Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Häpeä

Äitini toimi jonkinlaisena ilolintuna minun ollessa pieni. Tuskin hän mitään miljardi omaisuutta haki, mutta tavallisen työpäivän jälkeen meille tuli joitakin miehiä. Minut komennettiin kavereille tai huoneeseeni. Sen verran äiti tajusi, ettei minun nähteni mitään tehnyt. En tiedä..

Joka tapauksessa, mieluummin olisin ollut ilman sitä uutta vaihdepyörää kuin kokenut sitä alituista häpeää äitini takia. Asuimme pienehköllä paikkakunnalla ja kaikki teisivät äitistäni. Parhaan ystäväni isä oli yksi miehistä joka meillä 80-luvun aikana kävi ja ystäväni perhe myöhemmin tästä syystä hajosi. Ystäväni syytti minua, että se oli minun syyni, että lutkaäitini oli vienyt hänen isänsä ja rikkonut heidän perheensä. Kamalaa aikaa!! Ystävä ei koskaan antanut oikeasti anteeksi vaika aikuisemammalla iällä tästä puhuttiinkin.

En tiedä onko prostituutio yleisellä tasolla kuinka väärin, mutta jos lapset liittyy siihen (joko prostituoidun kautta tai asiakkaan) niin silloin se on äärimmäisen väärin! Olen seuraillut täällä ja usein on sanottu, että mitä sitten jos kaksi aikuista sopii keskenään ym. MOnta kertaa näiden kahden aikuisen sopimuksen ulkouolelle jää jomman kumman perhe. Koskaan ei voi tietää paljastuuko prstituoitu tai asiakas(vaikka kuinka ei pitäisi ja luottamusta olisi ym.). Sen jälkeen on molempien, mahdolliset, perheet pilalla ja lapset kärsii.
291361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

kirjoitus Wandan ja muiden maksullisten jakorasioiden luettavaksi.

Äänestä
  • Pidätkö sä meitä ihan tyhmänä?? Tottakai sinä olet yksi heistä, joiden mielestä vain ilotytöt pilaa suhteita. Väärin. Oletko tomppeli, koska kuulostaa niin mustavalkoiselta. Kyllä ne muut vieraat naiset alkaa roikkua ja kertovat kaverille, että sai, siis mies nai.

    Mä en käyttänyt edes parfyymia ja sanoin miehelle, että pese hiukset illalla, ettei muija ihmettele, kun menet hiukset puhtaina kotiin, vaikka aamulla olivat likaiset. En käyttänyt edes parfyymia.....

    Äänestä

  • Ei mun mielestä tarvii elää selibaatissa.

    Totta, lapset ja erotiikka eivät kuulu yhteen näissä piireissä. Mutta, kun Äiti ja Isä....kyl joskus näin...

    Äänestä

  • -Muru- kirjoitti:

    Ei mun mielestä tarvii elää selibaatissa.

    Totta, lapset ja erotiikka eivät kuulu yhteen näissä piireissä. Mutta, kun Äiti ja Isä....kyl joskus näin...

    "Totta, lapset ja erotiikka eivät kuulu yhteen näissä piireissä. Mutta, kun Äiti ja Isä....kyl joskus näin.."

    Minun tapauksessa EI! Menköön kaikki itseensä. Kyl joskus näin.. lässyn lässyn.. Luulitko, et se oli mulle näin et.. joo joskus kyl näin.. Ärr!!

    Äänestä

  • Kata kirjoitti:

    NYT MINÄ HIFFASIN! tOI OLI TAAS FEMMAREIDEN PROVO! Tämä tehostesanojen käyttö???Jaiks!?Lässyn Lässyn vaan itsellesi.
    Minä yritän ymmärtää prostituution ongelmakohdat, mutta paljastit itsesi lässyn lässyn!
    Kellä on ollut ongelmia äitinsä kanssa on hakeutunut terapiaan ja äiti myöskin.
    Eikä ole tullut tänne prostituutio palstalle kitisemään!
    Olisit keksinyt uskottavamman jutun. Aprilli päivä on vasta!1.4.
    Nimimerkillä: Kaikki sosiaalipornonpaska ei uppoa minuun.
    Ja just paljastit itsesi femmari palstalla on juuri nämä tehoste sanat Ärr!!
    Kellä on ollut tosiaan vaikeuksia mutsin kanssa ei käytä tälläisia tehoste sanoja.Ärr!
    Tulepa tyttö joskus katsomaan miten kovaa on tosi prostituoitujen maailma siinä saat huutaa äitiä apuun tai jotain muuta huoltohenkilöä.

    Onneksi sä et ole mun tyttäreni!

    Äänestä

  • Wanda kirjoitti:

    Mitä sitten miten minä kirjoitan., Ärsytti ja sanoin ärr..
    Kiitos sinulle kauniista sanoistasi. Oletpa sitten myötätuntoinen. ja tiedoksi vaan, olen jumalauta käynyt terapiassa.Tuntuu tosi hyvältä sitten lukea tollasta kun et yhtään tiedä minun asioistani yhtään mitään. Kiitos.

    p.s en ole ikinä edes käynyt missään femmaripalstalla. vainoharhaista.

    Anteeksi nyt tuli annettua liian ankara kommentti.
    Ei kukaan myöskään tiedä minun asioistani kuin sen verran mitä olen suostunut valottamaan.
    Olin ärhäkkä kun rupesin kirjoittamaan prostituutio palstalle sain kaikkien muiden ketjulaisten vihat silmilleni kun avoimesti kerroin ratkaisustani.
    Vaikeutensa kullakin en vähättele vaikeuksiasi.
    Minullakin on ollut traumaattinen lapsuus, niin että itsekin ihmettelen että olen järjissäni.
    Tuolla alemmalla osiolla ketjussa valotin syitä mitkä ajoivat minut seksibisnekseen.
    Isäni hylkäys katkeroitti minut ja kovetti minut ajatelemaan niin , että jokainen joka harrastaa seksiä kanssani tekee sen omalla vastuullaan.
    Minä en jaksa kantaa syyllisyyttä siitä jos perheet hajoavat.
    Kun Isälleni hänen uusi vaimonsa ja perheensä olivat tärkeämpiä kuin minä niin mulle perheen merkitys mureni. Olen joutunut tekemään kovasti töitä sen eteen että usko ihmisiin ei olisi mennyt kokonaan.

    Eipä tuo mitään.. Mistä täällä kanavilla koskaan tietää mikä on totta ja mikä ei, tai kuka kirjottelee itsenään ja kuka jonkun roolin takana.. Mut jos joku oikeesti olis niin sairas, että tämmösillä asioilla täällä valehtelis, nii jo olis pimeetä.

    Kiitos pahoittelustasi! =)

    Siinäpä se kun minäkin olen ihmetellyt joidenkin kirjoittajien motiiveja ja provoilun halua ja olen kirjoittanut tälle palstalle ja tuonut prostituoidun näkökulman asiaan.
    Ihminen on niin itsekäs ja toimii monta kertaa omasta näkövinkkelistä eikä tule ajatelleeksi sitä että loukkaa viattomia lapsia.
    Minä tiedän varsin hyvin, että lapsuudessa koetut pahat asiat ovat ihmisellä painolastina läpi koko elämän.
    Toivotan sinulle Kata Hyvää Pääsiäistä! ja Kesän odotusta!

    Äänestä

Kirjoittajan kanssa olen samaa mieltä siitä, että lasten ei pitäsi kärsiä.
Mutta on prostituoituja, jotka eivät ota asiakkaita vastaan kotonaan vaan heillä on niin kutsuttu "studio" tai sitten he tekevät kotikäyntejä tai tekevät " bisnestänsä" niin salaisesti,ettei kukaan saa asiasta vihiä.
Pienellä paikkakunnalla on vaikeaa toimia, koska jokaisen elämä on niin kontrolloitua.
Huoritellaan helposti sellaisiakin, jotka eivät tee edes seksibisnestä.
Katan äiti ei ollut syyllinen Katan ystävän perheen hajoamiseen, kyllä perheen hajoamisen syynä on perheen sisällä olevat jännitteet.
Lapset ovat niin hirveän julmia.
On paljon sellaisia rakkaudessa pettyneitä naisia, joita kutsuttiin minun lapsuudessani " huolimattomiksi " eli antoivat antamisen ilosta eivätkä pyytäneet palkkiota.
Itse olen yrittänyt toimia niin että siitä tulisi äärimmäisen vähän vahinkoa lähimmäisilleni.
Asiakkaiden perhesuhteista en ota vastuuta.
Jokainen hoitakoon omat perheasiansa tykönänsä.
Aviovaimojen sietäisi katsoa peiliin: Miksikähän ukko käy vieraissa?Miksi ei osata pitää aviomiehiä? Jos parisuhde toimii niin ukon ei tarvitse käydä vieraissa. Mulla on ystävättäriä ja sukulaisia, jotka tietävät mitä mä teen eikä kenenkään puoliso ole ehdottanutkaan minulle seksiä ja sen puoleen en minäkään heille.
Ja tuomitsemisen sijasta voisi tuomitsijat auttaa pientä lasta jos havaitsevat että lapsi kärsii.
Mutta ilkeä sosiaaliporno on paljon mehukkaampaa kuin pyrkiä miettimään voisiko esim. kärsiviä lapsia auttaa.
Olen minäkin saanut petettyjä aviovaimoja silmilleni, mutta mä olen sanonut, että pidä ukostas parempaa huolta.
Eino Leinon sanoin: " Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaik`ei aina esille loista."

Äänestä
  • olet kyllä liukas, et millään ota vastuuta teoistasi
    syytät vain esim. uskovaisia siitä että lapset tekevät itsaria, eikä sulla tuu mieleenkään että
    ne tekevät sen siitä syystä että he huomaavat kaksinaismoralismin, että opetetaan moraalia muttei sitä itse noudateta, ja tiedän varmasti että tänäpäivänä nuoret ja miehet haluavat naisilta ennenkaikkea moraalia, miehet pettyvät
    kun naiset on halpoja, sä et vissiin usko ettei mies halua naisensa käyttäytyvän kuin huora.

    ja se klisee että nainen ei hoitele miestään.
    kyllä hoitelee mutta kun mies lähestyy 50-kymppiä
    niin sitä tulee kriisi ja halu näyttää sekä itselleen että kavereilleen että mä oon seksipeto.

    että kyllä jos haluat olla ammattilainen pyydä kirjallinen lupa vaimolta ota vaimo, tyttöystävä
    mukaan ja näytä miten pitää alistua ja suostua kaikkeen.

    ja paskaa puhut että pitää olla salaista, muista että jumala on sen puolella jonka omaisuutta puoliso on, sillä kaikki teot kirjataan ylös,
    ja yleensä mies tulee tunnostuskiin ja tunnustaa huorimesensa vaimolleen tai uskovaiselle/papille.

    ei se auta vaikka tekisit hommia kuussa ja kaikki
    tulee julki ennemmin tai myöhemmin.

    sun pitää tehdä hommia vapaiden miesten kanssa jos olet ammattilainen vain harrastelija nussii
    varattujen kanssa ja myös sun pitää valita semmoset jotka ei mene koskaan naimisiin ja hanki lapsia.
    ota vastuu teoistasi äläkä aja nuoria itsemurhaan tai asiakkaiden vaimoja.
    mitä ihminen kylvää sitä myös niität, älä syytä pelkästään miehiä sinä olet HUORINTEKIJÄ.
    JA SITÄ PAITSI miehet eivät ole aikuisia he ovat ikuisia pikkupoikia jotka karkaavat "äidiltään"
    eli kun miehellä seisoo se on noin 3-vuotiaan tasolla.

    PS: minun mies ei oo huora omien sanojen mukaan

    Äänestä

  • aamu kirjoitti:

    olet kyllä liukas, et millään ota vastuuta teoistasi

    Kannattaa kattoo roikkuuko äijän kassit polvissa asti, ja jos roikkuu, niin tehdä "jotain"

    Aamu hei sinun pitäsi olla
    kaapitavaraa!!!
    Mitä sä täällä paasaat? Jokainen aikuinen ihminen kantakoon vastuunsa tekemisistään. Mä sanoin että lapsia EI SAA VAHINGOITTAA!!
    Mutta mä mä myös painotin lapsensuolenun merkitystä! Siitä jos jonkun ukko juoksee huorissa, niin siitä mä en ole vastuussa. Eikä mua niin ollen kiinnosta aikuisten ihmisten avio ongelmat.Ei se ole muidenkaan ihmisten vika jos suksi ei luista. Niin että menehän sinä siitä raamattuasi lukemaan sinun paasauksiasi ei kaivata tällä palstalla.

    Äänestä

Niin tai näin, mä syytän äitiäni, koska valitsi ton jutun.. Ei olisi ollut pakko. Mulle ois riittäny vähempikin.. Mikä tossa rahanhimossa oikein vetää?
kiitos Wanda, lapset on julmia.. mutta toisaalta kyllä ymmärrän. Mitä jos joku prosti olis rikkonut sun perheen välit? On pakko hakee joku syyllinen. Kaverin isä tosin oli mielestäni vielä enemmän vastuussa. Silti äitini olisi voinut MUN takia kieltäytyä mun kaverin isästä.. Ei hitto, mut kai raha paino enemmän.. =(
Tuntuu pahalta. En ollut jutellut äidin kans vuosikausiin mut pari vuotta sitten oli pakko.. JOten kai me ollaan sujut.
Omille lapsilleni en koskaan TEE samaa! Miettikää jios lapset vaikka myöhemmin saa tietää mitä äidit on tehnyt? Se on karmeaa!

Äänestä
  • Aikuiset eivät aina ajattele miten he vahingoittavat viattomia lapsia.
    En puolustele äitisi tekoja, enkä pidä puolustuspuhetta prostituution puolesta.
    On myös paljon laiminlyötyjä lapsia joiden vanhemmat käyttävät ongelmallisesti päihteitä ja jättävät lastensa hoidon retuperälle.
    Monet yksinhuoltajat roudaavat miehiä kotiinsa ravintola illan jälkeen ja siinä ovat lapset saaneet katsella kun äidin uusi poikaystävä ryömii makuuhuoneesta. (Ja nämä tarinat ovat tosia).Eikä äiti ole edes ottanut palkkiota vaan siinä on uusi poikaystävä jäänyt luukuttamaan huusholliin ja äkseeraamaan lapsille.
    Kirjoituksestasi päätellen äitisi teki juitenkin töitä ja huolehti sinusta.
    Kerroit, että olit keskustellut äitisi kanssa ja olette sujut. Nyt kun olet aikuinen, niin oletko juurtajaksain keskustellut äitisi kanssa hänen vaikuttimistaan? Mikä sai hänet tekemään "sivubisnestä" .
    Moni sanoo ettei raha ole niin tärkeä, mutta jos on pieni palkka eikä tahdo rahat riittää ja jos vaikka haluaa pahaa oloansa lievittää ostamalla hyödykkeitä.
    Jos äitisi on ollut yksinhuoltaja niin sellaisen on ollut vaikeaa saada tukea, etenkään kun yhteiskunnassamme on julman tuomitseva ilmapiiri.

    Äänestä

  • Wanda kirjoitti:

    Aikuiset eivät aina ajattele miten he vahingoittavat viattomia lapsia.

    Kata = yksinäinen,huomionkipeä,ruma ja läski femakko.Kirjottelee tänne kun ei saa saittaa ukoilta.

    läski.

    Äänestä

  • dippadappadiu kirjoitti:

    Kata = yksinäinen,huomionkipeä,ruma ja läski femakko.Kirjottelee tänne kun ei saa saittaa ukoilta.

    läski.

    Taidat olla itse huomionkipeä nainen? Asiansa voi sanoa ilman batman kieltä. Ei ole paljonkaan painoarvoa sellaisilla kannanotoilla jossa järjestään käytetään typeriä tehostesanoja.
    Enhän minä ole Kataa haukkunut rumaksi, yksinäiseksi ja läskiksi.
    Ottaa vaan aivoon noi tehostesanat. onkos se joku femakoiden tehostekeino?

    Äänestä

  • Wanda kirjoitti:

    Aikuiset eivät aina ajattele miten he vahingoittavat viattomia lapsia.
    En puolustele äitisi tekoja, enkä pidä puolustuspuhetta prostituution puolesta.
    On myös paljon laiminlyötyjä lapsia joiden vanhemmat käyttävät ongelmallisesti päihteitä ja jättävät lastensa hoidon retuperälle.
    Monet yksinhuoltajat roudaavat miehiä kotiinsa ravintola illan jälkeen ja siinä ovat lapset saaneet katsella kun äidin uusi poikaystävä ryömii makuuhuoneesta. (Ja nämä tarinat ovat tosia).Eikä äiti ole edes ottanut palkkiota vaan siinä on uusi poikaystävä jäänyt luukuttamaan huusholliin ja äkseeraamaan lapsille.
    Kirjoituksestasi päätellen äitisi teki juitenkin töitä ja huolehti sinusta.
    Kerroit, että olit keskustellut äitisi kanssa ja olette sujut. Nyt kun olet aikuinen, niin oletko juurtajaksain keskustellut äitisi kanssa hänen vaikuttimistaan? Mikä sai hänet tekemään "sivubisnestä" .
    Moni sanoo ettei raha ole niin tärkeä, mutta jos on pieni palkka eikä tahdo rahat riittää ja jos vaikka haluaa pahaa oloansa lievittää ostamalla hyödykkeitä.
    Jos äitisi on ollut yksinhuoltaja niin sellaisen on ollut vaikeaa saada tukea, etenkään kun yhteiskunnassamme on julman tuomitseva ilmapiiri.

    olet varmaan innolla ódottanut minun kommettia,
    entä ne isit jotka tuovat naisia kotiinsa
    ja tämäkö on oikein ? JA PORNOELOKUVAT ja isi runkkaa ja lapset katselee.
    kyllä sä sitten vihaat vapaita naisia eikö kauppa käy, kun saa ilmaistakin, miksi tämä viha?
    ja mikä on feministi?
    no hyvä nainen mene rajalle auttaan näitä kanssa
    sisaria ja kerro varoittava esimerkki fenimistä
    ja kuinka katkerat vaimot keuhkoaa pillunmyynnin
    kieltämiseksi.

    sinä itse tiedät että huoraaminen on väärin, kyllä se on ja aloita itsestäsi älä femakoista.

    KATKERA OOT KUN ET SAA KUNNON USKOLLISTA VAPAATA MIESTA.

    Äänestä

Äitisi teki oikein, kun hankki itse perheensä elatukseen tarvittavat rahat eikä heittäytynyt meidän veronmaksajien elätettäväksi. Sinun pitäisi olla ylpeä äidistäsi. Edelleenkin on liian paljon äitejä, jotka tekevät lapsia vain välttyäkseen työnteolta ja rahastaakseen meitä veronmaksajia. Näihin tukiaisiin menee miljarditolkulla euroja joka vuosi. Liian vähän on sellaisia äitejä, jotka kykenevät hankkimaan toimeentulonsa omalla yritystoiminnalla. Tällaisia äitejä pitää kunnioittaa ja suojella feministeiltä, jotka yrittävät nitistää heidät.

Äänestä
  • Totta toikin on. Mun takiahan äiti sitä osittain teki, ongelma on vaan siinä, et ei ois tarvinnut..Olisin ollu onnellisempi sillon ja nyt vaikka ois oltu taloudellisesti vähemmällä.. Sitä se ei koskaan tajunnu, ei edes nyt vanhempana.

    Äänestä

  • huorissa käyvä reppana, joka ei tajua mistään mitään. Ainoa asia, josta tajuat jotakin, on huoran maksullinen reppu, johon kukaan normaali mies ei koske edes metrin tikulla.

    Äänestä

  • Kata kirjoitti:

    Totta toikin on. Mun takiahan äiti sitä osittain teki, ongelma on vaan siinä, et ei ois tarvinnut..Olisin ollu onnellisempi sillon ja nyt vaikka ois oltu taloudellisesti vähemmällä.. Sitä se ei koskaan tajunnu, ei edes nyt vanhempana.

    Olitko ainoa lapsi? Oliko sulla sukulaisia tai ketään uskottua aikuista lähistöllä kenelle olisit voinut puhua.
    Olisit ehkä voinut pyytää jotain luotto aikuista " selvitysihmiseksi" ja kun olit jo niin iso, että äitisi hankki sinulle vaihdepyörän niin etkö olisi voinut pyytää äitiäsi neuvottelupöydän ääreen jossa olisitte juurta jaksain voineet selvittää asian.
    Niinkuin olen jo aiemmin sanonut niin ihmisiltä ei kovin hevillä tukea ja ymmärrystä heru.
    Ennemmin juorutaan,paheksutaan ja puhutaan paskaa ja puolustuskyvyttömät lapset joutuvat kärsimään.
    Ethän sinä enää ole yksin sulla on lapsia ja perhe. Koeta päästä yli katkeruudesta. En tiedä oletko pystynyt antamaan anteeksi äidillesi, antaisit anteeksi muuten trauma syö sinua.
    Eihän äitisi hylännyt sinua niinkuin mulla isäni hylkäsi minut ja äitini ,kun löysi toisen naisen.
    Isäni oli vieläpä varakas, mutta pakollisen halvimman elatusmaksun lisäksi en saanut mitään: en syntymäpäivä lahjoja en joululahjoja, en rippi- en edes ylioppilasruusua kun pääsin ylioppilaaksi.
    On lapsuuden traumoja monenlaisia. Isäni hylkäämisen jälkeen minut ovat miehet hylänneet ja niimpä rupesin tekemään bisnestä eli päätin että minulta ei ilmaiseksi seksiä heru.
    Yhdessä kannanotossa olin sinulle Kata vähän ankara, mutta mulla pisti silmään noi tehoste sanat. Eikä koskaan voi mitata kuka on enemmän kärsinyt lapsuudessa.
    Jokaisen ihmisen kärsimykset ovat henkilökohtaisia.

    Äänestä

  • Ei maksumies kirjoitti:

    huorissa käyvä reppana, joka ei tajua mistään mitään. Ainoa asia, josta tajuat jotakin, on huoran maksullinen reppu, johon kukaan normaali mies ei koske edes metrin tikulla.

    Uskotaan jo että sä olet päästäsi vialla! Ole koskematta tikullakaan. Ei kukaan ole tullut sulle pillua tyrkyttämäänkään. Vittuako täällä urputat! Tasokas huora pystyykin asiakkaansa valitsemaan ja niin valitsevat asiakkaatkin keltä palvelua ostavat. Anna ihmisten elää ja olla! Vaikka tulisikin seksin ostokieltoa puoltava laki ei prostituutio Suomen maasta lopu.
    Mä lopetan hommat siinä vaiheessa. Sä joudut "huoranpersereppana" menemään muille palstoille ihmisiä kiusaamaan.

    Määrittelepäs mulle normaali mies. Ei kelpaa määritelmä, että normaali mies ei koske huoraan metrin tikullakaan. Vaan siis täysin järkeenkäypä määtitelmä. Mikä on normaali mies?

    Äänestä

  • Wanda kirjoitti:

    Uskotaan jo että sä olet päästäsi vialla! Ole koskematta tikullakaan. Ei kukaan ole tullut sulle pillua tyrkyttämäänkään. Vittuako täällä urputat! Tasokas huora pystyykin asiakkaansa valitsemaan ja niin valitsevat asiakkaatkin keltä palvelua ostavat. Anna ihmisten elää ja olla! Vaikka tulisikin seksin ostokieltoa puoltava laki ei prostituutio Suomen maasta lopu.
    Mä lopetan hommat siinä vaiheessa. Sä joudut "huoranpersereppana" menemään muille palstoille ihmisiä kiusaamaan.

    ihan sekaisin?

    Äänestä

  • Ei maksumies kirjoitti:

    ihan sekaisin?

    Ei maksumies puhu vain itsestäsi! Oletko sinä kaappitavaraa?

    Äänestä

  • Ei maksumies kirjoitti:

    huorissa käyvä reppana, joka ei tajua mistään mitään. Ainoa asia, josta tajuat jotakin, on huoran maksullinen reppu, johon kukaan normaali mies ei koske edes metrin tikulla.

    Voisitko ystävällisesti perustella väitteitäsi? Mitä tarkoitat käsitteellä "reppana". Väitteesi on lisäksi ristiriidassa keskenään. Ensin väität, etten tajua mistään mitään ja sitten väität että on yksi asia, mistä tajuan jotakin. Mikä on "normaali mies"?

    Äänestä

  • maksumies kirjoitti:

    Minulle ei ole vieläkään selvinnyt, mikä on "normaali" mies. Miten sellainen mies joka nauttii elämästä ja jolla on vielä senverran rahaa, että pystyy maksamaan kohtuullisen korvauksen seksipalvelusta olla säälittävä reppana.
    Voi mun"asiakas raukat" jotka ovat olleet ilmeisen hyvin toimeentulevia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kata kirjoitti:

Äitini toimi jonkinlaisena ilolintuna minun ollessa pieni. Tuskin hän mitään miljardi omaisuutta haki, mutta tavallisen työpäivän jälkeen meille tuli joitakin miehiä. Minut komennettiin kavereille tai huoneeseeni. Sen verran äiti tajusi, ettei minun nähteni mitään tehnyt. En tiedä..

Joka tapauksessa, mieluummin olisin ollut ilman sitä uutta vaihdepyörää kuin kokenut sitä alituista häpeää äitini takia. Asuimme pienehköllä paikkakunnalla ja kaikki teisivät äitistäni. Parhaan ystäväni isä oli yksi miehistä joka meillä 80-luvun aikana kävi ja ystäväni perhe myöhemmin tästä syystä hajosi. Ystäväni syytti minua, että se oli minun syyni, että lutkaäitini oli vienyt hänen isänsä ja rikkonut heidän perheensä. Kamalaa aikaa!! Ystävä ei koskaan antanut oikeasti anteeksi vaika aikuisemammalla iällä tästä puhuttiinkin.

En tiedä onko prostituutio yleisellä tasolla kuinka väärin, mutta jos lapset liittyy siihen (joko prostituoidun kautta tai asiakkaan) niin silloin se on äärimmäisen väärin! Olen seuraillut täällä ja usein on sanottu, että mitä sitten jos kaksi aikuista sopii keskenään ym. MOnta kertaa näiden kahden aikuisen sopimuksen ulkouolelle jää jomman kumman perhe. Koskaan ei voi tietää paljastuuko prstituoitu tai asiakas(vaikka kuinka ei pitäisi ja luottamusta olisi ym.). Sen jälkeen on molempien, mahdolliset, perheet pilalla ja lapset kärsii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu