Voiko olla näin että aivan turha asentaa uuteen taloon <120m2 maalämpöä?
MLP turha uuteen taloon??
23
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Eihän se turha ole eli sillä kyllä varmasti saadaan alin mahdollinen kulutus sekä tarvittaessa myös jäähdytystä hyvin halvalla. Uusien lakien mukaan rakennettu talo vie kuitenkin niin vähän lämmitysnergiaa, että investointi maalämpöön ei ole taloudellisesti kannattavaa. Koskee jopa selvästi tuota isompia taloja, varsinkin passiivitaloja.
Itse juuri pähkäilen mitä teen 70-luvun 180-neliöselle, jossa on suora sähkölämmitys. Siihenkään maalampö ei vaikuta olevan alkuunkaan taloudellisesti järkevä investointi, varsinkaan ilmalämpöpumppuun verrattuna (siis ei ilma-vesi). Riippuu tietysti myös oleellisesti miten paljon joutuu maksamaan asennuksesta.
Ostettuna asennuksineen maalämpö maksaa n. 20 tonnia ja ILP 2 tonnia. Lisäksi maalämpö vaatii vesikiertoisen lämmityssysteemin, joka myöskin maksaa enemmän kuin ILP:n patterit.
Omalta osaltani olen laskeskellut, että maalämpöpumpulla voisi säästää suuruusluokaa 15 000 kWh/v eli hiukan yli 1500 €/v ja hyvällä ILP:llä 8000 kWh/v eli vajaan tonnin vuodessa. Omassa tapauksessa pitäisi rakentaa jälkikäteen vesikiertoinen lämmitys maalämpöön, jolloin kustannus lienee yhteensä 30 tonnin luokkaa. Takaisinmaksuaika nykytilanteeseen verrattuna olisi siis lähes 20 v MLP ja reilut 2 v ILP. Jos vertaa MLP:tä tapaukseen ILP:hen on erotuksen takaisinmaksuaika 35 vuotta eli enemmän kuin MLP:n tai koko talon todennäköinen käyttöikä.
Lisäksi pitäisi saada jotain tuottoakin sijoitukselleen. Rahathan voisi laittaa vaihtoehtoisesti johonkin sijoituskohteeseen. Tietysti myös sähkön hinta voi nousta merkittävästi.
Nykynormeilla energiankulutus on pientä, joten säästötkin ovat pieniä. Tässä laskettu 165 m2 talo: https://www.vtt.fi/inf/pdf/technology/2016/t262.pdf
Normien mukaan rakennettua lämmitysenergiankulutus 12 500 kWh Hki ja passiivitaloksi rakennettuna 4500 kWh Hki ja 8500 kWh Sodankylä.
Noinkin suuressa talossa MLP parhaimmillaankin säästäisi vain n. 9 000 kWh eli tonnin vuodessa. Takaisinmaksuaika siis 20 tonnin investoinnilla 20 vuotta. 120 m2 talossa menee jo lähelle 30 vuotta. Vähän lisäeristettä niin ollaan yli 40 vuoden.
Otetaan tuossakin vertailukohdaksi ILP. Tuossa 12 500 kWh tapauksessa saatiin yhdellä hyvällä ILP:llä 3 000 kWh ja kahdella 5 000 kWh säästö. Noilla siis takaisinmaksujat yhdellä 6 v ja kahdella reilut 7 v. MLP lisäkulu vs. yksi ILP 25 v ja kaksi ILP 35 v.
Passiivitalona tuo 165 m2:kin säästäisi MLP:llä suoraan sähköön verrattuna vaivaiset 300-400 €/v (Hki) tai 600-700 € (Sodankylä), jolloin takaisinmaksuajat olisivat 60 ja 30 v. ILP:llä säästöä tulisi ~200 E/v, joten senkin takaisinmaksuaika menisi 10 v paikkeille. Siis sekä MLP että ILP lähellä tai yli käyttöikäänsä eli ei taloudellisesti kannattavia. 120 m2 talossa vielä huonompi kannattavuus.
Sitten on vielä PILP ja varsinkin VILP, jolla päästään lähes MLP:n kulutussäästöön, mutta selvästi pienemällä investoinnilla. Tosin noilla kai käyttöikä on selvästi vaatimattomampi.- Anonyymi
Noista käyttöiästä, MPL ei toki tarvitse enään kallista kaivoa mutta voi kestää pumppuna pitkään vs. Pilp ja Vilp.
Itse ottaisin joka tapauksesssa ilpin ja kaveriksi Pilpin tai vilpin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noista käyttöiästä, MPL ei toki tarvitse enään kallista kaivoa mutta voi kestää pumppuna pitkään vs. Pilp ja Vilp.
Itse ottaisin joka tapauksesssa ilpin ja kaveriksi Pilpin tai vilpinMLP:n hinta jakautuu kai tyypillisesti 1/3 kaivo, 1/3 pumppu ja 1/3 asennus lisätarvikkeet. VILPiä en ole vielä kunnolla selvittänyt, mutta PILP vaikuttaa aika typerältä vehkeeltä, jos on koneellinen IV eikä pelkkä poisto.
Tai ehkä se PILP toimii myös koneellisen IV:n kanssa hyvin pienen energiatarpeen taloissa Etelä-Suomessa ja voi olla järkevä kun IV-kone LTO:lla pitää kuitenkin ostaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MLP:n hinta jakautuu kai tyypillisesti 1/3 kaivo, 1/3 pumppu ja 1/3 asennus lisätarvikkeet. VILPiä en ole vielä kunnolla selvittänyt, mutta PILP vaikuttaa aika typerältä vehkeeltä, jos on koneellinen IV eikä pelkkä poisto.
Tai ehkä se PILP toimii myös koneellisen IV:n kanssa hyvin pienen energiatarpeen taloissa Etelä-Suomessa ja voi olla järkevä kun IV-kone LTO:lla pitää kuitenkin ostaa.Hetkinen Pilpissä on itsessään ”ilmanvaihtokone” ei siihen muuta lisätä.. ja talossa pitää olla myös tuloilma esilämmitetty LTO n tai Pilpin kautta, kyllä se muutoin on ikävää ottaa raakailmaa ulkoa varsinkin talvella ja vielä täytyy muistaa suodatus.
Mutta Pilp kuulemma on paras juuri tälläisillä keleillä.... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hetkinen Pilpissä on itsessään ”ilmanvaihtokone” ei siihen muuta lisätä.. ja talossa pitää olla myös tuloilma esilämmitetty LTO n tai Pilpin kautta, kyllä se muutoin on ikävää ottaa raakailmaa ulkoa varsinkin talvella ja vielä täytyy muistaa suodatus.
Mutta Pilp kuulemma on paras juuri tälläisillä keleillä....PILP ei vaikuta olevan mikään selkeästi määritelty laite. Joissain on pelkkä poistoilmapuhallin, joissain myös tuloilmapuhallin ja joissain myös tavallinen LTO. Sen lisäksi pumpattu lämpö voi mennä pelkästään tuloilmaan, pelkästään lämminvesivaraajaan tai myös lattialämpöön tai kaikkiin kolmeen.
Jos PILP hankitaan, se korvaa IV-koneen ja LTO:n. Jos halutaan koneellinen tuloilma, pitää valita PILP, jossa sellainen on.
Jos talossa on jo IV-kone hyvällä LTO:lla, PILP on varsin kallis hyötyynsä nähden. Muut lämpöpumppuratkaisut ovat kannattavampia. Sama koskee yleisestikin PILPejä hiukankin enemmän kuluttavissa taloissa, koska poistoilmasta ei paljoa energiaa ole saatavilla ja LTO saa halvemmalla jo valtaosan. Jos poistoilma vedetään ulkoilmaa kylmemmäksi, saadaan hiukan enemmän, mutta vain melko lämpimissä keleissä, jolloin ILP tai VILP toimii paremmin ja jolloin energiaa ei paljoa tarvita.
- Anonyymi
Voi olla, siis on.
- Anonyymi
Voiko olla näin että tässä on ihan turha aloitus
- Anonyymi
Hä?, tämähän on keskustelu palsta jossa voi kysellä tälläisiä kysymyksiä mitkä mietityttävät, niin vastauksia varmaan saadaan puoleen ja toiseen.
Mielestäni uuteen on helpompi hankkia MLP kuin käytettyyn, mutta kuluttaako nykyinen talo niin paljon kuin vanha talo - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hä?, tämähän on keskustelu palsta jossa voi kysellä tälläisiä kysymyksiä mitkä mietityttävät, niin vastauksia varmaan saadaan puoleen ja toiseen.
Mielestäni uuteen on helpompi hankkia MLP kuin käytettyyn, mutta kuluttaako nykyinen talo niin paljon kuin vanha taloOlet selvästi valintasi tehnyt ja uskovaiselle on turha koittaa järkeä puhua.
- Anonyymi
Juuri noin, vastauksia saadaan puoleen ja toiseen eli plusmiinus nolla
- Anonyymi
Paitsi että kukaan ei kannata 120 m2:n taloon maalämpöä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi että kukaan ei kannata 120 m2:n taloon maalämpöä.
Niin siis uuteen. Johonkin vanhaan paljon kuluttavaan se voi kannattaakin, ainakin Pohjois-Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin siis uuteen. Johonkin vanhaan paljon kuluttavaan se voi kannattaakin, ainakin Pohjois-Suomessa.
Mitä osaa ilmauksesta "uusi talo" et kykene ymmärtämään?
- Anonyymi
Saatiin yksi hyvin perusteltu vastaus ja sen perään tuli puoli tusinaa maalämpöuskovaista eli maahista julistamaan vankkaa essonbaarin mututietoa. Vaikka omat valinnat olisivat menneet perseelleen, niin sitähän ei myönnetä kenellekään - ei edes itselle - vaan kehitetään uusi elämäntehtävä asioiden selittämisestä oikein päin. Laskutaitoa ja ymmärrystä ei ole, muttei tarvitakaan, kun näissä asioissa voi luottaa essonbaarin vankkaan ja ikuiseen perinnetietoon. Jos joku kerettiläinen menee laskelmia tarjoamaan, niin siitä on syytäkin kiivastua. Ei uskovaisen uskoa saa loukata! Ja uskovaiset kun asioiden oikean laidan tietävät, muiden tulee heidän typeryyksiinsä sopeutua...
Vrt. tojouskovaiset ja panukailottajat, joille on myöskin täysin turha yrittää järkeä puhua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä osaa ilmauksesta "uusi talo" et kykene ymmärtämään?
No tuossa viestissä, johon vastasin ei mainittu mitään talon iästä. Vastasin jo aiemmin perusteellisesti alkuperäisen kysyjän uuden talon tapaukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi että kukaan ei kannata 120 m2:n taloon maalämpöä.
"Paitsi että kukaan ei kannata 120 m2:n taloon maalämpöä."
Paitsi että jos lämmönkeruu onnistuu pintaputkilla ja maaviileälle löytyy käyttöä niin mikä jottei.
Ekologisesti kannattaa aina.
Taloudellisesti kannattaa jos investointikulun saa painettua kyllin alas.
-raksaaja(sh) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Paitsi että kukaan ei kannata 120 m2:n taloon maalämpöä."
Paitsi että jos lämmönkeruu onnistuu pintaputkilla ja maaviileälle löytyy käyttöä niin mikä jottei.
Ekologisesti kannattaa aina.
Taloudellisesti kannattaa jos investointikulun saa painettua kyllin alas.
-raksaaja(sh)Jos nyt oletetaan, että lämmitykseen itsessään ei mene kovinkaan paljoa energiaa, kuten nykytaloissa ei mene ja erityisesti aloituksen pienissä taloissa energiankulutus koostuu suurimmaksi osaksi käyttövedestä. Myös jäähdytys nappaa koko ajan isomman osan.
Voisi jopa kuvitella, että jos/kun mätkii saman rahamäärän aurinkopaneeleihin vs maalämpö, niin saa sen viilennyksen helteillä täysin puhtaasti ja ylijäämällä latailee sähköautoja.
Näyttää Helenin laskuri antavan 10k€ sijoituksella 5500kWh vuodessa täysin puhtaasti. Aika tasoihin taitaa mennä?
OnnellinenSipokki - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nyt oletetaan, että lämmitykseen itsessään ei mene kovinkaan paljoa energiaa, kuten nykytaloissa ei mene ja erityisesti aloituksen pienissä taloissa energiankulutus koostuu suurimmaksi osaksi käyttövedestä. Myös jäähdytys nappaa koko ajan isomman osan.
Voisi jopa kuvitella, että jos/kun mätkii saman rahamäärän aurinkopaneeleihin vs maalämpö, niin saa sen viilennyksen helteillä täysin puhtaasti ja ylijäämällä latailee sähköautoja.
Näyttää Helenin laskuri antavan 10k€ sijoituksella 5500kWh vuodessa täysin puhtaasti. Aika tasoihin taitaa mennä?
OnnellinenSipokkiKun energian käyttö on pientä niin ei sen tuottamiseen kannata panostaa suuria rahamääriä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun energian käyttö on pientä niin ei sen tuottamiseen kannata panostaa suuria rahamääriä.
Näinpä juurikin. Kommentoin vai tuota ekopuolta ja otin esimerkkinä mitä muuta voisi enegian tuottamiseen samalla rahamäärällä hankkia.
OnnellinenSipokki - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinpä juurikin. Kommentoin vai tuota ekopuolta ja otin esimerkkinä mitä muuta voisi enegian tuottamiseen samalla rahamäärällä hankkia.
OnnellinenSipokkiJuurikin oli puussa huono ja latvakin laho. Vastasin juurikin aikaisempaan tekstiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin oli puussa huono ja latvakin laho. Vastasin juurikin aikaisempaan tekstiin.
Anteeksi. Olisi tietenkin pitänyt olla tarkempi, että kaikki ymmärtäisivät. Aina kun ei muista, että löytyy puita missä ei pelkästään juuri ja latva ole laho, vaan aivan koko puu.
OnnellinenSipokki - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos nyt oletetaan, että lämmitykseen itsessään ei mene kovinkaan paljoa energiaa, kuten nykytaloissa ei mene ja erityisesti aloituksen pienissä taloissa energiankulutus koostuu suurimmaksi osaksi käyttövedestä. Myös jäähdytys nappaa koko ajan isomman osan.
Voisi jopa kuvitella, että jos/kun mätkii saman rahamäärän aurinkopaneeleihin vs maalämpö, niin saa sen viilennyksen helteillä täysin puhtaasti ja ylijäämällä latailee sähköautoja.
Näyttää Helenin laskuri antavan 10k€ sijoituksella 5500kWh vuodessa täysin puhtaasti. Aika tasoihin taitaa mennä?
OnnellinenSipokkiJoop.
"10k€ sijoituksella 5500kWh vuodessa täysin puhtaasti."
Se voi olla maalämpöäkin parempi investointi..
-taloudellisesti kait kannattavampikin
-ekologisesti huonompi keskitalvella, mutta voi osittain kompensoida puun poltolla ja ostamalla tuuli/vesi/ydinsähköä.
-raksaaja(sh)
- Anonyymi
täältä yksi kommentti 5 vuoden ikäisen ja 110m2 kokoisen kopin omistajana,
lattialämmitys(vesikierto) ja varaus maalämmölle tehty ja hybridivaraaja löytyy mutta ei kaivoa ja itse maalämmitystä ainakaan vielä,
eli sähkö ja puu millä menty. 8000 kwh vuosikulutus ja n.5 mottia puuta leivinuunissa vuodessa.
kylmyydestä ei ole kärsitty,paitsi että lattiat ei ehkä niin kuumat (20c) kun uuni hönkii enimmät lämmmöt mökkiin.
ehkä se maalämpö vois olla niin jää puunteko pois ja lattiat ois kuumemmat...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.33080141 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit02490Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill672230- 1771896
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161462- 1121307
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91301Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181741264RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601240Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421127