ajokortista..

olisiko kenelläkään tietoa onko mitenkään mahdollista saada ajokortti ennen kuin täyttää 18? ja jos on niin millä perusteella?
6933
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Puhuthan B-kortista? Ei Suomessa.

Äänestä

Se on mahdollista jos saa Ajoneuvohallituskeskukselta poikkeusluvan ikävaatimukseen.(www.ake.fi)Pitää tietenkin olla perusteltu syy.

Äänestä
  • Eikös ex-mäkikotka/nykyinen kommentaattori Toni Nieminen saanut 16-vuotiaana kortin sillä perusteella että pääsee harjoittelemaan. Taisi saada vielä Toyota Celican suksien kuljetusta varten. Pohjalla taisi tuolloin olla olympiakulta vai jopa useampi. Kortin jälkeen menestys taisi sitten ollakin vähäisempää, muutkin kun alkoivat oppia v-tyylin salat.

    Äänestä

Tuskin onnistuu. Pitää olla erittäin painava syy. Eri asia tietysti on urheilijoilla ja mäkimiehillä jotka tarvitsevat autoa liikkumiseen harjoituksiin yms. Luulen että erittäin epätodennäköistä että tavallinen tallaaja saa sellaisen poikkeusluvan. Sorry

Äänestä

30 vuoden aikana jona olen toiminut liikenneopena on kaksi oppilastani saanut ajokortin 17 vuotiaana. Toisen isä sairastui vakavasti, eikä pystynyt tekemään työtään maansiirtoalan yrityksessään. Poika sai bc ajokortin jolla sai ajaa määrättyä reittiä. Toiselta (vuonna -90)meni liikuntakyky sairauden vuoksi. Hän suoritti ajokortin automaattivaihteisella autolla jossa oli lisäksi käsihallintalaitteet. Olen ymmärtänyt että ajokortin saaminen alaikäisenä olisi nyt vieläkin vaikeampaa.

Äänestä

Kaverini sai vähän aikaa sitten 16-17-vuotiaana ajokortin. Molemmat vanhemmat sairaita (vakavasti) ja heitä täytyy kuskata sairaalaan, yms!! Presidentiltä sai erikoisluvan, tms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietteliäs kirjoitti:

olisiko kenelläkään tietoa onko mitenkään mahdollista saada ajokortti ennen kuin täyttää 18? ja jos on niin millä perusteella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu