Toinen askel

Ateisti on astunut yhden askeleen totuuden tiellä. Hän on ruvennut ajattelemaan itsenäisesti ja hylännyt kulttuurinsa uskonnollisen taustan. Tosin nykyään normi on jo uskonnottomuus ja maallistuminen eikä luterilainen uskonto.

Seuraava askel on tutustua johonkin uskontoon huolellisesti sisältäpäin, nyt vapaasti valiten kiinnostavimman ja tutkia ja kokeilla onko siitä mihinkään.

Jos rukoilee rehellisesti ja avoimin mielin, ja tutkii rehellisesti, silloin kyllä Jumala vastaa ja johdattaa jokaisen hengelliseen kotiinsa. Totuus on tie, sinne jokainen rehellinen totuudenersijä lähtee. Totuus on jossakin maailmankatsomuksessa tieteen lisäksi. Tiede yksin tietää vain osan totuudesta.

Hengellinen tieto avatuu rukouksella, mietiskelyllä, pyhien kirjoitusten lukemisella ja uskonsa noudattamisella. Lähtien niistä hengellisistä kokemuksista, joita kullakin on.

Jos ajattelee ettei ole, niin ehkä niitä mietiskelemällä ja rukoilemalla löytyy menneisyydestä tai tulee nyt. Jos uskoo edes johonkin, lähtee siitä.

Jos on etukäteen päättänyt, ettei usko mihinkään, niin sehän sitten tekee kokeilunkin mahdottomaksi, eikä silloin tutki eikä rukoile rehellisesti ja avoimin mielin.

39

95

    Vastaukset 39

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No onpa sitä parempaakin tekemistä kuin elää hölynpölyssä.

      • Anonyymi

        Ateistilla se parempi tapa on elää pöllyssä kannabiksesta tai pää täynnä päihdyttäviä huuruja ja/tai OH-ryhmän tuotteita tai sienien muodostamia toksiineja.

        Taitavatkin olla huru-ukkkoja ja -akkoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ateistilla se parempi tapa on elää pöllyssä kannabiksesta tai pää täynnä päihdyttäviä huuruja ja/tai OH-ryhmän tuotteita tai sienien muodostamia toksiineja.

        Taitavatkin olla huru-ukkkoja ja -akkoja.

        Valehtelun ja panettelun määrän suhteellisesta määrästä muuhun sisältöön verraten päätellen arvelen, että olet kreationisti. Pitikö paikkansa?


      • Anonyymi

        Totuus ja sen etsintäkö hölynpölyä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus ja sen etsintäkö hölynpölyä?

        Etsitte paikasta, josta saa vain todistamattomia väitteitä ja niiden väitteiden perusteella puhutte sitten pahasti ihmisistä jotka eivät usko kuten te.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ateistilla se parempi tapa on elää pöllyssä kannabiksesta tai pää täynnä päihdyttäviä huuruja ja/tai OH-ryhmän tuotteita tai sienien muodostamia toksiineja.

        Taitavatkin olla huru-ukkkoja ja -akkoja.

        Olli.S on oiva esimerkki pilveä tössyttelevästä uskovaisesta evankelistasta
        jota sanoin yllä


    • Unohdit tärkeimmän:

      paras on tietenkin alkaa hihhuloimaan ja maksaa rahat mormooneille.

    • Anonyymi

      Sinä et ole itse ottanut "totuuden tiellä" kuin takapakkia. Miksi siis kuvittelet että voisit opettaa totuudesta kellekkään mitään?

      Jos olisit nöyrä voisit hetken miettiä että oletkohan sittenkin ymmärtänyt kaikki ihan väärin ja mistä johtuu että sinun "löytämäsi" jumala onkin juuri sinun mielesi mukainen? Onpa sattuma.

    • Anonyymi

      "Ateisti on astunut yhden askeleen totuuden tiellä. Hän on ruvennut ajattelemaan itsenäisesti ja hylännyt kulttuurinsa uskonnollisen taustan. Tosin nykyään normi on jo uskonnottomuus ja maallistuminen eikä luterilainen uskonto."

      Lähinnä uskontojen merkitys alkaa kadota laadukkaamman koulutuksen seurauksena. Kun yleissivistys on parantunut, niin paranee eväät elämään.

      "Seuraava askel on tutustua johonkin uskontoon huolellisesti sisältäpäin, nyt vapaasti valiten kiinnostavimman ja tutkia ja kokeilla onko siitä mihinkään."

      Mitä jos itse ensin liittyisit kaikkiin uskontoihin ja lahkoihin ja antaisit vaikka vuoden koeaikaa jokaiselle. Tule sitten raportoimaan ne kaikki.
      On täysin absurdia vaatia toisilta sitä mitä ei olisi itse valmis tekemään. Valtaosa ateisteista tuntee uskontoja, ja tutkimuksien mukaan keskiverto ateisti tuntee Raamatun paremmin kuin keskiverto kristitty.
      Mites ne ateistit jotka ovat jo kuuluneet uskontoon, mutta todenneet sen olevan humpuukia?

      "Jos rukoilee rehellisesti ja avoimin mielin, ja tutkii rehellisesti, silloin kyllä Jumala vastaa ja johdattaa jokaisen hengelliseen kotiinsa. Totuus on tie, sinne jokainen rehellinen totuudenersijä lähtee. Totuus on jossakin maailmankatsomuksessa tieteen lisäksi. Tiede yksin tietää vain osan totuudesta."

      Tuo on valhe. Entisenä kristittynä tiedän etteivät rukoukset johda mihinkään. Rukouksien vaikutuksia on jopa tutkittu eikä ne todellakaan ole johtaneet mihinkään. Mutta mitäpä muuta kristinusko olisikaan kuin valehtelua valehtelun perään. Mitään totuutta ei ole kristinuskossa edes nimeksikään.

      "Hengellinen tieto avatuu rukouksella, mietiskelyllä, pyhien kirjoitusten lukemisella ja uskonsa noudattamisella. Lähtien niistä hengellisistä kokemuksista, joita kullakin on."

      Määrittele henki ja hengellinen. Tämä on taas yksi kristinuskon ovela valhe jota voi aina muokata mielensä mukaan eikä oikeasti tarkoita mitään.

      "Jos ajattelee ettei ole, niin ehkä niitä mietiskelemällä ja rukoilemalla löytyy menneisyydestä tai tulee nyt. Jos uskoo edes johonkin, lähtee siitä."

      Meditoimiseen ei tarvitse uskontoja. Rationaalinen haluaa todisteet ennenkuin uskoo.

      "Jos on etukäteen päättänyt, ettei usko mihinkään, niin sehän sitten tekee kokeilunkin mahdottomaksi, eikä silloin tutki eikä rukoile rehellisesti ja avoimin mielin."

      Kai sinä nyt seuraavaksi siirryt islaminoppiin tai hindulaisuuteen ja rehellisesti alat elämään heidän oppejen mukaan? Jos et niin olet pelkkä tekopyhä hurskastelija.

    • Oletko koskaan miettinyt sitä, että sinua on johdettu harhaan. Suomesi sanoen - kusetettu.
      Uskonto ja uskomus määrittelyt eivät päde silloin kun samassa yhteydessä mainitaan totuus (todellisuus).
      Jos olet mormorien suuntaan kontallaan niin olet ilmeisesti lukenut myös Tara Weslaken kirjan Opintiellä.

    • Ainut toimiva tie totuuteen on tieteellinen metodi.

      Rukoilu yms meditaatio ja uskomusten rakentelu omien sisäisten kokemusten pohjalta vie harhaan, mistä todisteena ovat lukuisat uskonnot. Ollin aloituksessa käyttämää menetelmää käyttävät myös kaikki ne luterilaiset, joiden mielestä mormonit elävät valheessa. Koska sama metodi johtaa keskenään ristiriitaisiin uskomuksiin, se ei selvästikään ole toimiva keino totuuden selvittämisessä.

      • Anonyymi

        Uskonto ei anna samaa metodia kaikille.

        Uskonnon sekoittaminen Jumalaan (Totuuteen) on kategoriavirhe.

        Sinänsä totuuden etsintä on ainoa menetelmä löytää totuus. Jos ei edes etsi, turha luulla löytävänsäkään.


    • Anonyymi

      Sinähän Olli voisit jatkaa fantastista käännytystyötäsi vaikka selittämällä kultataulujen sisällön suhteessa M. Meadowsin joukkomurhaan, vai mitä?

    • Kun nyt tavalliset perustelut ateismille ja uskolle on läpi käyty niinkuin aina ennenkin niin kysytään toistepäin:
      Riittääkö tieteen nykyinen tieto totuuteen rehelliselle totuudenetsijälle?
      Voiko tiedon totuudesta henkilökohtaisesti saavuttaa, vai onko se mahdotonta?
      Mitä totuus silloin tarkoittaa, kun on totuuden saavuttanut tai luulee niin?

      • "Riittääkö tieteen nykyinen tieto totuuteen rehelliselle totuudenetsijälle?"

        Tiede tutkii juuri siksi, että saataisiin lisää ja tarkempaa tietoa. Raamattua lukevat eivät tutki yhtään mitään. He tyytyvät siihen valmiiseen sontaan, joka heillä on edessään. He luulevat, ettei mitään muuta voi olla olemassa.


      • "Riittääkö tieteen nykyinen tieto totuuteen rehelliselle totuudenetsijälle?"

        Tiede tutkii juuri siksi, että saataisiin lisää ja tarkempaa tietoa. Raamattua lukevat eivät tutki yhtään mitään. He tyytyvät siihen valmiiseen sontaan, joka heillä on edessään. He luulevat, ettei mitään muuta voi olla olemassa.


      • Anonyymi

        Tämmisiin uskovien pehmofilosofisiin kysymyksiin ei kannata vastata ollenkaan. Kysynpähän vain , mikä on todellisuus? Tai reaalimaailma? Mikä on mieli? Mikä on mielikuvitusta? Mikä on itsensä pettämistä?


      • ”Riittääkö tieteen nykyinen tieto totuuteen rehelliselle totuudenetsijälle?”

        Pakko riittää. Jos ei riitä, niin ei ole rehellinen totuuden etsijä. Toki aina voi ryhtyä tutkijaksi, jos haluaa edistää tätä yhteistä totuudenetsintäämme.

        ”Voiko tiedon totuudesta henkilökohtaisesti saavuttaa, vai onko se mahdotonta?”

        Kukaan ei ymmärrä asioita sinun puolestasi. Joudut lukemaan tieteen tulokset aina itse.

        ”Mitä totuus silloin tarkoittaa, kun on totuuden saavuttanut tai luulee niin?”

        Luulo ei ole tiedon väärti. Jos luulet tietäväsi jotain, se tulee kirjoittaa ylös muiden vertaisarvioitavaksi. Jos päättelysi on virheetön ja muiden tarkastama, sitä voi alkaa pitää perustellusti totuutena.


      • Anonyymi
        Järkisyitä kirjoitti:

        ”Riittääkö tieteen nykyinen tieto totuuteen rehelliselle totuudenetsijälle?”

        Pakko riittää. Jos ei riitä, niin ei ole rehellinen totuuden etsijä. Toki aina voi ryhtyä tutkijaksi, jos haluaa edistää tätä yhteistä totuudenetsintäämme.

        ”Voiko tiedon totuudesta henkilökohtaisesti saavuttaa, vai onko se mahdotonta?”

        Kukaan ei ymmärrä asioita sinun puolestasi. Joudut lukemaan tieteen tulokset aina itse.

        ”Mitä totuus silloin tarkoittaa, kun on totuuden saavuttanut tai luulee niin?”

        Luulo ei ole tiedon väärti. Jos luulet tietäväsi jotain, se tulee kirjoittaa ylös muiden vertaisarvioitavaksi. Jos päättelysi on virheetön ja muiden tarkastama, sitä voi alkaa pitää perustellusti totuutena.

        Henkisen tien kulkijat ovat totuudenetsijöitä jotka suuntaavat tuntemattomaan. Se on vähän sama kuin tarpoisi umpihankeen. Sokkona ja pimeässä. Kunnes löytyy se valonkantaja joka vie perille.

        Ne jotka eivät ole sitä polkua kulkeneet, valon tietä siis, eivät edes ymmärrä mistä puhutaan. Ymmärtämättömien vertaisarvioitavaksi ei anneta mitään, sillä se olisi vain helmien heittämistä sioille. Raamatullista kuvakieltä käyttääkseni.


    • Tiede ei riitä. Tiede on kyllä tärkeä.
      Totuuden voi saavuttaa henkilökohtaisesti, muttei muille tieteellisesti todistaa.
      Totuus tarkoittaa todensuuntaista käsitystä maailmasta, ja ihmiselle tärkeimpien asioiden onnistunutta ratkaisua henkilökohtaisesti, mielenrauhaa ja onnellista ja iloista elämää kaikista mahdollisista vaikeuksista huolimatta, Jumalan tuntemista, tietoa siitä, onko Jumalaa vai ei, pitääkö Jeesukseen uskoa vai ei. Pitääkö uskoa johonkin muuhun uskoon vai ei.

      • Kaipaan totuutta. Oliko siis "Jooseppi Sepällä" ne kuuluista mormonien kultaiset kirjat?


      • Anonyymi

        Ollin puhumassa merkityksessä ”totuudella” ei ole mitään sisältöä - pelkkää tyhjän puhkumista vuodesta toiseen.


      • ”Totuuden voi saavuttaa henkilökohtaisesti, muttei muille tieteellisesti todistaa.”

        Tieto totuudesta on aina sellaista, että sen voi perustella myös toiselle. Jos et pysty perustelemaan uskomustasi, niin sinulla ei voi olla mitään tietoa siitä onko uskomuksesi tosi. Se on siis vain luulo.


      • Anonyymi
        Järkisyitä kirjoitti:

        ”Totuuden voi saavuttaa henkilökohtaisesti, muttei muille tieteellisesti todistaa.”

        Tieto totuudesta on aina sellaista, että sen voi perustella myös toiselle. Jos et pysty perustelemaan uskomustasi, niin sinulla ei voi olla mitään tietoa siitä onko uskomuksesi tosi. Se on siis vain luulo.

        Kyllä me jotka Jumalan tunnemme, ymmärrämme toisiamme.

        Et sinä ymmärtäisi Einsteinin suhteellisuusteoriastakaan mitään, jos ihan suoraan sanotaan.

        Voit tietysti sanoa että uskot siihen. Ja moni tietämätön sanoo että uskoo Jumalaan. Mutta kun valhe on aina mahdollista, totuuden olemassaolosta huolimatta.


    • Anonyymi

      Uskovatko mormonit vielä, että musta iho on seurausta Kainin kirouksesta ja oikeuttaa orjuuttamaan?

    • Anonyymi

      >>Seuraava askel on tutustua johonkin uskontoon

      Tutustuttu on usempaankin ja mitään perää näissä jumalatarinoissa ei ole. Osa uskonnoista on lapsellisempia kuin toiset .. esimerkiksi mormoonien ytimessä häärivä epärehellinen jooseppi kultaisine levyineen ja enkelitarinoineen on niin paksua potaskaa että on vaikea ymmärtää miksi joku aikuinen ihminen moiseen soopaan uskoo.

      • Anonyymi

        Et siis ole löytänyt ainoastakaan uskonnosta niiden olennaista ydintä joka on Jumala.

        Huomion kiinnittäminen uskontojen dekoraatioihin on pelkkää harhaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis ole löytänyt ainoastakaan uskonnosta niiden olennaista ydintä joka on Jumala.

        Huomion kiinnittäminen uskontojen dekoraatioihin on pelkkää harhaa.

        Valheiden olennaisin ydin on valhe. Ei sieltä valheille rakennetetusta valhekasasta mitään muuta löydä kuin lisää valheita. Eikä infantiili tyhjän inttäminen, eli käytännössä se että suoltaa vain lisää valheita, koskaan muuta valhetta totuudeksi, eikä mielikuvitusolentoja todellisiksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valheiden olennaisin ydin on valhe. Ei sieltä valheille rakennetetusta valhekasasta mitään muuta löydä kuin lisää valheita. Eikä infantiili tyhjän inttäminen, eli käytännössä se että suoltaa vain lisää valheita, koskaan muuta valhetta totuudeksi, eikä mielikuvitusolentoja todellisiksi.

        Totuus löytyykin Jumalasta, ei uskonnosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus löytyykin Jumalasta, ei uskonnosta.

        Tai jostain muualta kuin jumalista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai jostain muualta kuin jumalista.

        No voi sitä totuutta nimittää ihan vaikka vaan totuudeksi.

        Mutta jos totuutta etsit tosissasi niin Jumalan löydät.


    • Anonyymi

      Mikä ihme niissä kameli kauppiaiden saduissa kiehtoo.
      Minulle ei oikein aukene, ilmeisesti eroan heistä liikaa.

      • Anonyymi

        Valitettavasti joukossamme on paljon sellaisia säälittäviä jälkeenjääneitä heikkolahjaisia, jotka ovat täysin kyvyttömiä tekemään loogisia päätelmiä ja siksi myös kyvyttömiä erottomaan satuja todellisuudesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti joukossamme on paljon sellaisia säälittäviä jälkeenjääneitä heikkolahjaisia, jotka ovat täysin kyvyttömiä tekemään loogisia päätelmiä ja siksi myös kyvyttömiä erottomaan satuja todellisuudesta.

        Jumalassa on perimmäinen todellisuus ja totuus kaikesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalassa on perimmäinen todellisuus ja totuus kaikesta.

        Ja kun Jumalaa ei ole, ei ole niitäkään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Jumalassa on perimmäinen todellisuus ja totuus kaikesta.

        Jumala on epätodellinen valhe jonka takia maailma sotii.


      • Anonyymi
        Naahum kirjoitti:

        Jumala on epätodellinen valhe jonka takia maailma sotii.

        Jumala on ensinnäkin totuus, ja toiseksi Jumalan Henki on rauhan henki. Sotiminen ja maailman pahuus on ihan ihmisten aikaansaannosta, koska ovat luopuneet Jumalasta.

        Nyt tosin ollaan jo parempaan päin käännytty.


    • Samaksi vatvomiseksi meni kuin aina ennenkin molemmin puolin. Ateisti on kuitenkin lähempänä Jumalaa kuin muotouskovainen, joka ei opiskele innokkaasti opetuslapsena olemisen käytäntöä ja Jumalan salaisuuksia. Ja toteuta niitä oppeja elämässään.

      Tuosta Kristuksen kirkon, mormonien aikaisemmasta rasistisuudesta apologinen tyrmäys on se, että kirkko uskoo jatkuvaan ilmoitukseen.

      Nykyisen ilmoituksen mukaan kaikki rodut ovat täysin tasa- arvoisia.

      Aikaisemmin asiasta ei ollut ilmoitusta. Jotkut Mormonin kirjan lauseet voidaan ymmärtää rasistisesti ja varmaan ne kansat rasisteja olivatkin nykyisen rasismi- määritelmän mukaan. Tuskin itseään kokivat tai ymmärsivät rasistisiksi. Ajattelivat asiaa luonnollisena, jota ei kyseenalaistettu.

      Aikaisempi käsitys oli yhteiskunnan ja sen kulttuurin ja arvojen heijastumaa, eikä sitä ymmärretty rasistiseksi ja ettei Jumalan tahto sellainen ollut. Sitä pidettiin luonnollisena ja oikeana ja valkoiset ajattelivat niin. Vieläkin monet ajattelevat niin. Nyt he vastustavat kirkon nykyistä käsitystä. Ja niitä on paljon maailmassa.

      • Anonyymi

        Ei tässä mitään vatvomista ole. Jumalat ovat ja pysyvät hömppänä kunnes kykenette todistamaan että sellaisia on olemassa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      23
      1415
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      171
      1101
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      105
      1097
    4. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      792
    5. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      65
      785
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      771
    7. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      731
    8. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      724
    9. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      679
    10. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      606
      657
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      627
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      602
    13. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      588
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      9
      575
    15. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      573
    16. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      555
    17. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      551
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      543
    19. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      32
      514
    20. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      54
      512
    Aihe