Martina antoi Instassa meille loistavan idean miten korvata epäterveellinen kastike ruoan kanssa. Kermaviili kastike! Ihan itse keksi. Ja maistoi lusikalla, jonka laittoi takaisin siihen kuppiin. Ollaan saatu uusi instafoodie! Toivottavasti tulee pian uusia hyviä ideoita ruoanlaittoon!
Martinan loistava ruoanlaitto vinkki
Anonyymi
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Wau. Ravintoterapeuttimme ohjeet ovat ihan huikeita. Toivottavasti syö sen kastikkeensa itse, ettei tartuta kariesbakteereitaan muille.
Mä oon tehnyt tuon saman kastikkeen ji 20 vuotta . Martina pitää nyt reseptin ihan kun itse olisi sen keksinyt.
Oikeastaan Martina on tuonut koko ruoanlaittotaidon Suomeen.
Martina on kokki koulusta abc kirjekurssi.
Kermaviilikastikkeita on tullut tehtyä siitä lähtien,kun oon omilleen muuttanut. Martinalle muös vinkiksi, että kasviksia voi dippailla maustettujn kermaviiliin ja sekin on hyvää. Olen kiinnittänyt aiemminkin huomiota Martinan ruoanlaitosta, että maistelee ja hotkii ruokaa samalla lusikalla ja kauhalla, jolla jatkaa ruoan hämmentämistä. Itse en tee koskaan niin. Näyttää vastenmieliseltä ja tartuttaa koko perheen jos tautia tulossa tms. Ja tuskin kukaan oma perheenjäsenkään haluaa syödä sylkisoppaa. Perusasiat haltuun kun ruvetasn julkisesti ja muille kokkaamaan. Ja kaikki on muuten SAIRAAN hyvää 😀😃😄
Sivistymättömyys paistaa läpi kaikissa touhuissa. Lapset ja ruokaguru istuvat jatkuvasti ruokapöydillä ja jopa jalat saattavat olla pöydällä. Omaan silmään näyttää ällölle, kun takamus ja koivet on pöydällä ja ruokakulhot vieressä. Itse ainakin jo lapsena oppinut, että elävä liha ei kuulu pöydälle ja omatkaan lapset ei pöydillä istu (ei ole tarvinnut opettaa, taitaa olla sisäsyntyistä sivistystä).
Ninnunnanna istuu sentään onneksi lattialla
Samaa mieltä