meillä sivullisilla ei todellisuudessa ole edes kunnon käsitystä Turkin asevoimien tilasta ja todellisesta kyvykkyydestä. Entäpä, jos Syyrian sisäisissä otatuksissa taistelukokemusta saanut Syyrian armeija pystyisikin nyt antamaan turkkilaisille niin kovan vastuksen, että Turkin armeijan tila osoittautuisikin huonommaksi kuin mitä uutiskuvien panssarikolonnien ajelu pölyisillä raiteilla antaisi ymmärtää?- Anonyymi
Miksi Euroopan pitäisi pelätä pakolaistulvaa. Millä ihmeen putkilla pakolaisia voisi tulla, jos diktatorinen Turkki eristetään kokonaan Euroopasta.
Nähtävästi hiukan median, ainakin suomalaismedian, odotusten vastaisesti Syyrian kurdit ja Bashar al-Assadin hallinnon kesken on lyöty "kättä päälle" ja Turkin häätäminen pois Syyriasta on todettu yhteiseksi tehtäväksi. Nyt tosiaan on myös meidän mediamme herännyt horroksestaan ja jopa hiukan kummastellen joutuu uutisoimaan tapahtumien kehitystä. Kiinnostavaa tulee olemaan sen näkeminen, laajeneeko konflikti rajuksi aseelliseksi yhteenotoksi Turkin ja Syyrian välille vai saattaisiko Erdogan niellä kiukkunsa ja vetäytyä Syyriasta...?
"Bysanttilaiseksi" eli epämääräisen arvoitukselliseksi vaikuttaa menneen pohjoisen Syyrian tilanne. Omituista on Turkin ja USA:n kaksissa tuumin laatima "aselepokin", jossa yhteydessä ei taidettu kurdeilta kysyä yhtään mitään. Ja nyt sitten kurdit on nostettu tikun nokkaan, jotta noudattavatko he aselepoa.
Kyseinen aselepo muistuttaa omituisessa määrin itäisessä Ukrainassa tapahtunutta, kun siellä konfliktin alkuvaiheessa ukrainalaiset olivat pääsemässä ratkaisevalla tavalla niskan päälle, niin Moskovan johdolla synnytettiin kovalla kiireellä aselepo, jonka aikana ja jonka suojassa sitten Venäjältä kiireen vilkkaa toimitettiin kapinallisille vahvistuksia eikä konflikti päässyt ratkeamaan Ukrainan voitoksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1367454Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.232784Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole2881516Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422141225- 1001119
Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih951096En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371022Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille
Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.82871Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa
Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com19866Kirkonkylän puliveivarit
Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j17850