Volvokuskit

Ajan taksia keskisuomessa 120 000 km vuodessa ja yhden asian olen olen pannut merkille kuten kolleganikin; Volvolla ei kukaan voi ajaa kenenkään perässä, aina pitää kiilata edelle. Vaikka itse en varmasti matele ja ajankin jatkuvasti "sakkorajalla", ottaen keliolosuhteet tietysti huomioon, niin vulvat painaa ohi,samoin liikennevaloista lähdettäessä kiihdytetään kuin mielipuolet, on kiire seuraaviin puhaisiin valoihin vissiin. Kyllä kaikki tietää että volvokuskit on kusipäitä, mutta hauskaa että ne todistavat sen tuolla liikenteessä.
202434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Täälä Pohjanmaalla kans Volvo -kuskit päästävät kuin hullut ohitte, vaikka olis aiva liukkaat tiet! Etenki farmari Volvolla ajelevat ovat kamalia liikenteessä!!!

Äänestä

kyllä tuo on varsin totta mutta sama pätee myös bemaristeihin pakkomielle mennä ohi jos on uudempi auto kuin muilla kummallista härväämistä

Äänestä
  • Jos itsellä ei ole varaa ostaa volvoa,niin tottakai se ärsyttää jos sellainen paahtaa ohi.Ajattelin aivan samalla tavalla ennen,mutta nyt olen kasvanut yli moisesta asiasta.Hiljennän ja annan kiltisti tietä niin volvoille kuin muillekin kiireisimmille.Jos jollakin on kiire niin antaa mennä ohi.Jos ohitusta yritetään estää tai aloitetaan kilvanajo,niin se vasta on sikamaista käytöstä.Autojen sisällä on kuitenkin ihmisiä.

    Äänestä

Jaa että sellanen linja,no itelläni on volkkari ja oon vaihtamassa volvoon.Kai on sit kusi noussut päähän jos tollai aattelee..:)Mutta täältä pohjanmaalta katsottuna toi etelän liikenne kaaos johtui ihan täysin ihmisten asenteesta ku pitää päästä 120 vaikka keli on tosi huono.Suoraan sanoen ootte aika yksin kertaista sakkia siel hesan päässä jos ette Tajua ajaa kelin mukaan,ei siinä oo paljon auto merkillä väliä jos on tarpeeksi vauhtia niin ei mikään pysy tiellä.

Äänestä
  • miten mustakin tuntuu, että etelässä ei vain osata ajaa niillä autoilla. ei minkäänlaita tajua eikä hoksottimia jos on huono keli...!!!!!!! minusta tien kuntoa on ihan turha syyttää.... eihöhän me kaikki tiedetä että se lähtee sieltä ratin ja penkin välistä... eli hyvää jatkoa sulle ja turvallista matkaa:)

    Äänestä

  • yksinkertaista on yhdyssana

    Äänestä

eipähän perustu mihinkään konkreettiseen toi sun väite volvokuskeista. tietenki jos volvokuskit on silmätikkuina ni niihin reagoi heti, eikä niissä tapauksissa ku joku muu ruostekasa kaaha ohi. jos se olis turvallista ni katteles taaksepäin ja eti niitä volvoja sieltäkin.

Äänestä

itse olen taas huomannut täällä pääkaupunkiseudulla ainakin että taxi merkkiset autot kyllä pinavat ohi ja aina eteen vaikka takakin olisi tilaa.Lisäksi eivät edes osaa käyttää heille varttuja omia julkisenliikenteen kaistoja vaan pomppivat ja surffailevat kaistalta toiselle luoden turhaa haitariliikettä.

Äänestä

Aina kun liikenteesseä katselee, niin melkomonesta mersusta ja volvosta puuttuu risteyksissä vilkut, eivätkä osaa pitää valoja päällä autossaan edes vesisateella!

Valothan ovat lainmääräämät..

Mut minkäs sille voi että köyhä ostaa viimeisille centeillään mersun eikä ole varaa vilkun ja valon polttimoihin...

V***TTAA ihmiset jotka eivät käytä vilkkua!

Äänestä

olen hieman erimieltä kanssasi asiasta volvokuskit! näissä eilen sattuneissa kolareissa taisi olla muitakin autoja kuin vaan volvoja. vaikka kerrot olevasi taksikuski ja varmasti paljon tien päällä en yleistäisi asiaa ihan noin rankalla kädellä! on nimittäin useita muitakin auto merkkejä joiden edustajat tekevät aivan samaa jos sieltä konepellin alta sattuu löytymään edes vähän heppoja.

Äänestä

sulla tiätysti joku japsi rimpula jonka mittari
valehteloo! on kyllä paree kun volvon noukka
rupiaa peilistä näkymään niin mee suasista
sivuhun.

Äänestä
  • Taas siinä pohjanmaan juntti uhoo.

    Äänestä

  • japsiauto alla enkä moiti mitään automerkkiä, myöskään volvoa vaan volvokuskien asennetta liikenteessä. Automerkin valinta on jokaisen oma asia mutta kiinnittäkääpä joskus huomiota volvojen poukkoiluun...

    Äänestä

Pitää paikkansa. Olen miettinyt samaa n. vuoden ajan, liikuttuani Etelä- ja Keski-Suomen teillä.

Äänestä

Totta puhuu kollegaa.
VOLVO-ilmiö on koko Suomessa sama, pääkaupunkiseudulla suorastaan jatkuvana havaintona.
On vaikea sanoa mistä moinen vähä-älyisyys johtuu Volvo-kuskeilla.
Kaikki autothan on turvallisen tuntuisia, se ei ole merkistä kiini, mutta kun siellä tien laidassa on se nopeusrajoitusmerkki niin volvomiehen pupiilit ei käänny tai ne on kaikki piittaamattomia kanssa-autilijoille. Kyllä nopeusvalvontaa tulisi tehostaa paljon, se ei maksa valtiolle, kun volvomiehet maksaa sakkoina takaisin.

Äänestä

120.000 km vuodessa. Kuukaudessa on keskimäärin 21,50 työpäivää. Lomaakin pitää viettää. 11 kk x 21,50 päivää tekee 236,50 työpäivää vuodessa.

Ajoa kertyy näin ollen 507,40 kilometriä päivässä.
Taksiautossa täytynee olla langaton nettiyhteys, kun ehtii näin paljon kirjoittelemaan ajojen lomassa. Jos ajaa päivittäin esim. kymmenen 50,7 kilometrin reissua, niin voisi kuvitella, että aika kiire tulee, kun pitää samanaikaisesti ehtiä haukkumaan aiheetta muita autoilijoita.

Aika ripeä mies tunnut olevan, kun ehdit joka paikkaan samanaikaisesti.

Äänestä
  • Olen viettänyt vapaapäivän viimeksi kolme viikkoa sitten,,vapaan viikonlopun toukokuussa 2004. Olen töissä 24t vuorokaudessa. Tänään olen vapaalla...ja ensi viikon pidän(ansaittua?)lomaa,
    ammattitaitoisesta henkilökunnasta on suuri puute, kun pitäis auton ajamisen lisäks vielä palvella....

    Äänestä

  • Jusa kirjoitti:

    Olen viettänyt vapaapäivän viimeksi kolme viikkoa sitten,,vapaan viikonlopun toukokuussa 2004. Olen töissä 24t vuorokaudessa. Tänään olen vapaalla...ja ensi viikon pidän(ansaittua?)lomaa,
    ammattitaitoisesta henkilökunnasta on suuri puute, kun pitäis auton ajamisen lisäks vielä palvella....

    Lienee mahdollista tuo ajomäärä, ainakin jos kysymyksessä on oma taksiyritys.

    Äänestä

No totta kai menen ohi, koska muiden takana on vaarallista ajaa. Tällöin ei itse voi niin paljoa vaikuttaa siihen mitä tapahtuu tai mitä näkee.


Kusipäistä en tiedä, mutta hyvällä autolla on kiva ajella. Eiköhän tämä sama "kusipäisyys" koske bemari, saab, volkswagen, audi, yms. yms. merkkejä ja niistä erutyisesti hieman uudempia autoja. Tuskin se merkistä on kiinni...

Itse olin jo lähes Mäntsälässä kun isot kolarit kolarit sattui nelostiellä Keravan kohdalla, vaikka huono keli oli jo minunkin kohdallani siinä ollut. Itse ajoin alta pois! Mutta jos liian huono keli on, nopeus neljäänkymppiin ja ramppia pitkin pois.

Vai mitä!

Äänestä

Se vain tuntuu siltä että kaikki volvot menee ohi, koska ne ovat silmiinpistävän tyylikkäitä menopelejä näiden tilaihme katiskoiden rinnalla. Niitä kusipäitä on varmasti enemmän muissa merkeisä mutta sitä ei tyhmempi heti huomaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jusa kirjoitti:

Ajan taksia keskisuomessa 120 000 km vuodessa ja yhden asian olen olen pannut merkille kuten kolleganikin; Volvolla ei kukaan voi ajaa kenenkään perässä, aina pitää kiilata edelle. Vaikka itse en varmasti matele ja ajankin jatkuvasti "sakkorajalla", ottaen keliolosuhteet tietysti huomioon, niin vulvat painaa ohi,samoin liikennevaloista lähdettäessä kiihdytetään kuin mielipuolet, on kiire seuraaviin puhaisiin valoihin vissiin. Kyllä kaikki tietää että volvokuskit on kusipäitä, mutta hauskaa että ne todistavat sen tuolla liikenteessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu