Vastikkeellinen perustulo tukien tilalle

Anonyymi

Ansiosidonnaiset, työttömyystuet, toimeentulotuet, asumistuet ja kaikki muutkin vastikkeettomat tuet on lopetettava. Tilalle vastikkeellinen 1500 euron perustulo, jota vastaan on tehtävä 150 tuntia töitä, eli 10 euroa per tunti. Tällä 1500 eurolla sitten maksetaan asuminen, vaatteet, laskut, ruuat yms. Työvastike olisi yhteiskuntaa hyödyttävät työtehtävät esim. osa konetöistä korvattaisiin pistolapioilla ja kottikärryillä, talvella osa lumitöistä tehtäisiin lumikolilla ja lumilapioilla, roskien keräystä teiden varsilta ja P-paikoilta. Risusavottakaan ei lopu koskaan kuntien, kaupunkien ja valtion metsissä. Jne.

Tämä ratkaisisi ns. tuloloukun sekä sen ettei kukaan pääsisi valittamaan että työkokeilussa töitä pitää tehdä 9 euron päiväpalkalla.

Ellei 1500 euroa riitä esim. helsingissä asumiseen, niin sitten täytyy muuttaa sinne missä on varaa asua, tai mennä ns. oikeisiin töihin.

Työnteko olisi toki vapaaehtoista, mutta ellei tee töitä, ei tulisi rahaakaan. Töitä voisi tehdä esim vain 900 euron edestä, eli 90 tuntia, jos katsoo ettei enempää rahaa tarvitse.

Vastikkeellinen perustulo koskisi vain työkykyisiä ja terveitä.

15

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onpa ovela tapa yrittää saada halpatyövoimaa!! Tässähän joutuisi tekemään täyttä päivää 10e/h.
      Kokkapersuyrittäjät ensin erottaisivat kaikki oikeat työntekijät, ja saisivat tilalle 10e halpatyövoimaa.

      Vain porvari voi yrittää olla noin kiero.

      • Anonyymi

        Perustulon työvastike olisi toissijaisia yhteiskuntaa hyödyttäviä töitä kunnille, kaupungille ja valtiolle, ei halpatyövoimaa yrityksille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työvastike ja työvastike. Aloittaja esittää työttömille kokopäivätyötä alle minimipalkan.

        Ihan kommunistilta nyt kuulostat, etkö huomannut?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Perustulon työvastike olisi toissijaisia yhteiskuntaa hyödyttäviä töitä kunnille, kaupungille ja valtiolle, ei halpatyövoimaa yrityksille.

        Pajonko tuo työpakko veisi työpaikkoja, niitä parempi palkkaisia ja siis siirtäisi nyt niitä tekevät työttömiksi, joiden velvollisuus olisi tehdä samaa hommaa velvoitetyönä halvemmalla. Kuulostaa muuten todellakin erikoiselta ratkaisulta, ja tuolla ratkaistaisiin siis mikä ongelma ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työvastike ja työvastike. Aloittaja esittää työttömille kokopäivätyötä alle minimipalkan.

        Ihan kommunistilta nyt kuulostat, etkö huomannut?

        Ei vaan, että ei jaettaisi ilman edestä rahaa ilman mitään vastiketta. Rahaa ei pidä saada tekemättä yhtään mitään.

      • Anonyymi
        Chaizzer kirjoitti:

        Pajonko tuo työpakko veisi työpaikkoja, niitä parempi palkkaisia ja siis siirtäisi nyt niitä tekevät työttömiksi, joiden velvollisuus olisi tehdä samaa hommaa velvoitetyönä halvemmalla. Kuulostaa muuten todellakin erikoiselta ratkaisulta, ja tuolla ratkaistaisiin siis mikä ongelma ?

        Työt olisivat yhteiskuntaa (kunnat, kaupungit ja valtio) hyödyttäviä toissijaisia työtehtäviä, joita ei tee kukaan. Esim. roskia ei kukaan kerää teiden varsilta. Kuntien, kaupunkien ja valtion metsissä tehdään kyllä harvennushakkuuta, mutta varsinaista risusavottaa ei tee kukaan. Jos kuntien, kaupunkien ja valtion teettämistä maanrakennustöistä, teiden harjaamiseata ja lumitöistä osa tehdään käsipelillä, iin se ei ole keneltäkään pois, eli työt ei loppuisi keneltäkään. Ko. toissijaiset tehtävät ovat vain esimerkkejä, ne voisivat olla myös jotain muuta, mutta eivät saisi vaikuttaa työpaikkoja vähentävästi, eikä kilpailla yritysten kanssa, eikä niistä saisi hyötyä yksityiset yritykset.

        Eli se siitä, utopiaa rakentamassa - lopputulemana, kaupungit ja valtio vähentäisi tekijöitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työt olisivat yhteiskuntaa (kunnat, kaupungit ja valtio) hyödyttäviä toissijaisia työtehtäviä, joita ei tee kukaan. Esim. roskia ei kukaan kerää teiden varsilta. Kuntien, kaupunkien ja valtion metsissä tehdään kyllä harvennushakkuuta, mutta varsinaista risusavottaa ei tee kukaan. Jos kuntien, kaupunkien ja valtion teettämistä maanrakennustöistä, teiden harjaamiseata ja lumitöistä osa tehdään käsipelillä, iin se ei ole keneltäkään pois, eli työt ei loppuisi keneltäkään. Ko. toissijaiset tehtävät ovat vain esimerkkejä, ne voisivat olla myös jotain muuta, mutta eivät saisi vaikuttaa työpaikkoja vähentävästi, eikä kilpailla yritysten kanssa, eikä niistä saisi hyötyä yksityiset yritykset.

        Kyllä roskia kerätään myös teiden varsilta ja myös risusavottaa tehdään. Lumi-,rakennus- ja kunnossapitotyöt, ovat ihan oikeita töitä, joita tehdään palkoillisten kanssa. Tulisi siis irtisanomisia ja lisää työttömiä, tuollainen ajamasi toiminta oli käytössä kai Neuvostoliitossa, ja tehokasta se ei ollut, lisäksi pirun kallista. Myös tekijät tajuavat sen teennäisyyden ja hyödyttömyyden, eli jopa mielenterveyspalvelujen, joita ei nykyiselläänkään ei ole tarpeeksi, tarve kasvaisi.

        Utopiaa, joka ei toimi, on tehotontaja kallista. Sitä kutsutaan kommunismiksi.

        Haiskahtaa OikeistoSossun höpinöiltä. Vastikkeellisuus ja risusavotat.

    • Anonyymi

      Meinaatko, että ne, jotka eivät tähän suostuisi, laitettais työleireille pakkotyöhön natsisaksan malliin.

      • Anonyymi

        20 % ihmisistä osaa jotain tehdäkin,viisaita ym. Loppu 80 % sitten valtion töihin.

      • Anonyymi

        Ei, vaan työnteko olisi täysin vapaaehtoista, mutta ellei mitään tekisi, ei saisi yhtään rahaa. Tämä vastikkeellinen perustulomalli toteuttaa automaattisesti kepin/porkkanan. Keppinä on se että ellei mitään tee ei saa rahaa, jos tekee vain vähän, saa vähän rahaa. Porkkana on vastaavasti että mitä enemmän tekee sitä enemmän saa rahaa aina 1500 euroon saakka. Jos tuntuu että esim. 800 euroa riittää, niin sen saadakseen riittää 80 tuntia.

        Toinen hyvä vaihtoehto olisi työttömyysajanlaina, vrt. opintolaina. Työttömyysaika rahoitettaisiin lainalla ja kun taas työllistyy, niin työttömyysajanlainaa alettaisiin maksamaan takaisin.

    • Anonyymi

      Miksi persuille pitäisi maksaa vastikkeetta mitään?

      • Anonyymi

        Vastikkeetta ei pidä antaa kenellekkään senttiäkään rahaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      174
      1192
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      46
      631
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      304
      558
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      228
      543
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      529
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      502
    Aihe