Loimaalla on ollut muistaakseni jo kymmenen vuotta kehittämisjohtajana Matti Tunkkari. Mitä hän on kehittänyt? Väkiluku laskee, palvelut ajetaan alas jne...Tunkkari ollee keskustalainen eikä enää kovin nuori. Toivoisi, että Tunkkari ottaisi oppia Juha Sipilästä! Jos ei tule kuin alamäki, pitä'ä heittää hanskat naulaan! Pitää ottaa Sipilän tavoin vastuu tekemistään!
TULOS tai ULOS
7
1218
Vastaukset
- Anonyymi
Sipilä otti vastuun, eli keskusta istuu nykyisessäkin hallituksessa. Etkö näe mitään ristiriitaa "vastuun ottamisessa"?
Ei Loimaan nykyinen talouskriisi ole yhdestä ihmisestä kiinni, ja ylipäänsä jokseenkin mautonta ja raukkamaista nostaa yhtä virkamiestä tikun nokkaan.
Loimaa kaipaa rohkeutta uudistua, eli tarvitaan uusia tuulia, radikaalejakin ideoita ja ehdotuksia. Nyt ei selvitä vanhoilla eväillä, vaan joka sektorilla mietittävä miten omaa toimintaa voidaan tehostaa ja parantaa, uusia toimintatapoja ja parhaimmillaan uusia asiakkuuksiakin (=lisää tuloja).
Tulevista koitoksista selvitään vain yhdessä. Jos ei onnistuta, viimeinen sammuttakoon valot. Siihen asti on kuitenkin toivoa ja kipinää, ja negatiivisuus kannattaa tunkea... johonkin.- Anonyymi
Nimenomaan näin!
Kaupungin päättäjissä jokunen puolituttu ja puolisukulainen, joilta toivoisin rohkeampaa otetta. Vähemmän puhetta ja politiikkaa, enemmän tekoja yhteiseksi hyväksi.
lajijasuris
- Anonyymi
Viimeisimmässä Seutu-Sanomissa esitti TMPR hyviä näkökohtia Loimaan talouden ja toimeliaisuuden parantamiseksi, kun taas TEM:n näkemykset oli enemmän juuri mitä voi odottaa julkisen sektorin sosaalipuolen ihmiseltä.
lajijasuris- Anonyymi
Samaa mieltä!
Ja mitä virkamiehiin tulee niin Manne Pärkö ja Matti Tunkkari ovat Loimaan virkamiesten aatelia. Ihmisiä ihmisille ja helposti lähestyttäviä. Varsinkin Pärkö tekee työtään huolella ja antaa aikaansa ja kuuntelee asukkaita. Selvästi perillä siitä ketä varten hän työtään tekee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaa mieltä!
Ja mitä virkamiehiin tulee niin Manne Pärkö ja Matti Tunkkari ovat Loimaan virkamiesten aatelia. Ihmisiä ihmisille ja helposti lähestyttäviä. Varsinkin Pärkö tekee työtään huolella ja antaa aikaansa ja kuuntelee asukkaita. Selvästi perillä siitä ketä varten hän työtään tekee.Eivät ainakaan pieniä koululaisia varten työtään tee.
- Anonyymi
Mikään ei ole yhtä helppoa kuin muitten ihmisten töitten arvostelu.
Paitsi. ..jos olet itse tehnyt samaa työtä.- Anonyymi
Tämä kommentti tulee ilmi kun arvostellaan julkisen puolen henkilöitä.
Tulosvastuullisuus myös julkiselle puolelle tai sit pitää olla munaa itse lähteä ja sanoa ”Etten onnistunut”
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532464Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖312104Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt821703Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3071588Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle181376- 1411319
- 701137
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231018Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu111003Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.131000