Nivelrikko ja nivelreuma

Anonyymi

Ihmettelen, miksei näille nivelvaivoilleni tehdä mitään. Olen ollut jo 1,5 vuotta yhtäkyytiä sairaslomalla ja sitä ennen vuoden ajan osatyökyvyttömyyseläkkeellä tehden työtäni 55% ajalla. Työskentelin viimeksi vuorohoitopäiväkodissa ja olen tehnyt hoitotyötä jo 35 vuotta. Nivelvaivat alkoivat sormista n.14 vuotta sitten ja nivelreuma alkoi 7 vuotta sitten nilkkojen turpoamisella. Nivelreuma on nyt remissiossa eikä siihen ole lääkitystä. Neljä vuotta sitten selkäni kipeytyi säteillen jalkaan. Selästä otettiin MRi-kuvaus ja ENMG, jossa löytyi vanhasta vauriosta johtuva hermovaurio. Selässä oli jo runsasta denervaatiota eli hermokatoa. Olin melko pitkällä sairaslomalla, mutta palasin osatyökyvyttömyyseläkkeen saatuani osa-aikatyöhön entiseen työpaikkaan, mutta isompien lasten puolelle. 2,5 vuotta sitten kaularankani alkoi oireilla oikein kunnolla, tuli huimausta ja pahoja kipuja. Kuvissa näkyi protruusioita ja nivelrikkoa, selässä on nesteilyä fasettinivelissä. Toisessa jalassa on myös hermovaurio, eikä se tahdo kestää kauaa kävelyä ym. ja toisen jalan polvessa nivelrikko, joka on jo todella kipeä. Minulla on myös todettu fibromyalgia. Sormet ovat vääntyneet ja patteja löytyy nivelistä, peukalo ja rannekin oireilevat. Hain täyttä eläkettä ja se tuli hylkynä, myönnettiin ammatillinen kuntoutus. Mitähän sekin voisi olla? Joudun käyttämään keppiä tasapainon ja kipujen takia, ranne- ja peukalotukia, polvitukea, usein niskatukea, selkätukea ja nilkkatukea hermovaurion takia toisessa jalassa.. kuka ottaa edes työkokeiluun tällaisen? Ihmettelen, ettei oteta mitään kuvia tms, että sais todistusaineistoa näistä vaivoista ja onko esim. polven tilanne pahentunut, kun oireet on pahemmat.. Miten muut olette päässyt tutkimuksiin ja leikkauksiin?

0

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        27
        5284
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        33
        3593
      3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        53
        3492
      4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

        Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
        Maailman menoa
        26
        3387
      5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        123
        2980
      6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        32
        2717
      7. Antifasismi - mitä se on?

        Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
        Maailman menoa
        19
        2403
      8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        120
        2380
      9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        2205
      10. Millaista läheisyyttä

        Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
        Ikävä
        41
        2042
      Aihe