Maaperässä kasvaa yli 90 prosenttia maailman ruoasta ja rehusta. Nyt multavaa maata katoaa kuitenkin paljon nopeammin kuin sitä ehtii muodostua.
Hedelmällinen maaperä loppuu maailmasta tällä menolla 60 vuodessa, arvioi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO. Jos multava maa loppuisi maailmasta, ei ruoaksi kasvatettavien kasvien eikä liiemmin rehunkaan kasvatus enää onnistuisi. Silloin loppuisi myös ruoka. Näin se varmaan jossain päin maailman kolkkaa, muttei Suomessa. Ollaan nähty kuivia alueita, jossa jo maanviljely on mahdotonta.
Siinä onkin varmaan palstan tietonikkareille pohtiminen, että miten ja mistä multa muodostuu? Kun siihen vielä maailman väkiluku kasvaa kohta 10 miljardiin jn-edespäin.
Me olemme täällä pohjan perukoilla hyvässä asemassa, kun pitää vain toppuutella ettei liikaa kasvateta ruokaa pelloillamme. Siitä ollut kovaa älämölöä, kun ruokaa on liikaa. Nämä sanoneet ettei noin tukea omaa maanviljelystä jonka nyt kuitenkin parempituloiset maksaa, josta höytyy heikompiosainen kauppa ostoksillaan halvempina hintoina. Hassua siinä että juuri hyötyjät halvemmista hinnoista ovat niitä vastaan. Kuten täälläkin meuhkaa joka sanonut olevansa huonotuloinen -köyhä, ja suoraa huutoa ettei saisi oma maa kasvattaa kansalaisille purtavaa, joka vielä maailman puhtainta ruokaa.
Meillä pellot pakkolevossa puolet vuodesta, vaikka roudassa ovatkin, sekin leppuuttaa niitä. Pellotkin on mikä tahansa elämä, niittenkin pitää levätä siitä suunnasta jolle ollut kasvua antamassa. Vaihtaa aina tasaisin välein eri kasvua. Jos ajatellaan vaikka uusi pelto vaikkapa turvesuon pohjaa, se pitää alkuun laittaa pH:t kohdalleen- kalkin pH-arvo on 13 Ensi kasvina on kaura, joka soveltuu siihen parhaiten, sitten ohra, heinä myös ruis käy. Tällainen tuossa lähistöllä hyväkasvuinen pelto-ala n 35 hehtaaria. Ruokohelpiä, mutta sitten mennään jo viljasta sivuun, josta koitin selittää, ja metsittämisestä yleensä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.