On paljastunut, että Ilja Janitskinin saamiin tuomioihin johtaneet kirjoitukset ovat lähtöisin keskusrikospoliisin ip osoitteista.
Eli Ilja tuomittiin poliisien kirjoittamista teksteistä MV lehden keskustelupalstalla.
voi olla niin, että kirjoitukset on tarkoituksella tehty poliisien toimesta syytteiden aikaan saamiseksi.
Asian on tuonut julki Tiina Keskimäki ja Panu Huuhtanen. Saa nähdä miten juttu etenee...
MV lehden ajojahti alkaa paljastua.
185
768
Vastaukset
- Anonyymi
Tiina Keskimäki. Erkki Tillanen ja Panu Huuhtanen ehdottomasti seuraavaan . perus Suomaisten eduskunnan kokoonpanoon !!
- Anonyymi
Janetskin ja MV-lehti paljastivat poliitikkojen korruptiota, kähmintää, ríkoksia ja MatuMafian puuhasteluja.
Ja 96% suomalaista ( ilmeisesti juuri ne ns. "Pietarin trollit", heh )
ovat sitä mieltä, että nämä rikokset ja rötökset täytyy edelleenkin tuoda julkisuteen.
t. OlenSuomalainen... kai sitten Pietarintrolli, heh - Anonyymi
Se on Eero Tillanen, ellen väärin muista. Oli kai ehdokkaanakin vaaleissa pienillä tienvarsimainoksillaan Vihdissä, tie 120. Panu huuhtanen taisi myös olla ehdokkaana vaaleissa.
- Anonyymi
Aivan. Kytät tehtailevat ja lähettävät itse näitä provojuttujaan, jotta näillä petturikytillä olisi töitä jatkossakin. Se on sitä tulosvastuuta...
- Anonyymi
Nuo on sen yhden puutarhatontulta vaikuttavan pellen juttuja, mitään totuus perään ei ole ilman todisteita.
Ja miksei UMV uutisoi, aivan koska putkonen pyrkii tekemään laadukasta uutisointia.
(Ei sillä etteikö tuollainen salaliitto olisi mahdollinen, mutta eiköhän ne tehtäisi sala ip:stä ja toisekseen ko. pelle ei saisi IP tietoja kuin rikoksella ja ammattihakkereilla).- Anonyymi
Asian on selvittänyt kuulemani mukaan MV lehden taannoinen päätoimittaja Juha Korhonen.
Ilmeisesti Lehden ylläpito saa aika helpilla ip osoitteet selville.
Kannattaa seurata asiaa reformistudion lähetyksiä ja AD nettiradion lähetyksiä. Aiheesta tullaan keskustelemaan julkisesti jos ei kanavia sensuroida. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asian on selvittänyt kuulemani mukaan MV lehden taannoinen päätoimittaja Juha Korhonen.
Ilmeisesti Lehden ylläpito saa aika helpilla ip osoitteet selville.
Kannattaa seurata asiaa reformistudion lähetyksiä ja AD nettiradion lähetyksiä. Aiheesta tullaan keskustelemaan julkisesti jos ei kanavia sensuroida.Huoh, selvitys nyt perusasiat.
Totta kai IP saa selville, kuten suomi24&oq saa jne.
Mutta se kenen IP on, ei saa kun poliisi käräjäoikeus päätöksellä ja tietty tiedustelupalvelut jne rikollisesti.
Toki operaattori voi kieltäytyä, mutta eiköhän valtiovalta ne saa kuriinm
Eli miten luulet jonkun puutarhatontun selvittävän, loi?
- Anonyymi
Yhdysvalloissahan poliisilla on täysin typerä oikeus yllyttää ihminen rikokseen ja sitten pidättää. Siellä monet tulevat tuomituiksi huumerikoksista, vaikka eivät koskaan olisi ilman poliisin yllytystä edes syyllistyneet sellaisiin.
Suomessa tällaista oikeutta ei ole, mutta tämä tapaus muistuttaa suuresti tätä jenkkimeininkiä. Se ei ehkä ole suorastaan rikokseen yllyttäminen, mutta rikokseen harhauttaminen se on.
Poliisi ihan varmasti tiesi, ettei Janitskin moderoi juurikaan MV-lehden kommenttiosiota ja käytti sitä hyväkseen. Laittoi vihakirjoituksia sinne ja kun Janitskin ei älynnyt niitä poistella, niin iskettiin kiinni siihen. Täysin moraalitonta ja Suomessa laitonta toimintaa polpolta.
Tietysti jälkikäteen on helppo sanoa, että Janitskinin olisi pitänyt olla tarkkana ja poistella ne kirjoitukset. Totta, Janitskin oli liian hyväuskoinen ja kokematon siinä ja varmaan yksin lehteä toimittaessa ei aikaakaan kirjoitusten syynäämiseen paljon ollut. Nyt tiedämme, että poliittinen poliisi käyttää kaikki mahdolliset keinot toisinajattelijoiden raivaamiseen tieltä. Kuten Neuvostoliitossakin teki.- Anonyymi
Janitskin ei ole eikä ole koskaan ollutkaan toimittaja eikä MV lehti. Kirjoitustaidoton narkkari jonka räyhäblogi paisui liian suureksi. Muukin osa tekstistäsi on sekopäisen vainohahaista salaliittonatseilua.
- Anonyymi
Kafkalla olisi täällä loistavat aineistot kirjojaan varten.
- Anonyymi
Jokainen ihminen on kokematon äärimmäistä pahuutta vastaan. Saatanan palvelijat saavat neuvonsa pahuudelta jolla on tuhansien vuosien kokemus kuinka tuhotaan ihmisen elämä.
Mutta itse nuo saatanan palvelijatkin tulevat lopulta herransa tuhoamiksi joten ei kannata surra etteivätkö saisi tuomiotaan ajallaan.
- Anonyymi
Kreml ja marionettinsa Putkonen kiittävät tästäkin avauksesta.
- Anonyymi
Valitettavasti näin on. Mutta totuus pitää saada selville.
- Anonyymi
Oudosti Janitskia yritetään saada aggressoitua jostain Bäckmanin kirjoituksista eiköhän jokainen vastaa itse itsestään ja kirjoituksistaan ainakin lukijat ovat ymmärtäneet tämän

Jokainen ymmärtää päkmanin, niljakkeen ja putinan yhteistyön.
- Anonyymi
Aloitukseen on vahva ja vakaa näyttö. KRP ei ole syntipukki vaan Iljan polkemista johti eräs poliisimies Pasilan poliisiasemalta. Tähänkin on etsivät jäljittäneet vakaan näytön joten kyttä astui omaan miinaan. Kyseinen poliisimies syötti lisäksi pajunköyttä ts luovutti poliisin salassaolevia tietoja eräälle rikolliselle puhelinmyyntifirman pomolle siitä että tämä oli tehnyt ilmiannon rikollisesta puhelinmyyntifirmasta työsuojeluviranomaisille. Seurauksena tämä vanha höperö puhelinmyyntifirman pomo pahoinpiteli tämän henkilön rikkomalla tämän kännykän. Höperö puhelinmyyntifirman pomo laukoi vielä videolle tämän kyseisen poliisimiehen nimen. Video tulee olemaan kuumaa kamaa medialle.
Luuletteko ettei asiassa etene prosessi. Kyseinen poliisimies voi ihmetellä ainoastaan elämän kurjuutta kun eräs kaunis aamu kulkukortti työpaikalle on hyytynyt toimisto tyhjennetty ja iltapäivällä odottaakin jo karu selli.
Iljasta tehtiin syntipukki ja poliisit alioikeus käytti kaikki "lain ulkopuolella" hipovat resurssit saadakseen hänet mustamaalattua mediassa ja tuomituksi jo ennen oikeuden istuntoa.- Anonyymi
Ainoa "prosessi" mikä asiassa etenee on muutaman jääräpäähörhöputinistin naukuminen netin anonyymipalstoilla. Ei tasan mikään muu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoa "prosessi" mikä asiassa etenee on muutaman jääräpäähörhöputinistin naukuminen netin anonyymipalstoilla. Ei tasan mikään muu.
Ikävä kyllä poliisin tekemä rikos johtaa AINA rikosprosessiin
tämä on vain todellisuutta ja tämän todellisuuden kanssa on vain opitta elämään
Tuolla lainkohta 48
48 §
"Salaista tiedonhankintaa koskeva ilmaisukielto"
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110872
Kohta on taas uusi poliisi kolistelemalla Helsingin vankilan kongilla. Sakoilla ei tuollaista casea enää taputella erityisesti kun seurauksena oli väkivaltarikos eli pahoinpitely vielä vammaista kohtaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikävä kyllä poliisin tekemä rikos johtaa AINA rikosprosessiin
tämä on vain todellisuutta ja tämän todellisuuden kanssa on vain opitta elämään
Tuolla lainkohta 48
48 §
"Salaista tiedonhankintaa koskeva ilmaisukielto"
https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2011/20110872
Kohta on taas uusi poliisi kolistelemalla Helsingin vankilan kongilla. Sakoilla ei tuollaista casea enää taputella erityisesti kun seurauksena oli väkivaltarikos eli pahoinpitely vielä vammaista kohtaan.Vaan kun nuo teidän "rikoksenne" ovat ihan silkkaa mielikuvitusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaan kun nuo teidän "rikoksenne" ovat ihan silkkaa mielikuvitusta.
Tämä ei vaan ole mielikuvitusta vaan todellisuutta
43 §
Vaitiolovelvollisuus
"Poliisin henkilöstöön kuuluva tai muu 1 momentissa tarkoitettu henkilö ei saa tehtäviensä hoitoon kuulumattomalla tavalla käyttää hyödykseen eikä luvatta muille ilmaista sellaisia henkilön yksityisyyteen kuuluvia seikkoja, jotka hän on saanut tässä tehtävässään tietoonsa ja joiden ilmitulo voi aiheuttaa henkilölle vahinkoa tai haittaa."
https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Aarnio-vuoti-Kuopion-huumepoliisin-tietoja-rikolliselle/534505 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä ei vaan ole mielikuvitusta vaan todellisuutta
43 §
Vaitiolovelvollisuus
"Poliisin henkilöstöön kuuluva tai muu 1 momentissa tarkoitettu henkilö ei saa tehtäviensä hoitoon kuulumattomalla tavalla käyttää hyödykseen eikä luvatta muille ilmaista sellaisia henkilön yksityisyyteen kuuluvia seikkoja, jotka hän on saanut tässä tehtävässään tietoonsa ja joiden ilmitulo voi aiheuttaa henkilölle vahinkoa tai haittaa."
https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Aarnio-vuoti-Kuopion-huumepoliisin-tietoja-rikolliselle/534505Vau. Osaat kopioida netistä tekstiä joka ei liity asiaan mitenkään. Hienoa.
Mitäs muuten kuuluu sille Thaimaassa itsensä hengiltä juoneen Odinistin tapaukselle? MV-Putkonenhan uhosi kovasti pistävänsä puoli Suomea ulkoministeriötä myöten vastuuseen siitä että olivat jättäneet suuren isänmaanystävän oman onnensa nojaan ulkomaille. Kovin on hiljaista ollut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaan kun nuo teidän "rikoksenne" ovat ihan silkkaa mielikuvitusta.
Sinäkö tiedät asiasta jotain, miksi et kerro, vai kehutko vain luulojasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkö tiedät asiasta jotain, miksi et kerro, vai kehutko vain luulojasi.
Taidan keskustella 13-vuotiaan kanssa. Menisit kouluun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vau. Osaat kopioida netistä tekstiä joka ei liity asiaan mitenkään. Hienoa.
Mitäs muuten kuuluu sille Thaimaassa itsensä hengiltä juoneen Odinistin tapaukselle? MV-Putkonenhan uhosi kovasti pistävänsä puoli Suomea ulkoministeriötä myöten vastuuseen siitä että olivat jättäneet suuren isänmaanystävän oman onnensa nojaan ulkomaille. Kovin on hiljaista ollut.Kyllä tämä seuraava on suoraan Suomen lakikirjasta. Eikä ole kopioitu mistään keskustelufoorumilta
Valtion virkamieslaki (750/94) 17 pykälä 43 §
Vaitiolovelvollisuus
"Poliisin henkilöstöön kuuluva tai muu 1 momentissa tarkoitettu henkilö ei saa tehtäviensä hoitoon kuulumattomalla tavalla käyttää hyödykseen eikä luvatta muille ilmaista sellaisia henkilön yksityisyyteen kuuluvia seikkoja, jotka hän on saanut tässä tehtävässään tietoonsa ja joiden ilmitulo voi aiheuttaa henkilölle vahinkoa tai haittaa."
Tarkista vaikka itse Finlexistä missä on tarkkaan määritelty vallitseva laki - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tämä seuraava on suoraan Suomen lakikirjasta. Eikä ole kopioitu mistään keskustelufoorumilta
Valtion virkamieslaki (750/94) 17 pykälä 43 §
Vaitiolovelvollisuus
"Poliisin henkilöstöön kuuluva tai muu 1 momentissa tarkoitettu henkilö ei saa tehtäviensä hoitoon kuulumattomalla tavalla käyttää hyödykseen eikä luvatta muille ilmaista sellaisia henkilön yksityisyyteen kuuluvia seikkoja, jotka hän on saanut tässä tehtävässään tietoonsa ja joiden ilmitulo voi aiheuttaa henkilölle vahinkoa tai haittaa."
Tarkista vaikka itse Finlexistä missä on tarkkaan määritelty vallitseva lakiÄlä lässytä paskaa. Tuo ei edelleenkään liity mitenkään siihen mistä tässä ketjussa on kyse, eli avaajan mielikuvituksestaan repimästä höpötyksestä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä lässytä paskaa. Tuo ei edelleenkään liity mitenkään siihen mistä tässä ketjussa on kyse, eli avaajan mielikuvituksestaan repimästä höpötyksestä.
Ei se ole mielikuvitusta jos merkittävä osa alioikeuden tuomion perusteista perustuu teksteihin jota on tuubattu Pasilan poliisiaseman tietokoneelta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole mielikuvitusta jos merkittävä osa alioikeuden tuomion perusteista perustuu teksteihin jota on tuubattu Pasilan poliisiaseman tietokoneelta.
Laita esimerkkejä niistä teksteistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se ole mielikuvitusta jos merkittävä osa alioikeuden tuomion perusteista perustuu teksteihin jota on tuubattu Pasilan poliisiaseman tietokoneelta.
Se juuri on mielikuvitusta väittää keskikaljanatsien nettiaivo-oksenteluja poliisin tekemiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Laita esimerkkejä niistä teksteistä.
Kyllä Korhosella ja Putkosella on textit tallella siihen kun niputetaan vielä asiakirja joka todistaa ip-osoitteet samoiksi ja etsivien raportit kolmelta kuukaudelta poliisien liikehdinnästä niin -heh heh-
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Korhosella ja Putkosella on textit tallella siihen kun niputetaan vielä asiakirja joka todistaa ip-osoitteet samoiksi ja etsivien raportit kolmelta kuukaudelta poliisien liikehdinnästä niin -heh heh-
Tuossa muuten sivuuttava ääriviivaus miten epärehellisiä pasilan polisissa ollaan
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006145571.html
kaikki on siinä talossa mahdollista.
Eihän hevosen näköinen hölmö poliisijohtajana ole kuin marionetti eikä pysty vaikuttamaan alaisiinsa, tuomiostuimet ja poliisien laillisuusvalvonnasta valvovat elimet ovat niitä jotka lähettävät mädät poliisit lusimaan tai kortistoon - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Korhosella ja Putkosella on textit tallella siihen kun niputetaan vielä asiakirja joka todistaa ip-osoitteet samoiksi ja etsivien raportit kolmelta kuukaudelta poliisien liikehdinnästä niin -heh heh-
Mutta puolustushan nojaa juurikin siihen ettei voi tietää kuka tekstit on kirjoittanut. Niin että siis mitkä IP-osoitteet?
- Anonyymi
Mitäs Janitskinin pahalle syövälle kuuluu? Sen hoitoonhan mies vinkui MV-hörhöiltä rahaa Espanjassa juopotellessaan. ihmeparantuminen? Saittekos rahanne takaisin?
- Anonyymi
Paavo Väyrynen paransi sen :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavo Väyrynen paransi sen :D
Paavo katsoi Iljaa hetken aikaa kieroon ja sanoi: "Nuku yön yli."
Aamulla Ilja nousi sängystä terveenä miehenä.
Tämä viesti on lähetetty varmaankin myös jonkun poliisin tai YLE:n toimittajan koneelta, koska se sisältää asiavirheitä ja kuviteltuja keskusteluja, sekä olettamuksia henkilöiden terveydentilasta.
Lisäksi lukija saattaa hätiköiden vetää yhteyksiä henkilöihin, vaikka kyseessä voivat olla ihan vaan toiset samannimiset Paavo ja Ilja.
Janus Putkonen panee kampoihin rappiolännelle. Respect!
- Anonyymi
Kropsua Kurikasta suuhun! :)
- Anonyymi
Uraa vielä rappeutuneemman korruptio idän valtion puolesta, Respect, se vaatii jo ruplia tai muuten saavutettavia tai kuviteltuja etuja.
- Anonyymi
Ketjussa tiukkaa virkkaritekstiä, aloittaja on varmaan oikeassa.
Yleensä varmin merkki. - Anonyymi
Poliiseilla on saman lähtöiset ip-osoitteet ei voi tietää onko koo är peeltä tai pasilasta sama puhelinnumeroissa
- Anonyymi
MV on varmasti isänmaallinen lehti, valitettavasti venäjänisänmaallinen.
t. persujen äänestäjäMuistan ajan kun äärikonservatiiviänkyrät kutsuivat verkkomedian Janus Putkosta "Anus Putkoseksi" hänen Venäjää ja Irania myötäilevien uutisraportiensa vuoksi.
Nyttemmin sama änkyrälahko kumartaa Anuksen nimiin.- Anonyymi
KTS kirjoitti:
Muistan ajan kun äärikonservatiiviänkyrät kutsuivat verkkomedian Janus Putkosta "Anus Putkoseksi" hänen Venäjää ja Irania myötäilevien uutisraportiensa vuoksi.
Nyttemmin sama änkyrälahko kumartaa Anuksen nimiin.Jotkut ovat... Janus-kasvoisia? :P
- Anonyymi
KTS kirjoitti:
Muistan ajan kun äärikonservatiiviänkyrät kutsuivat verkkomedian Janus Putkosta "Anus Putkoseksi" hänen Venäjää ja Irania myötäilevien uutisraportiensa vuoksi.
Nyttemmin sama änkyrälahko kumartaa Anuksen nimiin.Eniten venäjäpakotteiden poiston kannattajia on kepuleissa, maajussit olivat pettureita sota-aikaankin, myivät ruokaa mieluummin mustassa pörssissä kuin pienemmällä hinnalla armeijalle, vaikka sotilaat taistelivat maidensa puolesta.
Persuissa todella vähän venäjämielisiä, ei ole Halla-ahokaan. Normaaliaikana tietysti kauppasuhteet kannattaa pitää, mutta mieluummin nekin panostukset suunnata muihin maihin, venäjäkauppa ollut aina epävakaata ja omistukset venäjällä voi kadota milloin tahansa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eniten venäjäpakotteiden poiston kannattajia on kepuleissa, maajussit olivat pettureita sota-aikaankin, myivät ruokaa mieluummin mustassa pörssissä kuin pienemmällä hinnalla armeijalle, vaikka sotilaat taistelivat maidensa puolesta.
Persuissa todella vähän venäjämielisiä, ei ole Halla-ahokaan. Normaaliaikana tietysti kauppasuhteet kannattaa pitää, mutta mieluummin nekin panostukset suunnata muihin maihin, venäjäkauppa ollut aina epävakaata ja omistukset venäjällä voi kadota milloin tahansa.Persees urisee. Maatiloilla oli elintarvikkeiden luovutuspaakko -50 luvulle saakka. Eläimet oli luetteloitu, jonka mukaan tarvikkeita oli luovutettava. Pimeistä eläimistä kävi käry ja sakot oikeudessa.
- Anonyymi
Pasilan mies.
Poliisit rikollisina..... - Anonyymi
Nämä reformipanut ja tiinat tuoksuvat vahvasti mahorkalle. Per*ehtivät mm. Erkki Johan Bäckmannia ja kavereitaan. Kuka ottaa vakavasti?
- Anonyymi
Venäjällä pitäis olla aika kattavat tiedot kaikesta Suomen sisäisestä tietoliikenteestä viimeisen 5 vuoden ajalta. Tiedustelupalvelu SVR:llä on Suomen sisäisestä liikenteestä vähintään yhtä tarkat tiedot kuin jenkkien NSA:llakin.
Polpo tosiaan mahdollisesti lähetti MV-lehteen nuo provosoivat viestit, joista Janitskin tuomittiin, ne IP-osoittteet saadaan kyllä selville. Katsotaan SVR:n logeista 2014...2016 vuosien viestiliikenne MV-lehden keskustelualueille.
MV-lehden uudella Kakkos-Janitskinilla on niin hyvät yhteydet Venäjälle, että noiden logitietojan saannissa Janitskinin puolustuksen käyttöön tuskin on ongelmaa.- Anonyymi
Nyt se korkki kiinni jo.
- Anonyymi
Tämä paljastus on suoranaista murkkua Iljan kampittaja paskalakeille. Jos case vielä jatkuu niin KKO:n ja EIT:lle tuodaankin uudet todisteet poliisien rikollisesta vaikuttamisessa asiassa. Samalla myös tusina paskalakkeja lähtee lusimaan ja Suomi saa taas hhurrrjaaa mainosta
-heheh- - Anonyymi
suomen uusi puolueeton äänenkannattaja MV-LEHTI !
- Anonyymi
Sano miksi pohjoismaissa luetaan tällä hetkellä verkkomediassa juuri MV-lehteä? Siitäkin huolimatta vaikka julkaisun englanninkielinen osuus on vielä vaatimaton. Käännöskoneet löytyy tänä päivänä yhä usemman kännykän käyttäjänkin selaimesta.
lähde: google
Sano miksi jo pelkästään Suomessa MV-lehti sai aikaan hysterian ja teki sen mistä monet muut media-alan gurut vielä haaveilevat?
lähde: google - Anonyymi

lähde: googleAmeena-aivoisia persnatsiputinisteja nyt sattuu olemaan ulkomaillakin.
Lähde: Google. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sano miksi pohjoismaissa luetaan tällä hetkellä verkkomediassa juuri MV-lehteä? Siitäkin huolimatta vaikka julkaisun englanninkielinen osuus on vielä vaatimaton. Käännöskoneet löytyy tänä päivänä yhä usemman kännykän käyttäjänkin selaimesta.
lähde: google
Sano miksi jo pelkästään Suomessa MV-lehti sai aikaan hysterian ja teki sen mistä monet muut media-alan gurut vielä haaveilevat?
lähde: googleHysteria sen takia, kun pelkävät vallan menettämistä, jos ihmiset saavat tiedä totuuden. MV-lehti teki merkittäviä paljastuksia. Vaikka ne olivat melkko kaikkien tiedossa, niitä ei saanut tuoda julkisuuden. Se on tabu. Kyllä pikkuhilja pitäisi uskaltaa paljastaa nykyisen raha-eliitin touhuja enemmän. Valitettavasti nimenomaan se raha-eliitti omista suuren osan tiedotusvälineitä. Lisää MV-lehden tyyppisiä lehtiä. Lukio abc.
- Anonyymi
Teillä on niin mukavaa, kumpa saisin olla mukana. Kortteja on enää kaksi, rasismi ja ryssäntrolli. paneppa tuosta paremmaksi!
- Anonyymi
Sekin on rasismia sanoa jotakuta ryssäntrolliksi, joten rasismi-kortti taitaa pestä kaikki muut?
Sananvapaus on hassu juttu. Jotakuta täsmällisesti kuvaavaa sanaa, jonka kaikki välittömästi ymmärtävät, mitä tai ketä sillä tarkoitetaan, et saa käyttää, koska tänä päivänä joku näkee siinä aina jotain syrjintää, vaikka henkilö tai taho itse käyttää itsestään sitä luonnehdintaa, eikä näe mitään loukkaantumisen aihetta, pikemminkin on ylpeä ollessaan tai edustaessaan jotain ryhmää.
Ihmiseltä ikäänkuin kielletään oman identiteetin tunnustaminen ja sekin on syrjintää. Jos peilikuva kertoo sinulle, että olet ulkoisesti jotain, niin sitä et saa sanoa, vaikka se on sinun oikea minäsi :D
MV-lehden ongelma on juuri tämä omaan jalkaan ampuminen. Asioista oikeilla nimillä kertominen ei enää ole mahdollista, koska nimenomaan MV ihan itse lähtemällä uhittelulinjalle toi tämän trollikulttuurin suomalaiseen keskusteluilmapiiriin. Nyt ei sitten oma ruokasooda maistukaan.
- Anonyymi
Eikös nyt ole Iljan oikeudenkäynti menossa? Häntä syytetään lähes 20 rikoksesta! Kuinka onkaan ehtinyt niin paljon, tämä rikollinen?
Syytäjä ja puolustusasianajaja on nyt täydessä työntouhussa pari viikkoa ainakin! Selviääkö Ilja-parka edes hengissä?- Anonyymi
Syytetään 20 rikoksesta, joista 80 prosenttia on poliisien tekemiä rikoksia.
Eikös staattinen tilanne ole juuri se että asiaa odotetaan hovin käsittelystä ulos juuri tässä vaiheessa eli seuraavan kahden viikon kuluessa
https://yle.fi/uutiset/3-11017365 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syytetään 20 rikoksesta, joista 80 prosenttia on poliisien tekemiä rikoksia.
Eikös staattinen tilanne ole juuri se että asiaa odotetaan hovin käsittelystä ulos juuri tässä vaiheessa eli seuraavan kahden viikon kuluessa
https://yle.fi/uutiset/3-11017365Aika hyvin tuo Anu Koivu osaa pitää Janitskinin puolta. Luulisi tuon olevan varsin seikkaperäistä laintulkintaa "Koivu korosti, että jokainen kirjoittaja oli vastuussa omista kirjoituksistaan. Koivun mukaan kaikkia kirjoittajia ei edes saatu selville eikä Janitskinilla ollut päätoimittajan vastuuta MV-lehdessä" "Hän myös huomautti, että maalittaminen ole mikään juridinen termi ja asiasta käydään keskustelua oikeudenkäynnin aikana."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika hyvin tuo Anu Koivu osaa pitää Janitskinin puolta. Luulisi tuon olevan varsin seikkaperäistä laintulkintaa "Koivu korosti, että jokainen kirjoittaja oli vastuussa omista kirjoituksistaan. Koivun mukaan kaikkia kirjoittajia ei edes saatu selville eikä Janitskinilla ollut päätoimittajan vastuuta MV-lehdessä" "Hän myös huomautti, että maalittaminen ole mikään juridinen termi ja asiasta käydään keskustelua oikeudenkäynnin aikana."
"Koivun mukaan kaikkia kirjoittajia ei edes saatu selville"
Samaan aikaan ketjussa kerrotaan kirkkain silmin, että tasan tarkkaan tiedetään ip-osoitteet...
Kumpaa nyt uskoa: valemediaa vai valemedian asianajajaa?
Vastaus: ei kumpaakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika hyvin tuo Anu Koivu osaa pitää Janitskinin puolta. Luulisi tuon olevan varsin seikkaperäistä laintulkintaa "Koivu korosti, että jokainen kirjoittaja oli vastuussa omista kirjoituksistaan. Koivun mukaan kaikkia kirjoittajia ei edes saatu selville eikä Janitskinilla ollut päätoimittajan vastuuta MV-lehdessä" "Hän myös huomautti, että maalittaminen ole mikään juridinen termi ja asiasta käydään keskustelua oikeudenkäynnin aikana."
Miten Koivu olisi voinut tai voi olla parempi asianajaja? tässä vähän turboa prosessiin ehtii vielä
1,
Anu Koivun täytyy vedota oikeuden linjaukseen vastaavissa tapauksissa esimerkiksi tässä Sourin tapauksessa
https://www.marmai.fi/uutiset/korkein-oikeus-kumosi-seiskan-sakot/0fa44d5d-7e84-3bde-8379-994cf0a2e2a3
Identtisesti kysymyksessähän ei ole kuin tässä Jessikka Aron tapauksessa turhaan julkkikseen kohdistettu arvostelu, Aro itse aloitti hyökkäyksen Janitskinia ja MV-lehteä vastaan, on nyt epäiltynä useista aiheeseen liittyvistä rikoksista tässä:
https://www.vastarinta.com/jessikka-aron-kirjasta-tehty-jo-ainakin-yksi-rikosilmoitus-toinen-tekeilla/
2.
Koivun täytyy konkreettisesti kyseenalaistaa Aron ja Huumosen perustelut ja vaatimukset. Erityisesti havainnollistaa se että akat itsehän ovat aiheuttaneet tämän sotkun, Huumonen lisäksi toiminnallaan lain ulkopuolella yllyttäessään Ilja Janitskinin kunniaa loukkaavilla kirjeillä yrittäjille ottaa mainokset pois MV-lehdestä, tuo kyseinen teko on rikollista
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1978/19781061
3.
Anu Koivun täytyisi konkreettisesti havainnollistaa oikeudelle ne syytekirjelmän osat jotka eivät perustu Suomen lakiin, muun muassa arpajaislaki.
Konkreettinen korvaussumma akoille on korkeintaan tonni pari. Muun osalta jos oikeuden täytyy todeta Janitskin ja Backman syyllisiksi jostain niin sakkotuomiot.
- Anonyymi
Onko Neiti Taponen nykyään täällä Jässikkän kanssa lyömässä löylyä?
Neiti Taponenhan on ilmoittanut että on ottanut Jässikän "suojelukseensa"
Tulee mieleen koulun välitunnit missä yksi tytöksi mieltävä poika menee tyttöjen piiriin puolustamaan tyttöjä muilta pojilta
-hahahaha- - Anonyymi
Alusta pitäen oli selvää, että Janus astuu niin isoille varpaille että kysymykseksi jää ainoastaan kuinka laittomiin toimenpiteisiin poliittisesti oheistettu poliisi joutuu turvautumaan lehden tuhoamiseksi?
Vastaushan on: Niin laittomiin kuin on tarpeen.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jäi yritykseksi. MV-lehti puskee kaksinverroin suuremmalla voimalla
https://mvlehti.net/Hyvä se on Kremlin rahoilla mällätä.
- Anonyymi
Totuus alkaa paljastua ilja onkin uhri?
- Anonyymi
Ilja Janitskin juuri on uhri. Ajatelkaas itse tuon keissin kokonaisuutta. Miehestä asetettiin sotarikolliseksi verrata ajojahti muutaman verkon välityksellä tehdystä suunsoitosta.
Tietääkseni hän ei ole ottanut ketään hengiltä tai aiheuttaa valtaisaa terrori-iskua.
Case tulee saamaan mullistavat muutokset vielä KKO:ssa ja EIT:ssä jos sinne tarvitsee aihe uusien todistelujen kera viedä. Samalla lentää pasilan poliisista muutamakin lahjottu poliisi pihalle ja saa verkkomediassa ikuisen häpeän leiman.
Mitä tulee "uhreihin" Jessikka Aro itse on aiheuttanut oman elämäntilanteensa. Hän on entinen tuomittu sekoilua aiheuttavien huumeiden käyttäjä ja yrittää tänä päivänä raportoida omia harhojaan "idän trolleista" yleisölle. Aron ammattikykyä tänä päivänä voi verrata siihen että kuuro ja sokea poliisi toimisi liikenteenohjaajana. Sillä ei ole merkitystä onko Aro käyttänyt huumeita jotka jättävät vauriot käyttäjän psyykeeseen eilen tänään vai kaksikymmentä vuotta sitten. Aron uskottavuus kyseenalaistettiin siis tänään ja viitteitä annettiin hänen harhoja aiheuttavien huumeidenkäytön historiasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilja Janitskin juuri on uhri. Ajatelkaas itse tuon keissin kokonaisuutta. Miehestä asetettiin sotarikolliseksi verrata ajojahti muutaman verkon välityksellä tehdystä suunsoitosta.
Tietääkseni hän ei ole ottanut ketään hengiltä tai aiheuttaa valtaisaa terrori-iskua.
Case tulee saamaan mullistavat muutokset vielä KKO:ssa ja EIT:ssä jos sinne tarvitsee aihe uusien todistelujen kera viedä. Samalla lentää pasilan poliisista muutamakin lahjottu poliisi pihalle ja saa verkkomediassa ikuisen häpeän leiman.
Mitä tulee "uhreihin" Jessikka Aro itse on aiheuttanut oman elämäntilanteensa. Hän on entinen tuomittu sekoilua aiheuttavien huumeiden käyttäjä ja yrittää tänä päivänä raportoida omia harhojaan "idän trolleista" yleisölle. Aron ammattikykyä tänä päivänä voi verrata siihen että kuuro ja sokea poliisi toimisi liikenteenohjaajana. Sillä ei ole merkitystä onko Aro käyttänyt huumeita jotka jättävät vauriot käyttäjän psyykeeseen eilen tänään vai kaksikymmentä vuotta sitten. Aron uskottavuus kyseenalaistettiin siis tänään ja viitteitä annettiin hänen harhoja aiheuttavien huumeidenkäytön historiasta.Eikös ilja niljake jo tuomittu, onko uusi oikeudenkäynti vai nytkö se vasta on oikeudessa? Miksei paennut venäjälle kun ihaileekin putinaa niin kovin. Toivottavasti kaikki russopropagandan ja valeuutosten levittäjät saa isot tuomiot.
- Anonyymi
Jo se että kommentointi on mahdotonta näihin Jessika uutisiin osoittaa että kestä puolueetonta arvostelua jutut?
- Anonyymi
Tuosta voisi paisua aikamoinen keissi, keitä kaikkia tahoja on oikein mukana.
Jos tuollainen pitäisi paikkaansa niin ei tarvinne ainakaan sitten enää ihmetellä poliisin toimintaa kentällä, ei siis yleistäen vaan näihin juttuihin liittyen. Noiden muiden toimittajien suhtautuminen on vähintäänkin outoa.- Anonyymi
Totta kai pitä paikkaansa. Epäillyt Pasilan poliisit kuvittelivat olevansa fiksuja kuvitellen että heidän ip-osoitteensa on massasta eikä heitä pystyisi muka yksilöimään. Unohtivat että kun poliisi käyttää konettaan siitä jää jäljet myös poliisille joka kerta kun herra kirjautuu työhuoneeseensa ja työvuoroonsa. Eikä poliisien koneilla ole mahdollista leikkiä vpn- vempainten kanssa saati riittäisikö jannujen tekninen osaaminen edes riittää siihen.
40 törkyviestin lähetys kahdesta osoitteesta kuului yhdelle poliisimiehelle ja tämän "oppipojalle" rajaaminen oli helppo tehdä ja piiri pieni paljastui asialla oli yksi poliisimies avustajiensa kanssa. Motiivi täytyi selvittää, siis miksi? etsivät varjostivat epäiltyjä poliiseja laillisin keinoin kuukausikaupalla niin työ- kuin vapaa-aikoina, yhtäläisyyksiä havaittiin raportteja kymmenittäin läjäpäin, lopulta piiri pieni supistui todellakin yhteen ainoaan poliisimieheen jolla on jonkinlaisia henkilökohtaisia kemiointi-ongelmia suhteessa Ilja Janitskiniin. Tiedätte varmasti kuka on kysymyksessä. Mikään ei ole väkevämpää kuin näyttö.
Nyt kysymys kuuluukin miksi Ilja Janitskinin tuomion perusteena olevat artikkelit olivat lähtöisin poliisin ip-osoitteesta.
vastaus: poliisi halusi lavastaa Ilja Janitskinista syyllinen "kärpäsestä härkänen" mentaliteetilla tekoon joka on lähinnä sakkotuomion arvoista suunsoittoa verkkomediassa.
Jotain myös kertoo se että hänet lavastettiin "sotarikolliseksi" jotta saataisiin Suomeen. Sen takia että aukoi päätä verkossa, samalla tavalla kuin huutelisi vienoja kapakassa lauantaina naisille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai pitä paikkaansa. Epäillyt Pasilan poliisit kuvittelivat olevansa fiksuja kuvitellen että heidän ip-osoitteensa on massasta eikä heitä pystyisi muka yksilöimään. Unohtivat että kun poliisi käyttää konettaan siitä jää jäljet myös poliisille joka kerta kun herra kirjautuu työhuoneeseensa ja työvuoroonsa. Eikä poliisien koneilla ole mahdollista leikkiä vpn- vempainten kanssa saati riittäisikö jannujen tekninen osaaminen edes riittää siihen.
40 törkyviestin lähetys kahdesta osoitteesta kuului yhdelle poliisimiehelle ja tämän "oppipojalle" rajaaminen oli helppo tehdä ja piiri pieni paljastui asialla oli yksi poliisimies avustajiensa kanssa. Motiivi täytyi selvittää, siis miksi? etsivät varjostivat epäiltyjä poliiseja laillisin keinoin kuukausikaupalla niin työ- kuin vapaa-aikoina, yhtäläisyyksiä havaittiin raportteja kymmenittäin läjäpäin, lopulta piiri pieni supistui todellakin yhteen ainoaan poliisimieheen jolla on jonkinlaisia henkilökohtaisia kemiointi-ongelmia suhteessa Ilja Janitskiniin. Tiedätte varmasti kuka on kysymyksessä. Mikään ei ole väkevämpää kuin näyttö.
Nyt kysymys kuuluukin miksi Ilja Janitskinin tuomion perusteena olevat artikkelit olivat lähtöisin poliisin ip-osoitteesta.
vastaus: poliisi halusi lavastaa Ilja Janitskinista syyllinen "kärpäsestä härkänen" mentaliteetilla tekoon joka on lähinnä sakkotuomion arvoista suunsoittoa verkkomediassa.
Jotain myös kertoo se että hänet lavastettiin "sotarikolliseksi" jotta saataisiin Suomeen. Sen takia että aukoi päätä verkossa, samalla tavalla kuin huutelisi vienoja kapakassa lauantaina naisille.Eikä Pietarissa ole opetettu keksimään tuon parempia tarinoita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä Pietarissa ole opetettu keksimään tuon parempia tarinoita?
Pajunköysitarinassa täytyy olla mukana ripaus totuutta, jotta siihen voi ympätä mukaan valetta, josta lukija ei enää kyseenalaista sataa väärää tiedonmurusta, kun yhden faktan on jostain Wikistä tai googlaamalla "todeksi" havainnut.
Sadannen kerran samaa toistamalla trolli saa jo sinutkin uskomaan juttujaan, etkä enää viitsi tarkistaa lähteitä luotettavammista medioista.
Venäjä-rahoitteista "Ilja, Pasilan kauhu"-elokuvaa odotellessa...
- Anonyymi
Eikös nämä "suvaitsevaiset" vainonneet Mv lehteä ensin mm. Mainostajia vainoamalla?
- Anonyymi
Persut on paskapuolue, samoin heidän lehtensä mv-lehti, on paskalehti.
- Anonyymi
Suvakit ja russofiilit ovat paskoja puolueesta riippumatta, samoin heidän lehtensä mv-lehti, on paskalehti.
- Anonyymi
Niinpä niin.
Huumosen menettelyä voisi verrata siihen että Hanna Hienonen lähestyy Helsingin Sanomien maksavia mainostajia hesaria mustamaalaavilla kirjeillä ja kehoittaa mainostajia vetämään mainokset lehdestä pois.
"Hanna Huumonen asettui alkuvuonna johtamaan kampanjaa, jonka tavoitteena oli saada yritykset vetämään mainoksensa pois MV-lehden ja Uberuutisten kaltaisilta sivustoilta."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mv-lehtea-kampittavalla-opiskelijalla-takana-rankka-kevat-torkyviesteja-ja-naisvihaa-on-satanut-niskaan/5987176 - Anonyymi
Janitskin on ajojahdin uhri, koska paljasti julkaisussaan poliitikkojen ja virkamiesten sisäpiirikähmintöjä sekä paljasti matujen sotilaskarkuri- tai terroristitaustan. Nythän noista kirjoitetaan valtamediankin sivuilla.
Toinen juttu on Janitskinin asenteellisuus musumatuja kohtaan, mutta juutalaisten harjoittama propaganda on jees. Samaa asiaahan ajaa ns. suvaitsevaisto neomarxisteineen. Jollain yt- videolla Janitskin kauhisteli juutalaisista kirjoitettua kommenttia, mikä perustui geenitutkimukseen 99% ihmisen dna:sta on rottien dna:n kanssa yhtenevä tms. Usassa juutalaiaista sanotaan yleisesti "rat face jews", joten jonkun irvileuan kommentti juutalaisten ja rottien yhteisestä dna_sta oli aivan liikaa näille. Apinatarhan touhuja puolin ja toisin. Vai rottien... - Anonyymi
Iltapasko taas raivoaa ja valehtelee Janitskinista. Onko jo paniikki iskenyt?
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d187b47c-e7bc-4ced-bfc9-5854f221efd3- Anonyymi
Kommentointi on poissa iltalehdellä miksiköhän?
- Anonyymi
Mikä iltalehteä vaivaa?
Hanna Huumonen itse aiheutti tilanteen asettumalla lain ulkopuolelle järjestöllään herjata ja mustamaalata MV-lehteä ja Ilja Janitskinia. Kyseessähän on rikosoikeudellisen arvioinnin alaisuuteen kuuluva teko. Mitä iltalehti sanoisi siitä että kohta joku Jaakko Teppi myyntimiehen taidoilla lähestyy iltalehden mainostajia vetoomuksillaan ottaa ilmoitukset pois iltalehdestä koska lehtihän on täysin paskalehti. Ryhtyisikö iltalehti juridisiin toimenpiteisiin vata kun taloudellisen vahingon arvo on yli puoli miljoonaa?
Kokeillaanko??
Hanna Huumosen kertomus on kärpäsestä härkänen linjaa, Miksi sonta iltalehti menee tähän esitykseen mukaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä iltalehteä vaivaa?
Hanna Huumonen itse aiheutti tilanteen asettumalla lain ulkopuolelle järjestöllään herjata ja mustamaalata MV-lehteä ja Ilja Janitskinia. Kyseessähän on rikosoikeudellisen arvioinnin alaisuuteen kuuluva teko. Mitä iltalehti sanoisi siitä että kohta joku Jaakko Teppi myyntimiehen taidoilla lähestyy iltalehden mainostajia vetoomuksillaan ottaa ilmoitukset pois iltalehdestä koska lehtihän on täysin paskalehti. Ryhtyisikö iltalehti juridisiin toimenpiteisiin vata kun taloudellisen vahingon arvo on yli puoli miljoonaa?
Kokeillaanko??
Hanna Huumosen kertomus on kärpäsestä härkänen linjaa, Miksi sonta iltalehti menee tähän esitykseen mukaan?Joskus tulee kieltämättä vieläkin hämmästeltyä missä ihmeen rinnakkaistodellisuudessa te putinistipersut oikein elätte.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joskus tulee kieltämättä vieläkin hämmästeltyä missä ihmeen rinnakkaistodellisuudessa te putinistipersut oikein elätte.
Rinnakkaistodellisuus mitä oikein hupatat?
Mikä on todellisuus? se että nämä naikkoset Aro ja Huumonen itse aiheuttivat tilanteen, Aro taustallaan uskottelemalla satuja trolleista dokumenttina ja kun sen uskottavuus ammuttiin alas oli parku kova kuin pikku Lillillä jolta otettiin nukke pois kesken leikkien.
Huumonen itse aiheutti tilanteen lain ulkopuolella aloittamalla huuhaa yhdistyksensä kautta virallisen elinkeinonharjoittajan mustamaalaamisen sekä vetoamiseen yrittäjiin olla mainostamatta lehdessä, tekohan on rikollinen.
Niinhän se menee kioskitappeluissakin se joka aloittaa on aina häviäjä vaikka saisi itse turpaansa kaksin verroin
Akkojen teemana ei ole mikään muu kuin rahastus oikeutta hyväksi käyttäen
Huumosen ja Aron asianajajien taustat tutkitaan ja jos sieltä löytyy ryppyjä niin verkon valtavirta puhuu ja asianajajaliitot antavat kenkää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rinnakkaistodellisuus mitä oikein hupatat?
Mikä on todellisuus? se että nämä naikkoset Aro ja Huumonen itse aiheuttivat tilanteen, Aro taustallaan uskottelemalla satuja trolleista dokumenttina ja kun sen uskottavuus ammuttiin alas oli parku kova kuin pikku Lillillä jolta otettiin nukke pois kesken leikkien.
Huumonen itse aiheutti tilanteen lain ulkopuolella aloittamalla huuhaa yhdistyksensä kautta virallisen elinkeinonharjoittajan mustamaalaamisen sekä vetoamiseen yrittäjiin olla mainostamatta lehdessä, tekohan on rikollinen.
Niinhän se menee kioskitappeluissakin se joka aloittaa on aina häviäjä vaikka saisi itse turpaansa kaksin verroin
Akkojen teemana ei ole mikään muu kuin rahastus oikeutta hyväksi käyttäen
Huumosen ja Aron asianajajien taustat tutkitaan ja jos sieltä löytyy ryppyjä niin verkon valtavirta puhuu ja asianajajaliitot antavat kenkää.Et sinä putinistiparka saa tutkittua mitään muuta kuin korkeintaan nenästäsi kaivamiasi pökäleitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sinä putinistiparka saa tutkittua mitään muuta kuin korkeintaan nenästäsi kaivamiasi pökäleitä.
Suuttuisikohan hän, jos sanoisi häntä ituhippivegaaniksi, koska miten muuten voi selittää sen, että jonkun nenulissa on noinkin paljon herneitä?
- Anonyymi
Trolleilla taas kiireiset ajat kun MV-rutaleiden oikeuskäsittely alkaa.
Ja vaihtoehtoista totuutta lentää kuin paskaa tuulettimeen. - Anonyymi
Taustalla oli tietysti hybridisota, median pitäminen tiukasti propagandatuuttina ja Janitskin alkoi saada liikaa lukijoita. Poliisi valjastettiin osaksi hybridisotaa. Tähän päätyi myös kans. väl.media:
"MV-lehteä BBC kuvailee ”oikeistolaiseksi, maahanmuuttovastaiseksi, euroskeptiseksi ja Venäjä-mieliseksi julkaisuksi”...
Saksassa Deutsche Welle uutisoi niin ikään tämänpäiväiset tuomiot ja niiden taustat. Deutsche Wellen otsikko oli ”Suomalainen tuomioistuin totesi Kreml-mieliset trollit syyllisiksi toimittajan vainoamiseen”."
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ec930f9c-5bd9-440f-acb5-b3d5da4eaa84- Anonyymi
Putkonenko se siellä itse? Ei Suomen rajojen sisältä löydy tuollaisia.
- Anonyymi
Tottahan tuo Deutsche Welle siis kirjuutteli
- Anonyymi
MV-lehti käväisi jopa Ilta-Sanomia ylempänä, ja sai massiiviset kymmenien tuhansien eurojen kuukausimainostulot. Tästähän ei valtamedia ja sen taustatahot tykänneet, joten MV:ltä päätettiin viedä mainostajat, eihän julkaisu noudattanut mainstream-median tarinankerrontaa, jolla Suomea viedään uusliberalismin oikeisto-onnelaan Pohjoismaiden amerikaksi. Mediapooli haluaa pysyä yksinapaisena.

Jos olisivat jättäneet pskan kirjoittamisen ja suoranaisen vaihtoehtoisen totuuden vähemmälle. Kuten jättäneen pois myöskin Kremlin "totuuksien" jakelun ja Kermlin rötösten paljastanaiden ajojahdin, Olisivat varmasti saaneet jatkaa jounalistista toimintaansa ihan vapaasti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MV-lehti käväisi jopa Ilta-Sanomia ylempänä, ja sai massiiviset kymmenien tuhansien eurojen kuukausimainostulot. Tästähän ei valtamedia ja sen taustatahot tykänneet, joten MV:ltä päätettiin viedä mainostajat, eihän julkaisu noudattanut mainstream-median tarinankerrontaa, jolla Suomea viedään uusliberalismin oikeisto-onnelaan Pohjoismaiden amerikaksi. Mediapooli haluaa pysyä yksinapaisena.
Tuo juuri oli mestarin suoritus. Satasen kuluerällä/kk pyörivä softa viiden toimittajan voimalla sai aikaan muutoksen mediakentässä. Lehtitalot kuluttavat samaan miljoonia ja satoja toimittajia ja pyörivät edelleen kuvioissaan uskaltamatta tarttua härkää sarvista.
Ilja Janitskin on mediaguru - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo juuri oli mestarin suoritus. Satasen kuluerällä/kk pyörivä softa viiden toimittajan voimalla sai aikaan muutoksen mediakentässä. Lehtitalot kuluttavat samaan miljoonia ja satoja toimittajia ja pyörivät edelleen kuvioissaan uskaltamatta tarttua härkää sarvista.
Ilja Janitskin on mediaguruSatasella/kk pyörivä softa, johon kaikki muut kirjoittavat materiaalin ja johon ainoastaan tarvitsee pääkirjoitukseen kirjoittaa, että "nyt on taas perjantai ja mömmörahat vähissä, voitko Odin/persu auttaa klikkaamalla lahjoita-painiketta?"
Ehkä tätä konseptia täytyy vielä soveltaa itsekin eläkerahaston turvaamiseksi hieman vähemmän raflaavilla aiheilla, kunhan tämä ennakkotapaus määrittelee linjat :D
Mediaguruhan voi olla myös olematta tyhmä ja oikeussalissa.
- Anonyymi
Ei ketään kiinnosta jonkun maisan silikonitissit ja suhdesotkut 24/7, mutta tätä paskaa vyörytetään taukoamatta. Lähes poikkeuksetta todelliset asiat sivuutetaan ja sensuroidaan, ns. vakavammissakin uutislehdissä. Ylen sivuille ei pääse edes kommentoimaan, jos kyseessä on esim. Suomen muinaisasutus. Ensin sieltä tulee joku vinosilmä natsittelemaan, jos erehtyy mainitsemaan muiden kuin vinosilmien kulttuurista ja sen jälkeen onkin bannit.
- Anonyymi
Panu Huuhtanen missä yöhoitajana?
- Anonyymi
Kaikki putinistit vankilaan heti!
- Anonyymi
Tässäkin ketjussa monia kirjoituksia joiden ainoa tarkoitus selvästikin yrittää horjuttaa luottamusta viranomaisiin ja tuomioistuimiin. Ja jopa yritys antaa vaikutelma niin kuin Suomessa ei muka enään olisi luottamusta noihin instanssehin. Turhaan vingutte propagandaanne , viimeisimmätkin gallupit osoittavat kansalaisten vahvan luottamuksen suomlaiseen uhteiskuntaan ja sen lakeihin ja niiden valvojiin.
Tuollaiset mätämunat ja kiusaajat, jotka nyt ovat tuomiolla ja toivottavasti saavat entistä kovemmat tuomiot , eivät halua muuta kuin levittää mätäänsä keskuuteemme.- Anonyymi
Lapsi hölmö lapsi gallubit ovat ainoastaan keinotekoisia tutkimuksia joiden tarkoituksena on ainoastaan vääristää todellisuus ja puoltaa jotain, maksuakin vastaan
Vieläkö väittäisit että JSN on virallinen tuomioistuin niin sinulle voisi asettaa tyhmyytesi johdosta palstalle täydellinen kirjoituskielto - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsi hölmö lapsi gallubit ovat ainoastaan keinotekoisia tutkimuksia joiden tarkoituksena on ainoastaan vääristää todellisuus ja puoltaa jotain, maksuakin vastaan
Vieläkö väittäisit että JSN on virallinen tuomioistuin niin sinulle voisi asettaa tyhmyytesi johdosta palstalle täydellinen kirjoituskieltoKäräjillähän nuo läpikierot sai ensin tuomionsa , ja nyt ovat sitten Hovissa. Ja pataan tulee taas. Siis kuka on edes meinannut väittää JSN:n olevan tuomiistuin. Painu trolli opettelemaan oikeinkirjoitusta takaisin tehtaallesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käräjillähän nuo läpikierot sai ensin tuomionsa , ja nyt ovat sitten Hovissa. Ja pataan tulee taas. Siis kuka on edes meinannut väittää JSN:n olevan tuomiistuin. Painu trolli opettelemaan oikeinkirjoitusta takaisin tehtaallesi.
Alioikeus söi syyttäjän kädestä ja teki tunteisiin lue pipiää Aron tekaistuihin kyyneleihin perustaen ratkaisunsa
Hovissa on ammattituomarit jotka näkevät muutakin kuin metsän puilta. Jos hovi menee vielä tähän rahastajien Aron ja Huumosen teatteriin mukaan on suomalaisen oikeuskäytännön uskottavuus horjutettu täydellisesti.
Lähtökohta on se että Janitskin ei ole vastuussa siitä mitä yleisö pakersi hänen kentällään. Asiaa voi verrata siihen että Kakka Pyttynen on eräs aamuna pissimässä puutarhasi arvokkaaseen uima-altaaseen, tuomari ei voi tuomita sinua maksamaan altaan puhdistusta sen perusteella että olit epähuomiossa jättänyt portin auki vaan se joka sinne kusi se on maksumies.
Samalla tavalla jos Antti ja Puntti pistävät rähinäksi baarissa perjantaina ei tuomari voi tuomita ravintolan omistajaa Antin ja Puntin hälinästä.
Lisää verbaaleja että tolloki ymmärtää.
Käytännön tasolta ei Helsingin Sanomien päätoimittajaa aleta etsimään "sotarikollisena"
sen perusteella että kahjot pistivät sana sälää Helsingin Sanomien yleisön osastolla.
Hovioikeus on nyt suuren ratkaisun edessä. Jos menee Aron ja Huumosen teatteriin samalla kyseenalaistuu koko mediakenttä ja sen uskottavuus. Viranomaisille kasaantuu entistä enemmän työtä kun jokainen Lillukka joka on saanut pataansa vaikka hesarin kommentointipalstalla vuosia sitten alkaa tehtailla rikosilmoituksia. Osa niistä saattaa olla aiheellisiakin ja jos on jo kerran ennakkopäätös lakia on noudatettava. Rikit on aina käytävä läpi ja turhiksi muodostuneina syövät kuitenkin suuressa määrin poliisin resursseja. Niitä resursseja joita poliisin tulisi käyttää katuväkivallan, raiskausten sekä raskaan sarjan rikosten ehkäisyyn ja selvittämiseen. Kun aikaa ei enää ole niin kansa näkee läpi sormien poliisin nollatoleranssin ja se jos mikä maksimoi lopullisesti luottamuspulan poliisiin.
Hovioikeus on ammattilaisten paikka, se toteaa Janitskinin ja Backmanin syyttömäksi, hylkää rahastajan naisten vaatimukset ja oikeus on toteutunut.
Palataan langoille kahden viikon kuluttua. - Anonyymi
Venäjäkortti, jokapaikan jokeri käytetty taas ties monettako kertaa. Luottamus horjuu teoista.
- Anonyymi
Poliisin rikoksia ei tutki puolueeton taho: tilastojen mukaan poliisit ovat lainkuuliaisinta porukkaa.
Se ei ole totta, uskon niin.
Kun poliisia tai poliisiopiskelijaa epäillään esim. tietosuojarikoksesta niin poliisi vapautuu lähes aina, koska tutkintaprosessi on erilainen ja tutkija on valmis toimimaan niin ettei poliisin rikos etene syyttäjälle asti. - Anonyymi
Ketjussa kämmeltää muutama poliisikin jolta meni nyt kakka housuun
"mitä tuli tehtyä" kun narahtikin vielä
Uskaltaako enää huomenna mennä työpaikalle jos vaikka kulkukortti ei enää toimikaan ja pian joutuisi karuun putkaan
hahahahha
hahahahah
hahahahha
hahahahha
hahahahha - Anonyymi
Kyllä laki on sama poliiseillekin turhaan kakkahousu poliisiopiskelijat yrittävät täällä pestä ruskeita housuista se on myöhäistä kun on valahtanut jo punttiin saakka
Helsinkiläisen vanhemman konstaapelin epäillään vuotaneen rikollisille poliisin salaisia tietoja. Keskusrikospoliisi aloitti asiasta tutkinnan perjantaina, ja maanantaina konstaapeli pidätettiin virasta.
https://poliisirikollisena.wordpress.com/1994/11/30/helsinkilaista-poliisia-epaillaan-tietovuodosta/
Helsingin poliisilaitoksen vanhempi konstaapeli on tuomittu avunannosta velallisen petokseen 60 päiväksi ehdolliseen vankeuteen
https://poliisirikollisena.wordpress.com/2014/10/03/helsinkilaispoliisi-auttoi-tuttuaan-katkemaan-omaisuutta/
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002752822.html
"Laamanen tuomittiin 1993 Helsingin hovioikeudessa kahdeksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen törkeästä kiskonnasta ja laittomasta uhkauksesta. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan korvauksia 680000 markkaa."
https://poliisirikollisena.wordpress.com/1994/10/23/poliisipaallystolle-matkoja-jarjestanyt-sai-erikoiskohtelun-kuulusteluissa-ilmoitusmyynti-ja-sponsorit-uhka-poliisin-puolueettomuudelle/
hahahahah
hhahahaha
hahahahah - Anonyymi
Ne on pitkävihasta ja katkeraa porukkaa matubisneksellä tienaavat joiden varpaille MV lehden toimitus ja omistajat on astuneet.
- Anonyymi
MV:täkään ei olisi olemassa, jos ei se olisi hakenut aktiivisesti hyötyä matubisneksestä. Mutta kun huomattiin, että hyödyllinen idiootti/rasisteilta saa klikkauksia ja rahaa helposti parilla mustan miehen kuvalla ja "lahjoita" -napilla, niin...

Niin mitään vaihtoehtomediaa ei tarvittaisi jos perinteinen media olisi puolueeton ja asiat olisi Suomen yhteiskuntajärjestelmässä kunnossa.
- Anonyymi
Jessukalla on todella jäätäviä todisteita häntä ahdistelluista ihmisistä eräskin oli suorastaan törkeästi hymyillyt takapenkillä kun jessukka piti luentoa ja toinen henkilö näki jessukan kadulla ja katsoi vihaisesti.Näiden kahden raakalaismaisen teon seurauksena jessukka joutui pakenemaan suomesta kahdeksi vuodeksi.(meni töihin).Kyllä hymyilyistä nyt pitää saada satanelkyt donaa kipurahoja voi kiesus.
- Anonyymi
On ja oli aika paljon todellisiaja todistettavia todisteita Jessikan esittämien syytteiden tueksi. Ja kun näitä tekstejä täälläkin lukee ketjuissa, jotka vähänkään koskevat Jessikaa ja MV-propagandajulkaisua, tulee todistusta Jessikan halventamisesta ja haukkumisesta, dissaamisesta, jatkuvasti vain lisää.

Lähtökohta on se että näiden naikkosten tapauksissa kukaan muu ei ole ollut syyllinen kuin he itse. Jos haluaisivat syyllistää jonkun niin heidän kannattaisi katsoa peiliin, siellä se syyllinen on.
MV-lehti ei ole ollut ainoa joka on kyseenalaistanut Jessikka Aron trollifantasiat.
Ja lumipallo vain kasvaa vyöryessään. Tälläisillä julkisuustempuilla he ainoastaan nolaavat itseään entistä enemmän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähtökohta on se että näiden naikkosten tapauksissa kukaan muu ei ole ollut syyllinen kuin he itse. Jos haluaisivat syyllistää jonkun niin heidän kannattaisi katsoa peiliin, siellä se syyllinen on.
MV-lehti ei ole ollut ainoa joka on kyseenalaistanut Jessikka Aron trollifantasiat.
Ja lumipallo vain kasvaa vyöryessään. Tälläisillä julkisuustempuilla he ainoastaan nolaavat itseään entistä enemmän.Nuo "trollifantasiat" on kyseenalaistaneet vain juurikin trollit ja heidän hyödylliset hölmönsä. Se paistaa niin läpi näissä sanavalinnoissa ja aiheissa, joilla näitä maalituksen ja häirinnän sekä jopa uhkailun uhreja on dissattu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo "trollifantasiat" on kyseenalaistaneet vain juurikin trollit ja heidän hyödylliset hölmönsä. Se paistaa niin läpi näissä sanavalinnoissa ja aiheissa, joilla näitä maalituksen ja häirinnän sekä jopa uhkailun uhreja on dissattu.
Aro ja trolliharhat eivät ole pystyneet esittämään mitään konkreettista trollien olemassalosta. Jokaisessa maan osassa on nörttejä ja atk-ammattilaisia jotka tekevät töitä ja yleensä työstä maksetaan palkkakin. Ei vihjaus että Venäjä maksaa atk-ammattilaisille palkkaa kuten työsopimukseen kuuluukin ei se ole peruste herjailla heitä maksullisiksi trolleiksi
Jotenkin nauroin katketakseni kun USA perui Jessikka Aron palkinnon
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/yhdysvallat-perui-jessikka-aron-palkinnon-fp-trump-kritiikki-oli-liikaa/45fb1733-2b1a-3a8a-9846-de149a365189
hssss... Jessikka Aro saattaa mieltää tuon "trollien" kostoksi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aro ja trolliharhat eivät ole pystyneet esittämään mitään konkreettista trollien olemassalosta. Jokaisessa maan osassa on nörttejä ja atk-ammattilaisia jotka tekevät töitä ja yleensä työstä maksetaan palkkakin. Ei vihjaus että Venäjä maksaa atk-ammattilaisille palkkaa kuten työsopimukseen kuuluukin ei se ole peruste herjailla heitä maksullisiksi trolleiksi
Jotenkin nauroin katketakseni kun USA perui Jessikka Aron palkinnon
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/yhdysvallat-perui-jessikka-aron-palkinnon-fp-trump-kritiikki-oli-liikaa/45fb1733-2b1a-3a8a-9846-de149a365189
hssss... Jessikka Aro saattaa mieltää tuon "trollien" kostoksiKäsittääkseni ne ihmiset, jotka saavat kritiikkiä Donald Trumpilta tai hän blokkaa Twitterissä, ovat erittäin monissa asioissa erittäin järkeviä ja faktoiltaan paremmin informoituja kuin mitä Donald.
Joten kyllä se taitaa olla ennemminkin sulka hattuun, kun Trumpilta saa palautetta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käsittääkseni ne ihmiset, jotka saavat kritiikkiä Donald Trumpilta tai hän blokkaa Twitterissä, ovat erittäin monissa asioissa erittäin järkeviä ja faktoiltaan paremmin informoituja kuin mitä Donald.
Joten kyllä se taitaa olla ennemminkin sulka hattuun, kun Trumpilta saa palautetta.Pakit Arolla antoi USA:n ulkoministeriö ei Trump
USA:n tiedossa on muuten Aron sekavuus ja mielentilahäiriöt. En ihmettele vaikka seuraavan kerran kun hän pyrkii maahan on ainoa tie EXIT ONLY
Mielentilahäiriöt ja sekavuus kun on vakava pointti estää pääsy amerikan viranomaisilta maahan, erityisesti jos henkilö on vielä maan ulkoministeriön kieltolistalla.
- Anonyymi
Sinällään mielenkiintoinen tuo "Ilja kultti" jossa toiset suhtautuu häneen ikäänkuin uskonnollisesti, ikäänkuin johonkin taivaasta tulleeseen messiaaseen joka joutunut marttyyrinä kärsimää muiden puolesta. Hän on henkilö jonka oikeina käsinä monet Perussuomalaisten ulkopuolisissa ns. kansallismielisissä ryhmissä toimivat henkilöt haluavat syystä tai toisesta olla. Totuuden nimissä on sanottava että, Iljan merkitystä myös liioitellaan sananvapaudelle jne.
Toisaalta ihmetyttää hieman miksi Espanjasta pyöritetyn palvelun rahankeräys asiaa käsitellään Suomen lainsäädännön mukaan? Onhan muitakin palveluita jotka toimii jossain toisessa esim. euroopan maassa. Eu maassa tai eu:n ulkopuolisessa maassa ja siellä toimitaan sen maan lainsäädännön mukaan jossa kyseisen median toimitus sijaitsee ei välttämättä Suomen. Vaikka myös Suomessakin olisi mediaa mahdollisuus seurata. Tältä osin mielenkiintoinen seurata mikä on päätös.- Anonyymi
Tuo "rahankeräysrikos" on yritetty saada keissiin mukaan matalalla profiililla jotta olisi saatu leivottua tuota ylimalkaista tekaistua tuomiota alioikeudessa
Jokainen ammattituomari hylkää rahankeräys- rikos verukkeen tässä tapauksessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo "rahankeräysrikos" on yritetty saada keissiin mukaan matalalla profiililla jotta olisi saatu leivottua tuota ylimalkaista tekaistua tuomiota alioikeudessa
Jokainen ammattituomari hylkää rahankeräys- rikos verukkeen tässä tapauksessa.Kyseessähän oli rahankerJäys.
Joka perjantaille piti saada uudet dokausrahat ja innokkaasti aikoinaan S24:kin osallistui rahankerjäyksen järjestämiseen ja markkinointiin tällä nimenomaisella palstalla. Ei ollut S24:llä mitään sensuuria MV:n mainostamisen estona.
Jessikka -dissausta jatketaan täällä avoimesti edelleen. Ei näytä S24:sta haittaavan yhtään...
S24 -keissiä MV -rikoskumppanina odotellessa... Mitään muutahan loogista selitystä ei ole sille, että nämä sallitaan S24:ssä. Odotellaan lisää raskauttavaa materiaalia.
Tämän viestin poistaa kohta Utopia, mutta kyllä se täältä tietokannasta löytyy jatkotutkinnassa ja sitten saakin poliisin tutkija miettiä, miksi se on poistettu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessähän oli rahankerJäys.
Joka perjantaille piti saada uudet dokausrahat ja innokkaasti aikoinaan S24:kin osallistui rahankerjäyksen järjestämiseen ja markkinointiin tällä nimenomaisella palstalla. Ei ollut S24:llä mitään sensuuria MV:n mainostamisen estona.
Jessikka -dissausta jatketaan täällä avoimesti edelleen. Ei näytä S24:sta haittaavan yhtään...
S24 -keissiä MV -rikoskumppanina odotellessa... Mitään muutahan loogista selitystä ei ole sille, että nämä sallitaan S24:ssä. Odotellaan lisää raskauttavaa materiaalia.
Tämän viestin poistaa kohta Utopia, mutta kyllä se täältä tietokannasta löytyy jatkotutkinnassa ja sitten saakin poliisin tutkija miettiä, miksi se on poistettu.Suomi 24:n moderointiin osallistuu nykyään Yle osoita itkupotkuraivarisi sinne
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14602576/yle-alkaa-moderoida-suomi24sta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessähän oli rahankerJäys.
Joka perjantaille piti saada uudet dokausrahat ja innokkaasti aikoinaan S24:kin osallistui rahankerjäyksen järjestämiseen ja markkinointiin tällä nimenomaisella palstalla. Ei ollut S24:llä mitään sensuuria MV:n mainostamisen estona.
Jessikka -dissausta jatketaan täällä avoimesti edelleen. Ei näytä S24:sta haittaavan yhtään...
S24 -keissiä MV -rikoskumppanina odotellessa... Mitään muutahan loogista selitystä ei ole sille, että nämä sallitaan S24:ssä. Odotellaan lisää raskauttavaa materiaalia.
Tämän viestin poistaa kohta Utopia, mutta kyllä se täältä tietokannasta löytyy jatkotutkinnassa ja sitten saakin poliisin tutkija miettiä, miksi se on poistettu.Suomi 24 ei ole vastuussa yleisön kannoista julkisessa yleisölle tarkoitetussa keskustelufoorumissa. Hesari ei ole vastuussa yleisön kannoista julkisessa yleisölle tarkoitetussa mielipidepalstassa. MV-lehden Ilja Janitskin ei ole ollut vastuussa yleisön kannoista julkisessa yleisölle tarkoitetussa MV-lehden keskustelufoorumissa.
Ruohonjuuritasolta jos Make ja Mika yltyvät puukkohippasille ravintolassa ei ravintolan omistaja ja toimitusjohtaja ole vastuussa tappelusta ja suunsoitosta. Häntä voisi ainoastaan epäillä siitä että oli unohtanut vaihtaa ravintolan lamput ja koska ravintolassa ei kunnolla pystynyt tekemään havaintoja koska lamppuja ei oltu uusittu ei tiedetty kumpi aloitti tappelun Make vai Mika. Tuo edellinen ei kuitenkaan ole riittävä peruste syyttää ravintolan omistajaa syylliseksi Mikan ja Maken tappeluun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi 24:n moderointiin osallistuu nykyään Yle osoita itkupotkuraivarisi sinne
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14602576/yle-alkaa-moderoida-suomi24staYLE-kortti pelattu :D
Erääseen aikaan oltiin pomminvarmoja, että kirjoitan YLE:n palkkalistoilla, joten mikäs nyt mielen muutti? ;DDD - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi 24 ei ole vastuussa yleisön kannoista julkisessa yleisölle tarkoitetussa keskustelufoorumissa. Hesari ei ole vastuussa yleisön kannoista julkisessa yleisölle tarkoitetussa mielipidepalstassa. MV-lehden Ilja Janitskin ei ole ollut vastuussa yleisön kannoista julkisessa yleisölle tarkoitetussa MV-lehden keskustelufoorumissa.
Ruohonjuuritasolta jos Make ja Mika yltyvät puukkohippasille ravintolassa ei ravintolan omistaja ja toimitusjohtaja ole vastuussa tappelusta ja suunsoitosta. Häntä voisi ainoastaan epäillä siitä että oli unohtanut vaihtaa ravintolan lamput ja koska ravintolassa ei kunnolla pystynyt tekemään havaintoja koska lamppuja ei oltu uusittu ei tiedetty kumpi aloitti tappelun Make vai Mika. Tuo edellinen ei kuitenkaan ole riittävä peruste syyttää ravintolan omistajaa syylliseksi Mikan ja Maken tappeluun.JOKAINEN keskustelufoorumi on kuule vastuussa siitä, että on sytyttänyt sinne valot Maken ja Mikan liekkeihin yltyviin huuteluihin. Muutenhan Make ja Mika olisivat siellä ravintolassa mättämässä toisiaan turpiin, mutta nyt eivät ehdi sinnekään, kun ovat aina netissä ja paljon isompi kansanosa kärsii Maken ja Mikan mölinästä täällä :D
Ravintolassa varsin hyvin tiedetään, ettei Makella ja Mikalla kylän kirkkaimmat ledit pala ja osataan kenties jo ovella estää jommankumman sisääntulo ravintolaan vaikka kuinka anonyymejä yrittäisivät esittää.
Keskustelupalstan moderaattorin täytyy olla se ravintolan ovimies Makelle ja Mikalle. Tietyille artikkeleille ei edes tarjota kommentointimahdollisuutta. Ellei moderaattoria ole, niin käy juuri kuten MV:lle ja Janitskin maksaa Maken ja Mikan toilailut, varsinkin kun tietoisesti haki nimenomaan Makeja ja Mikoja sivustonsa keskusteluihin rähjäämään ja kuvitteli, että asioita käsitellään Espanjan lain mukaan tai ei koskaan haeta sieltä Suomeen.
Ehkä ihmisellä on luulo, että on syöpä ja kaikki on muutenkin jo ohi, niin antaa mennä vaan ja eletään toisten rahatuella makeasti viimeiset päivät. Sen tavallaan ymmärtää, jos näin oli. Nyt voi ollakin aikamoinen henkinen krapula, kun kaikki vielä jatkuu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JOKAINEN keskustelufoorumi on kuule vastuussa siitä, että on sytyttänyt sinne valot Maken ja Mikan liekkeihin yltyviin huuteluihin. Muutenhan Make ja Mika olisivat siellä ravintolassa mättämässä toisiaan turpiin, mutta nyt eivät ehdi sinnekään, kun ovat aina netissä ja paljon isompi kansanosa kärsii Maken ja Mikan mölinästä täällä :D
Ravintolassa varsin hyvin tiedetään, ettei Makella ja Mikalla kylän kirkkaimmat ledit pala ja osataan kenties jo ovella estää jommankumman sisääntulo ravintolaan vaikka kuinka anonyymejä yrittäisivät esittää.
Keskustelupalstan moderaattorin täytyy olla se ravintolan ovimies Makelle ja Mikalle. Tietyille artikkeleille ei edes tarjota kommentointimahdollisuutta. Ellei moderaattoria ole, niin käy juuri kuten MV:lle ja Janitskin maksaa Maken ja Mikan toilailut, varsinkin kun tietoisesti haki nimenomaan Makeja ja Mikoja sivustonsa keskusteluihin rähjäämään ja kuvitteli, että asioita käsitellään Espanjan lain mukaan tai ei koskaan haeta sieltä Suomeen.
Ehkä ihmisellä on luulo, että on syöpä ja kaikki on muutenkin jo ohi, niin antaa mennä vaan ja eletään toisten rahatuella makeasti viimeiset päivät. Sen tavallaan ymmärtää, jos näin oli. Nyt voi ollakin aikamoinen henkinen krapula, kun kaikki vielä jatkuu.Elä hupata ja kierrä asiaa kuin kissa kuumaa puuroa
Jokainen keskustelufoorumi toki on vastuussa siitä että on sytyttänyt sinne valot mutta vastuu rajoittuu pelkästään siihen eli valojen sytyttämiseen.
Mutta ravintola ei ole vastuussa siitä että Make kutitti Mikaa terällä kylkiluihin vastuu ei ole edes ravintolan siinäkään tapauksessa koska portsari ei viitsinyt mennä kahden tuurijuopon tappelun väliin.
Ravintola saa valita asiakkaansa samoin on myös verkkopalstojen laita. Verkkopalstojen moderaattori on tavallaan ovimies jonka tehtävä on siinä vaiheessa rankata onko asiakas riittävän kunnossa päästäkseen sisään. Ovimiehen vastuu-alueena ei kuitenkaan ole holhota asiakasta ravintolassa siitä sellaisesti joutuu ovimies vastuuseen nykyaikaisilla
rasismi- tai syrjintäkorteilla. Asiakas saa vetää perseet olalle ravintolassa jos haluaa sitä vartenhan hän sinne meni, ja vastuu asiakkaan tekemisistä siirtyy hänelle itselleen siitä hetkestä alkaen kun ylitti ravintolan oven kynnyksen ja astui sisään juottolaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JOKAINEN keskustelufoorumi on kuule vastuussa siitä, että on sytyttänyt sinne valot Maken ja Mikan liekkeihin yltyviin huuteluihin. Muutenhan Make ja Mika olisivat siellä ravintolassa mättämässä toisiaan turpiin, mutta nyt eivät ehdi sinnekään, kun ovat aina netissä ja paljon isompi kansanosa kärsii Maken ja Mikan mölinästä täällä :D
Ravintolassa varsin hyvin tiedetään, ettei Makella ja Mikalla kylän kirkkaimmat ledit pala ja osataan kenties jo ovella estää jommankumman sisääntulo ravintolaan vaikka kuinka anonyymejä yrittäisivät esittää.
Keskustelupalstan moderaattorin täytyy olla se ravintolan ovimies Makelle ja Mikalle. Tietyille artikkeleille ei edes tarjota kommentointimahdollisuutta. Ellei moderaattoria ole, niin käy juuri kuten MV:lle ja Janitskin maksaa Maken ja Mikan toilailut, varsinkin kun tietoisesti haki nimenomaan Makeja ja Mikoja sivustonsa keskusteluihin rähjäämään ja kuvitteli, että asioita käsitellään Espanjan lain mukaan tai ei koskaan haeta sieltä Suomeen.
Ehkä ihmisellä on luulo, että on syöpä ja kaikki on muutenkin jo ohi, niin antaa mennä vaan ja eletään toisten rahatuella makeasti viimeiset päivät. Sen tavallaan ymmärtää, jos näin oli. Nyt voi ollakin aikamoinen henkinen krapula, kun kaikki vielä jatkuu.Moderaattorin eli ovimiehen puuttuminen palstalta ei tee siitä mitenkään juridisesti kaavasta poikkeavaa, siitä hetkestä alkaen kun asiakas astuu ravintolan ovesta sisään hän on vastuussa itse kaikesta siitä mitä siellä tekee.
Sama se jos kelloliikkeen ryöstäjä menee liikkeeseen ja ryöstää sen tyhjäksi koska sieltä puuttui vartiointiliikkeen vartija eräs päivä ovelta ei kelloliikettä voi syyttää siitä että turvatoimet pettivät vahingossa ja määrätä siitä tuomiolle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessähän oli rahankerJäys.
Joka perjantaille piti saada uudet dokausrahat ja innokkaasti aikoinaan S24:kin osallistui rahankerjäyksen järjestämiseen ja markkinointiin tällä nimenomaisella palstalla. Ei ollut S24:llä mitään sensuuria MV:n mainostamisen estona.
Jessikka -dissausta jatketaan täällä avoimesti edelleen. Ei näytä S24:sta haittaavan yhtään...
S24 -keissiä MV -rikoskumppanina odotellessa... Mitään muutahan loogista selitystä ei ole sille, että nämä sallitaan S24:ssä. Odotellaan lisää raskauttavaa materiaalia.
Tämän viestin poistaa kohta Utopia, mutta kyllä se täältä tietokannasta löytyy jatkotutkinnassa ja sitten saakin poliisin tutkija miettiä, miksi se on poistettu.Utopianhan omistaa persu Tom Packalén, siviiliammatiltaan yllättäen poliisi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JOKAINEN keskustelufoorumi on kuule vastuussa siitä, että on sytyttänyt sinne valot Maken ja Mikan liekkeihin yltyviin huuteluihin. Muutenhan Make ja Mika olisivat siellä ravintolassa mättämässä toisiaan turpiin, mutta nyt eivät ehdi sinnekään, kun ovat aina netissä ja paljon isompi kansanosa kärsii Maken ja Mikan mölinästä täällä :D
Ravintolassa varsin hyvin tiedetään, ettei Makella ja Mikalla kylän kirkkaimmat ledit pala ja osataan kenties jo ovella estää jommankumman sisääntulo ravintolaan vaikka kuinka anonyymejä yrittäisivät esittää.
Keskustelupalstan moderaattorin täytyy olla se ravintolan ovimies Makelle ja Mikalle. Tietyille artikkeleille ei edes tarjota kommentointimahdollisuutta. Ellei moderaattoria ole, niin käy juuri kuten MV:lle ja Janitskin maksaa Maken ja Mikan toilailut, varsinkin kun tietoisesti haki nimenomaan Makeja ja Mikoja sivustonsa keskusteluihin rähjäämään ja kuvitteli, että asioita käsitellään Espanjan lain mukaan tai ei koskaan haeta sieltä Suomeen.
Ehkä ihmisellä on luulo, että on syöpä ja kaikki on muutenkin jo ohi, niin antaa mennä vaan ja eletään toisten rahatuella makeasti viimeiset päivät. Sen tavallaan ymmärtää, jos näin oli. Nyt voi ollakin aikamoinen henkinen krapula, kun kaikki vielä jatkuu.Tuossa juuri miksi ammattituomarit joutuvat hylkäämään suurimman osan Janitskinia ja Backmania vastaan esitetyt syytteet. Tekaistut korvausvaatimukset kuihtuvat tai supistuvat pariin kolmeen tonniin, samoin sanktiot liikkuu sakkotuomioissa.
10 § (16.8.1996/626)
"Rikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä rikollinen teko suoritettiin, että siellä, missä rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni."
"Jos rikoksen tekopaikasta ei ole varmuutta, mutta on perusteltua syytä olettaa, että rikos on tehty Suomen alueella, se katsotaan tehdyksi Suomessa."
Kysy itseltäsi, toimiko Ilja Janitskin tapahtumahetkellä Lieksassa Vai Parseloonassa?
lisäksi
"Milloin rikos on tehty vieraan valtion alueella, Suomen lain soveltaminen voidaan perustaa 5, 6 ja 8 §:ään vain, jos rikos myös tekopaikan lain mukaan on rangaistava ja siitä olisi voitu tuomita rangaistus myös tämän vieraan valtion tuomioistuimessa. Rikoksesta ei silloin Suomessa saa tuomita ankarampaa seuraamusta kuin siitä tekopaikan laissa säädetään."
Kysy itseltäsi, onko väitetty "rahapelirikos" muka rikos Espanjan lipun alla?
Valista itseäsi Finlexistä poloinen ressukka - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi 24:n moderointiin osallistuu nykyään Yle osoita itkupotkuraivarisi sinne
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14602576/yle-alkaa-moderoida-suomi24staJos olisit vaivautunut lukemaan linkittämäsi viestiketjun, et olisi tainnut linkittää sitä. Ylellä ei edelleenkään ole mitään tekemistä Suomi24:n kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elä hupata ja kierrä asiaa kuin kissa kuumaa puuroa
Jokainen keskustelufoorumi toki on vastuussa siitä että on sytyttänyt sinne valot mutta vastuu rajoittuu pelkästään siihen eli valojen sytyttämiseen.
Mutta ravintola ei ole vastuussa siitä että Make kutitti Mikaa terällä kylkiluihin vastuu ei ole edes ravintolan siinäkään tapauksessa koska portsari ei viitsinyt mennä kahden tuurijuopon tappelun väliin.
Ravintola saa valita asiakkaansa samoin on myös verkkopalstojen laita. Verkkopalstojen moderaattori on tavallaan ovimies jonka tehtävä on siinä vaiheessa rankata onko asiakas riittävän kunnossa päästäkseen sisään. Ovimiehen vastuu-alueena ei kuitenkaan ole holhota asiakasta ravintolassa siitä sellaisesti joutuu ovimies vastuuseen nykyaikaisilla
rasismi- tai syrjintäkorteilla. Asiakas saa vetää perseet olalle ravintolassa jos haluaa sitä vartenhan hän sinne meni, ja vastuu asiakkaan tekemisistä siirtyy hänelle itselleen siitä hetkestä alkaen kun ylitti ravintolan oven kynnyksen ja astui sisään juottolaan.Aika selkeästi keskustelen nyt joko Maken tai Mikan kanssa ;D
Et edes ymmärrä, että kierrän kuumaa velliä, enkä puuroa, koska et ymmärrä puuron ja vellin eroa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa juuri miksi ammattituomarit joutuvat hylkäämään suurimman osan Janitskinia ja Backmania vastaan esitetyt syytteet. Tekaistut korvausvaatimukset kuihtuvat tai supistuvat pariin kolmeen tonniin, samoin sanktiot liikkuu sakkotuomioissa.
10 § (16.8.1996/626)
"Rikos katsotaan tehdyksi sekä siellä, missä rikollinen teko suoritettiin, että siellä, missä rikoksen tunnusmerkistön mukainen seuraus ilmeni."
"Jos rikoksen tekopaikasta ei ole varmuutta, mutta on perusteltua syytä olettaa, että rikos on tehty Suomen alueella, se katsotaan tehdyksi Suomessa."
Kysy itseltäsi, toimiko Ilja Janitskin tapahtumahetkellä Lieksassa Vai Parseloonassa?
lisäksi
"Milloin rikos on tehty vieraan valtion alueella, Suomen lain soveltaminen voidaan perustaa 5, 6 ja 8 §:ään vain, jos rikos myös tekopaikan lain mukaan on rangaistava ja siitä olisi voitu tuomita rangaistus myös tämän vieraan valtion tuomioistuimessa. Rikoksesta ei silloin Suomessa saa tuomita ankarampaa seuraamusta kuin siitä tekopaikan laissa säädetään."
Kysy itseltäsi, onko väitetty "rahapelirikos" muka rikos Espanjan lipun alla?
Valista itseäsi Finlexistä poloinen ressukkaPersuloonassa tietysti rikokset tapahtuivat :D
Suomessa, jos olisi tapahtunut serverin ollessa jossain Lieksan navetassa, niin varmasti olisi ammuttu aamunkoitteessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Utopianhan omistaa persu Tom Packalén, siviiliammatiltaan yllättäen poliisi.
Mä annan nyt innokkaille isäm maalisille Finlexin lukioille eli MV:läisille vinkin.
Tutkikaapa huviksenne ja aikanne kuluksi (koska aikaahan teillä on) Utopiaa ja miettikää sekunti, onko tiedonkeruussa, profiloinnissa, ip-osoitteiden keruussa ja muussa tekoälyn kautta tehtävässä "tiedonlouhinnassa" mitään eroa siihen, kun MV:n kautta ilmeisesti kerättiin massiivista tietokantaa sivuston käyttäjistä tai yritettiin bitcoin-louhintaa.
Utopia kai toimii Suomen maaperällä ja on Suomen lakien alainen. Ja joka kerta kun poliisi ja persu mainitaan samassa lauseessa niin persu on se jonka lakia luetaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä annan nyt innokkaille isäm maalisille Finlexin lukioille eli MV:läisille vinkin.
Tutkikaapa huviksenne ja aikanne kuluksi (koska aikaahan teillä on) Utopiaa ja miettikää sekunti, onko tiedonkeruussa, profiloinnissa, ip-osoitteiden keruussa ja muussa tekoälyn kautta tehtävässä "tiedonlouhinnassa" mitään eroa siihen, kun MV:n kautta ilmeisesti kerättiin massiivista tietokantaa sivuston käyttäjistä tai yritettiin bitcoin-louhintaa.
Utopia kai toimii Suomen maaperällä ja on Suomen lakien alainen. Ja joka kerta kun poliisi ja persu mainitaan samassa lauseessa niin persu on se jonka lakia luetaan.Näin se muuten menee jos liipaisee kuonoon Suomalaista baarissa Tukholman yökerhossa on oikeudenkäyntipaikka Tukholma eikä turpaan ottaneen kotikunta Taka Hikiä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä annan nyt innokkaille isäm maalisille Finlexin lukioille eli MV:läisille vinkin.
Tutkikaapa huviksenne ja aikanne kuluksi (koska aikaahan teillä on) Utopiaa ja miettikää sekunti, onko tiedonkeruussa, profiloinnissa, ip-osoitteiden keruussa ja muussa tekoälyn kautta tehtävässä "tiedonlouhinnassa" mitään eroa siihen, kun MV:n kautta ilmeisesti kerättiin massiivista tietokantaa sivuston käyttäjistä tai yritettiin bitcoin-louhintaa.
Utopia kai toimii Suomen maaperällä ja on Suomen lakien alainen. Ja joka kerta kun poliisi ja persu mainitaan samassa lauseessa niin persu on se jonka lakia luetaan.Tässä juuri point. MV-lehden fyysinen suoritus ei todellakaan ole tapahtunut Lieksassa navetassa jolloin asia olisi Lieksan poliisilaitoksen heiniä vaan ihan televisio ohjelma todistaa että Ilja Janitskin on toiminut Parseloonassa Näin ollen Espanjan poliisin heiniä on täytynyt olla onko mitään Espanjan lakea vastaavaa tapahtunut.
tässä se kyseinen ohjelma
https://yle.fi/uutiset/3-8641411 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä juuri point. MV-lehden fyysinen suoritus ei todellakaan ole tapahtunut Lieksassa navetassa jolloin asia olisi Lieksan poliisilaitoksen heiniä vaan ihan televisio ohjelma todistaa että Ilja Janitskin on toiminut Parseloonassa Näin ollen Espanjan poliisin heiniä on täytynyt olla onko mitään Espanjan lakea vastaavaa tapahtunut.
tässä se kyseinen ohjelma
https://yle.fi/uutiset/3-8641411Oulun kaupunginvaltuuston parikin jäsentä ja yksi varajäsen taitavat olla olleet MV-kirjoittelujensa aikaan aika visusti Suomen kamaralla... S24:stä löytyy aika lailla selkeät nimetkin kenestä tässä puhun... Tuttuja oikeuslaitoksen työllistäjiä edelleen vihakirjoitusoikeudenkäynneissään...
Selkeitä MV-jutuissa tapahtuneita ylilyöntejä on kirjoitettu nimenomaan Suomen kamaralta ja ilman minkäänlaista faktantarkistamista. Väärien henkilöiden kuvia julkaistu ja raiskaajiksi väitetty. Suomessa julkaistujen lehtijuttujen ja kuvien luvatonta käyttöä. Joten kyllä siellä on Suomessa kirjoitettua ja toimitettua materiaalia ihan riippumatta siitä, että missä serveri on ollut tai onko Janitskin ollut siinä luulossa, että kaikki internetissä on yhteistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin se muuten menee jos liipaisee kuonoon Suomalaista baarissa Tukholman yökerhossa on oikeudenkäyntipaikka Tukholma eikä turpaan ottaneen kotikunta Taka Hikiä
Mihin unohtui yhteispohjoismainen solidarisuus odineilta?
Eihän suomalainen odin ja ruotsalainen odin tappele keskenään, vaikka suomalainen onkin Tukholmassa ulkomaalainen eli siis matu?
Taka-Hikiä on muuten karttapallon ykköspaikka, siinä ei joku Lieksa oo yhtikäs mittään rinnalla. REPS-ECT!
JE SUIS ILJA JANITSKIN! RESPECT!
- Anonyymi
Eikös sen Iljan koiran nimi ollut joku muu kuin Musti?
Maahan, Musti! Kieri. Leiki kuollutta. Anonyymi kirjoitti:
Eikös sen Iljan koiran nimi ollut joku muu kuin Musti?
Maahan, Musti! Kieri. Leiki kuollutta.Iljan koira on Rapido. Respect! ILJA JANITSKIN - SANANVAPAUTEMME MARTTYYRI! RESPECT!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös sen Iljan koiran nimi ollut joku muu kuin Musti?
Maahan, Musti! Kieri. Leiki kuollutta.Ja eikö joku "suomalainen" Ilja ollut muka Venäjällä Ostankinon alikulkukäytävän betonitunnelissa housut nilkoissa nauttimassa kahden venäläispojun työntelemästä vieraanvaraisuudesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja eikö joku "suomalainen" Ilja ollut muka Venäjällä Ostankinon alikulkukäytävän betonitunnelissa housut nilkoissa nauttimassa kahden venäläispojun työntelemästä vieraanvaraisuudesta?
Tämä on urbaanilegenda.
Ilja on edelleen neitsyt.
- Anonyymi
Iljan julkkis koiran nimi on Rapido. Elää ja säveltää edelleen joten älä käytä mennyttä aikamuotoa
https://www.youtube.com/watch?v=hCS8EsoC_XQ- Anonyymi
Kirjoita vaan Mustina ja rekattuna ;D
Helpottaa tutkijoiden työtä jatkossa.
Voi siis kuin huojentunut voi olla Rapidon puolesta, kun ei moneen vuoteen kerrottu yhtikäs mitään! Aina muístuu mieleen, kuinka hyvin opetettu koira se oli siinä haastattelussa, YLE:n toimittajaa huitoi hännällään, ettei Iljalle vaan syytettä tulisi samasta teosta, vaikka selkeästi Iljalla mieli teki, onhan hänen kiinnostuksensa nimenomaan YLE:n naistoimittajiin tullut myöhemmin hyvinkin konkreettisesti ilmi!
Mutta, että siis Rapido nykyisin säveltääkin? Mikä lahjakkuus koiraksi, harmi, ettei isäntänsä ole! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoita vaan Mustina ja rekattuna ;D
Helpottaa tutkijoiden työtä jatkossa.
Voi siis kuin huojentunut voi olla Rapidon puolesta, kun ei moneen vuoteen kerrottu yhtikäs mitään! Aina muístuu mieleen, kuinka hyvin opetettu koira se oli siinä haastattelussa, YLE:n toimittajaa huitoi hännällään, ettei Iljalle vaan syytettä tulisi samasta teosta, vaikka selkeästi Iljalla mieli teki, onhan hänen kiinnostuksensa nimenomaan YLE:n naistoimittajiin tullut myöhemmin hyvinkin konkreettisesti ilmi!
Mutta, että siis Rapido nykyisin säveltääkin? Mikä lahjakkuus koiraksi, harmi, ettei isäntänsä ole!Tarkoitatko että Iljan mieli teki panna tätä toimittajaa?
https://areena.yle.fi/1-3297557 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko että Iljan mieli teki panna tätä toimittajaa?
https://areena.yle.fi/1-3297557Tarkoitan, että Iljan varmaan teki mieli panna KAIKKIA MV:ssä "edustettuja" naisia. Bäckmanin kiihko oli henkilökohtaisempaa laatua.
Sitten vaan kaverusten vetämä kaukosuhde ei jotenkin toiminut parhaalla tavalla ja kiihko jäi hieman yksisuuntaiseksi stalkkeri-nöyryytystyyliseksi. Varmasti siksi sai niin paljon palautetta samassa sosiaalisessa epävarmuudessa ja naisongelmissaan pyöriskeleviltä ujoilta mieshenkilöiltä, joiden naisvihasuhde on jäänyt käsittelemättä.
Kaikille näille terapia ja ensimmäiset treffit naisen kanssa tekisivät hyvää, eikä suinkaan suomalaisen väestönkasvun vähenemisuutiset tai mustilla miehillä pelottelut. Mutta kun Maket ja Mikat menevät mieluummin tappelemaan ravintolaan ja jos iskevät sieltä naisen, niin se tarkoittaa väkivaltaista fyysistä iskemistä, eikä suinkaan hempeää viettelyä, niin random Abdul vie naiset, vaikka lopputulos voi naisen kannalta olla ihan yhtä ikävä. Anonyymi kirjoitti:
Kirjoita vaan Mustina ja rekattuna ;D
Helpottaa tutkijoiden työtä jatkossa.
Voi siis kuin huojentunut voi olla Rapidon puolesta, kun ei moneen vuoteen kerrottu yhtikäs mitään! Aina muístuu mieleen, kuinka hyvin opetettu koira se oli siinä haastattelussa, YLE:n toimittajaa huitoi hännällään, ettei Iljalle vaan syytettä tulisi samasta teosta, vaikka selkeästi Iljalla mieli teki, onhan hänen kiinnostuksensa nimenomaan YLE:n naistoimittajiin tullut myöhemmin hyvinkin konkreettisesti ilmi!
Mutta, että siis Rapido nykyisin säveltääkin? Mikä lahjakkuus koiraksi, harmi, ettei isäntänsä ole!Haistatan PASKAT sun tutkijoilles...!
Jos ilmenee Poliisin tehtailleen rikoksia. Ilja olis vapautettava tuomiosta. Miksi poliisi kirjoittaisi ns vihakirjoituksia MV sivuille,,,,, tarkoitus myöhemmin antaa tuomio ,,outoa
- Anonyymi
tai sitten tämä ihmettelysi on samoja "tosia" mitä MV viljelee, eli täyttä pskaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tai sitten tämä ihmettelysi on samoja "tosia" mitä MV viljelee, eli täyttä pskaa.
Jos nämä "tosia" onkin tosia. Tai pskaa onkin kaikkien tiedossa,,, miksi käyttää verorahoja turhaan!!
- Anonyymi
Mitä luulet. Haluaako poliisihallitus kannustaa MV lehteä, vai nujertaa sen pois levittämästä ikäviä tosiasioita tavallistenkin ihmisten tietoon?
- Anonyymi
Ai miksi poliisi kirjoittaisi provosoivia kirjoituksia MV sivuille oletko täysin toope kun kysyt?
Poliisin motiivi oli pinnan palaminen. Kun Ilja ilmoitti ettei tule Suomeen syntipukki poliisi Pasilassa otti asian henkilökohtaisesti ja lavasti hänet apurinsa kanssa paskakirjoittelulla MV-lehdellä tasolle että hänelle saatiin lähes sotarikollisen statuksella roudattua Suomeen.
Tämä on vain totuus ja tämän totuuden kanssa on vain opittava elämään
Paljastetaan ensi viikolla tämän Pasilan syntipukki poliisin nimi. Annetaan hänelle armoa pidätysaika 3 vuorokautta vaikka hän ei antanut armoa Janitskinille vaan riepotteli häntä vuoden vankeudessa. Etsivät tarkkailevat nyt tätä tyyppiä seuraavat 72 tuntia mitkä on hänen reaktiot,
Ilja Janitskin ja Janus Putkonen. Suomen Sankarit. Vapaustaistelijat. RESPECT!
- Anonyymi
Mustilla on oikea räksytyspäivä tänään ;D
Hyvin hakee MV-keppiä ;D
Ettei vaan olisi keppihevonen taas mitä suussaan kantaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mustilla on oikea räksytyspäivä tänään ;D
Hyvin hakee MV-keppiä ;D
Ettei vaan olisi keppihevonen taas mitä suussaan kantaa?Taitaa noiden kunnioitus olla kakakepposta vaan.
Löysiä maanpettureita ja niljaisia naistenvainoajia kaikki.
Eipä tada Prut-Prut-Prutkosella olla enää koskaan mielekkäitä töitä Porvoossa tai muualla Suomessa. - Anonyymi
Vain Putkonen heistä on tuomittu raiskauksesta. RESPECT
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain Putkonen heistä on tuomittu raiskauksesta. RESPECT
Onko Puttonen se joka otti nuorena naisen väkisin hyvä ettei tyttö kuollut ja kirjoitti siitä kirjan kuinka tehdä raiskaus ettei jäädä kiinni
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko Puttonen se joka otti nuorena naisen väkisin hyvä ettei tyttö kuollut ja kirjoitti siitä kirjan kuinka tehdä raiskaus ettei jäädä kiinni
Onkohan kyseinen kirja käännetty matu-kielelle vai mistä johtuu matujen raiskaustulvat tänä päivänä? Täytyykin kysyä Siro-Jonnalta
- Anonyymi
Missä ne alastonkuvat Jonnasta on halluu nähhä heti kuka ne ehti piilottaa
- Anonyymi
olipa taas hyvä kirjoitus MV-lehdessä.
https://mvlehti.net/2019/10/16/kansanedustaja-vallin-naen-kuinka-suomea-ajetaan-eu-nimiseen-liittovaltioon-mielipide/
Kävin sivuilla katsomassa kuka on raiskannut mummon Oulussa, kun valemedia ei sitä saa millään sanottua. Ja törmäsin tuohon kansanedustaja Vallinin kirjoitukseen. Perkele jos tuo on tosi niin nyt meillä on Venäjän meininki, pannaan miess häkkiin ja keksitään sitten miehelle rikos !
Late LapistaLöytyykö asiasta linkkiä?
Late Lapista.- Anonyymi
Ilja rikoshistoriasta löytyy kyllä mittavasti tietoa ihan helpoilla nettihauilla.
Ei me Suomeen rikollista ilman linnaan pyrkimistä haluta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilja rikoshistoriasta löytyy kyllä mittavasti tietoa ihan helpoilla nettihauilla.
Ei me Suomeen rikollista ilman linnaan pyrkimistä haluta.Joistain löytyy ja joistain ei. Riippuu kenenkä rikoksista on kyse.
- Anonyymi
Onhan se vitun väärin, että meillä on julkaisu, joka välittömästi kertoo raiskaajan tai muun rikollisen henkilölliisyyden ja jopa kuvan kera? Ei suomalaiset halua tällaisia paljastuksia! Vai haluavatko? Riittääkö meille "oululaiset tai espoolaiset" muka?
Ei RIITÄ! MV-lehti kertoo faktat, joskin bäckmannilaisten ryssän propagandat voi dumpata. - Anonyymi
Suomessa on rasismille nollatoleranssi. Nolla. Toleranssi.
Mies on rangaistuksensa ansainnut ja ansaitsee häkkiä minimissään 10 vuotta.- Anonyymi
Rasismia ei ole olemassakaan. On vain reviireiden puolustamista ja sen estämistä.
- Anonyymi
Miten pään sisässä olevaa rasismia voi nollatoleroida?
Kaksinaamaisuuteen voidaan kyllä pakottaa, mutta pään sisäiseen ajatteluun ei.
Mihin nollatoleranssilla pyritään, on jäänyt hieman avoimeksi.
- Anonyymi
Ratkaiseva poliisin linjaus antaa kenkää rötöstelevälle poliisille eiliseltä ja viisas. Yksi mätä hedelmä korissa kun pilaa koko korillisen
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e4af3ddf-3abc-4b06-82fa-d8f33cd89b6f
Tämän linjauksen mukaisesti kaikki havainnot muista rötöstelevilstä poliiseista suoraan eduskunnan asiamiehelle sekä verkkomediaan että aihe saa valotusta eikä pääse unohtumaan. Loppusuoralla ainoa häviäjä on todellakin rötöstelevä poliisi jonka suurin rangaistus on maineen menetys teot on yhä useamman tiedossa, ne tietää lapsensa koulukaverit ne tietää vaimon työkaverit. Järjestäytynyt yhteiskunta on tehokkaampi rankaisija kuin lahjotun tuomarin kirjoittama sakkolappu. Kun paskalakkia alkaa hylkimään kaikki hän ymmärtää tekonsa vakavuuden sekä siitä aiheutuvat seuraukset. - Anonyymi
Aloitus on täyttä huuhaata. Piste.
- Anonyymi
Tuo loppu sana piste kertoo paljon: Huuhaata. Hitto jos noin onkin! Suljen korvani! Olkaa hiljaa . En kommentoi asiaa enää.Piste.
Aloitukseen on vahva ja vakaa näyttö. KRP ei ole syntipukki vaan Iljan polkemista johti eräs poliisimies Pasilan poliisiasemalta. Tähänkin on etsivät jäljittäneet vakaan näytön joten kyttä astui omaan miinaan. Kyseinen poliisimies syötti lisäksi pajunköyttä ts luovutti poliisin salassaolevia tietoja eräälle rikolliselle puhelinmyyntifirman pomolle siitä että tämä oli tehnyt ilmiannon rikollisesta puhelinmyyntifirmasta työsuojeluviranomaisille. Seurauksena tämä vanha höperö puhelinmyyntifirman pomo pahoinpiteli tämän henkilön rikkomalla tämän kännykän. Höperö puhelinmyyntifirman pomo laukoi vielä videolle tämän kyseisen poliisimiehen nimen. Video tulee olemaan kuumaa kamaa medialle.
Luuletteko ettei asiassa etene prosessi. Kyseinen poliisimies voi ihmetellä ainoastaan elämän kurjuutta kun eräs kaunis aamu kulkukortti työpaikalle on hyytynyt toimisto tyhjennetty ja iltapäivällä odottaakin jo karu selli.
Iljasta tehtiin syntipukki ja poliisit alioikeus käytti kaikki "lain ulkopuolella" hipovat resurssit saadakseen hänet mustamaalattua mediassa ja tuomituksi jo ennen oikeuden istuntoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo loppu sana piste kertoo paljon: Huuhaata. Hitto jos noin onkin! Suljen korvani! Olkaa hiljaa . En kommentoi asiaa enää.Piste.
Aloitukseen on vahva ja vakaa näyttö. KRP ei ole syntipukki vaan Iljan polkemista johti eräs poliisimies Pasilan poliisiasemalta. Tähänkin on etsivät jäljittäneet vakaan näytön joten kyttä astui omaan miinaan. Kyseinen poliisimies syötti lisäksi pajunköyttä ts luovutti poliisin salassaolevia tietoja eräälle rikolliselle puhelinmyyntifirman pomolle siitä että tämä oli tehnyt ilmiannon rikollisesta puhelinmyyntifirmasta työsuojeluviranomaisille. Seurauksena tämä vanha höperö puhelinmyyntifirman pomo pahoinpiteli tämän henkilön rikkomalla tämän kännykän. Höperö puhelinmyyntifirman pomo laukoi vielä videolle tämän kyseisen poliisimiehen nimen. Video tulee olemaan kuumaa kamaa medialle.
Luuletteko ettei asiassa etene prosessi. Kyseinen poliisimies voi ihmetellä ainoastaan elämän kurjuutta kun eräs kaunis aamu kulkukortti työpaikalle on hyytynyt toimisto tyhjennetty ja iltapäivällä odottaakin jo karu selli.
Iljasta tehtiin syntipukki ja poliisit alioikeus käytti kaikki "lain ulkopuolella" hipovat resurssit saadakseen hänet mustamaalattua mediassa ja tuomituksi jo ennen oikeuden istuntoa.Älä kehtää höpöttää joutavia. Mitään "prosesseja" ole olemassakaan, paitsi Bäckmanin ja Janitskinin ansaittu tuomitseminen. Ei tuo venäläismielinen paskanjauhanta uppoa Suomessa juuri keneenkään.
- Anonyymi
Ilja haettiin Suomeen tekaistun statuksen turvin lähes sotarikollisena.
Pelkkä hassuttelu ja suunsoitto ei riittänyt hänen noutoon piti olla väkevämpää ja kun poliisilla ei sellaista ollut se tekaisi perusteet kakkakepposilla
MV-lehden keskustelualueille.
Luuletteko että on ensimmäinen kerta kun poliisi väärentää todisteita
Ja tässä lopussa ei ollut pistettä
Käyttäkää älliä vähän- Anonyymi
Fasistisen Venäjän asiattomuuskekkulit ja naisten vainoajat Bätmanne ja Janinatsin vankilaan.
Ehdottomasti.
Suomi ei russonatsisikoja tarvitse eikä kaipaa! Putinistipersnatsien tuuliviirimäisyys taas hyvin esillä. Kun sisäministeri Ohisalo pyytää poliisia tutkimaan toimiaan, putinistipersnatsi vuodattaa vuolaita kyyneliä poliisin puolesta ja pyhää vihaa koko sisäministeriötä kohtaan. Kun taas poliisi hakee putinistipersnatsin erehtymättömän ja kaukaa viisaan Jumalan Janitskinin vastaamaan syytteisiinsä oikeudessa, poliisi onkin hassuttelija ja suunsoittaja ja väärentää todisteita.
Olette te yksiä vajaapäisiä tolleroita koko perslauma. Naurattaisi, jos ei myötähävettäisi näin suunnattomasti.- Anonyymi
HalfNelson kirjoitti:
Putinistipersnatsien tuuliviirimäisyys taas hyvin esillä. Kun sisäministeri Ohisalo pyytää poliisia tutkimaan toimiaan, putinistipersnatsi vuodattaa vuolaita kyyneliä poliisin puolesta ja pyhää vihaa koko sisäministeriötä kohtaan. Kun taas poliisi hakee putinistipersnatsin erehtymättömän ja kaukaa viisaan Jumalan Janitskinin vastaamaan syytteisiinsä oikeudessa, poliisi onkin hassuttelija ja suunsoittaja ja väärentää todisteita.
Olette te yksiä vajaapäisiä tolleroita koko perslauma. Naurattaisi, jos ei myötähävettäisi näin suunnattomasti.Naisten ahdistelijat Bätmanbe ja Janinatsin pois kaduilta tiilenpäitä lukemaan.
Suomi ei moisia putinin asioilla jääriviä russonatsisikoja tarvitse.
- Anonyymi
Vaikuttaa siltä, että Janitskinia käytettiin hyväksi jonkun poliittisen tahon politiikanteossa. Asettaa epäilyksenalaiseksi Suomen demokratian.
- Anonyymi
Sinäkään et tajuaisi demokratiasta mitään vaikka se työnnettäisiin poikittain persaukseesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinäkään et tajuaisi demokratiasta mitään vaikka se työnnettäisiin poikittain persaukseesi.
Onko ketään joka enää ymmärtää ns. demoratiaa? Taisi kuolla kun roomalaiset valtasivat muinaisen Kreikan. RIP
- Anonyymi
Aloittajalta epätoivoinen yritys Niljan puolustamiseksi.
- Anonyymi
Janinatsin kyyrötteli maamuskamaisesti verhojen takaa kuikuillen Andorrassa, kun olisi pitänyt tulla oikeuteen Suomessa.
Suomen naiset marssivat oikeuteen itse ja omalla kustannuksellaan, mutta tuo venäläinen finniperse piti pakkotuoda suomalaisten rehtien ja työtätekevien rahoilla rikoksistaan tuomittavaksi.
- Anonyymi
Linnaan koko sakki. Ei nuo rahaa mistään Venäjältä saa, tyhmiähän ne olisi jos maksaisivat, kun ilmaiseksi riitaa kylvävät maassa. Hyödyllisiä idiootteja todellakin. Se pelkkä riidankylvö ja viranomaisten turha kuormittaminen jos mikä pelkästään jo ajaa Venäjän etua. Onneksi tämä pieni mutta äänekäs mitättömyyksien ja kyheröiden sakki on täysin kyvyttömiä mihinkään laajempaan organisoitumiseen, maan johtamisesta puhumattakaan. Minulle jokainen Bäckmanin, Janitskinin jne. "kannattaja" on pahainen maanpetturi. Pelkästään ratsastavat haittamaahanmuutonvastaisuudella, kun perimmäinen tarkoitus on Venäjän edun ajaminen. Ei saa olla tyhmä ja antaa pirulle pikkusormea. Nuo tahot eivät maan ongelmia ratkaise, vaan päätavoite on Suomen alistaminen Venäjän vasallivaltioksi. Siinä sitten vingutte "maahanmuuttajista" kun alkaa krimisaatio eli venäläisten siirto Suomeen. Tulee äitiä ikävä, kun alkaa Siperian poikaa lappaamaan itärajalta läpi sinunkin naapuriksi.
- Anonyymi
Siitä nyt kyllä löytyy ihan faktaakin että ainakin Putkonen ja Bäckman saavat ja ovat saaneet palkkansa tai muuta rahaa jo vuosia suoraan Kreml-alisteisilta tahoilta. Eiväthän nuo itsekään sitä kiellä.

Eihän noista itsensä saastuttaneista Anus Puttosesta ja Johan Fätmannesta ole muihin töihin kuin änkyttämään putinistis-fasistisia loitsuja humalaisille täystyöllistymättömille raakeille.

Aivan!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitä nyt kyllä löytyy ihan faktaakin että ainakin Putkonen ja Bäckman saavat ja ovat saaneet palkkansa tai muuta rahaa jo vuosia suoraan Kreml-alisteisilta tahoilta. Eiväthän nuo itsekään sitä kiellä.
Putkonen ja Bätmän kylläkin, mutta muu vitosdivarin rupusakki ei saa. Ne on korkeintaa kaljapalkalla talkoohommissa ja ihan vaan veemäisen luonteenlaadun motiiveja toteuttamassa. Hyödyllisiä ja ilmaisia idiootteja.
Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä612079Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1661708Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811166
- 1281155
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3511109Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3261100