Varokaa Tampereelle tulijat.

Anonyymi

Talven parkkisakotus alkoi taas Tampereella15.10.2019.
Eli tuli käyttöön vuoropysäköinti kesken syksyn.
Autot täyteen sakkolaputettuja heti keskiviikko aamusta15.10.2019.
Tampereen kaupunki muistaa kaikkia jotka ei seuraa liikennemerkkien alaosan päivämerkintöjä. Rahaa tarvitaan ratikkaa ja kantta varten,ei niitä ilman autoilijoitten "avustusta" rakenneta.
Voi olla muissakin rahaa tarvitsevissa kaupunkeissa sama ilmiö meneillään.
Kuten seuraavakin asia:
Kuten kuuluisa "maastopysäköinti" kun ojan puoleiset 1-2 pyörää on pois asfaltilta.
Ei ole merkitystä asiassa vaikkei läpiajo onnistuisikaan tiellä .

21

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onneksi tuolla raiskatussa kaupungissa ei juurikaan tarvitse käydä. Koko keskusta pilattu.

      • Anonyymi

        Samaa mietin, kuolkoon Tampereenkin keskusta. En ole mikään vätys jonka täytyy päästä autolla aina oven eteen, mutta tuntuu hassulta miten moni suomalainen kaupunki haluaa ehdoin tahdoin tuhota keskusta-alueensa. Tuolla Tampereellakin kaikenlainen perseily on johtanut siihen, että moni liike keskustassa on pannut lapun luukulle.

    • Anonyymi

      Eikös se ole yleensäkin niin, ettei kannata ajaa jos ei osaa lukea liikennemerkkejä?

      Tampereen pysäköinti(kielto)merkinnät ovat muutenkin legendaarisia. Osaa niistä eivät poliisien lisäksi osaa lukea edes kaupungin omat parkkivalvojat. Mutta rahan tuloa ei voi estää...

      Pysäköintikieltomerkkien kanssa käytettävissä lisäkilvissä voi nykysääntöjen mukaan olla kiekonkäyttövelvollisuus, aikarajoitus ja viikonpäiviin perustuva rajoitus. Sen sijaan päivämääriin perustuvaa rajoitusta niillä ei voi sääntöjen mukaan merkata. Jos tällaisista saa pysäköintivirhemaksun, se kannattaa aina pyytää oikaisemaan. Viranomaisen on noudatettava lakeja näissäkin asioissa.

      • Anonyymi

        Kerrohan nyt säädös, joka kieltää päivämäärien käytön liikennemerkin lisäkilvessä.
        TLA sanoo lisäkilvistä näin;
        Jos liikenteen ohjauksessa tarvitaan lisäkilpeä, jota ei ole tässä asetuksessa vahvistettu, voidaan käyttää tekstillistä lisäkilpeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laki ja asetus ovat kuten ne on kirjoitettu. Pysäköintikiellon tai pysäköinnin voimassaoloaika, aikaraja, mahdollinen pituus metreinä ja parkkikiekon käyttövelvollisuus osoitetaan lisäkilvillä 851...856b.

        Tietysti voit keksiä oman lisäkilven, mutta sille pitää olla kokeilulupa Liikenne- ja viestintäministeriöstä. Muuten se on merkitykseltään epämääräinen, eikä sen perusteella voi varsinkaan sakottaa.

        Poimintoja TLA:sta
        Liikennemerkin alapuolella voidaan käyttää suorakaiteen muotoista lisäkilpeä, jos liikennemerkin tarkoitusta tai kohdetta täytyy selventää. Lisäkilpeä voidaan käyttää myös merkin vaikutusalueen tai voimassaoloajan määrittelemisessä ja vaikutuksen rajoittamisessa.

        Merkki 372 Pysäköinti kielletty-merkillä kielletään ajoneuvon pysäköinti tien sillä puolella, jolle merkki on asetettu. Merkin vaikutusalue on sama kuin merkin 371.
        Merkin yhteydessä voidaan sallittu pysäköintiaika ilmaista lisäkilvellä.
        Huomaa sana ”voidaan”, lisäkilvistä on asetuksessa selitys kilville 851-856.

        Jos liikenteen ohjauksessa tarvitaan lisäkilpeä, jota ei ole tässä asetuksessa vahvistettu, voidaan käyttää tekstillistä lisäkilpeä.
        Mikään ei kiellä käyttämästä lisäkilpeä, jossa voimassaolo olisi määrätty vaikkapa
        1.1.-30.5.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laki ja asetus ovat kuten ne on kirjoitettu. Pysäköintikiellon tai pysäköinnin voimassaoloaika, aikaraja, mahdollinen pituus metreinä ja parkkikiekon käyttövelvollisuus osoitetaan lisäkilvillä 851...856b.

        Tietysti voit keksiä oman lisäkilven, mutta sille pitää olla kokeilulupa Liikenne- ja viestintäministeriöstä. Muuten se on merkitykseltään epämääräinen, eikä sen perusteella voi varsinkaan sakottaa.

        "Muuten se on merkitykseltään epämääräinen, eikä sen perusteella voi varsinkaan sakottaa."

        Harvoin pysäköintivirheestä sakkoa tulee muutenkaan. Pysäköintivirhemaksu yleensä. Ja kyllä, voidaan rajoittaa myös päivämäärän sisältämällä lisäkilvellä.

    • Anonyymi

      Täytyypä varoa kowasti. Maanomistaja (esim kaupunki) voi kieltää tai sallia maastossa pysäköinnin.

      Hallinto-oikeudessa on vahvistettu mikä on lain mukaan maastoa ja mikä tietä. Boliisihallitus on myös samoilla linjoilla tulkinnan mukaan. Kaupungit, hallinto-oikeudet ja poliisi tietäwät kyllä mikä maastoa.

      Jos auto tukkii tien, niin silloin se on pysäköity väärin. Älä tuki kapeaa tietä, vaan etsi toinen paikka.

      Saatpa olla niin, että kun joku ei keksi mitään syytä kielloille, niin tulee mieleen ensin rahastus (kun äly, mielenkiinto ja/tai tieto ei riitä muuhun). Tai sitten nämä salaliitto/rahastus-teoriat owat lapsen kiukutteluun verrattavaa angstausta.

      • Anonyymi

        Kyllä Tampereella on ikuinen riitelyn ja ongelmien vyyhti tuo pysäköinti. Kaupunki ja valvonta on kovin linjatonta ja sakkoja jaellaan paljon täysin hölmöin perustein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Tampereella on ikuinen riitelyn ja ongelmien vyyhti tuo pysäköinti. Kaupunki ja valvonta on kovin linjatonta ja sakkoja jaellaan paljon täysin hölmöin perustein.

        Olisko esimerkkejä kaweri?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisko esimerkkejä kaweri?

        Paikallisissa lehdissä niitä ollaan puitu aika paljon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paikallisissa lehdissä niitä ollaan puitu aika paljon.

        https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/201708272200353125

        Tässä jutussa on ilmeisesti ihmetystä herättäny merkki. Ihan selkeä JOS ymmärtää että lisäkilpi vaikuttaa (lähimpään) ylläolewaan merkkiin.

        Samassa tolpassa on sekä pysäköinti kielletty merkki ja maksullinen pysäköinti merkki. Niillä molemmilla on omat lisäkilvet. Alin lisäkilpi ei siis vaikuta pysäköinti kielletty merkkiin, waan ainoastaan maksullinen pysäköinti merkkiin.

    • Anonyymi

      Jos et ole varma, saako siihen pysäköidä, niin älä pysäköi.

      Jos olet varma, että saa, mutta silti saat pysäköintivirhemaksun, niin päivitä tietosi oikeiksi.

      Jos pysäköintivirhemaksu on mielestäsi aiheeton, niin reklamoi. Kyseessä ei ole mikään pellefirman leikkisakko vaan asianmukainen pysäköintivirhemaksu, joten reklamaatioihin suhtaudutaan asiallisesti.

      Näillä neuvoilla olen pärjännyt vuodesta -93. Yhtään pysäköintivirhemaksua ei ole tullut. Leikkisakko on tullut autoon kahdesti, mutta kumpaakaan ei tarvinnut maksaa.

      • Anonyymi

        Kiitos, onneksi olet olemassa ja jakamassa viisaita neuvojasi.
        Entä kun pysäköinninvalvonta ja poliisikin ovat asiasta erimieltä joistain tapauksista?
        Paljon löytyy ristiriitaisia liikennemerkkejä ja lisäkilpiä jotka antavat mahdollisuuden eri tulkintoihin ja niistäkin on paljon esimerkkejä lehdissä.

        Missä tapauksessa poliisi ja pysäköinninvalvonta ovat olleet erimieltä?

        Laki on aina oikeassa ja laintulkinnaksi tulisi ottaa ensisijaisesti korkeimman hallinto-oikeuden kanta ja jos sitä ei ole, niin sitten hallinto-oikeuden kanta. Myös oikeus-asiamiestä ja boliisihallitusta olisi hyvä kuunnella.

        Kunnallisella pysäköinninvalvonnalla on myös valtakunnallinen neuwottelukunta, jossa pyritään yhtenäistämään käytäntöjä.

        Otitko viestini jotenkin loukkauksena? Ei se nyt ainakaan sinulta pois ole, etten ole kokenut pysäköintiä vaikeaksi.

        Voitko antaa esimerkkejä noista ristiriitaisista merkeistä ja lisäkilvistä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä tapauksessa poliisi ja pysäköinninvalvonta ovat olleet erimieltä?

        Laki on aina oikeassa ja laintulkinnaksi tulisi ottaa ensisijaisesti korkeimman hallinto-oikeuden kanta ja jos sitä ei ole, niin sitten hallinto-oikeuden kanta. Myös oikeus-asiamiestä ja boliisihallitusta olisi hyvä kuunnella.

        Kunnallisella pysäköinninvalvonnalla on myös valtakunnallinen neuwottelukunta, jossa pyritään yhtenäistämään käytäntöjä.

        Jos viranomaiset eivät keskenäänkään pääse yksimielisyyteen merkkien tulkinnasta, asia pitää viedä eteenpäin ilman muuta. Oikeusistuimen on päätettävä tapaus valittajan hyväksi, jos päätöksen perusteissa on ristiriitaa tai tuollainen näkemysero.

        Yleisen periaatteen mukaan lisäkilpi voi tarkentaa tai rajoittaa päämerkin kieltoa. Tulkinta ei näin ollen mitä ilmeisimmin voi olla, että lisäkilpiä "pinotaan" koskemaan toisiaan jossain satunnaisessa järjestyksessä.

    • Anonyymi

      https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/pysakoinnintarkastaja-2-tre-1-404-19/

      Nyt pääsee Tampereelle pysäköinninvalvontaan töihin.

      Menkää sinne tekemään mieleisiänne päätöksiä (wirkavastuuta unohtamatta).

    • Anonyymi

      Tampereen torilla oli taannoin pysäköintipaikalla lisäkilpi, jossa oli maksullinen pysäköinti sallittu, jos kuljettajalla oli pysäköintitunnus P.

      Itse luin tuon siten kuin Helsingissä on ollut vastaavan kaltaisissa merkeissä, että maksullinen pysäköinti on sallittu, mutta pysäköointitunnuksella ei maksua tarvitse suorittaa.

      Sakko tuli ja huomasin toki virheeni sakon saatuani. Enpä ole ennen saanut sakkoa, vaikka pysäköintimaksu oli maksettu. Tampereella on kaikki mahdollista.

      Saman virheen teki moni muukin.

      • Anonyymi

        Aika harvinaista lienee, että poliisi pysäköintivirheestä sakkoa kirjoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika harvinaista lienee, että poliisi pysäköintivirheestä sakkoa kirjoittaa.

        Kun itse asiaan ei ole sanottavaa, kannattaa näyttää saivartelutaitojaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      408
      3109
    2. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2289
    3. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      67
      2263
    4. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      19
      1920
    5. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      174
      1443
    6. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      8
      1317
    7. Sukupuolen merkitys elämässäsi?

      Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el
      Sinkut
      201
      1119
    8. Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne

      niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,
      Ikävä
      44
      1006
    9. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      89
      882
    10. Iltalehden evästeasetukset

      No nyt pomppas! Avasin Iltalehden sivut ja niin kuin silloin tällöin sattuu, sivusto kysyi evästeasetuksia, joihin ylee
      Maailman menoa
      100
      870
    Aihe