Osuuspankilla yllätys

pankkikirjan käyttäjille.
962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Juu minä luin kanssa samasta asiasta. Iltalehdessä olikin otsikko; ”kova uutinen pankin asiakkaille”. Kyllä nyt monella pistää miettimään miten tähän suhtautua?

Äänestä

Tuohon vielä tarkistus. Siis tämähän koskee vain konttorissa asioivia henkilöitä, eli niitä talletuskirjan käyttäjiä. Ei heitä jotka asioivat nettipankissa esim. kirjaston koneella tai esim. yrityksen leasing -vuokrakoneella. Tai kotona työnantajan, tai kotona koulun oppilaan käytössä olevalla koneella. Tai vaimon koneella, työnantajalta lainassa olevalla koneella? Koneen omistajalla ei ole merkitystä.
Poimin tuolla kenen metsissä lie marjoja. Ihan samoja ovat kuin muidenkin marjat. Sieltä ajelen pois hyvää tietä, kenen lie tietä. Uutta ja hienoa on, minun ei tarvitse sitä omistaa.
Illalla hotellissa käyn suihkussa ja saunassa. Hyviä ovat, vaikka eivät ehkä ole hotellin omistuksessa. Illalla on tanssit. Ei ole oma bändi, mutta hyvin soittaa. Illalla saan seuraa rinkille hotellihuoneeseen saakka. Saan sitäkin myöhemmin polkea, ja olen varma että sekään ei ole omaa. Hyvää on jos ei parempaakin.
Hyvät on aamupalat, vaikka ei siellä mitään omaa ole.

Sitten pitäisi käydä pankissa, mutta tuon aloittajan uhkakuva peloittaa. Voisikohan noin käydä minullekin?

Äänestä

Miltä vuodelta uutinen. Ei millään pankilla ole enään pankkirjoja käytössä. Ei ainkaan osuuspankilla kun kysyin siitä.

Äänestä

Rahan digitaalinen korvike (fiat) on osoittautunut osittain epäluotettavaksi. Useat asiakkaat ovat ottaneet pankkikirjan takaisin. Se ei ole muovirahaa. Sitä ei voi käyttää internetissä. Luottokorttiveloitukset eivät ole mahdollisia. Sitä ei voi hakkeroida, eikä muutoinkaan varastaa (käyttää).
Pankkikortilla ei voi ostaa, sillä voi vain nostaa pankista rahaa. Tunnistukseen vaaditaan aina passi.

European Banking Authority EBA:n alaisuudessa toimivan Suomen Pankin (eduskunnan päätöksen 27.3.1998/214) mukaisesti pankkikirja on edelleen toimiva. Nykyisellä asetuksella ainakin vuoden 2027 loppuun.

Pankkikirjan tietoturva on AD3 -tasoa. Se on korkein tietoturvaluokitus siviilikäytössä. Esim. nettipankki on tasoa AD9. Pankkikortti AD17. Kryptovaluutat eivät ole vertailussa mukana, koska niitä ei huomioida. Jos huomioitaisiin, ne yltäisivät AD2 tasoon (bitcoin).

Käteisen käyttö on ollut laskussa 80 -luvulta lähtien, mutta nousussa viime vuosina (2014-2017).

Äänestä
  • Näin OP perustelee pankkikirjallisen tilin ja pankkikirjojen lopettamista.Pankkikirjat eivät kuulemma "jatkossa täytä maksupalvelulain vaatimuksia tilistä annettavien tietojen osalta." Kenelle ja minne annettavien tietojen?Minulle ainakin riittäisi juuri se tieto minkä pankkikirjasta noston hetkellä saa.

    Äänestä

  • Täyttä soopaa. Pankkikirja on vain muistilappu, eikä sillä ole mitään tekemistä muiden tilinkäyttövälineiden kanssa. Samaan, johon on liitetty pankkikirja voi aivan hyvin päästä käsiksi myös verkkopankkitunnusten kautta ja siihen voi olla liitettynä pankkikortti. Pankkikirja ei kirjaimellisesti liity näihin mitenkään.

    Useat asiakkaat eivät ole korvanneet tiliotteita (tämä on ainoa asia, jonka pankkikirjalla voisi korvata) pankkikirjoilla, koska suomalaiset pankit eivät ole antaneet uusia pankkikirjoja enää vuosiin, Jkunen harva pankki saattaa yhä luovuttaa pankkikirjan jo olemassa olevan, loppuun käytetyn, tilalle.

    Loppuosa jutustasi on sitten pelkkää keksittyä puutaheinää vailla mitään todellisuuspohjaa.

    Äänestä

Niin olishan se fiksua kun suomalaisilla olisi käteistä rahaakin lompakossa etteivät hidastaisi kassa toimintoja 1,50 euron maksuilla. Ärsyttää tämä muovikortti maksu villitys. Ehkä se saa köyhänkin tuntemaan itsensä rikkaaksi...

Äänestä
  • Kyllä ne kolikoiden laskijat nimenomaan on ne jotka hidastaa. Ikinä ei löydy oikean kokoista rahaa, aina yritetään laskea tasarahaa tai mieluisaa vaihtorahasummaa ja sitten kestää.

    Äänestä

Tuo bitcoin puhututtaa nykyään aika paljon. Itse työskentelen aika etäällä ja palkkapäivänä palkka ei aina tule. Eipä tosin ole aina automaattejakaan näkösällä ja eipä paljon muutakaan. Pelkkää mustaa joka puolella.
Jos ymmärrän oikein niin tuo bitcoin siirtyy valon nopeudella. Minun työpaikalle on matkaa 32 000 km, eli siirtoonhan ei mene kuin muutama arkipäivä, jos sitäkään? Olenko ymmärtänyt oikein?

https://www.riemurasia.net/video/Tyamaa-avaruudes/218607

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

pankkikirjan käyttäjille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu