Mitä kautta olette löytäneet seksiseuraa? Tinder ei oikeen kohdallani tuottanut tulosta ja hakusesessa olisi seuraa eteenkin Ekarjala ja lähialueelta. Onko jotain sivustoja tai oletteko saaneet tän foorumin kautta.
Kyselee 27v mies, etsinnässä naista tai paria
Seuran löytäminen
6
<50
Vastaukset
Silloin kun minä olin sinun ikäinen, sitä löytyi ihan kyliltä. Ihan vaan ns. Kuppilavaatteet päälle ja bilemestoihin kiertämään. Kuulalaakerilanteena tanssilattialle ja hyvä meno ja hyvät jutut, eikä liikaa viinaa, että ei ole urpo.
Liian monta muuttujaa, eli vituiksihan se useimmiten meni, mutta voi veljet, oli hauskaakin. Pillua sai kun sattui, joskus siihen pystyi vaikuttamaan ja se oli työn ja taivuttelun tulos, joskus pääsi pukille ihan tuurilla.
Ei ollut tinderiä, eikä Facebookia, nettikin oli paska. Taisi olla jotain seuranhakupalstoja, mutta niistä tuli aina vesiperä.
Vanha keino parempi, kuin pussillinen uusia. Netissä seuranhakupalstalla kalastaminen, on vähän kuin onkimisen sijaan käyttäisi syvätroolia. Tulosta voi syntyä, mutta hauskuus puuttuu ja kokemus ei kartu.
Voit olla vaikka kuinka taitava netissä ja kirjoittamaan mustan valkoiseksi, mutta ainoastaan uuvuttava kenttätyö tekee sinusta mestarin.
Käy suihkussa, harjaa hampaat, tukka geelillä ojennukseen, puhtaat farkut, siisti paita ja kylille hyvällä mielellä. Toiseen povariin taskumatti, toiseen kortsut. Itsellä oli pari muuta ässää vielä hihassa, mutta enhän mä tässä niitä kerro.- Anonyymi
"Itsellä oli pari muuta ässää vielä hihassa, mutta enhän mä tässä niitä kerro."
Jep, tyrmäystipat ja etälamautin. 😎 Anonyymi kirjoitti:
"Itsellä oli pari muuta ässää vielä hihassa, mutta enhän mä tässä niitä kerro."
Jep, tyrmäystipat ja etälamautin. 😎Hah, menee kansainväliseksi touhuksi. Ei nyt sentään.
Sanotaan, että jos vaikka osaa hieman musisoida jollain instrumentillä sopivissa tilanteissa, sillä on voi olla edesauttava vaikutus monien tilanteiden kehittymiseen oikean suuntaiseksi, ja voi antaa etulyöntiaseman tilanteissa, joissa ns. Kilpakosijat keskittyvät ensisijaisesti puhaltelemaan muniinsa.
Pointtini oli - menkää ulos ja tavatkaa ihmisiä.Anonyymi kirjoitti:
"Itsellä oli pari muuta ässää vielä hihassa, mutta enhän mä tässä niitä kerro."
Jep, tyrmäystipat ja etälamautin. 😎Hah, menee kansainväliseksi touhuksi. Ei nyt sentään.
Sanotaan, että jos vaikka osaa hieman musisoida jollain instrumentillä sopivissa tilanteissa, sillä on voi olla edesauttava vaikutus monien tilanteiden kehittymiseen oikean suuntaiseksi, ja voi antaa etulyöntiaseman tilanteissa, joissa ns. Kilpakosijat keskittyvät ensisijaisesti puhaltelemaan muniinsa.
Pointtini oli - menkää ulos ja tavatkaa ihmisiä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,714215Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt152674Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242307Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1072176Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992131Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072123Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6031924MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673