S-market Pendolino Tullintori

Anonyymi

Ei kannata asioida Pendolinossa, varsinkaan lounasaikaan. Huumehörhöt aina kassajonossa sekoilemassa tai käytävillä tanssimassa ja raivoamassa ja kusemassa. Vartija paikalla muttei tee mitään. Kassoja liian vähän. Itsepalvelukassat aina kiinni. Myyjät tukkivat käytävät tavarakuormilla, eivätkä ole edes pahoillaan. Tavallista työssäkäyvää asiakasta ei arvosteta.

64

3517

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Noita nistejä on joka paikassa eikä vartija tee tosiaan mitään muuta kuin viilailee kynsiään. Helsingissä vartijat myös toimivat eivätkä vain katsele muualle.

      • Anonyymi

        Näkyy niitä oleen täälläkin kommentoimassa, sen verran sakeeta tekstiä tulee monesti vastaan.

      • Anonyymi

        Tammelassa siinä Tokmannin takana olevassa pikkupuistossa oli isompi kasa ruiskuja ja neuloja, osa pusseissa osa ilman, ihan sillai pikkulasten löydettävissä ja käyttöön otettavissa.

    • Anonyymi

      Kusemassa? Viilailee kynsiään? Siis mitä siellä oikeen tapahtuu?

    • Anonyymi

      Ihmisiä ovat hekin. Ei voi kieltäytyä näkemästä, että sellaista maailmassa ja kotikaupungissa on.
      Olet vähän rasistinen.
      Minne heiät pitäisi mielestäsi laittaa?
      Eikö heillä ole samat ihmisoikeudet kuin muillakin pölvästeillä, joita joka paikassa liikkuu. Näillä palstoillakin.

      • Anonyymi

        Rasismistako tässä on kyse? Huumeiden käyttö on tietääkseni laitonta?

      • Anonyymi

        ei yllättänyt taas tällainen viherpiipertäjän kommentti, mitä jos sä heräisit sieltä ihmemaastasi.

      • Anonyymi

        "Ei voi kieltäytyä näkemästä, että sellaista maailmassa ja kotikaupungissa on."

        Hyvin vähän aikaa sitten tuollaista ei Tampereella ollut oikeastaan ollenkaan ja vähät juopotkin siivottiin putkaan paikkoja sotkemasta jä häiriköimästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "tuollaista ei Tampereella ollut oikeastaan ollenkaan ja vähät juopotkin siivottiin putkaan paikkoja sotkemasta jä häiriköimästä."

        Miksei enää, onko siinäkin tullut resurssi- ja rahapula vastaan. Irtolaislaki takaisin.

        EU:hun liityttäessä irtolaislaki jouduttiin lopettamaan, se oli niin hyvä, että jopa Suomenkielinen Wikipedia on piilottanut siitä suuren osan jä tehnyt asiallisesta tietopohjaisesta artikkelista surkean torson.

      • Anonyymi

        Ilmeisesti heidät pitäisi laittaa pois parempien ihmisten tieltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rasismistako tässä on kyse? Huumeiden käyttö on tietääkseni laitonta?

        Juu ja laki onkin kauheeta rasismia. Huumeiden käyttäjä on rotu.
        Vaikka eihän ihmisissä ole rotuja, mutta on se vaan kauheeta rasismia.

        Joo ne on ihmisiä mutta käyppä katseleen mitä ne saa aikaan. Tuo tullintorin alue on kuin slummi jossa ne parveilee sotaten paikat töhry graffiteillaan. Kusevat pitkin seiniä pyörien päissään. En yhtään ihmettele jos herkemmät ihmiset karttavat koko seutua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU:hun liityttäessä irtolaislaki jouduttiin lopettamaan, se oli niin hyvä, että jopa Suomenkielinen Wikipedia on piilottanut siitä suuren osan jä tehnyt asiallisesta tietopohjaisesta artikkelista surkean torson.

        Ei ole ainoa asia jossa Wikipedia on häivyttänyt tietoja ja informaatiota, ilmeisesti valtiokin jäi kai kiinni jopa siitä että valtiolta kirjoitelttiin sinne mielipidejuttuja tai jotain, muokattin asioita?

        https://twitter.com/KansalainenFi/status/1196061535577296896

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo ne on ihmisiä mutta käyppä katseleen mitä ne saa aikaan. Tuo tullintorin alue on kuin slummi jossa ne parveilee sotaten paikat töhry graffiteillaan. Kusevat pitkin seiniä pyörien päissään. En yhtään ihmettele jos herkemmät ihmiset karttavat koko seutua.

        Homma leviää, sitä on liikkeellä jo Kalevassakin, näkyy olevan osa nuorempaa väkeäkin, joka ei osaa käyttäytyä oksennellaan, kustaan ja räitään lähiympäristö, oudoimmat käyvät jopa paskomassa Sammonkadun viereisten puiden suojissa luullen olevansa piilossa kerrostalon ikkunoiden edessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "tuollaista ei Tampereella ollut oikeastaan ollenkaan ja vähät juopotkin siivottiin putkaan paikkoja sotkemasta jä häiriköimästä."

        Miksei enää, onko siinäkin tullut resurssi- ja rahapula vastaan. Irtolaislaki takaisin.

        Irtolaislaki, Wikipedian tyngäksi tehty versio, paremmat löytyy sivun muutoshistoriasta.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Irtolaislainsäädäntö

        Ei muuten löydykään, on aika rankasti sivut silvottu ja tyhjätty, ilmeisesti taaas yksi asia josta ei saa nykyään puhua niin kuin se oli.

        Ne vaan piilotettiiin sillai ovelasti, ettei tavallinen hakija löydä. Itse se hyvä ja tietoa antava pitkä ja laaja artikkeli aiheesta muokattiin tuollaiseksi vesitetyksi pätkäksi kuten edellä on kuvattu.

        https://fi.wikisource.org/wiki/Luokka:Irtolaislainsäädäntö

        Syyt muokkaamiseen saa jokainen arvata oamalla tavallaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rasismistako tässä on kyse? Huumeiden käyttö on tietääkseni laitonta?

        Joidenkinmielstä kaikkio on rssismia jos jotain kielletään.

    • Anonyymi

      Pötypuhetta, mitään tuollaista siellä ei ole. Asioin nimittäin siinä kaupassa lähes päivittäin että olisi kyllä nähnyt jos olisi.

      Ethän sinä edes tiedä missä tuo kauppa on. Se nimittäin EI OLE Tullintorilla vaan ihan eri rakennuksessa kaukana Tullintorista. Mitähän näkyjä lienet nähnyt, käytätkö kärpässientä vai millä mömmöllä tullaan noin huonoon kuntoon ?

      • Anonyymi

        Kysypä joskus Pendolinon myyjiltä kuinka usein kauppa on ryöstetty ja mitä kaikkea he näkevät sillä välin kun sinä et ole siellä.

      • Anonyymi

        Tullintorin alakerran käytävää pitkin kauppaan ja sinne taakse hissille kulkiessa nuo nistit näkyvät siinä päivystävän hyvinkin usein ja kesällä joka päivä. Myös asematunnelin rappusilla. Karkoittavat kyllä osan jo nyt asiakaspulasta kärsivän Tullintorin asiakkaista ilman muuta. Osan asiakkaista vei Fimean laboratorion siirto ja työterveyden siirto pois alueelta.

        ----- Karkoittavat kyllä osan jo nyt asiakaspulasta kärsivän Tullintorin asiakkaista ilman muuta.----

        Portailla istujat eivät vaikuta mitään Tullintoriin koska portaat ovat varsin kaukana Tullintorista. Ottaisit jo selvää mikä ero on Pendolino-talolla ja Tullintorilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysypä joskus Pendolinon myyjiltä kuinka usein kauppa on ryöstetty ja mitä kaikkea he näkevät sillä välin kun sinä et ole siellä.

        ......Kysypä joskus Pendolinon myyjiltä kuinka usein kauppa on ryöstetty ja mitä kaikkea he näkevät sillä välin kun sinä et ole siellä......

        Ei ole ryöstetty kertaakaan eikä minun läsnä- tai poissaoloni vaikuta mitään siihen mitä siellä tapahtuu. Samoja asioita tapahtuu koko ajan eli kyllä olisin joskus sattunut paikalle näkemään jos touhu olisi sitä mitä valehtelet. Jengiä pyörii ulkona talon lännenpuoleisen oven seudulla mutta ei notku sisällä, enintäin siinä tuulikaapissa mistä menee raput asematunneliin joku joskus.

        Aika monet juoksukaljat sieltä on lähtenyt yms. Fillarit nyt tietty siitä edestä.

    • Anonyymi

      Rikosaallolle ei näy loppua.

    • Anonyymi

      Sinä aloittaja.
      Kerro koska olet siellä kaupassa. Tee vaikka aikataulu, että tiedän pysyä pois sieltä silloin kun olet siellä asioimassa.
      Tulee niin paha mieli jos on suvaitsemattomia ihmisiä samassa tilassa.
      Sinänsä nistitien, jos sitä hakevat, tulisi saada hoitoa.
      Lultavasti he siellä lähellä olevan hoitopaikan vuoksi ovatkin.
      Se, saavatko oikeanlaista hoitoa onkin sitten eri juttu.

    • Anonyymi

      Kävin Pendoliinokaupassa tänään n. klo 10. Tulin idästä päin ja poistuin länteen päin. Koko matkalla ei ollut AINUTTAKAAN ylimääräistä ihmistä, ei kaupassa eikä sen ulkopuolella.

      Kerros avaaja milloin sitä kauhujengiä siellä on niin menen itse katsomaan sitä ihmettä.

      • Anonyymi

        Suosittelen käymään ensin optikolla, sitten voit mennä asamalle sieltä kaupan takaa, sieltä missä se hissikin on, ei ole kertaakaan että ei olisi ollut näkemättä noita narkkeja, väliin parikymmentä siinä pihalla paremmilla ilmoilla.

        Siellä on edellä jollain polittinen sokeus joka estää näkemisen...Siihen ei optikkokaan osaa auttaa.

      • Anonyymi

        NYT ovat meuhkaamassa Pendolinolla kaupan kahdella eri sisäänkäynnillä, Tullin aukion portaissa ja Pendolin rautatieasemalle vievissä portaissa sekä parkkihallissa.

    • Anonyymi

      Mikään ihme että on hörhöä ja juoppoa. Kuka suomiurean loiskumista selvinpäin kestäisi.

      • Anonyymi

        No voithan täst'edes pitää ku....tessasi silmät kiinni. Ei näy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No voithan täst'edes pitää ku....tessasi silmät kiinni. Ei näy.

        Taidat lorotella ohi, silmät avoinna.

    • Anonyymi

      Kävin Pendoliinossa puolen päivän aikaan tänään eikä yhtää häirikköä tai örveltäjää. Ilmeisesti avaaja on kaupassa rötöstellyt ja saanut porttikiellon rakennukseen. Sitä nyt syvän katkeruuden vallassa koettaa kostaa.

      Kuka tahansa voi sinne mennä näkemään kuinka avaaja valehtelee.

      • Anonyymi

        voi helvetti sun kanssas!

      • Anonyymi

        Samaa mieltä.

        Ja sitäpaitsi, päihderiippuvuus on sairaus, ja päihdekuntoutujilla on ihan samanlaiset ihmisoikeudet, kuin kaikilla muillakin. Ja päihdekuntoutujiin kohdistuvat herjailut ja muu huono kohtelu on rikos siinä missä muihinkin ihmisiin kohdistuva, ja siihen reagoidaan meillä oikeusistuimissa aivan samoin kuin muuhunkin vastaavaan käytökseen.

        Ja jotta ei totuus unohtuisi:
        https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2008/20080033
        Sosiaali- ja terveysministeriön asetus
        opioidiriippuvaisten vieroitus- ja korvaushoidosta eräillä lääkkeillä

        Ennen joskus irtolaislain aikaan taidettiin viedä vieroitukseen johonkin Seutulaan lentokenttää tekemään tms. ilmeisesti toimi hyvin koska narkkareita ei isommin kaduilla Tamperellakaan pyörinyt. "Vanha konsti parempi kuin pussillinen uuusia?"

    • Anonyymi

      Soittakaa poliisit kun näette huumehörhöjä.

      • Anonyymi

        Ei poliisiä kannata soittaa, ellei joku ole haitaksi yleiselle turvallisuudelle ja järjestykselle. Kaikilla ihmisillä on oikeus asioida kaupoissa yms. kohteissa aiheuttamatta häiriötä. Ja mitä huumeiden käyttäjiin tulee, he äärimmäisen harvoin ovat haitaksi ulkopuolisille. Jos riitelevät, ne ovat lähes aina keskinäisiä välienselvittelyjä velkojen tai reviirien vuoksi.

      • Anonyymi

        Kun elämysareena valmistuu tulee lisää elämyshakuista porukkaa alueelle.
        Eiköhän päihteiden käyttö ole elämysten hakemista tai vaihtoehtoisen todellisuuden etsimistä, kun arki kerta on niin tkamalan arkista. Kannabiskin haluttaisiin rangaistuksettomaksi käyttäjälle.
        Täytyy vaan tottua siihen,, että oudohkoa porukkaa alkaa kaupungissa liikua, koska elämyksellisyys kerran on kaupungin strategiaksi kirjattu.

    • Anonyymi

      Tuo on iso ongelma. Mulla on Tullintorin parkkihallissa autopaikka ja kyllä nistit on ihan päivittäinen näky. Tosi huonokuntoista porukkaa siellä välillä näkee, hävettää turistien puolesta joiden eka näky kaupunkiin junalla tullessa voi olla nuo pelottavat porukat, jotka usein valtaa myös asematunnelista Ratapihankadulle vievän portaikon niin, ettei siitä uskalla kulkea.
      Sumeliuksenkadulla on tukipiste, josta hakevat subutexinsä. Jäävät sitten huudeille oleskelemaan. Ihmettelen, että Tullintorin ja Pendolino talon yrittäjät ei oo laittaneet meteliä pystyyn, jotta narkitbsiirrettäisiin muualle asiakkaita pelottelemasta...

      • Anonyymi

        Niin. Kun kaupunki on suunniteltu vain kauniille ja rohkeille, rikkaille ihmisille ja turisteille.
        Ihmisroskat tulee siirtää jonnekkin etään perälle pois näkyvistä ja tahraamasta kaupungin hienoa imagoa.
        Kardashianit ja muut pissikset ovat tervetulleita pulleiden luottokorttiensa kanssa.
        Jokaisen kaupungin asukkaan tulee julkisuudessa kulkea huolitelluissa asuissa, jotta imago säilyy moitteettomana.
        Kaupunkilaisia velvoittavat ohjeet ovat varmaan jo oikoluennassa kaupunginisien ja -äitien johtamissa päättävissä elimissä lopullista julkaisua varten.

        Joo, ei päihdekuntoutujat ole muille ihmisille vaaraksi. Toisinaan jos on kähinöitä, ne ovat heidän keskinäisiä. Kyllä se ulkonäköön vaikuttaa, jos alkaa amfetamiinia ja muita kovia huumeita käyttää. Ja överit jos ottaa, on nuokuksissa tai vastaavasti pörrää nukkumatta päiväkausia putkeen. Sen jälkeen uni maistuu ja ruoka. Rautatieasemalla liikun viikottain työni vuoksi. Siellä heitä on talvella ollut pakkasta paossa, mutta ihan ovat hiljakseen olleet keskenään rupatellen. Ei heitä kannata tuijottaa eikä arvostella. Jokaiselle heille toivon voimia, että joku päivä rohkenisivat alkaa vastustaa päihteitä ja sitoutuisivat hoitoonsa. Ihmisiä hekin ovat, eivät hirviöitä. Riippuvuussairaita ihmisiä - jonkun lapsia, isiä, äitejä, sisaruksia. Jollakin on heistä huoli. Joku läheinen näkee heidän elossa olonsa vain vihreästä pallukasta facebookissa, jos siitäkään.

        Kyllä he ovat usein muille vaaraksi. Näitä asui samassa taloyhtiössä ja häkkikopit murrettiin ja pyöriä vietiin näiden toimesta. Millä te luulette että mömmöt maksetaan? No joku hakee korvaushoidosta ja myy eteenpäin, joku käyttää itse, joku käyttää myös muuta ja rahoittaa sen rikoksilla. Älkää nyt olko niin naiiveja. Tampereella on myös ollut viime aikoina aseellisia selkkauksia.

        Joo, sama täällä: häkkikopit murrettiin meidänkin talossa aikaisemmin. Mutta ei ne huonokuntoiset päihderiippuvaiset siellä toreilla ja asemilla tai taloyhtiöiden kellareissa ja ullakoilla tee niitä murtoja ja ryöstöjä yms. Kyllä ne on ne ammattirikolliset, jotka niitä töllöntöitä tuunailevat. Ja ne on pidettävä erillään näistä muista narkomaaneista, jotka ovat tämän huumehelvetin todellisia uhreja: sairaita, velkaantuneita, vailla ruokaa ja asuntoa. Olen samaa mieltä, että rikollisporukat aiheuttavat vaaraa ja myös niitä aseellisia selkkauksia. Mutteivät nämä laihat ja sairaat narkomaanit.

        " velkaantuneita, "

        Hakevat huumerahansa mistä vain ja nähty on kun joku vuosi sitten uhkailivat erään kerrostalon talon muita asukkaita, kellarikopit kollattiin jne. onneksi pitkän prosessin jälkeen joutuivat muuttamaan muualle. Yksi heistä pääsi oikein mediaankin puukkonsa kanssa, sai pitemmän tuomion.

        No narkkarit ovat usein myös rikollisia. Ryöstävät vaikka mummonsa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin. Kun kaupunki on suunniteltu vain kauniille ja rohkeille, rikkaille ihmisille ja turisteille.
        Ihmisroskat tulee siirtää jonnekkin etään perälle pois näkyvistä ja tahraamasta kaupungin hienoa imagoa.
        Kardashianit ja muut pissikset ovat tervetulleita pulleiden luottokorttiensa kanssa.
        Jokaisen kaupungin asukkaan tulee julkisuudessa kulkea huolitelluissa asuissa, jotta imago säilyy moitteettomana.
        Kaupunkilaisia velvoittavat ohjeet ovat varmaan jo oikoluennassa kaupunginisien ja -äitien johtamissa päättävissä elimissä lopullista julkaisua varten.

        Itse varmaan viihdyt paikassa jossa huumehörhöt pyörivät. Haeppa eväät kaupasta ja mene piknikille heidän keskelle tullintorin penkkiriville ja nauti kivasta seurasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        " velkaantuneita, "

        Hakevat huumerahansa mistä vain ja nähty on kun joku vuosi sitten uhkailivat erään kerrostalon talon muita asukkaita, kellarikopit kollattiin jne. onneksi pitkän prosessin jälkeen joutuivat muuttamaan muualle. Yksi heistä pääsi oikein mediaankin puukkonsa kanssa, sai pitemmän tuomion.

        Aikanaan nämä parveili ainakin työväenteatterin viereisissä kerrostaloissa. Löytyi ruiskuja käytäviltä. Ei kovin mieluisaa muille asukkaille asua tuollaisten ympäröimänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse varmaan viihdyt paikassa jossa huumehörhöt pyörivät. Haeppa eväät kaupasta ja mene piknikille heidän keskelle tullintorin penkkiriville ja nauti kivasta seurasta.

        Tuskin menee, ainakaan selvin päin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aikanaan nämä parveili ainakin työväenteatterin viereisissä kerrostaloissa. Löytyi ruiskuja käytäviltä. Ei kovin mieluisaa muille asukkaille asua tuollaisten ympäröimänä.

        Tossa oli Tammelassa ruuttia isompi nippu puistossa, joku fiksumpi nainen keräsi ne maasta roskiin, tosin siitä kulkee monia roskisten tonkijoita, eli myös eläkeläisiä jotka etsivät pinen eläkkeensä päälle vähän lisätuloja tölkeistä ja pulloista.

    • Anonyymi

      Tänä iltanakin 18 maissa poliisit hälytetty samaiseen s-marketiin, taas oli hörhöillä tilanne päällä. Vältän tuota seutua kyllä viimeiseen asti mutta työn takia pakko tuosta ohi kulkea. Välillä pelottaa.

    • Anonyymi

      Olen silloin tällöin kyseisessä S-marketissa asioinut. Joidenkin puheena olleiden henkilöiden hahmot ovat tulleet tutuiksi. Eräät tuntuivat tosiaankin olevan aika huonokuntoisia.
      Nyt kun joitakin heistä ei ole enää vähään aikaan näkynyt, herää vaistomainen huoli:
      Onkohan kaikki hyvin?

      • Anonyymi

        Harvinaista, että joillain on huoli suomalaisista, että onkohan ehilla kaikki hyvin. Asunnottomia on pakkasilla edellen kaupungissa, ei vaan läydy majapaikka kunnollista, ja halvat asunnot on purettu poisd lähes kaikki. Asuntolat vie käytännössä kaiken rahan heiltä.

        Jotkut puolueet ovat käyneet jopa katsastamassa vuoisttaisen asunnottomien yön tapahtumia.

        Harvoja kiinnostaa suomalasten asunnottomien ongelmat,

    • Anonyymi

      Suosittuja nämä ketjut, joissa saa nimettömänä kirjoittaa mitä vaan paskaa jostain asiasta.

      • Anonyymi

        Kerro lisää, varsinkin parempia perusteluita odottaisi "mitä vaan..." jutun väittäjältä.

      • Anonyymi

        Kaupunki satsaa paljon rakentamiseen ja kaavoittamiseen.
        Puistot ja rannat, kaikki vapaa tila halutaan rakentaa täyteen kalliita asuntoja.
        Ihminen, kaupunkilainen on tässä pelissä unohtunut.

    • Anonyymi

      Ei, he lv et ti ! Nyt nisteille on tuotu soppatykki eteensä hyvin sujuneesta vuodesta! Kyll Tampere on nistien paratiisi.

    • Anonyymi

      Miksi jotkut nuoret menevät vain istuskelemaan sinne ja häiritsemään. Onko se jokin ajanviettopaikka.

    • Anonyymi

      Ihan vitunmoiset asiakasvirrat niin pieneksi kaupaksi ja usein vain yksi saatanan kassa auki ja moni haluaa äkkiä pois sieltä

    • Anonyymi

      Ehkä vähän huono ilmapiiri työntekijöiden kesken osittain. Tai sitten vain minua kohtaan ollaan oltu tylyjä. Joskus kun kysyi neuvoa niin tiuskittiin ja huudettiin.

    • Anonyymi
      UUSI

      Piritorinahan se paikka tunnetaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3628
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      202
      1746
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1347
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      148
      1234
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      875
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      873
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      840
    8. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      56
      833
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      819
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      792
    Aihe