Ruotsalaisille pitää käydä kertomassa mitä ovat lait ja pakko!

"Euroopan ihmisoikeusjärjestö Euroopan neuvosto tekee säännöllisesti tarkkailuvierailuja Ruotsiin seuratakseen, onko maa nyt 20 v jälkeen alkanut toteuttaa ja kunnioittaa kansallisten vähemmistöjensä ihmisoikeuksia maassa.

Ei ole vieläkään.

Nyt Euroopan neuvoston asiantuntijat nostavat esiin erityisesti vähemmistölasten oikeudet, joita Ruotsissa rikotaan laajalti maan tekemien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja myös lapsen oikeuksien sopimuksen (Barnkonventionen) vastaisesti. Jälkimmäinen saa maassa vihdoinkin lain voiman nyt tulevan vuoden alusta (30 vuotta naapureitaan kuten Suomi jäljessä). Silloin nämä rikkomukset ovat lainrikkomuksia myös oikeusistuimessa, jolloin voidaan rikkurit (lue: kunnat ja sotealueet) viedä käräjäoikeuteen tuomiota saamaan.

Odotamme vuodenvaihdetta jo kovasti.

Euroopan neuvoston tarkkailuryhmä antaa Ruotsille kovaa kritiikkiä erityisesti koulutuksen alueella, jolla kansallisten vähemmistöjen oikeuksien rikkominen on ehkä kaikkien räikeintä. Hämmästyttävintä asiantuntijoille on se, kuinka Ruotsin kouluissa on vähemmistölapsia jopa suoraan kielletty puhumasta äidinkieltään.

Näinhän on viime aikoina käynyt mm. meillä Göteborgissa ja aivan lähiaikoina toistuvaan tyyliin Västeråsissa.

Kuten Eurooppa-tason vähemmistökieliasiantuntija Johan Häggman on jo vuosia sitten todennut, vähemmistöjen ihmisoikeuksien osalta Ruotsi on "valovuosia maita kuten Romania ja Slovakia jäljessä". "

20

129

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomenkielisten sorto ruotsissa on ihmetyttänyt jo kymmeniä vuosia .
      Suomenkielen järjestelmällisen hävittämisen periaate on ollut räikeää ruotsissa .
      Suomessa sitävastoin on ruotsinkielestä saatu polittisten lehmänkauppojen ja kaikenlaisen keplottelun avulla tehthyä yliarvostettu ja hemmoteltu kieli .
      Tämä suomen omaksuma kielipolitiikka on ymmärrettävästi saanut ruotsinpuhujille ns. kusen nousemaan päähän ja he luulevat olevansa kuin jumalan lahja suomenkieliselle rahvaalle .
      Tämmöinen orjan asenne suhteessa muihin valtioihin on suomessa silmiinpistävä ja suhteellisen ärsyttävä piirre .

      • Samaa mieltä. Ero tosin tulee jo koulussa kun Suomessa ruotsinkielisille opetetaan omissa kouluissaan sitä kuinka nämä ovat parempia kuin suomalaiset. Ruotsissa taas suomalaiset ovat kouluissa vähemmistönä ja näille on tehty vuosikymmeniä selväksi että suomalaisuus on asia mikä pitää hävittää, ikävä kyllä jopa Suomessa on ihan suomenkielisiä joiden itsetunto on tätä luokkaa. Mutta taitaa olla aika yleinen piirre kansoissa joilla on siirtomaahistoria.


      • Anonyymi

        Eikö vähitellen kannattasi jo päästä näistä alemmuudentunteista eroon. Elämme vuotta 2019.


      • Anonyymi
        Sven-Håkan kirjoitti:

        Samaa mieltä. Ero tosin tulee jo koulussa kun Suomessa ruotsinkielisille opetetaan omissa kouluissaan sitä kuinka nämä ovat parempia kuin suomalaiset. Ruotsissa taas suomalaiset ovat kouluissa vähemmistönä ja näille on tehty vuosikymmeniä selväksi että suomalaisuus on asia mikä pitää hävittää, ikävä kyllä jopa Suomessa on ihan suomenkielisiä joiden itsetunto on tätä luokkaa. Mutta taitaa olla aika yleinen piirre kansoissa joilla on siirtomaahistoria.

        "Ero tosin tulee jo koulussa kun Suomessa ruotsinkielisille opetetaan omissa kouluissaan sitä kuinka nämä ovat parempia kuin suomalaiset. "

        Trolli opastaa meitä paitsi Ruotsin asioissa, nyt myös siitä, mitä ruotsinkielisessä koulussa opetetaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö vähitellen kannattasi jo päästä näistä alemmuudentunteista eroon. Elämme vuotta 2019.

        Svin-Håkan är visst inte riktigt à jour med att Finland har tredubbelt mera domar från Europadomstolen än något annat nordiskt land. För att göra saken värre får Finland domar på löpande band för att landet bryter mot finländarnas rättigheter inom EU.


      • Peppu-Reino kirjoitti:

        Svin-Håkan är visst inte riktigt à jour med att Finland har tredubbelt mera domar från Europadomstolen än något annat nordiskt land. För att göra saken värre får Finland domar på löpande band för att landet bryter mot finländarnas rättigheter inom EU.

        Moniko valitus on koskennut suomenruotsalaisten kohtelua? 😂


      • Sven-Håkan kirjoitti:

        Moniko valitus on koskennut suomenruotsalaisten kohtelua? 😂

        Ta reda på det om det intresserar. Finlands uppsjö av domar berör alla finländare.

        Här är vi igen. Fenno pekar på andra då det är 3 dubbelt värre hemma (förutsatt att fenno nu ens bor i Finland).


      • Peppu-Reino kirjoitti:

        Ta reda på det om det intresserar. Finlands uppsjö av domar berör alla finländare.

        Här är vi igen. Fenno pekar på andra då det är 3 dubbelt värre hemma (förutsatt att fenno nu ens bor i Finland).

        Ainakin oma keskusteluni koski lähinnä vähemmistöjen kohtelua mutta sinulla on tarve nyt tuoda mukaan kaikki maailman ongelmat samaan pöytään koska tässä aiheessa loppuu kortit kesken. 😂


    • Anonyymi

      Suomenkielisten sorto ja kulttuurin järjestelmällinen hävittäminen ruotsissa on tosiasia ja on jatkunut jo kymmeniä jopa satoja vuosia .
      Miten on mahdollista että suomi valtiona ei ole nostanut tätä puheenaiheeksi suomessa , ruotsissa ,eu:ssa kaikkialla mahdollisissa paikoissa ?
      Tämä meidän orja-asenne suhteessa muihin valtioihin täytyy johtua vuosituhantisesta alamaisuus suhteista pääasiassa ruotsiin ja lopussa venäjään .
      Norja ja venäjä ovat myös hävittäneet suomalaiset vähemmistönsä , ei ruotsi ole ainoa mutta ehkä pahin .

      • Venäjällä on vielä suuri suomebsukuinen vähemmistö. Norja ja Ruotsi ovat kyllä tehneet selvää selvää uskomattomalla tehokkuudella maista joiden pitäisi oikeasti olla kaksi kielisiä.


      • Anonyymi

        "Tämä meidän orja-asenne suhteessa muihin valtioihin täytyy johtua vuosituhantisesta alamaisuus suhteista"

        Mistä ihmeen "orja-asenteesta" oikein puhut???

        Orja-asenne voi olla sinun henkilökohtainen ongelmasi, mutta älä yleistä sitä koskemaan suomalaisia. Suomalaisilla on nykyään vahva ja hyvä identiteetti, johon ei kuulu enää minkään sortin alamaisuus. Jos epäilyttää, niin käypä juttelemassa suomalaisten kanssa, etenkin 20-50-vuotiaiden kanssa, ja kysy heiltä, ovatko he ikuisia alamaisia.


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Tämä meidän orja-asenne suhteessa muihin valtioihin täytyy johtua vuosituhantisesta alamaisuus suhteista"

        Mistä ihmeen "orja-asenteesta" oikein puhut???

        Orja-asenne voi olla sinun henkilökohtainen ongelmasi, mutta älä yleistä sitä koskemaan suomalaisia. Suomalaisilla on nykyään vahva ja hyvä identiteetti, johon ei kuulu enää minkään sortin alamaisuus. Jos epäilyttää, niin käypä juttelemassa suomalaisten kanssa, etenkin 20-50-vuotiaiden kanssa, ja kysy heiltä, ovatko he ikuisia alamaisia.

        Yksi kirjailija kertoi että suomalaiset ovat juntteja kun eivät osaa ruotsia ja täälläkin taputettiin tälle oivallukselle kuin viimeistä päivää. Kertoo todella terveestä itsetunnosta jos on juntti kun ei osaa naapuri maan kieltä😂


      • Sven-Håkan kirjoitti:

        Yksi kirjailija kertoi että suomalaiset ovat juntteja kun eivät osaa ruotsia ja täälläkin taputettiin tälle oivallukselle kuin viimeistä päivää. Kertoo todella terveestä itsetunnosta jos on juntti kun ei osaa naapuri maan kieltä😂

        Betyder det att du är en junt då du inte kan finska och skriver från Sovjet? Då är finskan "naapurimaan kieli". Ta inte illa upp, du är inte den enda i Ryssland som inte behärskar finska.


      • Peppu-Reino kirjoitti:

        Betyder det att du är en junt då du inte kan finska och skriver från Sovjet? Då är finskan "naapurimaan kieli". Ta inte illa upp, du är inte den enda i Ryssland som inte behärskar finska.

        "Sovjet" missä maailmankaikkeudessa sinä mahdat elää?


    • Anonyymi

      Orjuus näkyy siinä kun emme uskalla puolustaa itseämme ja omaa asiaamme omia mielipiteitämme , esim. jos jokukaan ulkopuolinen epäilee että onko tuo nyt hienoa tai hyvää niin me jo olemme pyytelemässä anteeksi tuhmyyttämme .
      Orjamaisuus näkyy suhtautumisessa ruotsalaisten harjoittamaan suomalaisuuden hävittämiseen alueeltaan emme vahingossakaan ole milloinkaa epäilleet sen oikeutta , samoin norjalaisten ja venäläisten .
      Orjamaisuus tulee myös räikeästi esiin suomen harjoittamassa pakkoruotsituksessa suomenkielisten suhteen .
      Tänään tämänajan päättäjissä ja tämänajan suomalaisissa emme edes huomaa sitä sen täytyy olla jo geeneissä .

      • Anonyymi

        Kas kun koko suomessa ei meidän kieltämme ei vielä ole muutettu "meänkieli"nimiseksi , varmaan emme osaisi kieltäytyä jos ruotsi sitä vaatisi .


      • Anonyymi

        Kumarrellaan ja niiataan. Punapää-haloiset. Demarit ja pakkoruotsi.


    • Anonyymi

      Jotenkin meidän pitäisi uskaltaa puolustaa supisuomalaisuutta koska suomalaisina se on meidän asiamme ja se on yhtä hyvä kuin kenen muun tahansa .

      • Mistä itsetunto meidän politikoille ?


    • Anonyymi

      En ole koskaan lakannut ihmettelemästä sitä valtava eroa, miten toistemmekielisiä vähemmistöjä kohdellaan naapurimaissa, joilla on niin pitkä yhteinen historia!?

      Vääryys huutaa taivaaseen asti!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1330
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      694
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      483
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      91
      451
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe