Katson että tästä on aloitettava oma keskusteluketjunsa.
Rouva on vuosikaudet valehdellut meille olevansa mies ja tuntevansa Thaimaata hyvin. Hän on myös väittänyt asuvansa Chiang Maissa, olevansa hyvin toimeentuleva etc, etc.....
Nyt on ilmennyt että hän onkin varaton moderaattori säälittävällä palkalla eli yhteiskuntamme tukien varassa.
Tähän voisitte listata tähän rouvan vuosikausia meille syöttämiä valeita:
SensuChiangMain kootut valeet.
27
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Minä muistan kuinka tämä nainen (miehenä) kertoi pitäneensä valikoidulle ystäväjoukolleen talossaan siellä Chiang Maissa iltakutsuja.
- Anonyymi
Poliisipäälliköt, tullivirkailijat, suurlähettiläät, Valentino Rossi ja Hollywood tähdet ovat ystäviään. Välillä hän on kertonut saaneensa viranomaisilta meidän muiden kirjoittajien henkilötiedot ja että oveen koputetaan hetkellä minä hyvänsä.
Jahdeissaan on miehistöt mutta öljyt hän vaihtaa itse.
Yksi parhaimmista fantasioistaan oli kun kertoi seisovansa jalojuomaa kuksassa sikari hampaissa jahdin kannella Siamin lahdella nauraen, kun yläosattomat naispuoleiset sukelluksenopettajat uivat jahtia ympäri sukellusta harjoitellen. Hän itse toimi siinä tilanteessa kouluttajien kouluttajana.
Suhteellisuudentajustaan kertoo hyvin myös se tarina kuinka hän osti vaimon veljien siskojen ravintolakonsernin viidelletoista tarjoilijalle omakotitalot, jotta nämä sitten motivoituneena jaksavat tehdä 12 kuukautta vuodesta töitä saaden myös palkallisia vapaapäiviä ja 3000 euron kirjekuoret joulubonuksena.- Anonyymi
No voihan jumalauta, johan oli.
Minä muistan että keittelee valiorotukoiralaumalleen 10 kg riisiä joka päivä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voihan jumalauta, johan oli.
Minä muistan että keittelee valiorotukoiralaumalleen 10 kg riisiä joka päivä.Riisit tuodaan suomesta Sensun omalla yksityiskoneella.
- Anonyymi
todennäköisesti 9 euron tukityöllistetty.
Henkisesti ei kaikki ihan kohdillaan, jonkinlainen työkokeilu. - Anonyymi
Eikö ne jutut sitten olleetkaan totta.????
- Anonyymi
Suhteessa rakkaiden juttuihin ollen...?????
- Anonyymi
Ettei olis perinnön saanut narkkari? Kyllä se yleensä rahaa vaatii olla aina niin sekaisin kuin senssu.
- Anonyymi
Minusta oma lentotukialus on ihan normaalia. Sellaisen saa 5 miljardilla jos ostaa vähän pienemmän. Eikä käyttökustannuksetkaan ole kuin 200 miljoonaa vuodessa.
- Anonyymi
Sanonko.., en sano olet puskarunkkari ollen..., anona täällä.., sanonko..,, en sano sanon kuitenkin olet vitunidiottinolla ollen.
- Anonyymi
Anona tai nimimerkillä, mitä eroa? Tuntemattomana sinäkin täällä esittelet unelmiasi. Kerroit joskus, että et tee enään lainkaan töitä. Kerroit myös tekeväsi salaista työtä netissä, jota me muut ei saada ikinä tietää?? Kerroit kellosi pirahtavan aina kun maija kommentoi jotain? Työsi ohella sinulla oli aina nopeasti mahdollisuus tarkastaa, mitä bambla sgagaa maijaksi nimittämäsi henkilö oksentaa. Oletko oikeasti onnellinen mies?... Ihan varmasti olet, en epäile hetkeäkään. AASI.
- Anonyymi
Ihan sekojuttuja!!
Minä muistan kuinka rva Senssu (oli silloin vielä mies) haastoi kaikki halukkaat eräänä perjantai- iltapäivänä tappelemaan Helsingin makkaratalolle.
- Anonyymi
Ei sentään Maken mestoille? Siig heil!
- Anonyymi
olen odotellut , koska senssu hankkii sukellusveneen.
Kaikkea muuta sillä jo onkin. Annan teille eväät epäitsekkääseen, tasokkaaseen ja hienoon miljonäärielämään. Näillä ohjeilla nouset omaan kastiisi ja läheisesi rakastavat sinua kuin hullu puuroa ollen.
1. Älä missään nimessä aloita mitään liikuntaharrastusta tai mitään muutakaan harrastusta. Ei nuorena eikä vanhana ollen. Anna kaikki aikasi perheellesi ollen. Estä myös muita perheenjäseniä harrastamasta mitään. Se maksaakin ollen vaikka kuinka paljon herranjestas kaikki naurettava harrastelu ja on pois yhteisestä ajasta. Keskittykää toisiinne jutellen ja halaillen voi hyvänen aika.
2. Älä ole kiinnostunut mistään. Politiikka, TV, Viihde, urheilun seuraaminen, uutisten seuraamiset, historian tuntemus, kielten opiskelut, tiedeuutiset ja mikään muukaan vastaava ei hyödytä sinua eikä perhettäsi mitenkään. Unohda ne ja ole kunnon isä. Estä myös muita perheenjäseniä kiinnostumasta mistään. Kiellä muiltakin radion kuunteleminen niin eivät kuule kaiken maailman houkutuksista ja kotkotuksista. Älä päästä maailman pahuutta tupaan! Mielenkiintoiset asiat löytyy suomikaksnelosen Pattaya palstalla istuen ollen.
3. Unohda kaikki mitä missään kerrotaan ruoasta ja ravintosisällöistä. Luota vaistoihisi ja isoäidin neuvoihin. Makaroni, nuudelit, peruna, ruskea kastike, sipsit, ranskalaiset ja letut on maistuvia ja niillä on meidänkin perhe elänyt tähän päivään saakka todella hyvin ja osterisoosilla saa makua spagettiinkin kivasti eikä maksa paljon. Valmislihapullat tosi ok. Niissä jopa 7% lihaa. Meillä akka juo vettä ruoan kanssa. Tulee hanasta eikä maksa paljon mitään. Kotipolttoisella hoituu vapaa aika. Opeta lapsillesi sen salat jo nuorena, se on vara vanhana! Muutamalla kympillä olet sumussa koko kuukauden ennen seuraavia tukiaisia ollen. Koko perhe ollen.
Sikareilla ruskettuneet hampaat perheepäällä ovat kansainvälisestikin arvostetut arvovallan sekä vaurauden merkki. Hengityksellä voi hävittää ampiaispesiä ja sokerimuurahaisia. Älä siis turhaan lutraa hampaitasi. Se on pois perheen yhteisestä ajasta ja kertoo sinun olevan narsisti. Ollen.
4. Kun terveys pettää, voi hyvänen aika, se ei johdu edellä mainituista asioista eikä elämäntavoista, vaan kyse on ihan normaaleista suomalaisista geneettisistä kansantaudeista.
Silloin on onni että on kela ollen. Kansaneläkelaitos antaa elämään laadukkaita lisävuosia useita. Sydän ja verisuonitaudit, sepelvaltimotaudit, kolestrolit, verenpaineet, läppäviat, peräpukamat, skolioosi, krooniset kivut, reuma, kihti, muut tulehdukset ja sen sellaiset. -Niihin kaikkiin on omat lääkkeensä, salvansa ja sairaalahoitonsa, jotka kaikki Kela järjestää ja maksaa! Kelatkaa miten mahtava juttu syntyä Suomeen kun on koko perheelle nannaa tälleen luvassa!
5. Kun olet voi hyvänen aika asiasi näin sitten epäitsekkäästi hoitanut perheesi eteen uhraten, niin et pysty enää töihinkään ja sinulla jää taas aikaa lisää ja lisää läheisyyteen ja perhe-elämään. Se on laatuaikaa jos jokin ollen ja kela on taas turvanasi asumisessa ja kaikessa muussakin!
Sinulla ei enää jöpöttele, joten voit keskittyä vaimosi kanssa sellaiseen ihan oikeaan aitoon läheisyyteen voi hyvänen aika. Olet niin surkeassa kondiksessa ettet pysty pelaamaan poikasi kanssa edes kimbleä, joten pojalle ja sinulle kehittyy syvä henkinen suhde joka on sitä aitoa isyyttä ja poikuutta.
6. Lapsille on herranjestas jo varhain opetettava rahan arvo ja siksi on hyväksi laittaa poika töihin jo 7 vanhana, jotta hän ymmärtää ettei se leipä kasva puussa. Älä osta lapsillesi ikinä mitään, koska se ei ole aitoa rakkautta vaan lahjontaa.
Ne resupetterit ostavat omilla rahoillaan mitä ostavat, kunhan ensin antavat tienesteistään kelpo siivun isillensä voi hyvänen aika. Lapsilisiä ei käytetä lasten elatuksiin vaan perheenpään juokseviin menoihin. Rahaa säästyy kun kukaan perheessä ei tee mitään muuta kuin makaa sisätiloissa paikoillaan, syö ja käy toiletissa. Valoja ei tarvi sytyttää syksylläkään vaan pienessä asunnossa oppii kyllä liikkumaan käsikopelolla.
Vessaa ei kannata vetää ennenkuin se on täynnä. Harjanvarrella aukeaa kyllä tukkoisinkin pönttö.
Wifi maksu pitää suorittaa kuukausittain ollen, mutta nettiyhteys ollen luontevasti varattu perheenpään tärkeään käyttöön päivittäin voi hyvänen aika sentään tämän pitäisi herranjestas olla selvä asia kaikille.
Näillä ohjeilla saavutatte sen saman onnen tason ja laadun, joka meidän perheessä vallitsee. Nousette ihan omaan kastiinne näitä noudattaen ja saavutatte kansainvälisestikin arvostetun tason, voi hyvänen aika ollen.
Näin toimin minäkin, henkilökohtaisista syistä ja olen menestykseni ansainnut.Kiitän koko lämpimän sydämeni läpällä aktiivin aktiviteetin aikaansaannosta, se osoittaa todellista paneutumista elämäntarkoitukseensa vastapainonaan matkailemattomuus.
Hymyilevät terveiset täältä Chiang Maista kaikille rakkaille Pattayan anonyymineideille, sekä kloonilleni toivottaen suotuisia haveilluusiorakennuskelejä.SENSSU kirjoitti:
Kiitän koko lämpimän sydämeni läpällä aktiivin aktiviteetin aikaansaannosta, se osoittaa todellista paneutumista elämäntarkoitukseensa vastapainonaan matkailemattomuus.
Hymyilevät terveiset täältä Chiang Maista kaikille rakkaille Pattayan anonyymineideille, sekä kloonilleni toivottaen suotuisia haveilluusiorakennuskelejä.Voi hyvänen aika teitä illuusiosenssuja ollen. Täällä sitä ollaan Chiang Maissa ja oikein paljon terkkuja kaikille! Amerikkalaiset vieraat tuli juuri ja polskii savusaunassa. Vaimo brillaa kiitospäivän kankkunaa ja esittelee uimahyppyjään kierteellä. Yläosattomissa tietenkin. Soutu on tehnyt hyvää ja tosi isot ryntäät ollen. Oikein hyvä ystäväni mister moo on täällä kanssa. Otin kuvan todisteeksi josta käy ilmi että täällä sitä ollaan taas. Voi olla että pian lennetään pukhetiin. Mister moo ollen kipparina. Pojan yksityisopettaja ollen takakannella. Kärytellään yhdessä sikaariaeita.
https://www.tripadvisor.fi/LocationPhotoDirectLink-g293917-i25453523-Chiang_Mai.html- Anonyymi
SENSSU kirjoitti:
Kiitän koko lämpimän sydämeni läpällä aktiivin aktiviteetin aikaansaannosta, se osoittaa todellista paneutumista elämäntarkoitukseensa vastapainonaan matkailemattomuus.
Hymyilevät terveiset täältä Chiang Maista kaikille rakkaille Pattayan anonyymineideille, sekä kloonilleni toivottaen suotuisia haveilluusiorakennuskelejä.Sensei on näköjään päässyt sairaalasta "chiangmaihin". Vähän pilvistä ja sateista niin uuden profiilikuvan on joutunut ottamaan heikossa valossa rintamamiestorpan liiterin portaista ja rakkaasta kuksasta jolle hoitajatkin tirskahteli. Viimeinen kylähullu.
Tässä on oppinut jo sen verran tuota kahjoa tuntemaan että tietää mitä sen koodikieli tarkoittaa. "chiangmai" on tuo mätä torppa jossakin Suomen peräkorvessa ja "hesan talokaupat" on Jorvin sairaala. Kelapäivinä ostaa jonkin tuotteen torilta tai aasiamarketista sitä sitten ylväänä esitellen. Valmisnuudelipussi tai kala ja tietenkin kuksa.
- Anonyymi
Senssut lisääntyy siihen malliin että täyttävät kohta kokonaisen osaston hoivakodissa Vantaalla... Hyvä niin. Onpahan vajakilla tekemistä eikä pääse Pattayalle häiriköimään. Netissä jorinat on ihan se ja sama. Älkää please vastatko sille. Tuo ei mene tuosta kuin pahemmaksi.
Rva Senssu on siis hetki sitten ollut hyvin agressiivinen ja tappelunhaluinen mies.
Nyt on kitisevä ämmä......, todellinen muodonmuutos.- Anonyymi
nazi kirjoitti:
Rva Senssu on siis hetki sitten ollut hyvin agressiivinen ja tappelunhaluinen mies.
Nyt on kitisevä ämmä......, todellinen muodonmuutos.Sun asepukuun tuskin saa tissejä varten lisää tilaa? Ja puntithan on tunnetusti tyhjää täynnä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sun asepukuun tuskin saa tissejä varten lisää tilaa? Ja puntithan on tunnetusti tyhjää täynnä!
Onks siis Sensulta niinku ihan oikeesti leikattu munat pois ja siitä on tehty sit nainen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onks siis Sensulta niinku ihan oikeesti leikattu munat pois ja siitä on tehty sit nainen?
sensuämmä on poistanut 11 viestiätästä ketjusta.
on siinä taas ollut puhdetyötä.
Yhteensä se on poistanut tänään öbaut 100 viestiä?
- Anonyymi
Onko Lärpätin muuttanut nimimerkkiään vai onko ylläpito pakottanut tähän?
Eikö siannainti enää hotsitakkaan ?- Anonyymi
ei mahdollista, vain pilkka nostaa himon
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei mahdollista, vain pilkka nostaa himon
"Maanantaina makkarat tehtiin,
tiistaina tikut vuoltiin,
keskiviikkona keitto keitettiin,
torstaina tupahan kannettiin,
perjantaina perheelle annettiin,
lauantaina liemi latkittiin,
sunnuntaina suu pyyhittiin."
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2143534- 1202083
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill641724Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi2071717- 1741568
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1861466- 531304
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.751251- 591228
- 1191141