Edellinen kunnanhallitus ohjeistajana

Anonyymi

Aiemmin oli mietinnässä se, onko toisaalla Kanteleen koulukiinteistöä purkukuntoisena mainostanut Vihreiden Minna Järvenpää ollut mukana ohjeistamassa kunnanjohtajaa homekoulujuttuun liittyvissä toimissa. Alla viesti, joka selventää asiaa. Asialla vaikuttaa olleen Pukkilan vanha kunnanhallitus, jossa Järvenpää ei ole ollut mukana.

Anonyymi15.10.2019 11:28:
Aikajanaa tarkastelemalla selviää, että törkeimmät ostajien erehdytystoimet sovintoneuvotteluissa ovat tapahtuneet kunnanvaltuuston ja -hallituksen vaihtumisen aikaan. Näin ollen Vihreiden Minna Järvenpää ei siis ilmeisesti ole voinut olla ohjeistusta siihen toimintaan antamassa, vaan asialla on täytynyt olla vanhan hallituksen jäsenten - näin siis mikäli kunnanjohtajan ilmoitus siitä, että hänet on ohjeistanut kunnanhallitus, pitää paikkansa. Mikäli taas kunnanjohtaja ja kunnan asianajaja ovat toimineet kunnanhallituksen ohitse, ovat he vastuulliset asiassa. Toki heillä vastuunsa on siinäkin tapauksessa, että he olisivat kunnanhallituksen ohjeistusta tässä noudattaneet, koska jokainen vastaa loppupeleissä omista toimistaan asiassa..

547

1047

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko tuo sekojoukkio ihan järjissään? Sekoittavat ajallisesti vuosia vanhat ajat myöhempiin asioihin?
      Niitä täällä suoltavat kuin ripuliina!
      Voisiko se ripuliina jo rauhoittua?

      • Anonyymi

        Myös uusi kunnanvaltuusto, jonka yksi jäsen on Minna Järvenpää, on ehtinyt olla asiassa mukana. Kuitenkin kun tutkii aikajanaa tarkemmin, voi sanoa sen, että pahimmat ostajiin kohdistetut erehdytystoimet ovat sattuneet aikaan, jolloin uusi valtuusto oli jo valittu, mutta sen toimikausi ei ollut vielä alkanut. Seuraava mielenkiintoinen kysymys onkin se, että kerrottiinko uudelle kunnanvaltuustolle ja -hallitukselle sitä, millä tiedoin ostajat oli saatu suostuteltua sopimukseen niillä ehdoin...

    • Anonyymi

      Nuorimmat hallituksen jäsenet eli Linda Kallas, Heli Kuosa ja Jukka Lehtimäki luopuivat paikoistaan ennen kauden loppua.

      • Anonyymi

        Mikä mahtoi olla syy?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä mahtoi olla syy?

        Tuo olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla.

    • Anonyymi

      Kunnanhallituksen jäsenet 2012-2017, eli kunnanjohtajaa homekoulujutussa ohjeistanut kunnanhallitus:

      Leena Clewer, Päivi Eskola, Linda Kallas, Minna Järvenpää, Markus Kalliokivi, Heli Kuosa, Jukka Lehtimäki, Jyrki Loijas ja Matti Pirhonen.

      Listalla siis myös Järvenpää.

      • Anonyymi

        Muistaakseni joku väitti ihan vasta että Kalliokivellä on tässä puhtaat jauhot pussissaan. Kuitenkin oli siis tuossa kunnanjohtajaa ohjeistaneessa kunnanhallituksessa..?

      • Anonyymi

        Eikö se ollut Loijas joka valitti yhteydenotoista suoraan nykyiseen kunnanvaltuustoon ja -hallitukseen "yksityiselämänsä häirintänä" ja jopa uhkaili ryhtyvänsä toimiin, mikäli yhteydenotot eivät lopu... Siis kun ostajat ottivat ihan asiallisesti muutamalla viestillä yhteyttä akuuteista asioista keväällä 2018, sen jälkeen kun erehdytys oli alkanut paljastua MOT-jakson tv-esityksen myötä...

        Ehkäpä nuo viestit voisi julkaista, niin kaikille selviäisi millaisesta viestittelystä on ollut kyse?

        Valtuutettu Loijaksen 25. toukokuuta 2018 sähköpostin mukaan hänen toimensa homekoulujutussa ovat rajoittuneet ainoastaan kaupanpurkusopimuksen hyväksymiseen. Miten tämä edes olisi mahdollista, kun Loijas on istunut vuosien ajan kunnanhallituksessa sinä aikana kun rakennusten vauriot olivat paljastuneet ja kunnanjohtaja toimi kunnan edustajana asiassa. Kunnanjohtajan omien sähköpostien mukaan häntä on ohjeistanut nimenomaan kunnanhallitus. Näin on hänen mukaansa tapahtunut sekä edellisen että nykyisen kunnanhallituksen toimesta.

        Tukihäiriköiden yksityisviestejä on tullut monille ja ne ovat kuulemma olleet silkkaa vihaa ja hulluutta!
        En tietenkään tiedä ovatko kaikille tulleet viestit yhtä hulluja! Kenen lähettämiä nuo Loijaksen saamat viestit siis olivat? Olisiko kyseessä sama ”tukihäirikkö”?

        Taidatpa kirjoitella tukijoukkojen toiminnasta ihan mitä sattuu.

        Kyllä ne viestit, joista Loijas valitti, olivat ostajilta koko kunnan päättäjistölle, ja ne koskivat akuutteja, juuri paljastuneita asioita.

        No jospa julkaiset ne nyt täällä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jospa julkaiset ne nyt täällä!

        Viestien määrä, tyyli ja uhkaavuus on hyvä arvioida täällä kun kerran ihmetellään miksi joku kokee ne uhkaaviksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No jospa julkaiset ne nyt täällä!

        Ehkäpä ne julkaistaankin, mutta todisteluahan ei ole tarpeen esittää keskustelupalstalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viestien määrä, tyyli ja uhkaavuus on hyvä arvioida täällä kun kerran ihmetellään miksi joku kokee ne uhkaaviksi.

        Ihmeesti ko. viestien lähettely ilmeisesti loppui kun niistä valitettiin. Eikö niin?
        Jos ne olisivat olleet asiallisia ei niiden jatkuvassa postaamisessa varmaan olisi ollut mitään ongelmaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmeesti ko. viestien lähettely ilmeisesti loppui kun niistä valitettiin. Eikö niin?
        Jos ne olisivat olleet asiallisia ei niiden jatkuvassa postaamisessa varmaan olisi ollut mitään ongelmaa?

        Eipä ne siksi loppuneet, vaan tärkeimmät asiat tulivat sanotuiksi ja kunnan puolella taivuttiin toteuttamaan pyydetty asia, jota vastaan erityisesti kunnanjohtaja oli ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ne siksi loppuneet, vaan tärkeimmät asiat tulivat sanotuiksi ja kunnan puolella taivuttiin toteuttamaan pyydetty asia, jota vastaan erityisesti kunnanjohtaja oli ollut.

        Taisi olla venkoilleiden pakko taipua kun luotettavaa tietoa saatiin ulkopuolelta. Kunnan asianajajakin yritti ensin väittää tosiasioita vastaan ja kirjoitella pitkät pätkät ohi asian menevää shittiä (paljonkohan sekin kunnalle ja veronmaksajille maksoi), mutta eipä auttanut - siitä ostajapuoli saa kiittää rehellisiä ihmisiä, jotka kertoivat totuuden.

        Nyt näyttää aika selvältä, että täällä kirjoittaa ainoastaan yksi ja sama omaa riitaansa vatvova ihminen. Lopulta hänkin asiansa tuo esiin avoimesti. Siitä pisteet kotiin!
        Tyyli on ollut kuitenkin hyvin ikävä v-tyyli.

        Väärin meni arvelusi taas kerran. Sinusta näyttää aina siltä ja tältä, mutta harvemmin osut oikeaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt näyttää aika selvältä, että täällä kirjoittaa ainoastaan yksi ja sama omaa riitaansa vatvova ihminen. Lopulta hänkin asiansa tuo esiin avoimesti. Siitä pisteet kotiin!
        Tyyli on ollut kuitenkin hyvin ikävä v-tyyli.

        Mahdat olla juuri se tyyppi joka jo ala-asteella arvuutteli että kaverilla on paska housussa, kun koulussa viemäri löyhkäsi. Kaltaisiasi turhanvätkyttäjiä on ollut aina joskus joukossa jokunen, mutta yleensä siitä kasvetaan aikuiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahdat olla juuri se tyyppi joka jo ala-asteella arvuutteli että kaverilla on paska housussa, kun koulussa viemäri löyhkäsi. Kaltaisiasi turhanvätkyttäjiä on ollut aina joskus joukossa jokunen, mutta yleensä siitä kasvetaan aikuiseksi.

        Omaa asiaasi vätkytät täällä! Olet se seseseko!
        Pukkillan sloganit sopivat hyvin tähänkin ja anagrammeina etenkin...

        Pukkila lähellä - kehällä pukilla
        Ihana ja idyllinen- hiljainen lady nai

        Kehällä siis pannaan menemään ...ja mennään ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omaa asiaasi vätkytät täällä! Olet se seseseko!
        Pukkillan sloganit sopivat hyvin tähänkin ja anagrammeina etenkin...

        Pukkila lähellä - kehällä pukilla
        Ihana ja idyllinen- hiljainen lady nai

        Kehällä siis pannaan menemään ...ja mennään ...

        Eipä olekaan minun asiani. Huti tuli sinulla taas kerran.

        Noniin, nyt on sitten "satiirin" ja sanamuunnosten jälkeen vuorossa lapselliset anagrammit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omaa asiaasi vätkytät täällä! Olet se seseseko!
        Pukkillan sloganit sopivat hyvin tähänkin ja anagrammeina etenkin...

        Pukkila lähellä - kehällä pukilla
        Ihana ja idyllinen- hiljainen lady nai

        Kehällä siis pannaan menemään ...ja mennään ...

        Miten olisi Lymy haju jalo....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten olisi Lymy haju jalo....

        Kaunainen vihapelle jatkaa taas lajityypillistä vihamantraansa . Tunnusomaista hänelle on hyökkäys kaikkia kriittisiä henkilöitä kohtaan, jotka eivät suostu laulamaan hänen evankeliumiaan....
        Näyttää siltä, että juuri ne ihmiset, joihin hän täälläkin kohdistaa latteuksiaan ovat ne jotka eivät ole mitenkään sekaantuneet ns. homekouluasiaan.

        No, etkö enää pidäkään sanaleikeistä..?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, etkö enää pidäkään sanaleikeistä..?

        Sanaleikit ovat juuri ns.tukivemputtajien heiniä.
        Aika heikot lahjat heillä on, mutta jos on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla ottaa...Ketä nyt on ikävä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanaleikit ovat juuri ns.tukivemputtajien heiniä.
        Aika heikot lahjat heillä on, mutta jos on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla ottaa...Ketä nyt on ikävä?

        Kylläpä ne on olleet ihan varavaltuutetun heiniä, lähtien tästä lapsellisennimisestä Pukkilan Katsaus eli Kakkilan putsaus -FB-ryhmästä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä ne on olleet ihan varavaltuutetun heiniä, lähtien tästä lapsellisennimisestä Pukkilan Katsaus eli Kakkilan putsaus -FB-ryhmästä...

        No tuossahan oli kyllä tukivemputtajien säälittävä tyylinäyte.
        Aika noloa on puhua olemattomista asioista, kuten tuollaisesta ryhmästä. Mutta uskomukset ovat teillä se homman ydin. Kaikki mielikuvitukselliset itseaiheutetut vastoinkäymiset ovat mielestänne jonkun muun syytä ja koko maailma on liittoutunut vastustamaan juuri teidän itsekkäästi tukemianne asioita. Uhriutuminen kannattaa aina. Teillä on oikeus sikailla ja syytellä muita , mutta muiden pitäisi vaieta ja kohdella marttyyrejä silkkihansikkain. Ette te nyt vaan ansaitse mitään sääliä. Ryhdistäytykää ja suunnataan tuo hömppäenergia johonkin hyödylliseen pois tuosta uhriutumistukitoiminnasta. Katsokaa tänään vaikka uutta MOT-ohjelmaa. Näette millaisella toiminnalla kerätään rahaa jaettavaksi tyhjänpäiväiseen toimintaan monenlaisille veijareille mm. erilaisissa potilasjärjestöissä...

        >>No tuossahan oli kyllä tukivemputtajien säälittävä tyylinäyte.
        Aika noloa on puhua olemattomista asioista, kuten tuollaisesta ryhmästä.<<

        Juha Myllyoja 17.4.2018:
        "Omalta osaltani lopetan nyt tämän keskustelun tähän. Eihän tämä edelleenkään ole tälle ryhmälle varsinaisesti kuuluvaa keskustelua. Jos joku haluaa jatkaa, varmaan esim. minun hallinnoimani Pukkilan Katsaus on sopivampi. Jos kiinnostusta on, avaan sen halukkaille väittelijöille ja keskustelijoille. Ryhmän nimikin on vaikkapa tämän aihealueen käsittelyyn sopivampi."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtuutettu Loijaksen 25. toukokuuta 2018 sähköpostin mukaan hänen toimensa homekoulujutussa ovat rajoittuneet ainoastaan kaupanpurkusopimuksen hyväksymiseen. Miten tämä edes olisi mahdollista, kun Loijas on istunut vuosien ajan kunnanhallituksessa sinä aikana kun rakennusten vauriot olivat paljastuneet ja kunnanjohtaja toimi kunnan edustajana asiassa. Kunnanjohtajan omien sähköpostien mukaan häntä on ohjeistanut nimenomaan kunnanhallitus. Näin on hänen mukaansa tapahtunut sekä edellisen että nykyisen kunnanhallituksen toimesta.

        Kunnahallitus ei ole tehnyt tuossa asiassa mitään päätöstä-kts.pöytäkirjat.
        Yksittäiset jäsenet korkeintaan ovat olleet asialla ja tuskin ainakaan persuissa silloin ollut Loijas on ollut missään tekemisessä niiden varsinaisten kätilöiden kanssa.

      • Anonyymi

        Jaahas!

    • Anonyymi

      Olisikohan kukaan muu Pukkilan kuntapäättäjä suostunut perustamaan tuollaista ryhmää..... Tuskinpa, eikä vv saanut siihen edes pyytämällä jäseniä.

      • Anonyymi

        Tukikäärmeet luikertelevat toivottavasti viimein esiin koloistaan kirjoittamaan omalla nimellään.
        FB-ryhmä voidaan perustaa ihan teidän nimimieltymystenne mukaan jos se on siitä kiinni! Henkilöt, jotka ovat täysillä möyrineet tunkiossa jo parisen vuotta kauhistelevat ehdotettua ryhmän nimeä toiminnalleen.
        Olisiko sopiva vaikka "kossuonkuski" tai aistikkaampi "akkelinkipuraha"?

        Seliselittelet taas. Vv oli perustanut "Kakkilan putsaus" - ryhmänsä jo ennen keskustelun alkamista tämän aihealueen ympärillä.

        Olisiko se "akkelinkipuraha" parempi nimi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seliselittelet taas. Vv oli perustanut "Kakkilan putsaus" - ryhmänsä jo ennen keskustelun alkamista tämän aihealueen ympärillä.

        ryhmänkeskustelija eli varavaltuutettu Myllyoja 22.4.2018 20:23:
        "Katsaus on ollut käyttämättömänä, kuten pääosin myös isoveljensä Pukkistoliitto, joka on isompi perustamani ryhmä. Katsaus sopii tähän tarkoitukseen paremmin..."

        ryhmänkeskustelija 23.4.2018 8:54:
        "No nimenomaan se juuri on tarkoitus. Rautalangastako se pitää vääntää. Ryhmä on sopivan nimensä vuoksi aikanaan varaamani, jonka ajattelen nyt ottaa käyttöön. Ja siellä kaikki voivat hyvässä hengessä keskustella nimillään, ilman täällä esiintyvää ihmisvihaajaporukkaa, jotka vaan hyökkäävät kanssakeskustelijoiden persoonaa vastaan. Ja tuo ryhmä on suljettu ollut näihin asti, joten se näkyy kaikille, mutta keskusteluun voi tulla mukaan liittymällä. Täällä nuo "hyväyritysneljämiinus"-tyyppiset saivartelijat ovat taitojensa ylärajoilla juuri ja juuri käyneet katsomassa ryhmää ja luulevat olevansa jotain Sherlock Holmeseja.
        Syy miksi en ota uusia jäseniä vanhaan kunnon Pukkistoliittoon (salainen ryhmä), jossa on 45-50 jäsentä,, on se että se perustettiin aikanaan muihin tarkoituksiin ja sekin on käytännössä telakalla ollut noin 1,5-2 vuotta. Sinne en halua päästää uusia ihmisiä lainkaan ja kunnioitan sen nykyjäseniä, jotka ovat hyvinkin erimielisiä, mutta asiallisia keskustelijoita kaikki. Tosin siis olen vasta viimeaikoina aikonut aktivoida sen aktiivisempaan käyttöön-muutama kirjoitus. Ajanpuute haittaa kuitenkin siellä ja sinne tarvittaisiin lisää moderaattoreita ja aktiivisuutta. Liikaa se on vaan minun kanavani vaikuttaa. Aikanaan se oli hyvässä vauhdissa kyllä!"

        Akkelinkipuraha?

        Asiattoman kaunamankujan vihakampanja taas kierroksessa!
        Taas vissiin se aika kun hulluus kelaa hieman laukkavauhdille. Syystä ei ole tietoa.

        Oisko pms tai vastaava?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oisko pms tai vastaava?

        Noinko paljon sinua ketuttaa se että vv:n omat kirjoitukset paljastavat totuuden..?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noinko paljon sinua ketuttaa se että vv:n omat kirjoitukset paljastavat totuuden..?

        Vv tosiaan kirjoittaa silkkaa asiaa. Ei tosin täällä vaan FB:ssä.
        Vaihdevuosijengi sekoilee täällä ja mikä tahansa järkipuhe hermostuttaa heitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vv tosiaan kirjoittaa silkkaa asiaa. Ei tosin täällä vaan FB:ssä.
        Vaihdevuosijengi sekoilee täällä ja mikä tahansa järkipuhe hermostuttaa heitä.

        Vv:n omat kirjoitukset paljastavat totuuden muun muassa hänen FB-ryhmistään, kuten tästä Pukkilan katsaus -ryhmästä, joka on tarkoitettu vääntymään lapsellisesti Kakkilan putsaus...

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Tuo juttu on käytännössä pelkkä yhden yrityksen ja parin kolmannen sektorin potilasyhdistyksen mainos, jossa ei viitata mihinkään tieteelliset kriteerit täyttävään tutkimukseen. Ei yllätä kun noita tukijoukkojen höpötyksiä lukee!
        Nyt heidän voitonriemuisen linkityksensä takana onkin raskaan sarjan toimittaja, joka pikaisella googlauksella on aikaisemmin kirjoittanut J. Tukiaisesta. Voihan hometoksiini sentään, nyt on väkevä veto tukijoukoilla päällä. Voisi muutenkin olettaa, että nämä homehömppäjutut kuuluvatkin pääosin juuri näille vastaaville ”asiantuntija”- toimittajille.
        Se minkä tuo linkki kyllä todistaa, on koko alan hömppäluonne. Tämänkaltaiset jutut vain vahvistavat sitä yleistä käsitystä, että ala on pikkuprinsessauskovaisten, ns. ”kokemusasiantuntijoiden” ja hörhöjen temmellyskentää! Tässä en ota kantaa juuri noihin jutussa mainittuihin toimijoihin tai kirjoittajaan sinänsä muulta osin kuin siltä, että jutussa ei ole mitään tieteelliset kriteerit täyttävää tietoa. Uskomuksia ja homehumppaa vaan joka sataa monien laariin paljon nannaa.
        Sitten pieni kommentti talojen ostosta yleisesti!
        Kannattaisiko vanhojen talojen ostajien kuitenkin ennen ostohurmosta kivittää hieman sokkelia niin selviäisi tuo alakerrankin todellinen kunto?

        Sitten faktaa THL:lta:

        "Laitos muistuttaa, että home aiheuttaa usein hengitystieoireita ja -infektioita sekä astmaa ja sen oireiden pahenemista. Epäpuhtauksien määrällä ei kuitenkaan ole havaittu yhteyttä oireisiin. Tämän syynä on muun muassa se, että mikään yksittäinen epäpuhtaus ei aiheuttane ongelmia, vaan terveydelle vaarallista saattavat olla epäpuhtauksien haitalliset yhdistelmät.

        Laitos neuvoo, että kosteus- ja homevauriot sekä niiden syyt tulee korjata jo ennen kuin kukaan sairastuu."

        https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/katso-onko-asunnossasi-hometta-thl-tama-on-helpoin-menetelma-todeta-vaurio/22aff4bc-0315-335d-8d6c-b26bbd9ab7d4

        Tuossakaan jutussa ei ole yhtään tutkimusviitettä...
        Mielenkiintoista kuitenkin, että todetaan "Helpoin tapa todeta homevaurio on näköhavainto, jolloin mikrobikasvusto on jo varmasti haitallinen terveydelle. "
        Ja edelleen "Epäpuhtauksien määrällä ei kuitenkaan ole havaittu yhteyttä oireisiin. Tämän syynä on muun muassa se, että mikään yksittäinen epäpuhtaus ei aiheuttane ongelmia, vaan terveydelle vaarallista saattavat olla epäpuhtauksien haitalliset yhdistelmät."
        Tämä näyttää siis olevan pitkälti ala, jossa uskomukset ovatkin tietoa hömppien mielissä.

        Onneksi kaltaisiasi ei mahdu päättäjistöön kuin yksi...

        Laitahan sitten niitä tutkimuksia siitä, että sisäilmasairaudet ovat korvien välissä. Tuonhan piti perustua sinun mukaasi tieteeseen, joten varmasti löydät helposti ne tieteelliset todisteet.

        Kenelleköhän mahdatkaan taas puhua? Minä en ole kirjoittanut mitään aiheesta. Oletko jotenkin sekaisin?

        Ihan sama jankkaaja selvästikin olet kuin alusta asti ja hänethän me tiedämme muualtakin.

        Elä rauhassa uskossasi. Olet kyllä jääräpäinen ääliö.

        Nuo ääliöiden haluamat tutkimusviitteet ovat olleet täällä jo moneen kertaan. Siitä vaan penkomaan tunkiota hupakot!

        Eipä ole mitään tutkimusviitteitä sinulta tullut kertaakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elä rauhassa uskossasi. Olet kyllä jääräpäinen ääliö.

        Todella tyhmä pitäisi olla, jotta ei tietäisi kuka olet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä ole mitään tutkimusviitteitä sinulta tullut kertaakaan.

        Eiväthän ne minulta olekaan. Joku muu on laittanut niitä useita kertoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiväthän ne minulta olekaan. Joku muu on laittanut niitä useita kertoja.

        Ja höpsistä, sellaisia ei ole olemassakaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todella tyhmä pitäisi olla, jotta ei tietäisi kuka olet.

        No nythän sanot sen itse. Olet siis todella tyhmä, kun et tiedä.
        Mitä väliä sinulle ylipäätään on sillä keitä täällä kirjoittaa ns. homeperheen edustajan lisäksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nythän sanot sen itse. Olet siis todella tyhmä, kun et tiedä.
        Mitä väliä sinulle ylipäätään on sillä keitä täällä kirjoittaa ns. homeperheen edustajan lisäksi?

        Et ilmeisesti itse vaan tajua sitä, miten poikkeava ja siten tunnistettava olet kirjoittelussasi.

        Luuletko tosissasi, että joku on uskonut juttusi siitä miten vv ei edes tiedä näistä keskusteluista...

        Ei tiedä eikä seuraa hullujen hömppien kirjoitteluja.
        Tietänee, että homejengi edustajineen kirjoittaa jossain törkeyksiä, mutta ei tiedä eIkä ole kiinnostunutkaan tietämään missä!

        Ja mistäköhän sinä sen voisit tietää..? Kysyitkö varavaltuutetulta että ethän vaan tiedä..?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tiedä eikä seuraa hullujen hömppien kirjoitteluja.
        Tietänee, että homejengi edustajineen kirjoittaa jossain törkeyksiä, mutta ei tiedä eIkä ole kiinnostunutkaan tietämään missä!

        Sinänsä se joku joka täällä pitää tukioppilaita naurunalaisena, tekee arvokasta ja yleishyödyllistä työtä hölmöläisten ojentamiseksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et ilmeisesti itse vaan tajua sitä, miten poikkeava ja siten tunnistettava olet kirjoittelussasi.

        Tyylisi perusteella voisit olla Tuksu, mutta tuskin kuitenkaan olet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tiedä eikä seuraa hullujen hömppien kirjoitteluja.
        Tietänee, että homejengi edustajineen kirjoittaa jossain törkeyksiä, mutta ei tiedä eIkä ole kiinnostunutkaan tietämään missä!

        Kylläpä sattuu vv tietämään, kuten seuraavastakin näkyy.

        5. huhtikuuta 2018 FB:
        Juha Myllyoja Käykääpä tosiaan katsomassa millaista väärää ja loukkaavaa kirjoittelua joku/jotkut masinoivat tänne meillekin linkitetyssä "keskustelussa". Tuolla saavat nimimerkit harrastaa sananvapauttaan ihan rauhassa. Ihmeen tutunomaisia lauserakenteita noilla muuten! Missäköhän niihin on törmätty? Tarvittaessa noiden loukkaavien kirjoitusten takana olevat nimet saadaan selville, mikäli tuollainen tyyli jatkuu. No jokainen toimii tavallaan ja jos se helpottaa jotain paineita niin hyvähän se sitten on.

        Juha Myllyoja Nuo nimimerkeillä kirjoitetut kommentit ylämainitussa Suomi24-ketjussa edustavat mielestäni pääosin silkkaa typeryyttä, tietämättömyyttä, tahallista väärinymmärrystä ja jopa silkkaa pahuutta.Lienevätkö kaikki kirjoittajat edes ihan täyspäisiä muutenkaan. Ilmankos eivät omalla nimellään kehtaa edes kirjoittaa! Siinäpä sitten luikertelevat nimimerkkiensä takana! Pysytään me ryhmäläiset täällä asiassa ja nautitaan hyvästä keskustelusta ja avoimuudesta!

        Huom.
        Mitä tekemistä parin vuoden takaisella muuhun, nimimerkeillä käytävää keskustelua koskevalla kommentilla on tämän anonyymiketjun kanssa? Ei mitään.
        Hyvä kehotus tuossa lopussa:” Pysytään me ryhmäläiset täällä asiassa ja nautitaan hyvästä keskustelusta ja avoimuudesta!”
        Kaikki muut kuin tukijoukot ovat näin tehneet!

        Sinä väität, että vv ei tiedä näistä täällä käytävistä keskusteluista. Kuitenkin vv on pitkin matkaa ilmaissut tietävänsä asiasta ja on jopa kirjoittanut täällä itsekin.

        Jos joku tietää, että hulluja on olemassa, ei se tarkoita sitä, että hän tietäisi mitä hullut puuhaavat. Vv on nimenomaan kehottanut kaikkia keskustelemaan asioista avoimesti omilla nimillään eikä hän kirjoita täällä hullujen sekoketjuissa.

        Tässä tapauksessahan juurikin kirjoittelut olivat tiedossa ja niihin vv siis viittasi. Väitteesi siitä, ettei vv muka tietäisi näistä keskusteluista, on siis samaa sontaa kuin kaikki muukin mitä suollat.

        Onko tuolla asialla sinulle jotain merkitystä? Eiköhän ole täysin yhdentekevää tietääkö vv täällä häneen kohdistetusta vihakirjoittelusta vai ei!
        Ääliöt keskittyvät jälleen epäolennaisiin asioihin.
        Ei teidän kaunanne ja pahuutenne kiinnosta ketään oikeasti.

        Kirjoita vaan lisää vihakirjoituksiasi, ivaa ja haukkumisia sillä ne eivät keneenkään uppoa. Tekevät vaan itsestäsi yhä enemmän naurettavan. Joten pura vaan kaunaasi ja pahuuttasi. Kuinka kaltoin ihminen on kokenut itseään kohdeltavan, että sortuu tuollaiseen typeryyteen. Noh itsehän sitä tuskin kykenet näkemään.
        Ei muuta kuin peilin eteen. Tutkiskele mieluummin itseäsi äläkä projisoi muihin ongelmiasi.

        Kyllä niitä ongelmia on vain ja ainoastaan tukijoukoilla ja niistä kumpuavia "tilojaan" oksentavat muiden silmille. Eikös tämä ole se pahan olon oksennuspaikka?
        Eihän täällä ole kenelläkään muulla mitään ongelmaa ollut missään vaiheessa.
        Poliitikolla tai kuntapäättäjillä etenkään ei ole mitään kiinni tukijoukkojen masinoimassa asiassa. Jos luoja suo, saa kuntaa vastaan käräjöivä tukijoukkojen ihannoima taho jutun ns. reisille. Jos taas Jumalaa ja oikeutta ei ole, joutuu kunta maksumieheksi.
        Sairaan mielikuvituksen kuvittelema homepöly on kuitenkin laskeutunut jo vuosia sitten ja kaikki on oikein hyvin. Kuten on ollut koko ajan.
        Poliittinen syyskausi etenee leppoisasti hyvässä hengessä. Poliitikot keskittyvät moniin ajankohtaisiin asioihin, syyslomailevat ja kirjoittavat orastavan aktiivisesti nyttemmin rauhoittuneessa Kuntapolitiikkaryhmässä. Siellä voi siis jälleen kirjoittaa joutumatta arvaamattoman viharaivon kohteeksi esitettyään jonkun narsistin masinoimasta totuudesta poikkeavia mielipiteitä.
        Tukijoukot istuvat täällä tunkiollaan oma paska housussaan ja itkevät posket punaisena puristen käsiään nyrkiin -kukaan ei välitä, eikä kiinnostusta ole! Ystävät ja kylänmiehet ovat kadonneet, kun kukaan ei halua haistella tunkiolaisten ympärillä leijuvaa tunkioryönän kalmanlöyhkää.

        Vv jaksaa vääntää mustaansa valkeaksi. Raukkamaista on hommansa.

        Ai mistä ääliö nyt taas palasit tuohon pakkomieleeseesi? Ryhdistäydy ja ota lääkkeesi, ettet enempää nolaa asiaasi ja itseäsi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vv jaksaa vääntää mustaansa valkeaksi. Raukkamaista on hommansa.

        Ei löydy järjen ja logiikan häivääkään vihajoukkojen kirjoituksista.
        Tiedossa on vain se, että nämä anonyymit tärähtäneet kylvävät vihaansa poliitikkoihin jonkin primitiivisen kaunareaktion vallassa.
        Jos miettii Pukkilan viimeistä 9 vuotta jolta ajalta heidän vihansa on kirjoitusten perusteella kertynyt ja kunnan tapahtumia tuona aikana, nousee esiin vain yksi ongelmatapaus joka on ylittänyt uutiskynnyksen ja joka voisi olla tuollaisen hulluuden syynä.
        Kun vihaa kylvetään kuitenkin pääosin sellaista henkilöä kohtaan, joka on tuntematon mainitun tapauksen pukareille ja joka on ollut kunnassa vasta politiikassa 2 vuotta varahenkilönä osallistumatta mitenkään sen tapauksen päätöksentekoon, on vaikea nähdä mitään järkeä tässä hullujen kohteenvalinnassa.
        Ehkä hullu kohta kommentoi ja selittää syitään lisää jälleen uudella ripuloinnillaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä niitä ongelmia on vain ja ainoastaan tukijoukoilla ja niistä kumpuavia "tilojaan" oksentavat muiden silmille. Eikös tämä ole se pahan olon oksennuspaikka?
        Eihän täällä ole kenelläkään muulla mitään ongelmaa ollut missään vaiheessa.
        Poliitikolla tai kuntapäättäjillä etenkään ei ole mitään kiinni tukijoukkojen masinoimassa asiassa. Jos luoja suo, saa kuntaa vastaan käräjöivä tukijoukkojen ihannoima taho jutun ns. reisille. Jos taas Jumalaa ja oikeutta ei ole, joutuu kunta maksumieheksi.
        Sairaan mielikuvituksen kuvittelema homepöly on kuitenkin laskeutunut jo vuosia sitten ja kaikki on oikein hyvin. Kuten on ollut koko ajan.
        Poliittinen syyskausi etenee leppoisasti hyvässä hengessä. Poliitikot keskittyvät moniin ajankohtaisiin asioihin, syyslomailevat ja kirjoittavat orastavan aktiivisesti nyttemmin rauhoittuneessa Kuntapolitiikkaryhmässä. Siellä voi siis jälleen kirjoittaa joutumatta arvaamattoman viharaivon kohteeksi esitettyään jonkun narsistin masinoimasta totuudesta poikkeavia mielipiteitä.
        Tukijoukot istuvat täällä tunkiollaan oma paska housussaan ja itkevät posket punaisena puristen käsiään nyrkiin -kukaan ei välitä, eikä kiinnostusta ole! Ystävät ja kylänmiehet ovat kadonneet, kun kukaan ei halua haistella tunkiolaisten ympärillä leijuvaa tunkioryönän kalmanlöyhkää.

        Varavaltuutettu Myllyoja hyökkäsi aikanaan Facebookissa keskusteluun, jota käytiin homekoulujuttuun liittyvien henkilöiden kesken, omien sanojensa mukaan "puolustamaan rehdeiksi tunnettuja henkilöitä". Tämä puolustaminen oli yhtäkuin varavaltuutettu Myllyojan puoluetovereiden valtuutettu Simolinnan ja valtuutettu Loijaksen henkilökohtaista kehuskelua "sinä olet hyvä poliitikko" -tyyliin, ja näiden vastapuolen ivaamista. Varsinaisesti keskustelussa hyökkäyksensä alkaessa olleeseen asiaan, eli vv:n puoluetoverin Jussi Simolinnan julkisesti jakamaan totuudenvastaiseen tietoon homekoulujuttua koskien, vv ei ottanut kantaa, vaan kirjoittelunsa siis keskittyi keskustelussa mukana olleisiin henkilöihin, joista toisia kehuskeltiin ja toisia ivattiin. Saatuaan näistä erikoisista toimistaan palautetta, vv yritti livahtaa vastuustaan sillä, että ilmoitti, ettei hän vain ollut ymmärtänyt asioita kunnolla "huonosti tehdystä MOT-ohjelmasta", mutta nyt asiat ovat tulleet hänellä uuteen arviointiin. Vv myöskin antoi ymmärtää sopineensa asiat ostajaperheen äidin kanssa, mutta tällä ei ollut sellaisesta mitään tietoa.

        Missään vaiheessa vv ei myöntänyt toimineensa itse typerästi ja törkeästi, saatika että olisi pyytänyt ivakirjoituksiaan anteeksi, vaan aina hänen selityksissään syy hänen käytökseensä on ollut muualla; Yle:ssä ja MOT-ohjelman tekijöissä, ostajaperheessä, ostajaperheen tukijoukoissa, jne. Kirjoittelussaan varavaltuutettu möläytti vahingossa sen, että hänen tarkoituksensa on tehdä muita naurunalaisiksi, ja näihin pyrkimyksiinsä hän on siis saanut vastineita. Tämä on johtanut sitten vv:n uhriutumiseen ja hän on syytellyt muita mm. vainoamisestaan ja viharyhmien perustamisesta häntä vastaan ja uhkaillut tutkintapyynnöillä. Todella ala-arvoista touhua kunnan luottamushenkilöltä.

        Jälleen alkoi hullujen vauhko laukka kun sanat loppuivat tyhjässä päässä!

        Alla olevissa viesteissäkin näkyy vv:n kiero toiminta tässä asiassa. Ensin homekoulutapausta koskeva MOT-jakso oli koskettanut häntä, mutta siinä vaiheessa kun vv sitten oli tuon jälkeen ivannut ostajaperhettä puoluetovereitaan "puolustaessaan", mutta saanutkin sitten paljon negatiivista palautetta, vv alkoi selittämään, miten "Jotenkin se oikea viesti ei vaan välittynyt minulle siitä mielestäni huonosti tehdystä ohjelmasta"... Vv on nolannut ihan itse itsensä, mutta yrittää aina kääntää syyn muiden päälle.

        Varavaltuutettu Juha Myllyoja 9.4.2018 Facebookissa:
        >>Ihan vaan loppukaneettina sanoisin, että kyllä se ohjelma minuakin kosketti, erityisesti perheen pojan kokemusten kautta. Hienosti hän myös soitti ohjelmassa Bluesia, muistaakseni Hendrixin biisiä, joka on lähellä minunkin sydäntäni.<<

        Varavaltuutettu Juha Myllyoja täällä Suomi24 -keskusteluissa 2.5.2018, ryhmänkeskustelija-nimimerkillään:
        >>Jotenkin se oikea viesti ei vaan välittynyt minulle siitä mielestäni huonosti tehdystä ohjelmasta. Mitään juridista osaamista tai arviota ei ollut mukana kuin välillisesti. Kun sitten kunnolla seurasi perheen viestejä jne. tuli tilanne minulla uuteen arviointiin.<<

        Luuletko että totuus peittyy kun haukut toisia hulluiksi?

        Onpa kauniisti kirjoitettu ns. perheestä. Nuo taitavatkin olla vv: ainoat viestit asiassa-ensimmäinen ja viimeinen.
        Kaikki muu lienee tukihäiriköiden tai jonkun hullun käsialaa. Siinäpä riittää miettimistä kuka voisi olla koko sekoilun takana. Eipä taida ketään kiinnostaa hullujen jahtaaminen. Oman loppunsa tukijoukkojen kirjoittelu saanee viimeistään pakkopaidassa, johon lähinnä tuollaiset häröt kuuluvat!

        Mikäköhän se sinun totuutesi on?

        Mistä "ns. perheestä"? Siis mikä "ns."? Hehän ovat perhe.

        Vv:n kirjoituksia löytyy lukuisia muitakin. Nuo "kauniit" viestinsä ovat teatteria. Todellisen ajatusmaailmansa vv paljasti raivotessaan, kun ei saanutkaan kirjoittajia tottelemaan määräyksiään.

        Onpa poissa tolaltaan tuo hullu. Haloo, suomessa ei kukaan voi määräillä muita nettikeskusteluissa. Se joka niin kokee uskoo varmaan homehömppäänkin ja luulee satunnaisia nettikirjoittajia aina samaksi henkilöksi!

        Ei voikaan määräillä ja sekös päsmäröijää ketutti kun määräyksiään ei toteltukaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä "ns. perheestä"? Siis mikä "ns."? Hehän ovat perhe.

        Vv:n kirjoituksia löytyy lukuisia muitakin. Nuo "kauniit" viestinsä ovat teatteria. Todellisen ajatusmaailmansa vv paljasti raivotessaan, kun ei saanutkaan kirjoittajia tottelemaan määräyksiään.

        Kenestäköhän oikein puhut. Siis mikä perhe? Tuossa lienee ollut kirjoitusvirhe...ns.perse...

    • Anonyymi

      Juuri noin. Tuohon voisi vielä lisätä kysymyksen siitä, että miksi tuo naisiin kohdistuva tunnetila.....

      • Anonyymi

        Eipä aukea tuo tukijoukkojen aivopieru!

      • Anonyymi

        Ja uskoviin samoin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja uskoviin samoin...

        Häiriköt näyttävät jälleen sekoilevan ennakoitavaan tapaan. Yksinkertaiset reppanat, mutta ovat itse aiheuttaneet ongelmansa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häiriköt näyttävät jälleen sekoilevan ennakoitavaan tapaan. Yksinkertaiset reppanat, mutta ovat itse aiheuttaneet ongelmansa!

        Ei sääliä idiooteille! Tukijoukot viemäriin, minne kuuluvatkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sääliä idiooteille! Tukijoukot viemäriin, minne kuuluvatkin.

        Televisiossa alkoi juuri leffa samurai-faneille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Televisiossa alkoi juuri leffa samurai-faneille.

        Vedä katana esille ja tee kata sen sijaan että toimit katalasti netissä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vedä katana esille ja tee kata sen sijaan että toimit katalasti netissä!

        Wau, sanaleikkejä taas....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Wau, sanaleikkejä taas....

        Sähän voisit kirjoittaa katakanaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sähän voisit kirjoittaa katakanaa...

        Ja sinä samuraisatuja...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä samuraisatuja...

        No sinähän rupesit höpöttämään samuraifantasioitasi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sinähän rupesit höpöttämään samuraifantasioitasi!

        Ei sulla oo mahkuja samuraitasolle. Pysy siinä jyrsijähommassa vaan ja jatka vikinää...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sulla oo mahkuja samuraitasolle. Pysy siinä jyrsijähommassa vaan ja jatka vikinää...

        Jyrsijät kaivautuu poteroon, koloihinsa joissa ei hometta ole eikä onneakaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jyrsijät kaivautuu poteroon, koloihinsa joissa ei hometta ole eikä onneakaan...

        Saatko useinkin noita hallusinaatioita!?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saatko useinkin noita hallusinaatioita!?

        Saatko usein ja haluatko jotain libaatiotiota...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saatko usein ja haluatko jotain libaatiotiota...

        Jyrsijöiden viinit on uhrattu maahan ja jyrsijät siis nyt viinanpuutteessa. Ilmankos tekevät myyräntyötään...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jyrsijöiden viinit on uhrattu maahan ja jyrsijät siis nyt viinanpuutteessa. Ilmankos tekevät myyräntyötään...

        Kaivavat jallu ja kossuannoksiaan maasta vaikka väkisin!
        Libaatio käänteisesti...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaivavat jallu ja kossuannoksiaan maasta vaikka väkisin!
        Libaatio käänteisesti...

        No nyt on ollut pitkä hallusinaatio. Toivottavasti tänään olet jo paremmassa jamassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nyt on ollut pitkä hallusinaatio. Toivottavasti tänään olet jo paremmassa jamassa.

        Toivottavasti sekoilusi ei aiheuta lisäoireita lapsille.
        On selvää, että lapsia vituttaa holtittomat vanhemmat-erityisesti ylisuojelevat puumat ja vätysisät!
        Lopeta tuo kukkotappelu ja alistu asemaasi. Puuma sulaa pian linnuksi. Ajattelun hoitavat nuoremmat ja vanha estrogeenihuuhkaja jättää areenan niille, joilla pelittää!

        Toive oli näköjään turha. Tämä päivä ei näytä tuoneen helpotusta hallusinointiisi. Jospa se kuitenkin vielä tuosta.

        Tukijoukko näköjään turisee kossussaan edelleen! Voi hyvää päivää!

        Ja harhakuvasi sen kuin jatkuvat vain. Onpa kyllä nyt sitkeässä.

        Missä mennään muuten homesaagassa?
        Ovatko julkisuuden hyväksikäyttäjät päässeet viimein tolpilleen?
        Ovatko oireet kadonneet yllättäen?
        Mikä on tilanne koululla? Uudet ostajat osannevat sanoa jotain koulun kunnosta ja siitä onko aikaisempien omistajien juttu ihan keksitty vai todellinen?
        Jyrääkö uuden Pukkila-videon tuoma hyvä mieli pois mainehaitat?

        Eiköhän se ole ihan se kunnan palkkaama asiantuntija, joka niiden rakennusten kunnosta tietää. Siis se sama, jonka tekemien tutkimusten tuloksista ostajille valehdeltiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä mennään muuten homesaagassa?
        Ovatko julkisuuden hyväksikäyttäjät päässeet viimein tolpilleen?
        Ovatko oireet kadonneet yllättäen?
        Mikä on tilanne koululla? Uudet ostajat osannevat sanoa jotain koulun kunnosta ja siitä onko aikaisempien omistajien juttu ihan keksitty vai todellinen?
        Jyrääkö uuden Pukkila-videon tuoma hyvä mieli pois mainehaitat?

        Vääristelijä taas vääntää ja kääntää "homesaagasta", kun huurut sen verran haihtuneet, että kykenee hetken kirjoittamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vääristelijä taas vääntää ja kääntää "homesaagasta", kun huurut sen verran haihtuneet, että kykenee hetken kirjoittamaan.

        Ai kossujengi herännyt!
        Hyvää huomenta teillä vaan. Kiva että homesaaga kiinnostaa. Kerropa nyt kaikki faktat, äläkä panttaa niitä tosiasioita kuten tähän asti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai kossujengi herännyt!
        Hyvää huomenta teillä vaan. Kiva että homesaaga kiinnostaa. Kerropa nyt kaikki faktat, äläkä panttaa niitä tosiasioita kuten tähän asti.

        Ja harhasi siis jatkuu ja jatkuu, kun yölliset kossut ja jallut ja kaiken maailman eläimet hyppivät edelleen mielikuvissasi. Mahtaa olla raskasta sietää tuollaisia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai kossujengi herännyt!
        Hyvää huomenta teillä vaan. Kiva että homesaaga kiinnostaa. Kerropa nyt kaikki faktat, äläkä panttaa niitä tosiasioita kuten tähän asti.

        Joo, tukijoukot ovat oksennuskouristeluiden jälkeen hieman väsyneitä. Yö näyttää olleen sekava ja houreinen. Hyvää mainosta asialleen taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, tukijoukot ovat oksennuskouristeluiden jälkeen hieman väsyneitä. Yö näyttää olleen sekava ja houreinen. Hyvää mainosta asialleen taas.

        Veikö järkesi se eeppinen samurai-leffa vaiko ne juomat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikö järkesi se eeppinen samurai-leffa vaiko ne juomat?

        Mitä ihmeen samuraihöpinää tukijoukot täällä harrastavat? Näyttää yöllä olleen miekka välillä tupessa ja välillä terä valloillaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ihmeen samuraihöpinää tukijoukot täällä harrastavat? Näyttää yöllä olleen miekka välillä tupessa ja välillä terä valloillaan...

        Tukipukkeleilla lienee nyt kankaisen aamuunsa sopivaa krapularuokaa-sillit kupissa.
        Kupponen ryhdistää oloa varmaan kummasti!
        Hyi hotto mitä sekoilua ja touhua muutenkin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ihmeen samuraihöpinää tukijoukot täällä harrastavat? Näyttää yöllä olleen miekka välillä tupessa ja välillä terä valloillaan...

        Kyllä nuo jyrsijä ym. -jutut, joita on taas keskellä yötä tänne postailtu, ovat ihan perinteisesti tukijoukkojen vastapuolen käsialaa, joten ihan turha yrittää taas syyttää muita omista kännisekoiluistasi.

        Onko sinulla muuten joku ongelma tämän "ns. perheen" kanssa? Sattuuko se esim. johonkin kateuspainikkeeseesi, kun toisilla on ehjä ydinperhe ja molemmat vanhemmat asuvat yhdessä lastensa kanssa..?

        Mistäköhän perheestä puhut? Tarkoitatko ns.perhettä?
        Eihän kukaan heistä ole mitään puhunut. Täällähän tukijoukot vain sekoilevat ja kaikki toiminta kohdistuu poliitikkojen solvaamiseen.

        Tämäkin ketju on perustettu tukijoukkojen toimesta juuri ruotimaan yhä uusien poliitikkojen tekemisiä. Jotenkin kännääjät vain kääntävät katseensa aina takaisin samaan kohteeseen. Aika epätoivoista on yrittää väittää, että kenelläkään muulla kuin tukijoukoilla olisi mitään kiinnostusta tähän tunkioon.

        Kuten varavaltuutettuakin kiinnosti niin "vähän" että oli perustanut jopa FB-ryhmän aihetta ruotimaan...

        Moneen kertaan on tullut jo täälläkin selväksi, ettei tuollaista ole olemassa. Levität siis valheellista tietoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä nuo jyrsijä ym. -jutut, joita on taas keskellä yötä tänne postailtu, ovat ihan perinteisesti tukijoukkojen vastapuolen käsialaa, joten ihan turha yrittää taas syyttää muita omista kännisekoiluistasi.

        Onko sinulla muuten joku ongelma tämän "ns. perheen" kanssa? Sattuuko se esim. johonkin kateuspainikkeeseesi, kun toisilla on ehjä ydinperhe ja molemmat vanhemmat asuvat yhdessä lastensa kanssa..?

        Hyvinkin saattaa painaa kateusnappulaa, varsinkin jos itsellä on enää vaan "ns. perhe".....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moneen kertaan on tullut jo täälläkin selväksi, ettei tuollaista ole olemassa. Levität siis valheellista tietoa.

        Täällä ryhmässä mukana oleva on kertonut sen olemassaolosta, joten turhaan inkutat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moneen kertaan on tullut jo täälläkin selväksi, ettei tuollaista ole olemassa. Levität siis valheellista tietoa.

        Milläköhän tavalla se on "tullut selväksi"? On vain sinun väitteesi kyseisessä FB-ryhmässä itse mukana olevan kertomaa vastaan. Uskomme sitä, joka tietää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milläköhän tavalla se on "tullut selväksi"? On vain sinun väitteesi kyseisessä FB-ryhmässä itse mukana olevan kertomaa vastaan. Uskomme sitä, joka tietää.

        Itse kirjoitit viestin, jossa keksit tuon valeen ja sitten vetoat siihen täällä totuutena. Kätevää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse kirjoitit viestin, jossa keksit tuon valeen ja sitten vetoat siihen täällä totuutena. Kätevää.

        Taisitpa olla sinä itse se kirjoittaja, mutta siinä vaiheessa kun todettiin, että on outoa että vv on tuon ryhmän perustanut kun homekoulujutun ei pitänyt kiinnostaa häntä tippaakaan, aloit väittämään, ettei koko ryhmää olekaan olemassa. Nolo vääntelijä olet kyllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti sekoilusi ei aiheuta lisäoireita lapsille.
        On selvää, että lapsia vituttaa holtittomat vanhemmat-erityisesti ylisuojelevat puumat ja vätysisät!
        Lopeta tuo kukkotappelu ja alistu asemaasi. Puuma sulaa pian linnuksi. Ajattelun hoitavat nuoremmat ja vanha estrogeenihuuhkaja jättää areenan niille, joilla pelittää!

        Kuka on vätysisä? Näistä se eronnutko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on vätysisä? Näistä se eronnutko?

        Olisiko se jolla on aikaa elää fantasiamaailmoissa.....

        Fantasiamaailmassa elävät tosiaan ne ns.mukijoukot jotka uskovat johonkin yliluonnolliseen tai olemattomiin sairauksiin. Tai ne jotka uskovat muiden olevan kiinnostuneita heidän asioistaan. Varsinainen salaliittojoukkio! Koska näihin keskusteluihin tuntuu osallistuvan idiootteja kerron, että täällä ei puhuta ns.perheestä vaan yleisellä tasolla tuosta edellämainitusta ilmiöstä.
        Alkoholiongelmia peitellään yleensä viimeiseen asti keksimällä siitä aiheutuneille oireille mitä mielikuvituksellisempia syitä. Ottamatta siis mitään kantaa Pukkilan tapauksiin totean, että oman käsitykseni mukaan valtaosa home-ja kemikaaliyliherkkyyksistä liittyy lisääntyneeseen alkoholin tai muiden päihteiden väärinkäyttöön ja sen peittelyyn. Kemikaaliyliherkkyyshän siinäkin on tosiaan kyseessä. Joillekin nuo alkotuotteet ja muut mieltä laajentavat tuotteet eivät vaan sovi. Eivät taida sopia kenellekään.
        Ei ne ongelmat katoa tärpättiä ottamalla ja kuten taas viimeyönä mukijoukkojen yrittäessä keksiä muista jotain arvosteltavaa. Huvittavaa seurata tuollaista näköjään hyvin vanhoillisia arvoja heijastelevaa perhekäsitystä tuputtavaa jyrsintäyritystä. Hei, nykyään on monenlaisia perheitä. Voisit itse miettiä osaltasi kannattaako kulissiasi pitää yhä yllä jos kotisi perusta on ihan laho. En tiedä mikä tilanteesi on, kun olet anonyymi mutta sellainen kuva tuolta rivien välistä tulee, että kirjoittaja on alkoholistiperheessä jota pidetään kasassa ihan kulissisyistä.
        Pahaa oloa sitten oksennetaan tuollaisissa tilanteissa muiden niskaan kaikin epärehellisin keinoin ja lapset usein valitettavasti kärsivät siinä sivussa. Olisiko siinä sopassa mukana vielä uskonnollinen vanhoillisuuskin? Se selittäisi tuon kiemurtelun kaikenlaisten ns. mukityhmien kanssa. Noissa piireissä ei tunnetusti osata katsoa peiliin ja edestä ladattava pesukonekin saa jo mielikuvituksen laukalle. Omalla nimellä ei uskalleta tietenkään tulla esiin missään tapauksessa asialliseen keskusteluun.
        Yrittäkää nyt ryhdistäytyä ja myöntää tosiasiat itsellenne ja sitten kaikille muille. Myös anteeksipyyntö solvaamillenne poliitikoille olisi asiallinen veto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on vätysisä? Näistä se eronnutko?

        Olikos taannoin eräässä julkisuustempauksessa mukana krapulaisen näköinen pariskunta? Liittyisikö siihen?

        Tuliko vv nyt hyvä olo? Saitko oksennettua sen verran, että jaksat taas hetken?

        Turha sekottaa näihin ihan omiin kirjoitteluihisi ketään muita ääliö..! Mistäköhän kristallipallosta olet taas nuo juttusi kaivanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olikos taannoin eräässä julkisuustempauksessa mukana krapulaisen näköinen pariskunta? Liittyisikö siihen?

        Tarkoitatko sitä pukkilalaista kokoomusehdokasta, joka seisoi takarivissä keskellä, mutta ei päässyt kuitenkaan kippistämään vastavalittujen kanssa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoitatko sitä pukkilalaista kokoomusehdokasta, joka seisoi takarivissä keskellä, mutta ei päässyt kuitenkaan kippistämään vastavalittujen kanssa?

        Etkö osaa lukea. Taidat olla edelleen kännäilysi jäljiltä sekaisin, jos näet yhden kahtena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö osaa lukea. Taidat olla edelleen kännäilysi jäljiltä sekaisin, jos näet yhden kahtena.

        Miten niin kahtena?

    • Anonyymi

      Sanonpahan vain, että jos näitä homesairauden oireista kärsivien alkoholiongelmiin viittaavia viestejä kirjoittelee tämä samainen kuntapoliitikko, joka on jo pitkään hämmentänyt asiassa, niin kylläpä on alas vaipunut.

      • Anonyymi

        Eiköhän kaikille järkeville ihmisille ole selvää, että täällä kirjoittelee pääosin vain juuri se ns.tukijoukko.
        Eri mieltä ei saisi kukaan olla. Uskontoa ei saa arvostella.

        Ja myöskin varavaltuutettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja myöskin varavaltuutettu.

        Yrittäkää nyt päättää. Ensin väitätte pakonomaisesti että hän kirjoittaa omissa ryhmissään ja sitten että hän kirjoittaa täällä.
        Hän taas kirjoittaa vaan Kuntapolitiikkaryhmässä avoimesti ja yrittää pitää sitä vapaana tästä hometauhkasta torjumalla spämmäystä.

        Kyllä vv on kirjoittanut myös täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä vv on kirjoittanut myös täällä.

        Ja joku tiesi kertoa vv:n kirjoittavan aiheesta myös itse perustamissaan FB-ryhmissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yrittäkää nyt päättää. Ensin väitätte pakonomaisesti että hän kirjoittaa omissa ryhmissään ja sitten että hän kirjoittaa täällä.
        Hän taas kirjoittaa vaan Kuntapolitiikkaryhmässä avoimesti ja yrittää pitää sitä vapaana tästä hometauhkasta torjumalla spämmäystä.

        Hienoa että myönnät viimeinkin sen, että juurikin vv on pyrkinyt estämään homekoulujutusta keskustelun. Ensin Facebookissa ja sitten täällä. Facebookissa vv hyökkäsi alunperin tilanteeseen, jossa Pukkilan kuntapoliitikot olivat juuri jakaneet jutusta julkisesti totuudenvastaista tietoa. Vv pyrki kieltämään asiasta keskustelun muun muassa sillä perusteella, että perhe oli jo saanut myötätuntoa. Pitää olla melkoisen outo ajattelutapa, että tuollaiseen päätyy.

    • Anonyymi

      Olisi kai se ollut toivottavaa, että edes puolisonsa yrityksen imagon takia vv olisi jättänyt törkynsä suoltamatta. Samoin on Pukkilan Kokoomuksen kannalta.

      • Anonyymi

        Niin , hän ei ole kirjoittanut mitään, joten taitaa tuo huolenne olla turha. Kannattaa huolehtia lähinnä siitä, miten tuollaista väärää tietoa levittävien käy, jos asiaa ryhdytään selvittämään.

        Kyllä on vv kirjoittanut sekä Facebookissa että myös täällä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin , hän ei ole kirjoittanut mitään, joten taitaa tuo huolenne olla turha. Kannattaa huolehtia lähinnä siitä, miten tuollaista väärää tietoa levittävien käy, jos asiaa ryhdytään selvittämään.

        Näyttää harmittavan ns.mukijoukkoja kun heidän toimintaansa arvostellaan ja tuodaan esille sen taustalla oleva syy-kännimölinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin , hän ei ole kirjoittanut mitään, joten taitaa tuo huolenne olla turha. Kannattaa huolehtia lähinnä siitä, miten tuollaista väärää tietoa levittävien käy, jos asiaa ryhdytään selvittämään.

        Miksi vv puolustelet itseäsi raukkamaisesti puskista?

      • Anonyymi

        Etpähän ole pystynyt mitään asiatonta kirjoitusta häneltä löytämään. Joten turha kiukutella täällä.
        Jos ajatellaan varsinaista asiaa, on ainoa olennainen seikka itse homekouluoikeudenkäynti.
        Mikäli kunta häviää jutun on syytä kohdistaa katse niihin poliitikkoihin, jotka asiassa ovat olleet mukana.
        Jatkossa voidaan keskittyä puimaan asiaan liittymättömiin poliitikkoihin kohdistunutta parjauskampanjaa. Mikä siihen on syynä? He ovat toki asiaa kommentoineet, mutta voisiko olla tosiaan poliittista peliä, jossa niitä harvoja, jotka ovat olleet potentiaalisen skandaalin ulkopuolella yritetään tahrata kaikin keinoin.
        Ei tuollainen peli onnistu.
        Ihmeellinen vaikenemisen kulttuuri on kyllä kylässä ja taipumus nähdä negatiivisena se, ettei jotkut suostu nuolemaan näennäiskärsijöiden perseitä vaan sanovat rehellisesti suoraan mielipiteensä kaikille mediaveijareille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi vv puolustelet itseäsi raukkamaisesti puskista?

        Surkuhupaisinta tuossa hommassasi vv on se että vaikka miten keksit tänne muita syyllistäviä juttujasi, omat törkysi, jotka todistavat mistä kaikessa on kyse, ovat ja pysyvät aina. Eli nolaat itsesi aina vain uudelleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etpähän ole pystynyt mitään asiatonta kirjoitusta häneltä löytämään. Joten turha kiukutella täällä.
        Jos ajatellaan varsinaista asiaa, on ainoa olennainen seikka itse homekouluoikeudenkäynti.
        Mikäli kunta häviää jutun on syytä kohdistaa katse niihin poliitikkoihin, jotka asiassa ovat olleet mukana.
        Jatkossa voidaan keskittyä puimaan asiaan liittymättömiin poliitikkoihin kohdistunutta parjauskampanjaa. Mikä siihen on syynä? He ovat toki asiaa kommentoineet, mutta voisiko olla tosiaan poliittista peliä, jossa niitä harvoja, jotka ovat olleet potentiaalisen skandaalin ulkopuolella yritetään tahrata kaikin keinoin.
        Ei tuollainen peli onnistu.
        Ihmeellinen vaikenemisen kulttuuri on kyllä kylässä ja taipumus nähdä negatiivisena se, ettei jotkut suostu nuolemaan näennäiskärsijöiden perseitä vaan sanovat rehellisesti suoraan mielipiteensä kaikille mediaveijareille.

        Häviääpä tai voittaapa kunta, on syytä kohdistaa katseet asiattomasti homekoulujutussa päsmäröineeseen kuntapoliitikkoon. Mitkä hänen motiivinsa ovat ja mikä saa hänet ottamaan määräilijän roolin asiassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häviääpä tai voittaapa kunta, on syytä kohdistaa katseet asiattomasti homekoulujutussa päsmäröineeseen kuntapoliitikkoon. Mitkä hänen motiivinsa ovat ja mikä saa hänet ottamaan määräilijän roolin asiassa?

        Kunta voittaa ja tukiturvat muurautuvat umpeen.

        Sitäpä on turha alkaa etukäteen täällä ennustamaan.

        Tuo ei ole ennuste vaan täysin vääjäämätön lopputulema. Syyt selviävät myöhemmin.

        Ahaa, sinä häärit siis taustalla. Siinäpä näissä keskusteluissa säätämistesi syy.

        Yksikään fakta ei puolla kuntaa. Siinäpä sitä vääjäämättömyyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahaa, sinä häärit siis taustalla. Siinäpä näissä keskusteluissa säätämistesi syy.

        Kenelleköhän tuo luulosairas taas puhuu?
        Harvoin näkee tuollaista sekoilua ihan livenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenelleköhän tuo luulosairas taas puhuu?
        Harvoin näkee tuollaista sekoilua ihan livenä.

        Mistäpä sinä mitään syitä tietäisit, jos et olisi jotenkin sidoksissa juttuun.

        Olet heitellyt pieniä viittauksia koulun nykyisiin asukkaisiin ja ilmeisesti luulet sellaisten olemassaolon jotenkin yllättävän ja vaikuttavan jutun etenemiseen ja lopputulokseen. Todellisuudessa sillä, että joku asuu kiinteistöllä terveytensä kaupalla ja jopa väittää korjanneensa ongelmakohdat, ei ole mitään merkitystä, vaan merkityksellistä on rakennusterveysasiantuntijan lausumilla ja ohjeilla. Ne ovat täysin kuntaa vastaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häviääpä tai voittaapa kunta, on syytä kohdistaa katseet asiattomasti homekoulujutussa päsmäröineeseen kuntapoliitikkoon. Mitkä hänen motiivinsa ovat ja mikä saa hänet ottamaan määräilijän roolin asiassa?

        "Mitkä hänen motiivinsa ovat ja mikä saa hänet ottamaan määräilijän roolin asiassa?"

        Taitaa olla ihan vaan synnynnäinen törkeilijä ja tärkeilijä. Trolli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistäpä sinä mitään syitä tietäisit, jos et olisi jotenkin sidoksissa juttuun.

        Olet heitellyt pieniä viittauksia koulun nykyisiin asukkaisiin ja ilmeisesti luulet sellaisten olemassaolon jotenkin yllättävän ja vaikuttavan jutun etenemiseen ja lopputulokseen. Todellisuudessa sillä, että joku asuu kiinteistöllä terveytensä kaupalla ja jopa väittää korjanneensa ongelmakohdat, ei ole mitään merkitystä, vaan merkityksellistä on rakennusterveysasiantuntijan lausumilla ja ohjeilla. Ne ovat täysin kuntaa vastaan.

        Onkohan muuten nämä Kanteleen Krossarit täyttäneet Natura-alueita koskevan ilmoitusvelvollisuuteensa? Miten Pukkilan Vihreät suhtautuu yhdistyksen toimintaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Mitkä hänen motiivinsa ovat ja mikä saa hänet ottamaan määräilijän roolin asiassa?"

        Taitaa olla ihan vaan synnynnäinen törkeilijä ja tärkeilijä. Trolli.

        Puhutko ns.perheen edustajista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhutko ns.perheen edustajista?

        Vastaus löytyy jo tuolta:

        "Häviääpä tai voittaapa kunta, on syytä kohdistaa katseet asiattomasti homekoulujutussa päsmäröineeseen kuntapoliitikkoon. Mitkä hänen motiivinsa ovat ja mikä saa hänet ottamaan määräilijän roolin asiassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhutko ns.perheen edustajista?

        Puhutko sinä ns. kuntapoliitikosta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhutko sinä ns. kuntapoliitikosta?

        Trolleja ovat selkeästi nimenomaan ne ns. tukijoukot, jotka ovat perustaneet 10-15 vihaketjua tänne solvaamaan poliitikkoja.
        Yhtään kirjoitusta tai ketjua puhumattakaan keskusteluryhmistä ei ole olemassa käsittelemässä homekoulutapausta tai sen ostajia mitenkään negatiivisessa hengessä, joten trollien väitteet voi jättää omaan arvoonsa.
        Turha väittää vastaan kun istuvat täällä omassa läjässään kaiken ryönän keskellä. Omassa paskassaan marinoituvat ns.tukijoukot (yksi henkilö) ovat väittäneet kyllä ahkerasti, että jotain ryhmiä olisi, mutta jos yksikin todiste sellaisesta jotenkin negatiivisesta ryhmästä löytyisi, niin keskustelua voisi jatkaa. Tuki-idiootit ovat kymmeniä kertoja itse täällä todenneet etteivät lähteneet omilla nimillään tarjottuun ryhmään keskustelemaan asiallisesti. Niinpä ryhmää ei perustettu. Huomatkaa-siellä piti keskustella asiallisesti, mutta kun ääliöt eivät sitä halunneet. Mitään negatiivista keskustelua ei siis heidänkään mielestään siellä ollut tarkoitus käydä.
        Ainoat trollaavat vihatoimijat ovat tukijoukot, jotka omien sanojensa mukaan ovat ns.perheen lähellä. Tuohon en voi ottaa kantaa, kun en asiasta tiedä mutta ehkä tukipukkelit itse kertovat lisää.
        Jokainen asiaa seurannut tietää ,että tätä asiaa jyrsii ja hämmentää vain jonkinlainen sibylla mainen sarjaloukkaantuja, joka saa kilarit pienestäkin kritiikistä ja on pitkävihainen. Pari vuotta näyttää pyörittäneen täällä tätä tunkiotaan. Edes 50 miljoonaa paskakärpästä ei ole oikeassa, joten tuo alkutalven kylmän kohmettama ja viimeisillä voimillaan törmäilevä öklöttävä veteraanikärpänenkään ei sitä ole. Vauhti kiihtyy loppuun asti ja talven tultua on voimat kulutettu. Olisiko hirsien raoissa vielä tilaa tuolle pullealle ja ilkeälle kärpäselle?

        Myönsit tuossa juuri vähän aiemmin sen, että vv on pyrkinyt estämään homekoulujuttua koskevan keskustelun Pukkilan Facebook -ryhmissä. Lisäksi samaan aikaan kun ryhtyi estämään noissa keskustelua, vv yritti pakottaa muut HÄNEN PERUSTAMIINSA FB-ryhmiin, jonka jälkeen on toitottanut sitä, miten muut eivät lähteneet keskustelemaan omilla nimillään ja asiallisesti... Aika narskumaista toimintaa... kaikkien olisi pitänyt totella varavaltuutettua ja mennä hänen perustamiinsa ja määräämiinsä ryhmiin...

        Minä en ole kirjoittanut täällä aiemmin.
        En ole myöskään vv.
        Nähdäkseni kukaan ei ole pyrkinyt estämään keskustelua Pukkilan FB-ryhmissä.
        Miten ketään voisi pakottaa johonkin ryhmään keskustelemaan? Jos ihminen on kiinnostunut asiallisesta keskustelusta , on hänellä mahdollisuus osallistua sellaiseen.
        VV ei ole kirjoittanut missään tästä aiheesta, joten ei ole myöskään mitään toitottanut.
        Vaikutat aika sekavalta. Olisitko se pullea öklökärpänen?
        Paskakärpästä ei voi tietenkään määräillä . Ainoa keino on lätkiä niitä kärpäslätkällä. Silloin ne kaikkoavat jos ovat tarpeeksi nopeita. Sinä et ole.

        Jos et ole ollut keskusteluissa mukana aiemmin, niin et mistään mitään tiedäkään,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en ole kirjoittanut täällä aiemmin.
        En ole myöskään vv.
        Nähdäkseni kukaan ei ole pyrkinyt estämään keskustelua Pukkilan FB-ryhmissä.
        Miten ketään voisi pakottaa johonkin ryhmään keskustelemaan? Jos ihminen on kiinnostunut asiallisesta keskustelusta , on hänellä mahdollisuus osallistua sellaiseen.
        VV ei ole kirjoittanut missään tästä aiheesta, joten ei ole myöskään mitään toitottanut.
        Vaikutat aika sekavalta. Olisitko se pullea öklökärpänen?
        Paskakärpästä ei voi tietenkään määräillä . Ainoa keino on lätkiä niitä kärpäslätkällä. Silloin ne kaikkoavat jos ovat tarpeeksi nopeita. Sinä et ole.

        Säälittävää on hommasi vv.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myönsit tuossa juuri vähän aiemmin sen, että vv on pyrkinyt estämään homekoulujuttua koskevan keskustelun Pukkilan Facebook -ryhmissä. Lisäksi samaan aikaan kun ryhtyi estämään noissa keskustelua, vv yritti pakottaa muut HÄNEN PERUSTAMIINSA FB-ryhmiin, jonka jälkeen on toitottanut sitä, miten muut eivät lähteneet keskustelemaan omilla nimillään ja asiallisesti... Aika narskumaista toimintaa... kaikkien olisi pitänyt totella varavaltuutettua ja mennä hänen perustamiinsa ja määräämiinsä ryhmiin...

        Ääliön vihakiima-aika alkaa olla taas käsillä. Noin kuukauden välein tuntuu olevan oikein hapan meno. Lisämausteena kännisutinat ja nyt mennäänkin taas oikein isoilla kirjaimilla. Iso pyörä pyörii ja sairaala kutsuu tukijoukko-nimistä henkilöä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ääliön vihakiima-aika alkaa olla taas käsillä. Noin kuukauden välein tuntuu olevan oikein hapan meno. Lisämausteena kännisutinat ja nyt mennäänkin taas oikein isoilla kirjaimilla. Iso pyörä pyörii ja sairaala kutsuu tukijoukko-nimistä henkilöä.

        Ja taasko nuo harhakuvasi alkoivat pyörimään päässäsi. On nyt kyllä sinulla huono kausi, mutta yritä tsempata.

    • Anonyymi

      Kuvitteliko vv että Kanteleen koulun asukas on joku uutinen jollekin ja joku muuttava voima?

      • Anonyymi

        No mutta tuohan on ihan ratkaiseva asia. Jos koulu on priimakunnossa, eikä mitään ongelmia ole, on tietenkin outoa väittää, että siellä mitään ongelmia olisi ollutkaan.
        Eihän yliherkkä voi palauttaa ostamiaan tavaroitakaan kauppaan, jos oireilee sellaisista asioista, joista normaali ihminen ei ole moksiskaan. Eikö näin?

        Ei se missään priimakunnossa ole, ja siitä tulee oikeuteen lausumaan muun muassa kunnan keväällä 2017 palkkaama rakennusterveysasiantuntija. Ei voi kuin nauraa ajatukselle siitä, jos kunta tosissaan on ottamassa todistajaksi kiinteistön nykyisen omistajan tai kiinteistöllä asujan. Jos kunnan asianajaja perustaa jutun kunnan puolelta tuohon, niin jopas on ammattitaidoton ja kalliiksi tuleva mies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta tuohan on ihan ratkaiseva asia. Jos koulu on priimakunnossa, eikä mitään ongelmia ole, on tietenkin outoa väittää, että siellä mitään ongelmia olisi ollutkaan.
        Eihän yliherkkä voi palauttaa ostamiaan tavaroitakaan kauppaan, jos oireilee sellaisista asioista, joista normaali ihminen ei ole moksiskaan. Eikö näin?

        >>on tietenkin outoa väittää, että siellä mitään ongelmia olisi ollutkaan<<

        Katsohan se MOT-jakso... ja olethan sen jo katsonutkin. Jos joku on outoa, niin se on kyllä sinun toimintasi. Sinänsä ihan hauska tietää tuo, että kunta on lähdössä puolustautumaan noin heppoisilla perusteilla. Aiemminhan kunnalla ei ollutkaan yhtään mitään... eikä kyllä ole nytkään.

        Eiköhän sinun kannata mennä seuraamaan asiaa oikeuteen, jos haluat saada tietoa siitä.
        Et taida olla kovin fiksu, kun täällä höpötät asiasta kuin tämä olisi jokin tietolähde. Täällä tuskin on muita kuin tätä asiaansa esilläpitävää ja poliitikkoja parjaavaa pölhöporukkaa.

        Tämä on keskustelupalsta. Täällä saa keskustella sääntöjen puitteissa mistä haluaa. Et määrää keskustelua Facebookissa etkä täällä. Yritä se jo ymmärtää.

        Yritä itse ymmärtää, että kukaan ei määrää keskustelua FB:ssä tai täällä vaikka jatkuvasti näytät niin luulevan!
        Kukaan muu ei sellaista ole olettanutkaan ja juuri tuo typeryytesi tuntuu niin omituiselta, että en usko sinun olevan täysjärkinen. Jotain todella outoa on tavassasi toimia. En sano ajatella, koska loogista ajattelukykyä sinulla ei ole!

        Ei määrääkään, mutta vv on yrittänyt määräillä.

        Onpa lapsellinen ja typerä väite. Ryhdistäydy äläkä ole paskakärpänen!

        Oletko lukenut Kafkan metamorfoosin! Se kertonee kaltaisestasi.

        Kaikki me olemme vv:n pelin nähneet. Turhaan sössötät enää mitään.

        Täällä ei taida olla kuin sinä kirjoittamassa harhoistasi ja muutama huvittelija kommentoimassa outoa toimintaasi ja terveydentilaasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko lukenut Kafkan metamorfoosin! Se kertonee kaltaisestasi.

        Auot päätäsi kuin alakoululainen tyttö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Auot päätäsi kuin alakoululainen tyttö.

        Tukihullun kanssa on kiva laskea leikkiä. Harvoin pääsee mielisairaan kanssa vaihtamaan ajatuksia.
        Ei logiikkaa tai edes mitään johtolankaa ajatuksissa. Vain outoa kaunaa, jota on helppo voimistaa tai säätää pienemmälle pienellä höystöllä.
        Outo ajatus, että kaikki mitä sanot kääntyy tuon sairaan mielen päässä jotain poliitikkoa vastaan. Välillä tuntuu, että olisi hyvä varoittaa vihan kohteena olevaa, mutta mitäpä asia minulle kuuluu. Ehkä kuitenkin teen niin, jos sekoaminen jatkuu vaaralliseen suuntaan. Pakkohan tuota sekopäätä on täällä seurata jo turvallisuuden takaamiseksi viattomille ihmisille.

        Noniin, yritit ilmeisesti nyt aukoa päätäsi miehekkäästi, mutta ei se sinulta vaan onnistu. Hyttysen ininää yhä vain.

        Ripuliinako se siinä? Aina kun auot kasvoissasi olevaa aukkoa tulee ilmoille kunnon varpusparvi!
        On sinulla kiva ketju täällä!

        Edelleenkin esiteini-ikäisen tytön ininää sinulla. Miehekkyydestä ei tietoakaan.

        Miehiäkö olet saalistamassa täällä siis kun niin kaipaat miehistä toimintaa.
        Mene tavalliseen tapaan ravintolaan tai tinderiin jos siltä tuntuu!

        Jotain voi päätellä lapsistasi juttujesi perusteella!

        Ja miehestäsi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehiäkö olet saalistamassa täällä siis kun niin kaipaat miehistä toimintaa.
        Mene tavalliseen tapaan ravintolaan tai tinderiin jos siltä tuntuu!

        No johan johtopäätöksen teit. Laukalla olet näköjään taas.

        Sinun toimintasi on kuin räkyttävällä pikkulikalla, mutta tuskinpa sinulta voi muuta edes odottaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No johan johtopäätöksen teit. Laukalla olet näköjään taas.

        Sinun toimintasi on kuin räkyttävällä pikkulikalla, mutta tuskinpa sinulta voi muuta edes odottaa.

        Vihakiima taitaa kutkuttaa siellä alapäässä! Hyi hitto, että ällöttävää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihakiima taitaa kutkuttaa siellä alapäässä! Hyi hitto, että ällöttävää!

        Yläpäässä sulla taitaakin lyödä tyhjää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yläpäässä sulla taitaakin lyödä tyhjää!

        Taitaa olla pervo m.s tai pms-oireilija siellä kihisemässä vihakiimassaan ja vonkumassa miehiä netissä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihakiima taitaa kutkuttaa siellä alapäässä! Hyi hitto, että ällöttävää!

        Olet itse ainoa, jonka ajatukset ja jutut painuvat aina kuvottavasti alakertaan. Jopa esimerkiksi koulun täiongelma sai sinut ajattelemaan alapäitä ja niiden hieromisia.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet itse ainoa, jonka ajatukset ja jutut painuvat aina kuvottavasti alakertaan. Jopa esimerkiksi koulun täiongelma sai sinut ajattelemaan alapäitä ja niiden hieromisia.....

        En tiedä mistä puhut, hullu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla pervo m.s tai pms-oireilija siellä kihisemässä vihakiimassaan ja vonkumassa miehiä netissä!

        Eikö mielessäsi pyöri vihaisena muu kuin seksuaalissävytteiset jutut? Oletkohan saanut elämssäsi vähän liian monet pakit naisilta, vai mikäköhän tuon vihan ja vinouman on aiheuttanut.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö mielessäsi pyöri vihaisena muu kuin seksuaalissävytteiset jutut? Oletkohan saanut elämssäsi vähän liian monet pakit naisilta, vai mikäköhän tuon vihan ja vinouman on aiheuttanut.....

        Hei, ainoa vihakirjoittaja on ns. tukijoukko. Muut vain pyrkivät moisia pahiksia pitämään täällä karanteenissa huumorilla ja muutamilla totuudellisilla huomioilla näiden epämääräisestä toiminnasta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei, ainoa vihakirjoittaja on ns. tukijoukko. Muut vain pyrkivät moisia pahiksia pitämään täällä karanteenissa huumorilla ja muutamilla totuudellisilla huomioilla näiden epämääräisestä toiminnasta.

        Hyvin on nuo tukilierot saatu pysymään täällä tunkiossaan karanteenissa, veli!
        Normaali keskustelu muualla onnistuu hyvin kun ääliöt on internoitu pois ihmisten ilmoilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin on nuo tukilierot saatu pysymään täällä tunkiossaan karanteenissa, veli!
        Normaali keskustelu muualla onnistuu hyvin kun ääliöt on internoitu pois ihmisten ilmoilta.

        Olet sinä vaan huvittava esittäjä. Uskokoon pikkutyttömäiset höpöjuttusi kuka tahtoo. Mieti kuitenkin tuon kaiken läpi näkyvän naisvihasi syitä ihan siellä peilin edessä. Meille muille asiaa ei tarvitse avata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet sinä vaan huvittava esittäjä. Uskokoon pikkutyttömäiset höpöjuttusi kuka tahtoo. Mieti kuitenkin tuon kaiken läpi näkyvän naisvihasi syitä ihan siellä peilin edessä. Meille muille asiaa ei tarvitse avata.

        Ns. Tehotytöt pistivät roistot kuriin ja nämä yrittävät happamasti väheksyä tyttöenergiaa!
        Eiköhän tuon pikkutyttömäisyyden pitäminen jotenkin huonona paljasta tukijoukkojen oman naisvihan.. Vihanneeko omia lapsiaan tuo sibylla?

        Sibylla on pakkomielteinen kaunarääkyjä. Vääntää ja kääntää jatkuvasti uhriutuen ja etsien asiallista kritiikkiä esittävistä jotain pahaa. Ei löydä.
        Nyt olisi jo aika hänen ymmärtää ettei uhriutuminen kannata. Ota vastuu toimistasi äläkä syyttele muita. Hakeudu hoitoon!
        Mene parannuttuasi töihin, niin saat muuta ajateltavaa.

        Tuossa tuli Pukkilan ja muidenkin alueiden kaikille uhrilampaille hyvä uhriutumisen vastainen toimenpideohjelma!
        1.Ota vastuu toimistasi.
        2.Älä syyttele muita.
        3.Hakeudu hoitoon tarvittaessa.
        4.Etsi muuta ajateltavaa.
        Siis naps, naps, naps -helppoa! Tukijoukoille vielä lisätärppi:
        Älä pahenna ongelmiasi kännäämällä!

        Heh, heh. Noilla ohjeilla kun menee, niin homekoulukin tuntuu freesimmältä eikä tarvitse kenenkään telttailla vastentahtoisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet sinä vaan huvittava esittäjä. Uskokoon pikkutyttömäiset höpöjuttusi kuka tahtoo. Mieti kuitenkin tuon kaiken läpi näkyvän naisvihasi syitä ihan siellä peilin edessä. Meille muille asiaa ei tarvitse avata.

        Läpi tuntuu näkyvän tuolla Sibyllan viestin alarekisterissä.

    • Anonyymi

      Kylläpä on ystävämme vääntäjä ollut taas aamusta saakka laukalla. Tiensä on valinnut, ja kun ei ole hänessä miestä myöntämään tapahtunutta ja tosiasioita, vaikeaa näyttää olevan. Ei ole enää muuta tietä kuin muiden solvaaminen ja asiaton mielisairaaksi leimaaminen.

      • Anonyymi

        Täällä on useita ihmisiä kirjoittamassa. Ymmärrätkö, että kaikki ovat anonyymejä? Sinunkin kirjoituksesi ovat anonyymejä.
        Täällä voi loukata ainoastaan nimellä mainiten toista . Ja niinhän nuo Sibylla-joukot jatkuvasti tekevät-ei kukaan muu.

        Mene Sibylla kirjoittamaan omalla nimelläsi sinne, missä asialliset ihmiset kirjoittavat omilla nimillään. Näet siellä, että kaikki eivät ole kaltaisiasi solvaajia.
        Täällä ovat ne, jotka eivät halunneet jatkaa kirjoittelua omilla nimillään ja joiden nimet eivät siis ole tiedossa.
        En tosin edes haluaisi tietää tuollaisen puskamatamin nimeä, mutta onhan sinulla mahdollisuus kirjoittaa. Turha täällä on vikistä, jos tänne päätyy.

        Älähän vv selitä taas. Kaikki tietävät sen, kuka täällä törkyjään suoltaa. Ole niin "anonyymi" itsellesi kuin haluat, mutta muille olet tunnistettava.

        Äläpä yritä taas määräillä sitä, kuka kirjoittaa missäkin. Ei se ole onnistunut ennenkään eikä onnistu jatkossakaan. Kovasti yritit pakottaa muut itse perustamiisi FB-ryhmiin, mutta laiha oli tulos.

        En tiedä kenestä puhut, mutta hyvä että myönnät ettei kukaan ole perustanut mitään FB-ryhmiä tätä aihetta vatvomaan. Näinhän se on. Keskustelua käydään julkisesti ihan muualla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älähän vv selitä taas. Kaikki tietävät sen, kuka täällä törkyjään suoltaa. Ole niin "anonyymi" itsellesi kuin haluat, mutta muille olet tunnistettava.

        Siinä, että toteaa jonkun olevan selvästi sairas ei ole mitään pahaa. Mitä muuta voi sanoa anonyymistä, joka toistuvasti luulee lähes kaikkia kirjoittajia täällä samaksi , ihan ulkopuoliseksi henkilöksi?
        Asiasta on keskusteltu laajalti ja kaikki keskustelijat ovat ihmetelleet tätä samaa. Aika erikoisen kuvan antaa tuo luulottelija ja onhan pystyttävä sanomaan se totuus tuollaisellekin ihmiselle.
        Jos joku alkaa istua paska housussaan kokouksissa kuin mitään ei olisi tapahtunut, on muiden aika pian ryhdyttävä toimiin asian ilmaisemiseksi tuolle ongelmaiselle.
        Nyt se ongelmainen olet sinä anonyymi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En tiedä kenestä puhut, mutta hyvä että myönnät ettei kukaan ole perustanut mitään FB-ryhmiä tätä aihetta vatvomaan. Näinhän se on. Keskustelua käydään julkisesti ihan muualla.

        Varavaltuutettu Juha Myllyoja Facebookissa 17.4.2018:
        "Omalta osaltani lopetan nyt tämän keskustelun tähän. Eihän tämä edelleenkään ole tälle ryhmälle varsinaisesti kuuluvaa keskustelua. Jos joku haluaa jatkaa, varmaan esim. minun hallinnoimani Pukkilan Katsaus on sopivampi. Jos kiinnostusta on, avaan sen halukkaille väittelijöille ja keskustelijoille. Ryhmän nimikin on vaikkapa tämän aihealueen käsittelyyn sopivampi."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä, että toteaa jonkun olevan selvästi sairas ei ole mitään pahaa. Mitä muuta voi sanoa anonyymistä, joka toistuvasti luulee lähes kaikkia kirjoittajia täällä samaksi , ihan ulkopuoliseksi henkilöksi?
        Asiasta on keskusteltu laajalti ja kaikki keskustelijat ovat ihmetelleet tätä samaa. Aika erikoisen kuvan antaa tuo luulottelija ja onhan pystyttävä sanomaan se totuus tuollaisellekin ihmiselle.
        Jos joku alkaa istua paska housussaan kokouksissa kuin mitään ei olisi tapahtunut, on muiden aika pian ryhdyttävä toimiin asian ilmaisemiseksi tuolle ongelmaiselle.
        Nyt se ongelmainen olet sinä anonyymi.

        Eiköhän kaikki näitä keskusteluja seuranneet ole nähneet sen, että täällä on ihan joku muu kuin tukijoukkojen jäsenet kirjoitellut täysin sekavia ja outoja viestejä. Yhteen aikaan niitä tuli tänne jopa esim. klo kahden aikaan yöllä. Voit selittää muiden "mielisairaudesta", mutta oma käytöksesi kertoo aika karua kieltä itsestäsi.

        Niitä kirjoittelijoita kannattaa etsiä niistä, joihin tämä asia jotenkin oikeasti liittyy. Ei luulosairaiden etsimistä suunnista.

        Listaus asiaan osallisista olisi hyvä tänne saada. Kuitenkin aika iso joukko kyseessä ilmeisesti!

        Tänään näyttää olevan eräässä Pukkilan ryhmässä juttua tästä tunkiosta. Käykääpä katsomassa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niitä kirjoittelijoita kannattaa etsiä niistä, joihin tämä asia jotenkin oikeasti liittyy. Ei luulosairaiden etsimistä suunnista.

        Vv on itse myöntänyt Facebookissa täällä kirjoittelunsa. Että siinä sitä "luulosairautta".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vv on itse myöntänyt Facebookissa täällä kirjoittelunsa. Että siinä sitä "luulosairautta".

        Aivanko oikeasti täällä mölyät, että joku olisi 2 vuotta sitten kertonut kirjoittavansa sellaisessa paikassa, jota ei ollut edes tuolloin olemassa. Varsinainen meedio on varmaan kyseessä.
        Näillä ketjuilla on täällä nimensä ja ne käsittelevät eri asioita. Tämä nyt käsillä oleva ketju on perustettu äskettäin, joten aika outo on tuo sinun kommenttisi ääliö.
        Sama kuin vetoaisi siihen, että joku kirjoittaa jossain FB-ryhmässä siihen, että ko. henkilö on joskus kirjoittanut FB:ssä jotain. Varsinainen mölyapina olet aivoiltasi.
        Nyt kuitenkin joku kirjoittaa tästä ketjusta jotain FB:ssä. Selvittelen nyt sitä sitten seuraavaksi. Taitaa olla jotain sellaista, että "häiriköt ovat hirttäytyneet ketjuihinsa" s24:ssä...

        Selkokielellä: Vv on kertonut Facebookissa täällä Suomi24:llä kirjoittelustaan.

        Aikas hyvin sanottu! Tukijoukot ovat tehneet itsestään ja asiastaan täysiä pellejä!
        Hyvä, että huumoria riittää. Näin kuntalaisena voi vain ihmetellä millaisia riesoja poliitikot ja kunnan viranhaltijat joutuvatkaan sietämään kaiken varsinaisen päätöksenteon lisäksi. Ei käy kateeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Selkokielellä: Vv on kertonut Facebookissa täällä Suomi24:llä kirjoittelustaan.

        Eipäs tuollaista viestiä vaan mistään löydy. Eli ei ole kertonut ilmeisesti mitään tuollaista.
        Mutta ajatellaanpa, että hän olisi kertonut jossain vaiheessa vastanneensa jossain ketjussa häirikköjen kirjoitteluun ja pyytänyt näitä asialliseen keskusteluun. Se ei tarkoittaisi tietenkään että hän mitään täällä maailman tappiin kirjoittaisi. Hänen tarkoituksensa olisi siis mielestänne ollut juuri se, että omilla nimillään kaikki kirjoittavat. Ja niinhän hän on tehnyt jatkuvasti. Kuitenkin ihan muista asioista, koska tämä ei häneen liity.
        Kuitenkaan ei tuollaista viestiä tunnu mistään löytyvän, joten oletus on että ei ole missään vaiheessa s24:ssä saatikka täällä vuosia myöhemmin näissä anonyymiryhmissä kirjoittanut.
        Taitaa olla ns.tukiryhmän ihan omia kirjoittelua täällä lähes kaikki. Kaikki ketjutkin ovat heidän perustamiaan. Siis ne, joissa homehömppää puidaan.

        Seliselität taas vv. Olisit vaan myöntänyt oman typerän toimintasi ja ostajaperheeseen kohdistuneen törkeän hyökkäyksesi, niin ei olisi tarinnut käydä tätä keskustelua. Se, että ryhdyit syyttelemään muita omista typeryyksistäsi, johti tähän.

        Ai siihen, että te nolaatte itseänne? Otan osaa!

        Kyllä se on ollut varavaltuutettu Myllyoja, joka on nolannut itsensä ja saanut aikaan nämä keskustelut typerillä toimillaan. Vv hyökkäsi aikanaan keskusteluun, jota käytiin Facebookissa asiaan liittyvien henkilöiden kesken, omien sanojensa mukaan puolustamaan rehdeiksi tunnettuja henkilöitä. Tämä vv:n sanoma "puolustaminen" oli yhtäkuin varavaltuutettu Myllyojan puoluetovereiden valtuutettu Simolinnan ja valtuutettu Loijaksen henkilökohtaista kehuskelua ja samaan aikaan näiden vastapuolen eli ostajaperheen asian ivaamista. Tosiasioista vv oli ihan pihalla, eikä hän osannut ottaa kirjoittelussaan mitään kantaa asiaan, vaan oli siis kiinni henkilöissä.

        Jossain vaiheessa, saatuaan noista typeristä toimistaan palautetta, vv yritti päästä tekosistaan sillä, että hän ilmoitti, ettei vain ollut ymmärtänyt asioita kunnolla "huonosti tehdystä MOT-ohjelmasta", mutta nyt asiat ovat tulleet hänellä uuteen arviointiin... Vv väitti sopineensa asiat ostajaperheen äidin kanssa, mutta tällä ei ollut sellaisesta mitään tietoa. Missään vaiheessa vv ei myöntänyt oman toimintansa typeryyttä, saatika että olisi pyytänyt ivakirjoituksiaan anteeksi, vaan aina hänen selityksissään syy hänen käytökseensä on ollut muissa; Yle:ssä ja MOT-ohjelman tekijöissä, ostajaperheessä, ostajaperheen tukijoukoissa... jne. Todella törkeää ja vastuutonta hommaa kunnan luottamushenkilöltä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipäs tuollaista viestiä vaan mistään löydy. Eli ei ole kertonut ilmeisesti mitään tuollaista.
        Mutta ajatellaanpa, että hän olisi kertonut jossain vaiheessa vastanneensa jossain ketjussa häirikköjen kirjoitteluun ja pyytänyt näitä asialliseen keskusteluun. Se ei tarkoittaisi tietenkään että hän mitään täällä maailman tappiin kirjoittaisi. Hänen tarkoituksensa olisi siis mielestänne ollut juuri se, että omilla nimillään kaikki kirjoittavat. Ja niinhän hän on tehnyt jatkuvasti. Kuitenkin ihan muista asioista, koska tämä ei häneen liity.
        Kuitenkaan ei tuollaista viestiä tunnu mistään löytyvän, joten oletus on että ei ole missään vaiheessa s24:ssä saatikka täällä vuosia myöhemmin näissä anonyymiryhmissä kirjoittanut.
        Taitaa olla ns.tukiryhmän ihan omia kirjoittelua täällä lähes kaikki. Kaikki ketjutkin ovat heidän perustamiaan. Siis ne, joissa homehömppää puidaan.

        Korjaus, ei niissä homehömppää puida vaan kostonhimoisesti solvataan asiaan liittymättömiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on ollut varavaltuutettu Myllyoja, joka on nolannut itsensä ja saanut aikaan nämä keskustelut typerillä toimillaan. Vv hyökkäsi aikanaan keskusteluun, jota käytiin Facebookissa asiaan liittyvien henkilöiden kesken, omien sanojensa mukaan puolustamaan rehdeiksi tunnettuja henkilöitä. Tämä vv:n sanoma "puolustaminen" oli yhtäkuin varavaltuutettu Myllyojan puoluetovereiden valtuutettu Simolinnan ja valtuutettu Loijaksen henkilökohtaista kehuskelua ja samaan aikaan näiden vastapuolen eli ostajaperheen asian ivaamista. Tosiasioista vv oli ihan pihalla, eikä hän osannut ottaa kirjoittelussaan mitään kantaa asiaan, vaan oli siis kiinni henkilöissä.

        Jossain vaiheessa, saatuaan noista typeristä toimistaan palautetta, vv yritti päästä tekosistaan sillä, että hän ilmoitti, ettei vain ollut ymmärtänyt asioita kunnolla "huonosti tehdystä MOT-ohjelmasta", mutta nyt asiat ovat tulleet hänellä uuteen arviointiin... Vv väitti sopineensa asiat ostajaperheen äidin kanssa, mutta tällä ei ollut sellaisesta mitään tietoa. Missään vaiheessa vv ei myöntänyt oman toimintansa typeryyttä, saatika että olisi pyytänyt ivakirjoituksiaan anteeksi, vaan aina hänen selityksissään syy hänen käytökseensä on ollut muissa; Yle:ssä ja MOT-ohjelman tekijöissä, ostajaperheessä, ostajaperheen tukijoukoissa... jne. Todella törkeää ja vastuutonta hommaa kunnan luottamushenkilöltä!

        Tyhjää louskutusta. Missä on pihvi?

        Mielipide tähän väliin.
        On arvokasta puuttua aiheettoman syyttelyyn julkisessa keskustelussa. Niin teen tässä nyt minäkin rivikuntalaisena. Täällä on täysin perusteetta syytelty poliitikkoja, vieläpä juuri niitä, jotka eivät käsiteltävään asiaan liity. Ei taida se varsinainen asia olla mikään ongelma edes, kun epäolennaisissa asioissa ollaan keskustelussa kokoajan. Joka tapauksessa varavaltuutettu teki sen, mitä tuollaisessa tilanteessa kuuluu kenen tahansa tehdä.
        Voit täysin vapaasti olla mitä mieltä haluat hänen toimistaan, mutta minä kiitän häntä siitä.
        Kuten olet ilmeisesti vasta nyt ymmärtänyt, hän ei toki ollutkaan ottamassa mitään kantaa asiaan, koska ei siitä mitään tiennyt. Tämän hän totesi myöhemmin hienossa kirjoituksessaan Pukkila-ryhmissä.
        Henkilöt häntä eivät kiinnostaneet vaan näiden epäeettinen toiminta ja sen lopettaminen alkuunsa keskustelussa.
        Myöhemmin hän kertoi mielipiteensä MOT-ohjelmasta ja siitä, että on perehtynyt asiaan ja oman mielipiteensä siitä. Jos jotain loukkaa toisen mielipide on se aivan yhdentekevää. Erilaisia mielipiteitä saa olla.
        Käsittääkseni varavaltuutettu ei ole koskaan väittänyt sopineensa mitään tämän asian tiimoilta. Miksi olisikaan, kun se ei häneen liity.
        On tärkeää, että poliitikot osallistuvat keskusteluun asioista ja heillä on siihen vieläpä tavallista suurempi velvollisuuskin. Mielestäni niiden muita syytelleiden pitäisi pyytää anteeksi loukkaamiltaan henkilöiltä. Varavaltuutettu ei ole ketään loukannut nähdäkseni, päinvastoin.
        Kaikista maailman kirjoituksista eivät poliitikotkaan ole vastuussa. Etenkään huumorista. Täällä kaunasta käyttövoimaa saavat hämmentäjätkin voisivat oppia suhtautumaan asioihin huumorilla. Aina ei tarvitse vetää hernettä nenään joka asiasta.
        Kun puhutaan avoimesta keskustelukulttuurista on erityisesti tärkeä muistaa , että se katoaa, jos nyt esillä olleet häiriköt ja kaltaisensa estävät ihmisten ja päättäjienkin keskustelun häirinnällään ja uhkailullaan sekä täysin asiattomilla tutkintapyynnöillä kuten tunnetuilla häiriköillä valtakunnantasollakin on ollut viime aikoina tapana.
        Kiitos siis kaikille muillekin poliitikoille, jotka osallistuvat kansalaiskeskusteluun, eivätkä anna ongelmatörppöjen hiljentää poliittista päätöksentekoa ja yleistä keskustelua!

        Eli tilanteessa jossa Pukkilan kuntapoliitikot olivat juuri jakaneet homekoulujutusta julkisesti totuudenvastaista tietoa, sinusta on oikein ulkopuolisen (vv) tulla ivaamaan "rehellisten ihmisten puolustamisen" nimissä totuudenvastaisella tiedolla loukattua osapuolta, tietämättä tosiasioista mitään, ja ryhtyä komentelemaan heitä vaikenemaan. Kertoo kaiken oikeustajustasi, oletpa sitten rivikuntalainen tai vv itse...

        Väännä miten väännät, mutta varavaltuutettuhan se on pyrkinyt estämään keskustelua. Poliittista päätöksentekoa tuskin hänkään sentään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli tilanteessa jossa Pukkilan kuntapoliitikot olivat juuri jakaneet homekoulujutusta julkisesti totuudenvastaista tietoa, sinusta on oikein ulkopuolisen (vv) tulla ivaamaan "rehellisten ihmisten puolustamisen" nimissä totuudenvastaisella tiedolla loukattua osapuolta, tietämättä tosiasioista mitään, ja ryhtyä komentelemaan heitä vaikenemaan. Kertoo kaiken oikeustajustasi, oletpa sitten rivikuntalainen tai vv itse...

        Ihminen on aina syytön kunnes oikeudessa toisin todistetaan.
        Jos ihmisiä syytetään törkeistä rikoksista ilman mitään todisteita julkisesti, on kaikilla velvollisuus puuttua asiaan. Myös ylläpito toimii sivustoilla sen mukaan.
        Koetko sinä anonyymi oikeudeksesi syyttää jotain törkeästä rikoksesta ilman mitään todisteita? Asiassa, jossa mitään syytettä ei edes ole nostettu saatikka aiotakaan nostaa. Asiassa, joka ei ole edes rikosjuttu. Ilmeisesti sinusta on törkeä rikos olla eri mieltä kanssasi, jos noin ajattelet.
        Eli jos palataan tuohon tapahtumaan niin kyllä mielestäni varavaltuutettu toimi asiassa juuri oikein. Sinulla ei ole lainkaan oikeustajua, jos näet ihmisillä olevan oikeuden vapaasti toisia syyttää rikoksista julkisesti. Tosin niinhän sinä taidat tehdäkin täällä jatkuvasti puskista solvatessasi poliitikkoja. Olet täysin heidän armeliaisuutensa varassa , tiesithän sen?

        Todellisuudessa totuudenvastaista tietoa julkisesti jakaneelle valtuutettu Simolinnalle todetiin keskustelussa tuolloin, että totuudenvastaisen tiedon jakaminen julkisesti täyttää helposti kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Se on fakta. Tässä tilanteessa vv katsoi oikeudekseen hyökätä "puolustamaan rehdeiksi tunnettuja henkilöitä" ja tämä "puolustaminen" oli käytännössä ostajaperheen asian ivaamista ja vv:n puoluetovereiden imelää kehuskelua samaan aikaan. Musta ei valkeaksi muutu vaikka miten selittelet täällä vv. Sinä toimit todella typerästi ja sekaannuit asiaan, johon sinulla ei ollut mitään eväitä puuttua.

        Missään vaiheessa ei ole todistettu edelleenkään, että kukaan myyjä puolelta tai kunnan puolesta muutenkaan olisi levittänyt asiassa totuudenvastaista tietoa. Nyt siis syyllistyit samaan kuin aikaisemmat syyttelijät-puhut vastoin tietoasi tai ainakin ilman, että asiaa olisi todistettu mitenkään muuten kuin riidan toisen osapuolen perusteettomilla väitteillä.

        On täysin selvää, että Simolinna jakoi tuolloin totuudenvastaista tietoa ja tämä asia on vielä ulkopuolisista lähteistä varmistettu. Sinulla ei ole mahdollisuutta arvioida näitä asioita, ja siksi hyökkäyksesi keskusteluun tuolloin oli todella typerää ja törkeää.

    • Anonyymi

      Huvittaa ja myötähävettää lukea noita vv:n itsekehuja ja itsensä kiittelyjä. Noh, jokainen tavallaan.

      • Anonyymi

        No sinun jos kenen tuota asiaa joutaakin hävetä, kun täällä solvaat ihmisiä ja syytät edelleen rikoksista täysin perusteetta muita ihmisiä. Tuollaisten nilviäisten myötätuntoa ei varmaan edes hyväksytä kunniallisissa piireissä. Eikä ole tarpeenkaan tässä tapauksessa kun kaikki häpeä on siellä omassa päässäsi.

        Myötähäpeä kohdistuu ihan vv:n toimiin. Ei tuollaista touhua odottaisi edes rivikuntalaiselta saatika sitten kunnan luottamushenkilöltä.

        Ehkä työnnät sen myötähäpeäsi vaikka ahteriisi. Tuollaisen lieron toimilla ei liene kenellekään mitään väliä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myötähäpeä kohdistuu ihan vv:n toimiin. Ei tuollaista touhua odottaisi edes rivikuntalaiselta saatika sitten kunnan luottamushenkilöltä.

        THL hyvin esillä tänään! Pitkin kevättä on samaa ilosanomaa tullut sieltä suunnasta.:
        Mm.
        -Rakennuksen käyttäjien oireilu heijastaa huonosti sisätilan epäpuhtauksien määrää...Uutinen THL
        -Sisäilman haitallisuutta ei voi arvioida toksisuustesteullä...Uutinen THL
        -Suomalaisten käsitykset sisäilmaongelmista ovat ovat liioiteltuja...Uutinen THL
        ” Oireilu on yksilöllistä ja siiihen vaikuttavat sisäilman epäpuhtauksien lisäksi myös muut seikat, kuten ikä, terveydentila ja kuormittavat asiat, kuten viihtyisyys ja tyytyväisyys töissä ja koulussa. Myös pelot ja käsitykset jonkin tekijän haitallisuudesta voivat aiheuttaa THL:n mukaan oireita ja objektiivisesti mitattavia fysiologisia vasteita.”
        ” THL:n mukaan tutkimustiedon perusteella sädesienet voivat olla merkki rakennuksen kosteus- ja mikrobivauriosta, mutta niiden löytäminen rakennuksesta ei automaattisesti osoita, että rakennuksen käyttämisestä olisi haittaa terveydelle.”

        Kohta 1: "-Rakennuksen käyttäjien oireilu heijastaa huonosti sisätilan epäpuhtauksien määrää...Uutinen THL"

        Kyseinen uutinen:
        "Suomessa rakennusten käyttäjille tehtyjen sisäilmakyselyjen tulkitaan usein mittaavan rakennusten kuntoa ja sisäilman epäpuhtauksien määrää. Käyttäjien oireilu on arvokasta lisätietoa sisäilmaongelmien hoidossa, mutta korjauspäätösten pitää perustua ensisijaisesti tutkittuun tietoon rakennusten kunnosta. "

        - - Pukkilan homekoulutapauksessa korjauspäätös (ei kannata korjata) perustuu juurikin tutkittuun tietoon rakennusten kunnosta.

        Kohta 2: "-Sisäilman haitallisuutta ei voi arvioida toksisuustesteullä...Uutinen THL"

        - - Pukkilan homekoulutapauksessa ei ole tehty toksisuustestejä, eikä siis tehty haitallisuusarvioita sellaisten perusteella.

        Kohta 3: "- Suomalaisten käsitykset sisäilmaongelmista ovat ovat liioiteltuja"

        - - Tutkimuksessa selvitettiin ihmisten yleisiä käsityksiä sisäilman haitallisuudesta, joihin voi vaikuttaa muun muassa sosiaalinen media. Pukkilan homekoulun osalta muun muassa terveystarkastaja ja rakennusterveysasiantuntija ovat todenneet terveysriskit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        THL hyvin esillä tänään! Pitkin kevättä on samaa ilosanomaa tullut sieltä suunnasta.:
        Mm.
        -Rakennuksen käyttäjien oireilu heijastaa huonosti sisätilan epäpuhtauksien määrää...Uutinen THL
        -Sisäilman haitallisuutta ei voi arvioida toksisuustesteullä...Uutinen THL
        -Suomalaisten käsitykset sisäilmaongelmista ovat ovat liioiteltuja...Uutinen THL
        ” Oireilu on yksilöllistä ja siiihen vaikuttavat sisäilman epäpuhtauksien lisäksi myös muut seikat, kuten ikä, terveydentila ja kuormittavat asiat, kuten viihtyisyys ja tyytyväisyys töissä ja koulussa. Myös pelot ja käsitykset jonkin tekijän haitallisuudesta voivat aiheuttaa THL:n mukaan oireita ja objektiivisesti mitattavia fysiologisia vasteita.”
        ” THL:n mukaan tutkimustiedon perusteella sädesienet voivat olla merkki rakennuksen kosteus- ja mikrobivauriosta, mutta niiden löytäminen rakennuksesta ei automaattisesti osoita, että rakennuksen käyttämisestä olisi haittaa terveydelle.”

        "Ilosanomasi" ei vaikuta mitenkään tähän kyseiseen homekoulujuttuun. Mutta riemuitse nyt sielä. Heh.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ilosanomasi" ei vaikuta mitenkään tähän kyseiseen homekoulujuttuun. Mutta riemuitse nyt sielä. Heh.

        Olet aika asenteellinen. Nuohan ovat hyvää tutkimusdataa, eikä niitä yhdistetty mitenkään alunperinkään Pukkilan tapaukseen.
        Vihakiimassasi et sitä huomannut ja taas jatkat asiatonto henkilöön menevää toimintaasi.
        Näetkö kaikki uutiset jotenkin itseäsi tai asiaasi koskevina?

        Eiiiiihän toki Pukkilan homekoulujuttua koskevassa keskustelussa rakennusten sisäilmaongelmiin liittyvät uutiset mitenkään viittaa kyseiseen tapaukseen... Todellisuudessa kaikki me näemme sen, miten olet jo pitkään jankannut sitä, miten mitään todellisia ongelmia ei ole vaan kaikki on vain oireilijoiden mielessä. Kaikki nuo postauksesi liittyvät samaan pyrkimykseesi saada homekoulun ostanut perhe tiettyyn valoon. Itsesi olet kuitenkin vain jatkuvasti nolannut. Nytkin riemuitsit "ilosanomastasi" ymmärtämättä mistään mitään.

        Voisit lukea nuo jutut ei -valikoivat lasit päässä.
        Ehkä sinulle on yllätys, että asioista voi keskustella muutenkin kuin oman perseesi ympärillä. Itsekäs ihminen olet!
        Ko. perhe on varmaan ihan itse asemoitunut sellaiseen valoon kuin kokevat edulliseksi. Siitäkin voi olla eri mieltä, mutta nuo asialliset viitteet ovat hyvää tietoa eikä niitä väritä sellainen Annabellahumppa kuten niitä aikaisemmin laittamiasi iltapäivälehtien -hömppäjuttuja. Sinun lähteesi olivat tunnetulta tuksutoimittajalta!.

        Varavaltuutettu Juha Myllyoja 20.6.2019 Facebookissa:

        Alkavan Juhannuksen ratoksi lueskelin tästä ah niin kiinnostavasta aiheesta lisää tietoa ja löysin aika hyvän linkin :

        https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j

        Tuossa on kerrottu aiheesta kaikki oleellinen ja kaikkien olisi hyvä se lukea. Asiasta on turha väitellä enempää ns. uskomuspohjalla. Näitä oireilua esiintyy monilla Ihmisillä ja on joskus tuottoisaa löytää syylliseksi esimerkiksi jokin rakennus tms. jolloin voidaan sitten vaatia vaikkapa korvauksia myyjältä jos onnentähdet oikein hyvin menevät kohdilleen.
        Kun kuitenkin noiden oireiden laukeamiseen riittää jo usko siitä, että vaikkapa sisäilmassa on jotain vikaa, ollaan helposti aika kaltevalla pinnalla. Tuossa pdf:ssä on aika kattava listaus näistä toiminnallisia häiriöitä "aiheuttavista" uskomuksista. Tämä tieteellinen selitys ei liity nyt tähän kunnan kohtaamaan kanteeseen mitenkään. Kaikki asiat ovat yksittäistapauksia ja se asia ratkaistaan oikeudessa varmasti asiantuntevasti, sitä en epäile yhtään. En usko, että kummallakaan osapuolella on mitään pahoja aikeita ollut missään vaiheessa . Kunta ja perhe ovat varmaankin molemmat mielestään oikeassa asiassa ja siksi asia onkin varmaan niin kivulias. Oikeudella on sitäpaitsi mahdollisuus saada kaikki tarvitsemansa tiedot ja nämäkin asiat tulevat varmaan siellä esille.

        Tämä varavaltuutettu jota tämä aihe "ei kiinnosta tippaakaan" siis lueskelee aiheesta jopa juhannuksena ja postailee kirjoituksiaan, joissa muun muassa toteaa, että "on joskus tuottoisaa löytää syylliseksi esimerkiksi jokin rakennus tms. jolloin voidaan sitten vaatia vaikkapa korvauksia myyjältä jos onnentähdet oikein hyvin menevät kohdilleen"... Vaikka siis kirjoittelee Pukkilan homekoulutapausta (jossa korvauksia haetaan myyjältä) koskevissa keskusteluissa, muistaa vv aina mainita siitä, miten "tämä ei liity tähän kunnan kohtaamaan kanteeseen mitenkään"... Sama maalailu ja sen perään 'mikään sanomani ei liity mihinkään' -hömppä pyörii myös täällä Suomi24-keskusteluissa...

        Oman anonyymin perseensä ympärille tiiviisti junttautunut, sieltä maailmaa katseleva minäminäjoukkojen ÄitiAurinkoinen on kumman kiinnostunut stalkkaamaan muiden tekemisiä! Mitäköhän kaikkea muuta stalkkauksen kohteet ovatkaan tehneet lomillaan? Mitä muuta pääsisit täällä tunkiossa virtuaalirunkkaamaan?
        Olisiko elämäsi viturallaan kun pitää elää toisten elämää seuraten? Tekeytyen toiseksi kirjoituksissaan ja pitää jotain henkilöä esillä omissa kieroutuneissa fantasioissasi koko ajan!
        Itsekkyydessään tältä anonyymihäröltä jää huomaamatta, että hänen tänne luvatta levittämissään kirjoituksissa puhutaan asioista yleisellä tasolla. Narsistit eivät tietenkään osaa tehdä eroa oman navan ja yleisten asioiden välillä. Pukkilan homekoulukeskustelua koskevia keskusteluja eivät ole perustamasi viharyhmät, joissa solvaat poliitikkoja nimeltä mainiten. Ketjut on otsikoitukin aivan muuksi kuin homekoulujuttuun liittyviksi.
        Voisiko olla kuitenkin mahdollista, että joku olisi kiinnostunut homeongelmasta ilman, että on kiinnostunut seuraamaan jonkun omat asuntokauppansa itse tyrineen sössöttäjän edesottamuksia ja mediatyrkyttäytymistä?
        Itse olen seurannut tuota homeasiaa huolestuneena jo reilut 20 vuotta. Huolestuneena juuri kansantaloudelle turhaan aiheutuvien kustannusten takia. Paljon on taloja ja irtaimistoja tuhottu pyhässä uskossa ja hysteerisellä tarmolla. Jokaisen olisi hyvä maksaa itse nuo harrastuksensa.
        Asioista kannattaa aina puhua yleisellä tasolla, koska kaltaisesi itsekkäät ja vähä-älyiset hömelöt ovat riesana täällä käytävissä keskusteluissa. Puhutaan mielensäpahoittajista noin yleensä. Sinun tapauksessasi pikemminkin herneperseilystä.
        Mistään ei voi puhua ilman, että sinä minäminäminäensin-sibylla astut kehiin miettimään omaa surkeuttasi ja arvostelijoitesi pahuutta.
        Lohdutan sinua! Säästyt miettimiseltä, kun vaan hyväksyt olevasi se viimeinen jakojäännös ja oivallat, että kritisoijasi ovat varmaan varsin kivoja ihmisiä, joilla ei ole sinun vähäpätöisyyttäsi vastaan yhtään mitään- ei vihaa tai kiinnostusta. Emme tiedä kuka olet, etkä sinä tiedä keitä me olemme. Painit kuitenkin kaltaistesi mitättömyyksien sarjassa ja me muut ihan erilaisessa, sinulle ilmeisen käsittämättömässä todellisuudessa.

        Turhaan postaat tuota sontaasi vv. Jos olisit kiinnostunut asiasta vain yleisellä tasolla, et olisi änkäytynyt jokaiseen Pukkilan homekoulujuttua koskevaan keskusteluun jauhamaan ja inkuttamaan.

        Ja siinä taas mielisairas luulottelija! Kaikki tekstit menevät samaan piikkiin tuo ääliön mielessä. Muistakaa, mihin joukkoon tuokin kirjoittaja liittyy ainakin ajatuksiltaan.

        Rauhoitupa vähän ja mieti, mistä nämä keskustelut johtuvat ja miksi ne jatkuvat.

        Taitavat johtua pakkomielteestäsi ja siitä, että et siedä erilaisia mielipiteitä. Jatkuvat, koska olet narsisti, joka jatkaa ja jatkaa näiden viharyhmien perustamista.
        Voisit tosiaan rauhoittua. Itse olen täällä vain ja ainoastaan katsomassa perääsi, ettei meno ala olla vaarallista kenellekään. Take it easy, stupid!

        Ei, vaan nämä keskustelut johtuvat siitä, että sinä jauhat täyttä sontaa, etkä myönnä tosiasioita.

        Voit vainoharhoissasi vahtia ihan ketä haluat, mutta nämä ovat keskusteluja keskustelupalstalla, eikä kukaan ole uhattuna millään tavalla.

        Ns. tukijoukkojen piiristä on kyllä uhkailtu ihmisiä näissäkin keskusteluissa!
        Sellaiset on hyvä panna merkille.
        Itse olet ainoa, joka täällä nostaa nimellämainittuja ihmisiä esiin ja maalittaa täällä heitä vihapuheelle laajemminkin. Vastaat toiminnastasi.

        Kerrohan ketä on uhkailtu ja miten. Onnistuuko?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ns. tukijoukkojen piiristä on kyllä uhkailtu ihmisiä näissäkin keskusteluissa!
        Sellaiset on hyvä panna merkille.
        Itse olet ainoa, joka täällä nostaa nimellämainittuja ihmisiä esiin ja maalittaa täällä heitä vihapuheelle laajemminkin. Vastaat toiminnastasi.

        Nämä keskustelut jatkuvat niin kauan kuin joku vääristelee asioita ja jauhaa sontaa. Mistään kenenkään maalittamisesta ei ole kyse. Ketään ei ole myöskään uhkailtu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nämä keskustelut jatkuvat niin kauan kuin joku vääristelee asioita ja jauhaa sontaa. Mistään kenenkään maalittamisesta ei ole kyse. Ketään ei ole myöskään uhkailtu.

        Kukaan ei täällä kirjoittaisi mitään ellet jatkuvasti perustaisi tänne näitä vihaketjujasi.
        Lue omat tekstisi niin löydät uhkailut. Täällähän kaikki on luettavissa muutamaa jo poistettua ketjuasi lukuunottamatta.Saattaa tietenkin olla, että pahimmat toimesi ovat niissä poistetuissa ketjuissa, niitäkin on.
        Tämä keskustelu on käyty jo useita kertoja, joten turha kiistää tekosiasi!
        Henkilöitä koskevien vihaketjujen perustaminen on maalittamista.
        Sietäisit hävetä toimintaasi. Koska olet narsisti mitä ilmeisimmin , en pidätä hengitystäni kuitenkaan katumustasi odottettaessa.

        Nämä keskustelut johtuvat edelleenkin totuudenvastaisesta tiedosta, jota on jaettu sekä itse homekoulujutusta että myös tapahtumista sen ympärillä. Ketään ei ole uhkailtu ja tuokin valheellinen väitteesi on yksi syy jatkaa näitä keskusteluja. Oli hyvin arvattavissa, että väität uhkausten olleen "poistetuissa ketjuissa"... Toimintatapasi alkavat olla jo hyvin tuttuja ja ennakoitavia.

        Mitä ihmettä sinä jatkuvasti kitiset ja väkiset täällä. Pukkilan homekoulujuttu on hoidettu kunnan puolelta niin huonosti ja törkeästi kuin se vain on voitu hoitaa ja siitä riittää puhetta vielä kauan, etenkin kun juttu jatkuu oikeudessa. Täällä ei ole maalitettu ketään, vaan on puhuttu tosiasioista. Jos et halua lukea aiheeseen liittyviä kirjoituksia, ole hyvä ja jätä lukematta. Niin yksinkertaista se on. Ihan turha uhriutua ja yrittää tehdä väärin toimineista tämän keissin loukattua osapuolta. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Sinä ryhdyit hyppimään keskustelussa muiden silmille, mutta nyt et näköjään kestä leikkiä, johon ihan itse ryhdyit, vaan olet olevinaan niin uhria niin uhria että... Kyllä on naurettavaa toimintaa kaikin puolin.

        Uhkauksia on muissakin ketjuissa. Etkö muista kirjoituksiasi? Ei kun kahlaamaan. Itse en viitsi kirjoittamaasi saastaa kahlata.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä ihmettä sinä jatkuvasti kitiset ja väkiset täällä. Pukkilan homekoulujuttu on hoidettu kunnan puolelta niin huonosti ja törkeästi kuin se vain on voitu hoitaa ja siitä riittää puhetta vielä kauan, etenkin kun juttu jatkuu oikeudessa. Täällä ei ole maalitettu ketään, vaan on puhuttu tosiasioista. Jos et halua lukea aiheeseen liittyviä kirjoituksia, ole hyvä ja jätä lukematta. Niin yksinkertaista se on. Ihan turha uhriutua ja yrittää tehdä väärin toimineista tämän keissin loukattua osapuolta. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Sinä ryhdyit hyppimään keskustelussa muiden silmille, mutta nyt et näköjään kestä leikkiä, johon ihan itse ryhdyit, vaan olet olevinaan niin uhria niin uhria että... Kyllä on naurettavaa toimintaa kaikin puolin.

        Näyttää tuo sössöttäjä olettavan edelleen kaikki kirjoittajat väärin.
        Siitä olen samaa mieltä, että Pukkilan homejutun ovat ostajat hoitaneet huonosti.
        Omaa asiaansahan he ajavat, joten ihan vapaasti tietenkin voivat hoitaa kuten haluavat.
        Huolestuttaa kyllä tuo tukijoukkojen pakkomielteinen luulottelu. Ei ole kovinkaan tervettä täällä olettaa kirjoittajia keneksikään vaan omien tuntemusten pohjalta. Täällä lienee noin 5-6 henkilöä jo, joiden kanssa nuo hullut ovat käyneet tätä keskusteluaan kuin keskustelisivat jonkun tietyn kanssa...
        Kyllä tuollainen ihmetystä ja kysymyksiä herättää siitä missä mennään noin henkisesti.

        Sairaat ovat hirttäytyneet luuloihinsa. Tuolla menolla pujottavat oikeaa narua kaulaansa, kun eivät näytä osaavan palata todellisuuteen sitten millään. Eihän sellaista kukaan toivo edes tuollaisille!
        Ryhdistäytykään nyt viimein siellä ja suunnatkaa se hullun tarmo oikeisiin asioihin!

        Äläpä yritä taas määräillä. Sinulla ei ole mitään valtaa tämän asian suhteen.

        Ei olekaan, sen kun pujottelet tyylilläsi. Ei kaltaisiasi jankkaajia voi näköjään auttaa mitenkään.

        Mikähän saa sinut kuvittelemaan, että joku tarvitsisi juuri sinun apuasi... Eiköhän sinulla ole tekemistä ihan itsesi kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää tuo sössöttäjä olettavan edelleen kaikki kirjoittajat väärin.
        Siitä olen samaa mieltä, että Pukkilan homejutun ovat ostajat hoitaneet huonosti.
        Omaa asiaansahan he ajavat, joten ihan vapaasti tietenkin voivat hoitaa kuten haluavat.
        Huolestuttaa kyllä tuo tukijoukkojen pakkomielteinen luulottelu. Ei ole kovinkaan tervettä täällä olettaa kirjoittajia keneksikään vaan omien tuntemusten pohjalta. Täällä lienee noin 5-6 henkilöä jo, joiden kanssa nuo hullut ovat käyneet tätä keskusteluaan kuin keskustelisivat jonkun tietyn kanssa...
        Kyllä tuollainen ihmetystä ja kysymyksiä herättää siitä missä mennään noin henkisesti.

        Äläs nyt vv sössötä....sinähän se täällä vaan vänkäät :) Urpo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän saa sinut kuvittelemaan, että joku tarvitsisi juuri sinun apuasi... Eiköhän sinulla ole tekemistä ihan itsesi kanssa.

        Kiitos kysymästä. Elämä hymyilee kaikilla rintamilla. Kiva on tietenkin ihan huvikseen kirjoitella erilaisista aiheista, jotka kiinnostavat asiatasolla.
        Asun Espoossa(muistanet nimimerkin mies Espoosta) ja osallistun täällä aktiivisesti paikalliseen keskusteluun omissa kanavissani.
        Hyvät väittelyt ovat nautinnollisia, mutta tämä juttu on tosiaan hieman outo, koska keskusteluun osalliset tuntuvat olevan niin tunteella mukana asiassa ja siten asia-argumentit loppuvat teillä tukipukkeleilla.
        Siirryn nyt muihin keskusteluihin, kun tämä saatiin taputeltua loppuun näin sopuisasti. Hei, hei ja onnea siihen pönkittämänne tahon oikeudenkäyntiin. Onnea molemmille riidan osapuolille. Olette todella ansainneet toisenne! Välillä on tullut mieleen Hölmölä ja hölmöläläiset vaikka Pukkilasta on ollut kyse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äläs nyt vv sössötä....sinähän se täällä vaan vänkäät :) Urpo.

        Sääli, että tuo ainoa sivistynyt kirjoittaja lähti. Tuossa yllä onkin sitten sen tukijoukon tyypillinen perusviesti. Kiva kun päättää keskustella jonkun kanssa ja vetää linjaansa läpi yleisessä kanavassa noin itsepäisesti. Kuulostaa ihan siltä toja-levyjankkaajalta, joka aikaisemmin toisteli samaa viestiään täällä!
        Taidan minäkin lopettaa täällä.

        Tehdään kaikki niin...jää sitten tuo kännääjäjoukko tänne keskenänsä jankkaamaan.

        Sovitaan niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sovitaan niin.

        Joku lukee, muttei kommentoi, eikö?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joku lukee, muttei kommentoi, eikö?

        Vannon kautta kiven ja kannon ja jyrsijäpoteron...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vannon kautta kiven ja kannon ja jyrsijäpoteron...

        No nyt alkaa Sibylla kirjoittaa, jos ei kukaan valvo menoansa...mutta tehdään vaan niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nyt alkaa Sibylla kirjoittaa, jos ei kukaan valvo menoansa...mutta tehdään vaan niin.

        Veikkaanpa jo seuraavan tekstinsä...
        Kun se tulee, laitan oman arvaukseni siihen perään ja siten exit only.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sääli, että tuo ainoa sivistynyt kirjoittaja lähti. Tuossa yllä onkin sitten sen tukijoukon tyypillinen perusviesti. Kiva kun päättää keskustella jonkun kanssa ja vetää linjaansa läpi yleisessä kanavassa noin itsepäisesti. Kuulostaa ihan siltä toja-levyjankkaajalta, joka aikaisemmin toisteli samaa viestiään täällä!
        Taidan minäkin lopettaa täällä.

        Olisit vaan antanut valtuutettu Jussi Simolinnan hoitaa itse asiansa, etkä olisi ryhtynyt leikkimään jotakin pelastaja-sankaria, niin et olisi joutunut tähän teatteriisi ryhtymään, eikä sitä koskevia keskusteluja olisi olemassa. Simolinna kokeneena kuntapoliitikkona tuskin tarvitsi 14 äänen varavaltuutetun apuja siinä vaiheessa, kun häntä pyydettiin perustelemaan julkisesti homekoulujutusta esittämänsä väitteet ja kun hänelle todettiin se fakta, että totuudenvastaisen tiedon jakaminen julkisesti täyttää helposti kunnianloukkauksen tunnusmerkistön. Keskustelussa Simolinnan itsensä kanssa olisi myöskin saattanut tulla esille se, mikä on tullut myöhemmin esille muun muassa valtuutettu ja kunnanhallituksen jäsen Terhi Tikkalan kautta, eli se, että päättäjien tiedot olivat peräisin kunnanjohtaja Myyryläiseltä, mutta eihän asioita päästy selvittelemään, kun sinun piti ottaa sankarin rooli...

        Sankareita ovat olleet hyvät ja asialliset ylläpitäjät Pukkilan FB-sivuilla.
        Kaikki häiriköt on poistettu viipymättä , jos jutut ovat menneet loukkaaviksi! Vain asialliset kirjoittajat ovat saaneet jatkaa.
        Nollatoleranssi vihapuheelle. Sääli, että homepuheestakin on tullut sellaista.
        Voisi olettaa, että siipensä polttaneet vaakkujat kirjoittavat sitten jossain muualla.

        Se, että ostajaperheen äiti ja ostajaperhettä tukenut henkilö heitettiin ulos Pukkilan Fb-ryhmästä tilanteessa, jossa he vaativat valtuutettu Simolinnalta perusteluja hänen julkisesti jakamilleen totuudenvastaisille tiedoille, ei kerro kenenkään asiallisuudesta tai asiattomuudesta. Muistetaan sekin, että tämä ulosheitto tapahtui tilanteessa, jossa keskustelu oli jo mennyt turhanjauhamiseksi varavaltuutettu Myllyojan kanssa, tämän hyökättyä "puolustamaan" puoluetoveriaan. Asiasta ei enää päästy keskustelemaan, kun vv aloitti ivakampanjansa. Vv vei keskustelun siis täysin sivuraiteille ja sekoitti koko pakan, mutta onhan se nyt aika ilmeistä, että kun keskustelu halutaan tuossa vaiheessa tyrehdyttää, on helpompi heittää ulos ulkopaikkakuntalaiset kuin Pukkilan kuntapäättäjä - etenkin kun moderaattoreina on Pukkilan kuntapäättäjiä ja heidän läheisiään.

        MOT

        On sieltä poistettu paljonkin väkeä, joten älä nyt takerru tuollaiseen epäolennaiseen asiaan. Ei tässä analysoida syitä yksittäisten lentokokelaiden poistoon.
        Jos asia on kuin me muut ymmärrämme, se hyökkääjä oli niiden joukossa, jotka saivatkin siivet alleen lentääkseen johonkin muuhun paikkaan käymään "asiallista " keskusteluaan. Ei ihme, ettei suosio ole kovin suuri senkaltaisella puheella.
        Nollatoleranssi vihapuheelle on Pukkilan erikoisuus ja siitä pidetään kiinni olipa se vihapuhuja kuka tahansa.
        Varmaan nuo lentäjät ovat päässeet ääneen jossain muualla, sen verran äänekkäitä he olivat, että varmaan jokin loppusijoituspaikka on kuulijoineen löytynyt.

        Ihme, ettei O-perheen pää ole kirjoittanut mitään, hänhän ei ole saanut kirjoittelullaan mitää bannia itselleen. Ilmeisesti hän osaa kirjoittaa ja on sovinnollinen eikä ainakaan räyhää. Olisiko näin?
        Onko joku nähnyt hänen kirjoituksiaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On sieltä poistettu paljonkin väkeä, joten älä nyt takerru tuollaiseen epäolennaiseen asiaan. Ei tässä analysoida syitä yksittäisten lentokokelaiden poistoon.
        Jos asia on kuin me muut ymmärrämme, se hyökkääjä oli niiden joukossa, jotka saivatkin siivet alleen lentääkseen johonkin muuhun paikkaan käymään "asiallista " keskusteluaan. Ei ihme, ettei suosio ole kovin suuri senkaltaisella puheella.
        Nollatoleranssi vihapuheelle on Pukkilan erikoisuus ja siitä pidetään kiinni olipa se vihapuhuja kuka tahansa.
        Varmaan nuo lentäjät ovat päässeet ääneen jossain muualla, sen verran äänekkäitä he olivat, että varmaan jokin loppusijoituspaikka on kuulijoineen löytynyt.

        Ne kaikki keskusteluthan on tallennettu, joten kun sen aika on, voimme yhdessä todeta vv:n hyökkäyksen asiattomuuden ja sen ettei kukaan muu käyttäytynyt asiattomasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne kaikki keskusteluthan on tallennettu, joten kun sen aika on, voimme yhdessä todeta vv:n hyökkäyksen asiattomuuden ja sen ettei kukaan muu käyttäytynyt asiattomasti.

        Turha jankata tuollaista kun on itse lentänyt pois keskustelusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha jankata tuollaista kun on itse lentänyt pois keskustelusta.

        Etkö enää muuta keksi kuin jankata tuosta? Pakkohan sinun on pyrkiä omia törkeitä toimiasi jonkin alle peittelemään, joten sallittakoon tuo sinulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha jankata tuollaista kun on itse lentänyt pois keskustelusta.

        Kyllä se oli varavaltuutettu Myllyoja, joka hyökkäsi siellä Facebookissa ASIASTA keskusteluun kehuskelemaan puoluetovereitaan ja ivaamaan ostajaperheen asiaa. Jos Facebook-ryhmää ei olisi moderoinut pukkilalaiset päättäjät ja mm. sellaisen tytär ja jos homma olisi hoidettu perustellusti, olisi uloslentäjä ollut ehdottomasti varavaltuutettu Myllyoja.

        Näyttääpä harmittavan jotain jurnuttajaa vuosienkin jälkeen tuo pikku lentokeli. Yhä uudestaan koettaa hän päästä omille siivilleen, mutta tuo ihme tapahtuu vain toisinaan.
        Pukkilan päättäjillä on yliluonnollisia voimia joidenkin mielestä. Valtuutettu puhkuu ja puhisee ja lehmätkin lentää, kuten vanhassa sanonnassa... Noinhan ei todellisuudessa tapahtunut. Valtuutettu ei ole puhkunut, eikä lentoexpertti ole ollut lehmä, vaan ihan ehta entinen kyläläinen seurueineen. Kyllä "keskustelijat" lensivät ihan omilla ansioillaan. Joillain se kyky on vaan verissä. Eniten näyttää harmittavan se, että muut keskustelijat eivät päässeet siivilleen ja saavat edelleen kirjoittaa vapaasti asioista.
        Valitettavasti kaikissa ryhmissä on omat sääntönsä, joita ylläpitäjät tulkitsevat ja toimivat sitten objektiivisesti sen mukaan nostaen ilmaan vaan lentokriteerit täyttävät henkilöt, joissa on pilottiainesta.

        Jos isillä olisi munat, niin se olisi perheen pää. Tuossa vissi viisaus ja mietiskeltävä asia sinne nukitusjoukkojen suuntaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttääpä harmittavan jotain jurnuttajaa vuosienkin jälkeen tuo pikku lentokeli. Yhä uudestaan koettaa hän päästä omille siivilleen, mutta tuo ihme tapahtuu vain toisinaan.
        Pukkilan päättäjillä on yliluonnollisia voimia joidenkin mielestä. Valtuutettu puhkuu ja puhisee ja lehmätkin lentää, kuten vanhassa sanonnassa... Noinhan ei todellisuudessa tapahtunut. Valtuutettu ei ole puhkunut, eikä lentoexpertti ole ollut lehmä, vaan ihan ehta entinen kyläläinen seurueineen. Kyllä "keskustelijat" lensivät ihan omilla ansioillaan. Joillain se kyky on vaan verissä. Eniten näyttää harmittavan se, että muut keskustelijat eivät päässeet siivilleen ja saavat edelleen kirjoittaa vapaasti asioista.
        Valitettavasti kaikissa ryhmissä on omat sääntönsä, joita ylläpitäjät tulkitsevat ja toimivat sitten objektiivisesti sen mukaan nostaen ilmaan vaan lentokriteerit täyttävät henkilöt, joissa on pilottiainesta.

        Etköhän se ole sinä itse, joka tuosta ulosheitosta jauhaa ja jauhaa, muuta kun sinulla ei ole. Pukkilan Fb-ryhmät eivät ole mikään oikeuslaitos, eikä se, kenet niistä heitetään ulos, todista yhtään mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se oli varavaltuutettu Myllyoja, joka hyökkäsi siellä Facebookissa ASIASTA keskusteluun kehuskelemaan puoluetovereitaan ja ivaamaan ostajaperheen asiaa. Jos Facebook-ryhmää ei olisi moderoinut pukkilalaiset päättäjät ja mm. sellaisen tytär ja jos homma olisi hoidettu perustellusti, olisi uloslentäjä ollut ehdottomasti varavaltuutettu Myllyoja.

        Hei seliseli, oliko hyvä lentokeli?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei seliseli, oliko hyvä lentokeli?

        Lueskellaan ne FB-keskustelut sitten aikanaan kuvakaappauksista. Turha tästä on sen enempää täällä jauhaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etköhän se ole sinä itse, joka tuosta ulosheitosta jauhaa ja jauhaa, muuta kun sinulla ei ole. Pukkilan Fb-ryhmät eivät ole mikään oikeuslaitos, eikä se, kenet niistä heitetään ulos, todista yhtään mitään.

        Ei, kyllä se on tuomioistuin. Ja sinä lienet se "syyllinen" vai mitä?
        Tuokaa se syyllinen sisään, sanoi jo Petelius aikoinaan. Olisiko aika sinun tunnustaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei, kyllä se on tuomioistuin. Ja sinä lienet se "syyllinen" vai mitä?
        Tuokaa se syyllinen sisään, sanoi jo Petelius aikoinaan. Olisiko aika sinun tunnustaa?

        Vv myönsi aikanaan tuon ivaamisen, mutta yritti selitellä sitä satiirilla. Kukaan muu ei käyttäytynyt FB-keskusteluissa asiattomasti kuin tämä "satiirikko".

        ostajia kuunnellen
        siis totuutta muunnellen
        Eppuja mukaillen (pannaan Annelin kanssa)

        kiva on Pukkilassa hillua
        kun on tarjota-lentokeli
        ku paat homekoiraa tulemaan-taloon
        ja ukkelit kurpankin kainaloon-hamuaa

        jos kunnanisät puhuu kakkaa
        tahdotko panna, haahka, lopun sille
        armas aika vilahti ja pomot hyllylle
        hyvästi sun estoille
        kun viimein motti pääsi -mestoille

        pannaan pannaan mukijoukkojen kanssa
        nylkytys moiselle saastalle
        nylkytys moiselle saastalle

        kunnanisät meni ihan puihin
        kun eräs otti-nokkiinsa
        tahdomme panna, lopun sille
        homeet hyllylle
        ja lasti -vaakkujalle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vv myönsi aikanaan tuon ivaamisen, mutta yritti selitellä sitä satiirilla. Kukaan muu ei käyttäytynyt FB-keskusteluissa asiattomasti kuin tämä "satiirikko".

        Eiköhän sinun ole aika jo viimein avata hieman missä FB:ssä vv olisi kirjoittanut tästä aiheesta. Olet jankannut asiasta vuosia pystymättä asiaa täsmentämään. Olisiko kuitenkin kaikki tapahtunut sinun pienessä muodottomassa päässäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lueskellaan ne FB-keskustelut sitten aikanaan kuvakaappauksista. Turha tästä on sen enempää täällä jauhaa.

        Olisi kyllä paras, jos pistät ne kaappauksesi tänne saman tien. Et tee sitä, koska oma tekstisi ei kestä päivänvaloa.
        Ovathan tosin kaikki FB-keskustelut olleet kokoajan luettavissa, joten sikälikin tuo uhosi on naurettavaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisi kyllä paras, jos pistät ne kaappauksesi tänne saman tien. Et tee sitä, koska oma tekstisi ei kestä päivänvaloa.
        Ovathan tosin kaikki FB-keskustelut olleet kokoajan luettavissa, joten sikälikin tuo uhosi on naurettavaa.

        Eiköhän ne keskustelut saateta muidenkin kuin Pukkilan FB-ryhmiin kuuluvien arvioitavaksi. Mukaan lähtee myös vv:n täällä kirjoittamia viestejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän ne keskustelut saateta muidenkin kuin Pukkilan FB-ryhmiin kuuluvien arvioitavaksi. Mukaan lähtee myös vv:n täällä kirjoittamia viestejä.

        Varmaan hyvä tutkia tosiaan nuo perustamasi viharyhmät, joita olet tänne tehtaillut asiallisia keskustelijoita lokaamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan hyvä tutkia tosiaan nuo perustamasi viharyhmät, joita olet tänne tehtaillut asiallisia keskustelijoita lokaamaan.

        Viharyhmiä on ainoastaan mielikuvituksessasi ja kaikki kestää tukijoukkojen puolelta tutkia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viharyhmiä on ainoastaan mielikuvituksessasi ja kaikki kestää tukijoukkojen puolelta tutkia.

        Täällähän nuo viharyhmät ovat olemassa. Erikoista, että niitä on perustettu juuri asiaanne liittymätöntä poliitikkoa nälvimään ja kaikenlaista kymmenien vuosien takaa kirjoitettua on täällä sitten nypitty kaunaisesti. Myös perheenjäseniä on jatkuvasti nälvitty ja uhkailukin on ollut arkipäivää näissä luettavissa olevissa ryhmissä.
        VV taas on kirjoittanut vain FB:ssä täysin julkisesti ja asiallisesti. Täällä on yritetty luoda sellaista kuvaa, että kirjoituksissa olisi jotain iljettävää. Mainetta on loattu tietoisesti ja järjestelmällisesti. Syytä tähän ei tiedetä.

        Nyt sinulla kyllä nuo harhat lisääntyy siihen malliin, että alkaa jo huolestuttaa.....
        Todellisuudessa mitään viharyhmiä ei ole, vaan täällä on kirjoitettu tosiasioita vv:n toimista. Myös vv itse on kirjoittanut täällä - typeriä ivakirjoituksiaan tietenkin.

        Tuossa taas perätön väite. Ymmärrätkö levittäväsi valheellista tietoa toisesta?

        Missä?

        ryhmänkeskustelija eli varavaltuutettu Myllyoja 25.4.2018 20:09:

        Aika rakentavaa keskustelua tuntuu olevan. Liittyykö tämä enää luottamushenkilön työhön, vain onko kyseessä minuun kohdistuva nettihäirintä, jopa vihapuhe? Taidan selvityttää asian, jos tämä jatkuu.
        Ja koska et keksinyt täysin ilmeistä syytä valistan sinua siitä, että tuota jo 80-90 lukujen taitteessa keksimääni termiä toki muutkin käyttävät. Itsekin olen viljellyt sitä keskusteluissani. Ja yhteys haastateltuun toki löytyy. Nyt sinun on paras pysyä asiassa, eikä terrorisoida ja mustamaalata toisia täällä.
        Hassua, että toinen jo 80-luvulla keksimäni ilmaus "heikomman terrori", liittyy Pukkilaa koskeviin keskusteluihin kuin nenä päähän. Se kuvaa uhriutumista, jossa ns. "heikompi" marttyroituu ja hakee itsekkäästi etua itselleen vetoamalla ihmisten myötätuntoon. Usein tuo rassukka on tahdottomasti ajelehtinut ongelmiinsa eikä tietenkään itse yritä tehdä mitään rakentavaa asiansa eteen. Syy on aina muissa. Etenkin niissä, jotka viitsivät vastuuta kantaa, eivätkä lähde mukaan "uhrin" leikkiin. Tuntuuko tutulta noin niin kuin kuntamme tilanteessa?
        Nythän meillä saattaa olla käsissämme jopa uhriutumisen Suomen ennätys. Menisikö tämä edelle jopa Väyrysen äskettäisestä suorituksesta? Saattaa olla, että nyt mennään hiuksenhienosti ohi, koska ”uhrilla” on uhripotentiaa enemmän kuin konkaripoliitikolla. On kuitenkin muistettava, että ”uhri” on varsin menestyvä taho, mikä vähentää pisteitä hieman. Sinällään Paten suoritus on muuten tyylipuhtaampi ja mediaseksikkäämpi. Pate toisaalta hoiti suorituksensa yksin, ilman mitään avustavia hornanhenkiä! Henkilökohtaisesti äänestäisin tässä kisassa Patea, mutta kisa on kyllä tiukka, Close call, sanoisin.

        Nettihäiriköt taas laukalla ja spämmäävät tänne luvatta tekijänoikeuden alaista kirjoitusta näköjään. Kalliiksi tulee tuo toiminta jossain vaiheessa.

        Eikös tämä törppö luvannut taas kerran poistua täältä....ei pysty ei kykene kun on niin paljon sanottavaa :0. Käsittämätön tapaus. Mikään mitä kirjoittaa ei pidä paikkaansa.

        "tekijänoikeuden alaista kirjoitusta näköjään"

        Älä naurata enempää....

        Se oli vain yksi alter egoistaan joka "poistui"...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "tekijänoikeuden alaista kirjoitusta näköjään"

        Älä naurata enempää....

        Tulet vielä yllättymään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tulet vielä yllättymään.

        Saattaapa olla niin että sinä tulet yllättymääm.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saattaapa olla niin että sinä tulet yllättymääm.

        Pahikset tullaan kalttaamaan ihan loppuun asti! Jokainen teko punnitaan ja pistetään maksuun!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahikset tullaan kalttaamaan ihan loppuun asti! Jokainen teko punnitaan ja pistetään maksuun!

        Alat siis uhkailemaan... Laki löytyy sinullekin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alat siis uhkailemaan... Laki löytyy sinullekin.

        No ketäköhän täällä on uhattu? Ainoastaan vv:stä on täällä puhuttu. Kaikki kirjoittajat anonyymejä !
        Mitään uhkaavaa ei ole kirjoitettu keneenkään muuhun liittyen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ketäköhän täällä on uhattu? Ainoastaan vv:stä on täällä puhuttu. Kaikki kirjoittajat anonyymejä !
        Mitään uhkaavaa ei ole kirjoitettu keneenkään muuhun liittyen!

        Se on tietenkin selvä, että tekstivarkaat maksavat luvattoman käyttönsä kunhan nimet ovat selvillä! Tuo on ennustus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ketäköhän täällä on uhattu? Ainoastaan vv:stä on täällä puhuttu. Kaikki kirjoittajat anonyymejä !
        Mitään uhkaavaa ei ole kirjoitettu keneenkään muuhun liittyen!

        Turha selittää enää... kalttaaja...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha selittää enää... kalttaaja...

        Olet kyllä naurettava pelle, kuka lienetkin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet kyllä naurettava pelle, kuka lienetkin!

        On kyllä tyhmää jengiä. Joku kokee siis olevansa pahis? Olisipa kiva tietää kuka myöntää olevansa pahis ja uhriutuu jälleen läpinäkyvästi täällä . Mie romahan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä tyhmää jengiä. Joku kokee siis olevansa pahis? Olisipa kiva tietää kuka myöntää olevansa pahis ja uhriutuu jälleen läpinäkyvästi täällä . Mie romahan!

        Kaikki me tiedämme ketä sinä väität pahiksiksi. Heitä siis uhkailit.

        Sie oot romahtanu jo ajat sitten.

        Niin, täällä riehuvat anonyymit häiriköt , jotka eivät ole tulleet esiin. Jos tulevat saavat maksulapun kouraan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sie oot romahtanu jo ajat sitten.

        Sittenhän olet vihassasi tyytyväinen. Mitä täällä uhriudut, vitun perseilijä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, täällä riehuvat anonyymit häiriköt , jotka eivät ole tulleet esiin. Jos tulevat saavat maksulapun kouraan!

        Turha selitellä enää, kalttaaja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On kyllä tyhmää jengiä. Joku kokee siis olevansa pahis? Olisipa kiva tietää kuka myöntää olevansa pahis ja uhriutuu jälleen läpinäkyvästi täällä . Mie romahan!

        On tuo logiikkasi kyllä pettämätön. Väität ensin tiettyjä kirjoittajia jutun pahiksiksi, sitten ilmoitat että nämä kaltataan, jonka jälkeen, kun sinulle todetaan uhkailusi, kirjoitat: "Joku kokee siis olevansa pahis?". Eiköhän tuo nyt ole täysin selvää, että uhkailit niitä, joita itse väität pahiksiksi.

    • Anonyymi

      Anonyymi kirjoitti
      27.10.2019 16:23
      "Kunta voittaa ja tukiturvat muurautuvat umpeen."

      Mitenkäs sinun turvallesi käy jos ja kun vastapuoli voittaa?

      • Anonyymi

        Eiköhän se laula edelleenkin puutaheinää...

      • Anonyymi

        Mikä on vastapuoli? Minulle aivan sama kuka voittaa!
        Periaatteessa vain on tärkeää kommentoida tiettyjä ylilyöntejä!
        Ja niitä riittää, kun hullut huseeraavat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä on vastapuoli? Minulle aivan sama kuka voittaa!
        Periaatteessa vain on tärkeää kommentoida tiettyjä ylilyöntejä!
        Ja niitä riittää, kun hullut huseeraavat!

        "Minulle aivan sama kuka voittaa!"

        Älä edes yritä valehdella tuollaista. Olet tuonut erittäin selkeästi esille sen, että toivot kunnan voittoa.

        Onneksi vv:n ylilyöntejä on kommentoitu kun muutenhan joku voisi erehtyä uskomaan häntä. Eipä ole koskaan tullut muualla törmättyä noin asiattomaan ja tökerösti käyttäytyvään kuntapoliitikkoon, vaikka sillä saralla on paljon pyöritty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Minulle aivan sama kuka voittaa!"

        Älä edes yritä valehdella tuollaista. Olet tuonut erittäin selkeästi esille sen, että toivot kunnan voittoa.

        Onko sinusta jotain pahaa siinä, että kuntalainen toivoo kunnan voittavan tuollaisen oikeudenkäynnin?
        Totta kai kunta voittaa ja vastapuoli joutuu ongelmien syövereihin, mutta miten se tänne hullujen kaltattujen keskusteluihin kuuluu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinusta jotain pahaa siinä, että kuntalainen toivoo kunnan voittavan tuollaisen oikeudenkäynnin?
        Totta kai kunta voittaa ja vastapuoli joutuu ongelmien syövereihin, mutta miten se tänne hullujen kaltattujen keskusteluihin kuuluu?

        Kuntalainenpa hyvinkin... Heh.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuntalainenpa hyvinkin... Heh.

        Hyvin sairas ulkokuntalainen liikkeellä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin sairas ulkokuntalainen liikkeellä!

        Onhan se nyt tosi "sairasta", että sinun ivakirjoituksiisi ja valehteluihisi puututaan, onhan..? Sinusta tottakai tervettä olisi se, että sinä kirjoitat ihan mitä haluat ja muut alistuvat hiljaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinusta jotain pahaa siinä, että kuntalainen toivoo kunnan voittavan tuollaisen oikeudenkäynnin?
        Totta kai kunta voittaa ja vastapuoli joutuu ongelmien syövereihin, mutta miten se tänne hullujen kaltattujen keskusteluihin kuuluu?

        Kuntalainen?? Suurin osa kuntalaisista on täysin kyllästynyt Pukkilan kuntapolitiikkojen suhmurointiin ja uudistusten vastaisuuteen.
        Mitä tulee vastapuolen joutumisesta ongelmien syövereihin...niin eiköhän tämä kyseinen perhe ole todellakin joutunut ongelmiin kuntapoliitikkojen toimien seuraksena.
        Ei se silti totuutta miksikään muuta ja tapaus sekä toimintatavat käydäänkin sitten oikeudessa läpi.

    • Anonyymi

      Siis kuvitteleeko tämä yksi vänkääjä että hänen v****iluviestinsä ovat tekijänoikeuslain suojaamia teoksia?!?!?! Vuoden vitsi.

      • Anonyymi

        Niin. Vitsihän koko tyyppi onkin uhoinee, päsmäröintineen ja surkeine "kalsarikänniriimityksineen". Onko hänen kirjoittelunsa Pukkilan kokoomuksen virallinen kanta? Mitä muut Pukkilan kokoomuslaiset ajattelevat tästä (Loijasta ja Simolinnaa lukuunottamatta)?

        Näyttääpä hulluilla olleen taas rattoisaa täällä vihapuheensa kanssa. Jatkakaa!

        Ainakin yksi kokoomuslainen pyöritteli Torpin koulun lakkauttamista koskevassa äänestyksessä silmiään tämän kyseisen sankarin toimille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttääpä hulluilla olleen taas rattoisaa täällä vihapuheensa kanssa. Jatkakaa!

        Vihapuheita olet itse jatkuvalla syötöllä harrastanut kaikissa foorumeissa. Älä jatka! Tai jatka vaan itsesi nolaamista...vaikkei siinä enää mitään ylitettävää ole.

        Niin, sitähän voisi jokainen kirjoitella toisista "satiiria" ja sitten kun saa ivakirjoituksistaan palautetta, syytellä muita vihapuheesta... Harvalla vaan on tuollaiseen tarvetta tai halua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttääpä hulluilla olleen taas rattoisaa täällä vihapuheensa kanssa. Jatkakaa!

        Raukkamaista käyttää tässä yhteydessä vihapuhe-sanaa. Vihapuhe on jotakin ihan muuta kuin se että toisten ivaajan toimet asetetaan tarkasteluun ja arvosteluun.

    • Anonyymi

      Käsittämättömiä ovat tämän öykkäri kirjoittajan jatkuvat ivat Kanteleen entisen koulun ostajaperheen äitiä kohtaan! Mahtaako hänellä enää "suhde" toimia paikallisen/pitempään paikkakunnalla asuneen "puolisonsa" kanssa? Yksikään itseään (ja ylipäätään naisia) arvossa pitävä/itseään kunnioittava nainen ei sietäisi kumppaniltaan noin halventavia tekstejä naisista varsinkin ku ne osuvat ns. yks yhteen. Onko kyse taas öykkärin oman elämän peilaamisesta/projisoinnista?

      • Anonyymi

        Mitä höpiset. Eihän täällä ole kirjoitettu tuosta perheestä yhtään mitään. Vain häiriköivistä mukijoukoista!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä höpiset. Eihän täällä ole kirjoitettu tuosta perheestä yhtään mitään. Vain häiriköivistä mukijoukoista!

        Turha selitellä enää, kalttaaja!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha selitellä enää, kalttaaja!

        Ei järjen häivääkään noissa puheissasi luulosairas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä höpiset. Eihän täällä ole kirjoitettu tuosta perheestä yhtään mitään. Vain häiriköivistä mukijoukoista!

        ryhmänkeskustelija (eli varavaltuutettu Juha Myllyoja) 28.4.2018 2:45:
        Eikä kiinnostakaan, jos itse perhe ei itse asioitaan hoida, vaan keskittyy epäolennaisiin asioihin. En ivaa ketään, tuo on omaa harhaista fantasiaasi. Perhe (perheen äippä) on tehnyt itse itsensä naurunalaiseksi-vastuussa pelleilystä tietty molemmat perheen vanhemmat.
        ____________________

        Anonyymi 30.8.2019 21:58:
        Anonyymi kirjoitti:
        Törkeää toimintaa. Lapsi on pelinappula, kuten myös MOT-ohjelman tilanteessa. Yle pelaa lapsilla selvästi koko asiaa tajuamatta.
        Näytä lisää
        En laita tähän sitä <Greta-juttua. Se on heviä shittiä. Jokainen täysjärkinen näkee yhteyden Pukkila mottiin. Toivotaan, että lapset pärjäävät vanhemmistaan huolimatta.
        ____________________

        Anonyymi 30.8.2019 22:55:
        Juuri näin. Törkeää on omia lapsiaan sekottaa omiin sekoiluihin .
        Näin on tapahtunut juuri tässä homekoulujulkisuudessa ns. perheen tukijoukkojen toimesta. Vanhemmat varmaan päristelivät onnesta saadessaan lapsensa mannekiineiksi sairauksineen tuohon houkkaohjelmaan. Syytä tuollaiseen on vaikea ymmärtää.
        Kukaan säällinen ihminen ei tee lapsilleen tuollaista. Ainoa tuollainen toimija on tiedossamme. Ehkä he ovat asiasta eri mieltä ja haluavat jatkaa sekoilua . Varmaan jatkavatkin, koska ovat idiootteja!
        ____________________

        Anonyymi 30.8.2019 23:14:
        Ei taida olla siellä ihan kaikki muumit laaksossa tai sillit kupposessa ihan oikeesti!
        Hoida se oma juttusi ja jätä muut rauhaan.

        (Huomatkaa törkeänsisältöinen sanamuunnos)
        ____________________

        Anonyymi 26.10.2019 09:17:
        Toivottavasti sekoilusi ei aiheuta lisäoireita lapsille.
        On selvää, että lapsia vituttaa holtittomat vanhemmat-erityisesti ylisuojelevat puumat ja vätysisät!
        Lopeta tuo kukkotappelu ja alistu asemaasi. Puuma sulaa pian linnuksi. Ajattelun hoitavat nuoremmat ja vanha estrogeenihuuhkaja jättää areenan niille, joilla pelittää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turha selitellä enää, kalttaaja!

        En ole ammatiltani kokki.

        On syytä muistaa, että nuo tekstit ovat anonyymien kirjoittamia toisille anonyymille. Täällähän ovat kirjoitelleet anonyymit mukijoukot, joille nuo lienee osoitettu.
        Sananmuunnokset ovat olemassa ihan siitä huolimatta keksiikö joku niitä vai ei. Taitaa tuo olla oma versiosi sanamuunnoksesta sillikuppi. Itse olet sitten kehitellyt tuon muunnoksen joka sekin on ihan hassu. Miten se liittyy taas tähän asiaan?

        Seliseli taas, yritit valehdella, ettei perheestä ole täällä mitääm kirjoitettu, vaikka täysin selkeästi on.

        Noista itse laittamistasi viesteistä (lienet alkuperäinen) käy ilmi, että käydään yleistä keskustelua mukijoukkojen kanssa äitien vastuusta. Jopa sinun ällisi luulisi riittävän tajuamaan sen.
        Kiva että levität täällä jo toista vuotta kirjoituksiasi ja väität kaikkia poliitikon kirjoittamiksi. Hyviä kirjoituksia, mutta kyllä pitäisi pysyä totuudessa ja asiallisessa keskustelussa ja jättää toisten syyttely täällä. No itse olet viharyhmäsi luonut.
        Ilmeisesti uhriutumisen maailmanennätystä tavoittelee nyt joku ennätyshakki.

        Älähän sepustele turhia. Kaikki me näemme sen, että perhettä olet pyrkinyt ivaamaan, syyllistämään ja alistamaan. Kuvottavaa on toimintasi.

        Sinä näet olemattomia ja olet harvinaisen tökerö sössöttäjä.
        Nyt katse tulevaan ja unohda tuo mukijoukkoilu ja jatkuva kossuturina!

    • Anonyymi

      Varavaltuutettu Myllyoja 28.4.2018 ryhmänkeskustelija -nimimerkillään:

      "Perhe (perheen äippä) on tehnyt itse itsensä naurunalaiseksi-vastuussa pelleilystä tietty molemmat perheen vanhemmat."

      Kyllä se on ihan vv itse, joka on tehnyt itsensä naurunalaiseksi. Taitaa olla vähintäänkin Suomem ennätys luottamushenkilön toimien typeryydessä.

      • Anonyymi

        Nuo ovat mielipideasioita. Ihan vapaasti ajattele mitä haluat ja muista että muut ajattelevat yleensä kanssasi eri tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo ovat mielipideasioita. Ihan vapaasti ajattele mitä haluat ja muista että muut ajattelevat yleensä kanssasi eri tavalla.

        Ketkä "muut"? Ne alter egosi vai?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketkä "muut"? Ne alter egosi vai?

        Ai sulla on sellaisia? Ja kaikki vikisevät täällä uhrilauluaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai sulla on sellaisia? Ja kaikki vikisevät täällä uhrilauluaan!

        Eipä muut. Ainoastaan vv.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä muut. Ainoastaan vv.

        Känniurpolla on asiaa näköjään taas. Eikö viha ota laantuakseen kun pitää täällä jatkaa tuota vihapuhetta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Känniurpolla on asiaa näköjään taas. Eikö viha ota laantuakseen kun pitää täällä jatkaa tuota vihapuhetta?

        Mitä sinä itse teet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Känniurpolla on asiaa näköjään taas. Eikö viha ota laantuakseen kun pitää täällä jatkaa tuota vihapuhetta?

        Kukaan muun kuin vv ei ole vihapuheita viljellyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Känniurpolla on asiaa näköjään taas. Eikö viha ota laantuakseen kun pitää täällä jatkaa tuota vihapuhetta?

        Ensin ivaat julkisesti toisia ja sitten uhriudut ja leikit naurettavalla tavalla vihapuheen uhria...

    • Anonyymi

      Jos edellinen kunnanhallitus on ohjeistanut kunnanjohtajaa toimimaan siten miten tämä toimi, niin eikö silloin ohjeistajana ole toiminut myöskin Jyrki Loijas, josta muistaakseni muuan varavaltuutettu väitti, ettei hän liity homekoulujuttuun mitenkään / että hänet on sotkettu turhaan homekoulujuttuun ostajaperheen tukijoiden toimesta?!

      • Anonyymi

        Todellakin koko edellinen kunnanhallitus Loijasta myöten on vastuussa siitä kuinka Pukkilan kunta tämän asian hoiti. Mikäli kunnanhallitus on ohjeistanut kunnanjohtajaa toimimaan siten kuin toimittiin niin kuinkas tämä vastuu jakautuu? Mikä on kuntapoliitikon vastuu? Joutuuko kuntalaiset maksamaan kuntapoliitikkojen kalliit toimet? Nythän kuntalaiset ovat kaiken aikaa olleet maksumiehinä...kunnan asianajajan laskutus on ollut merkittävä menoerä kunnan budjetista. Paljonkohan maahtaakaan olla tähän mennessä? Kanteleen entisen koulun kiinteistöt olisi purettu "heittämällä" tuolla asianajajaan menneellä rahalla ja sitä olisi jäänyt vielä alueen kunnostamiseen virkistyskäyttöönkin. Kyseessä on kuitenkin Natura järven välittömässä läheisyydessä oleva maa-alue.

        Niin, ja eikös sitä Natura 2000 suojeltua Kanteleenjärveä ja sen lähiympäristöä käytetä nykyään moottoriurheiluun. Siis kunta myi paikan moottoriurheilijoiden käyttöön. Ja ei muuten olekaan mitään pikkupuuhastelua siellä, vaan moottoriajoneuvoja saattaa olla yhtäaikaisesti liikkeellä kymmeniä.

        Hienoa, että alue on käytössä. .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa, että alue on käytössä. .

        Kysytäänkö tuota ELY-keskukselta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysytäänkö tuota ELY-keskukselta...

        Täällä lienee joku kuollut. Keskustelu loppui kuin seinään. Onkohan kaikki hyvin siellä häirikköpuolella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä lienee joku kuollut. Keskustelu loppui kuin seinään. Onkohan kaikki hyvin siellä häirikköpuolella?

        Rahat loppu varmaan. Tai paloi proppu armaan. Liittyy kai sekokarmaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rahat loppu varmaan. Tai paloi proppu armaan. Liittyy kai sekokarmaan?

        Ääliöiden mietintämyssy taisi leikata kiinni, kun realiteetit paljastuivat.

        Tässä on vaan katseltu, poistuivatko kaikki alter egosi ilmoitettuasi "poistumisesta", mutta joku niistä haluaa näköjään jatkaa...

        Tai sitten odotellaan vaan kaikessa rauhassa oikeuskäsittelyä perheelle peukkuja pitäen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä on vaan katseltu, poistuivatko kaikki alter egosi ilmoitettuasi "poistumisesta", mutta joku niistä haluaa näköjään jatkaa...

        Näytti jäävän tuo kalsarikännääjä-rallattaja. Joku ilmeisesti laittoi eilen "tyypin" ruotuun eikä saanut enempää laulettua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näytti jäävän tuo kalsarikännääjä-rallattaja. Joku ilmeisesti laittoi eilen "tyypin" ruotuun eikä saanut enempää laulettua.

        Ryyppyputkentulehduksen kourissa olevat mukijoukot suuntaavat lauantain kunniaksi epäkuntosalille jenkkakahvakuulatreeneihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ryyppyputkentulehduksen kourissa olevat mukijoukot suuntaavat lauantain kunniaksi epäkuntosalille jenkkakahvakuulatreeneihin.

        Taas on näköjään uudet harhat hänellä menossa. On tuo kyllä ikävää kun jatkuvasti tuolla tavalla sakkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas on näköjään uudet harhat hänellä menossa. On tuo kyllä ikävää kun jatkuvasti tuolla tavalla sakkaa.

        Mukijoukot tosiaan taas vauhdissa luuloineen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mukijoukot tosiaan taas vauhdissa luuloineen!

        Sinun harhasihan täällä on taas nähtävillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun harhasihan täällä on taas nähtävillä.

        Onko homesairaus todellinen? Ei!
        Ovatko mukijoukot seinähulluja? Ovat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko homesairaus todellinen? Ei!
        Ovatko mukijoukot seinähulluja? Ovat!

        Onko sinulla tapana useinkin haastatella itseäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko homesairaus todellinen? Ei!
        Ovatko mukijoukot seinähulluja? Ovat!

        Homeeseen seonneet, ei mielessä ole muuta.
        Typerästi soittaa suuta, kun on pää umpiluuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homeeseen seonneet, ei mielessä ole muuta.
        Typerästi soittaa suuta, kun on pää umpiluuta.

        Pakkorunoako se nyt taas pukkaa. Etkö saa hetken rauhaa mieĺesi liikuilta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakkorunoako se nyt taas pukkaa. Etkö saa hetken rauhaa mieĺesi liikuilta?

        Näyttää haittaavan mielisairaassa päässä tuo taide ja oikeat mielipiteet! Kokoa mielesi !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää haittaavan mielisairaassa päässä tuo taide ja oikeat mielipiteet! Kokoa mielesi !

        Taiteeksiko harhoistasi syntyvät rallatukset nyt miellät. On tuo tilasi kyllä hankala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ääliöiden mietintämyssy taisi leikata kiinni, kun realiteetit paljastuivat.

        Ja mitkähän realiteetit nyt on paljastuneet? Mitään uutta ei ole tullut ilmi muuta kuin ehkä jonkun harhoissa.

    • Anonyymi

      Kunnanvaltuusto on kunnan ylin toimielin, jolla on vastuunsa, mutta mitä jos kunnanhallitus antaakin valtuustolle väärää tietoa... Mitä jos kunnanjohtaja on antanut kunnanhallitukselle väärää tietoa... Mitä jos tähän on sekaantunut vielä kunnan palkkaama asianajaja...

      • Anonyymi

        Hullujen terapiaryhmä vauhdissa edelleen! Jännitys tiivistyy ja ääliöt lyyhistyy!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hullujen terapiaryhmä vauhdissa edelleen! Jännitys tiivistyy ja ääliöt lyyhistyy!

        Hienoa että sinulle on järjestetty terapiaryhmä ja saat siellä " lyyhistää" ongelmiasi.

        Yrittäkää nyt purra hammasta ja pysyä tolpillanne pellet! Käykää elokuvissa ja ottakaa iisisti. Ei elämä ole noin ankeaa kuin sekoiluistanne voisi luulla. Lopettaisitte tuon jatkuvan pakkomielteisen valehtelun ja riidankylvämisen. Olkaa hyviä ihmisiä ja pitäkää nuo homeklovnijutut siellä sisällä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hullujen terapiaryhmä vauhdissa edelleen! Jännitys tiivistyy ja ääliöt lyyhistyy!

        Onko sinulla pitkäkin tuo terapiajakso? Älä liiaksi jännitä, kyllä se siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa että sinulle on järjestetty terapiaryhmä ja saat siellä " lyyhistää" ongelmiasi.

        Ai, siis ovat mukiklovnit taas viihteellä. Eipä ole yllätys. Home-pelleily jatkuu siis edelleen.
        Olisiko se niin, että pellet lähinnä vievät täällä huomiota pois tuosta varsinaisesta jutusta, jossa joku on kunnan kimpussa?
        Mikäs se käsittelypäivä on? Vai onko juttu jo ohi? Sinne pitäisi mennä joukolla katsomaan mitä siellä tulee esiin jollei ole jo liian myöhäistä.

        Kukahan se nytkin veti asiasta sivuun. Kuntapoliitikkojen vastuu on osa juttua, mutta sinä aloit kertoilemaan terapioistasi.

        Kaikki tuo on vain harhaasi. Mikään luulemasi ei ilmeisesti ole totta. Pidä kiinni jostain !
        Ja jos et pysty makaamaan paikallasi pitämättä kiinni jostain , olet humalassa!
        Olet tainnut taas vetää sädesienen ohuet päiväkännit tapaasi ja juttusi ovat sen mukaisia.
        Silmäsi pyörivät päässä kuin sudella nussiessa ja kuntapoliitikot, homeitiöt ja muu hömppä velloo siellä missä aivojesi pitäisi olla. Take it easy!

        Ei ole henkisesti terveen ihmisen juttuja nämä. Sehän kyllä jo tiedetäänkin. Turhankin tutuksi tullut ongelmineen.

        Nyt sanoit itse sen lopulta. Nuo juttusi eivät ole henkisesti terveen ihmisen tuotoksia. Pakkomielteesi riivaa sinua kun näitä viharyhmiä perustat ja suollat vihaasi Vuodesta toiseen poliitikkojen niskaan!
        Toivottavasti olet viimein tutustunut itseesi kunnolla. Siitä se paraneminen alkaa!

        Noinko sekaisin tosiaan olet, että et tunnista omia ihan äsken kirjoittamiasi viestejä? Tokihan monipersoonaiselle voi noin käydä, mutta kyllä tuo sekoilusi jo aikamoisen vakavaa on. Toivottavasti saat muutakin apua kuin sen jo aloittamasi ryhmäterapian, jossa "lyyhistät" ongelmiasi.

        Kyllä tämän tapauksen paikka on ihan yksilöterapian puolella. Ei tuollainen kyykyttämiseen pyrkivä, lyttäävä, päällepäsmäröivä narsisti sovi ryhmäterapiaan. Hänhän pyrkisi vain ivaamaan ja lisäämään toisten ns. ongelmia. Tervehenkinen ja asiallinen keskustelu ei häneltä mitä ilmeisemmin onnistu.

        Juuri niin. Nuo ihmistyypit ovat kotonaan lähinnä tosi-tv-sekoiluissa, jossa pääsevät esittelemään erinomaisuuttaan.

    • Anonyymi

      Anonyymi 12.11.2019 10:23

      "Kunnanvaltuusto on kunnan ylin toimielin, jolla on vastuunsa, mutta mitä jos kunnanhallitus antaakin valtuustolle väärää tietoa... Mitä jos kunnanjohtaja on antanut kunnanhallitukselle väärää tietoa... Mitä jos tähän on sekaantunut vielä kunnan palkkaama asianajaja..."

      Voiko tämän kaltainen kuvio olla totta. Onko Pukkilan kunnanhallitus ja kunnanvaltuusto mahdollisesti näin vedätettävissä? Noh sosiaalisessa mediassa (mm. Pukkila fb-ryhmässä) on useampaankin otteeseen ihmetelty kuntapoliitikkojen toimia/päätöksiä tyyliin "Ovatko he niin tuulella käyviä?"
      Tämän tapauksen tiimoilta selvä esimerkki valtuuston ja hallituksen asiaan perehtymättömyydestä (sekä tiedonkulun ongelmista heidän välillään) oli Kanteleen ex koulukiinteistöjen purkua koskeva käsittely/keskustelu. Heillä ei ollut hajuakaan purku-urakka tarjousten sisällöstä vaikka sitä käsittelivät. Ensin hallitus hyväksyi purku-urakkatarjouksen joka ei sisältänyt haitta-aine purkua. Purku-urakka tarjouksen hinnasta oli jo helppo päätellä, ettei se millään voi kattaa haitta-aine purkua (homeet ja asbesti). Tarjous saatiin näyttämään kohtuuhintaiselta kun tarjouksen tehneelle firmalle oli sovittu/luvattu/sanottu, että haitta-aine purusta voi laskuttaa erikseen. Tarjouksen sisällön valtuutetut olisivat saaneet tietoonsa ottamalla yhteyttä purku-urakka tarjouksen tehneseen firmaan/tehneisiin firmoihin.
      Ns. ostajaperhe avustajineen selvitti urakkatarjouksen sisällön ja selvensi sen sähköpostitse kaikille valtuutetuille. Loijakselle ei tuota sähköpostia laitettu koska hän oli jo aiemmin valtuuston kokouksessa maininnut kokevansa asiaan kuuluvat sähköpostit häiritseviksi!?
      Kun tätä purku-urakkatarjousta käsiteltiin live streamatussa valtuuston kokouksessa on selkeästi nähtävissä joidenkin valtuutettujen hämmennys ja närkästys. Kovin luotettavaa kuvaa ei tuon perusteella tullut kunnanjohtajan toimista/tiedon välityksestä.
      Jospa tämä faktoja kaihtava ja niitä spämmäyksiensä alle tukahduttava kalsarikännääjä jättäisi nyt näppiksen rauhaan....eikö kannattaisi mieluummin tarkistaa faktoja sieltä kuntapäättäjien puolelta. Luulenpa kyllä, että sielläkään häntä ei paljoa noteerata. Koska hän ei saa varsinaisilta kuntapäättäjiltäkään mitään faktoja tietoonsa niin on kaiken aikaa yrittänyt uteliaisuuttaan täällä niitä kalastella. Kun "herran" pillin mukaan ei ole tukijoukot pyörineet niin on kovin, kovin näreissään.

      • Anonyymi

        Keneenköhän tuossakin taas viitataan? Luulisi mukijoukoille jo olevan selvää, että he ovat täällä täysin aiheetta solvanneet poliitikkoja jo melkein 2 vuotta.
        Eipä näytä kuntapolitiikan kiemuroistakaan olevan mitään käsitystä noilla harhaisilla.
        Täällä olevat tekstit puhuvat puolestaan ja kertovat kyllä varsin selvästi millaista väkeä on mukaa tuossa känniääliökatraassa, joka yrittää kuntaa kaikin keinoin ahdistaa näillä sekoviesteillään. Eipä niitä taida kukaan juuri kunnassa lukea varmaankaan ihan siksikin, että lähes kaikkia ovat nuo mukijoukot täällä solvanneet. Sama epäoikeudenmukainen ja itsekäs toiminta on kaikessa heidän viestinnässään se kantava voima.

      • Anonyymi

        Livestreamilta on tosiaan nähtävillä se, että valtuutetuilla oli väärä tieto tuostakin asiasta ja heillä teetettiin päätöstä, joka ei perustunut tosiasioihin. Jotakin on kunnan puolella pahasti vialla ja joku mitä ilmeisimmin antaa siellä tietoa sen mukaan minne suuntaan haluaa päätöksiä ohjailla.....

        No nyt pyrkii tuo hämärä sielu kerrankin johdonmukaisesti pysymään asiassa. Pisteet siitä.
        Eiköhän nuo livestreamit saada kohta loppumaan kun niitä täällä harhaanjohtavasti ja pahantahtoisesti puidaan. Nyt se ymmärrys käteen siellä. Kun olette jossain vaiheessa selvin päin, onnistuu tuo tapahtumien arviointi huomattavasti paremmin. Milloin olette viimeksi olleet tolkussa kunnossa?

        Olet täällä näköjään ihan sillä mielin että vedät keskustelun jatkuvasti pois aiheesta. Kyllä täällä ja aikanaan jo Facebookissa muut kirjoittivat asiasta ja sinä kävit kiinni henkilöihin. Turhanjauhaja olet.

        Kerroit juuri oman toimintasi kuvauksen. Sinä olet jatkuvasti perustamassa viharyhmiä ja niissä keskityt erimielisten haukkumiseen. Tyypillinen narsisti, joka on loukkaantunut jostain ja kostaa ”kärsimyksiään” kaikille vastaantulijoille!

      • Anonyymi

        "Ns. ostajaperhe avustajineen selvitti urakkatarjouksen sisällön ja selvensi sen sähköpostitse kaikille valtuutetuille."

        Onhan kuvio nyt ihan poikkeuksellinen ja älytön. Siis ostajaperheen avustajineen piti sekä urakoitsijaa että kuntalaisten rahoja turvatakseen puuttua asiaan ja kertoa valtuutetuille missä mennään. Huh mitä touhua!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerroit juuri oman toimintasi kuvauksen. Sinä olet jatkuvasti perustamassa viharyhmiä ja niissä keskityt erimielisten haukkumiseen. Tyypillinen narsisti, joka on loukkaantunut jostain ja kostaa ”kärsimyksiään” kaikille vastaantulijoille!

        Osoitapa yksikin tuollainen väittämäsi ryhmä jossa ei keskitytä (tukijoukkojen puolella) henkilöiden tekemisiin ja joissa haukutaan "erimielisiä". Eipä taida onnistua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osoitapa yksikin tuollainen väittämäsi ryhmä jossa ei keskitytä (tukijoukkojen puolella) henkilöiden tekemisiin ja joissa haukutaan "erimielisiä". Eipä taida onnistua.

        Harhasi ja vihasi vain pahenee täällä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harhasi ja vihasi vain pahenee täällä!

        Osoitapa yksikin väittämäsi viharyhmä todeksi. Osaat varmasti linkittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osoitapa yksikin väittämäsi viharyhmä todeksi. Osaat varmasti linkittää.

        Osaat varmaan ihan itse lukea ja tiedäthän kun itse olet ne perustanut ja täällä hämähäkin tavoin häärit!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osaat varmaan ihan itse lukea ja tiedäthän kun itse olet ne perustanut ja täällä hämähäkin tavoin häärit!

        Eli mitään väittämiäsi viharyhmiä ei ole olemassakaan muuten kuin ainoastaan harhoissasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli mitään väittämiäsi viharyhmiä ei ole olemassakaan muuten kuin ainoastaan harhoissasi.

        Ne viharyhmät kohteineen ovat juuri sitä harhaasi, jota täällä tuot esiin. Täällähän ei ole ketään muita kuin poliitikkoja kohtaan ollut mitään kirjoitteluja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne viharyhmät kohteineen ovat juuri sitä harhaasi, jota täällä tuot esiin. Täällähän ei ole ketään muita kuin poliitikkoja kohtaan ollut mitään kirjoitteluja.

        Kylläpä olet taas niin uhria niin uhria että.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ne viharyhmät kohteineen ovat juuri sitä harhaasi, jota täällä tuot esiin. Täällähän ei ole ketään muita kuin poliitikkoja kohtaan ollut mitään kirjoitteluja.

        Siinä vaiheessa kun poliitikko kokee omia toimiaan koskevan julkisen keskustelun hankalaksi, kannattaa hänen kävellä peilin eteen ja miettiä, miten on asioita hoitanut ja kuinka on käyttäytynyt. Täällä ei ole kukaan kirjoittanut kenestäkään poliitikosta henkilönä, vaan nimenomaan on kirjoitettu kuntapoliitikkojen toiminnasta.

        No eihän täällä ketään poliitikkoja olekaan asiaa ihmettelemässä.

      • Anonyymi

        "Tämän tapauksen tiimoilta selvä esimerkki valtuuston ja hallituksen asiaan perehtymättömyydestä (sekä tiedonkulun ongelmista heidän välillään) oli Kanteleen ex koulukiinteistöjen purkua koskeva käsittely/keskustelu. Heillä ei ollut hajuakaan purku-urakka tarjousten sisällöstä vaikka sitä käsittelivät."

        Kyllä nyt pitäisi tutkia oikein kunnolla se että kuka/ketkä siellä oikein säätää ja häärii. Laki löytyy hänellekin/heillekin. Kyseisessä kokouksessa valtuutettu kyseli, onko kunnanhallituksella jotakin sellaista tietoa, jota ei ole kerrottu valtuutetuille. Sama on kysymys myös homekoulujutun osalta.

        Kyllä täytyy sanoa, että sekaisin olet kuin seinäkello.
        Tajuatko edes, että tuo ihan eri asiaan liittyvistä videoista luomasi harhamaailma ei liity mitenkään homekoulua koskevaan riita-asiaan.

        Eiköhän tuo nyt ole itsestäänselvyys, että homekouluoikeudenkäynnissä ei käsitellä Pukkilan kunnan päättäjistön sekoilua muussa päätöksenteossa. Muutoin sitä saakin sitten vapaasti käsitellä vaikka se sinua näyttääkin kovasti korpeavan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tämän tapauksen tiimoilta selvä esimerkki valtuuston ja hallituksen asiaan perehtymättömyydestä (sekä tiedonkulun ongelmista heidän välillään) oli Kanteleen ex koulukiinteistöjen purkua koskeva käsittely/keskustelu. Heillä ei ollut hajuakaan purku-urakka tarjousten sisällöstä vaikka sitä käsittelivät."

        Kyllä nyt pitäisi tutkia oikein kunnolla se että kuka/ketkä siellä oikein säätää ja häärii. Laki löytyy hänellekin/heillekin. Kyseisessä kokouksessa valtuutettu kyseli, onko kunnanhallituksella jotakin sellaista tietoa, jota ei ole kerrottu valtuutetuille. Sama on kysymys myös homekoulujutun osalta.

        Se taisi olla niin että kunnanjohtaja ja yksi kunnanhallituksen jäsen sepittelivät valtuustolle selityksenään sellaista, että purku-urakasta tarjouksen tehneille on sanottu että haitta-ainepurkujen kustannusten tulee sisältyä tarjoukseen, johon muistaakseni valtuutettu Ahola totesi rohkeasti ettei niin voi tehdä.

        Kunnanjohtajahan yritti selitellä asiaa siten, että urakkatarjouksiin on pitänyt sisältyä oletus siitä että haitta-ainekartoituksessa ilmenee jotakin ja että rahan pitää riittää tulee kartoituksessa sitten vastaan mitä tahansa. On selvää, että asia on siten kuin valtuutettu Juha Ahola kokouksessa totesi, eli niin että noin ei voi tehdä. On ihan käsittämätöntä, että kunnanjohtaja kehtasi syöttää tuollaista informaatiota valtuustolle, jonka olisi pitänyt tehdä tuolloin päätös asiassa.

        Miksihän kunnanjohtajalla oli niin kova kiire rakennusten purkamisen kanssa. Liittyiköhän se jotenkin aiemmin asianajajan kautta suoritettuun vääristelyyn.....

        Missäköhän auktoriteettiuskon luvatussa maassa nuo mukikännääjät elävät?
        Ei siinä mitään rohkeutta tarvitse, jos on eri mieltä Pukkilan päätöksenteossa. Täysin tasavertaisina siellä keskustelua kaikki käyvät, eikä etenkään kunnanjohtajaa pelkää kukaan.

        Kuka on sanonut jotakin kunnanjohtajan pelkäämisestä? Taitaa asiat kääntyä ihan sinun päässäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se taisi olla niin että kunnanjohtaja ja yksi kunnanhallituksen jäsen sepittelivät valtuustolle selityksenään sellaista, että purku-urakasta tarjouksen tehneille on sanottu että haitta-ainepurkujen kustannusten tulee sisältyä tarjoukseen, johon muistaakseni valtuutettu Ahola totesi rohkeasti ettei niin voi tehdä.

        Suoraselkäistä toimintaa Aholalta. Puolueelleen pointsit myös.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on sanonut jotakin kunnanjohtajan pelkäämisestä? Taitaa asiat kääntyä ihan sinun päässäsi.

        Etkö osaa lukea? Juuri sanoin, ettei kunnanjohtajaa pelkää kukaan. Miksi pelkäisikään?
        Siinä olet oikeassa , että Kokoomuksen KH ja KV jäsenet sanovat mielipiteensä eivätkä vaikene kenenkään taholta tulevan painostuksen edessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö osaa lukea? Juuri sanoin, ettei kunnanjohtajaa pelkää kukaan. Miksi pelkäisikään?
        Siinä olet oikeassa , että Kokoomuksen KH ja KV jäsenet sanovat mielipiteensä eivätkä vaikene kenenkään taholta tulevan painostuksen edessä.

        Sinähän se annoit ymmärtää, että jonkun mielestä pitäisi pelätä jotakin ja elää "auktoriteettiuskon luvatussa maassa". Kukaan ei kuitenkaan ole sellaista sanonut.

        Aholan toiminta nostaa osaltaan varavaltuutettu Myllyojan ryvettämää Pukkilan Kokoomuksen julkisuuskuvaa. Mitä esille ottamaasi painostukseen tulee, kyseinen kokoomuslainen varavaltuutettu on juurikin pyrkinyt estämään vapaata keskustelua, siinä kuitenkaan onnistumatta. Vaikuttaa siltä, ettei hän sovi puolueensa riveihin.

    • Anonyymi

      Mistä valtuutettu Terhi Tikkala oli saanut aikanaan päähänsä sellaista, että kunta olisi ottanut homekoulujutussa enemmän vastuuta kuin mitä julkisuudessa on tuotu ilmi..? Ja mistä valtuutettu Jussi Simolinna oli saanut sellaista tietoa, että vaikenemisellaan kunta vain suojeli yksityistä perhettä ja että sovintosopimuksen sisältöön olisi jotenkin vaikuttanut kiinteistöllä kesällä 2014 ollut "tulipalo", eli käytännössä pienimuotoinen sähkökeskuksen palo, joka sammutettiin jauhesammuttimella ja jolla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä kaupanpurun perusteena olleiden homeongelmien tai sovintosopimuksen sisällön kanssa..? Kuka nämäkin tiedot on päättäjille antanut, vai hatuistaanko he näitä epätosia väitteitään vetelevät..?

    • Anonyymi

      On taidettu kalsarikännääjä"taiteilija" suitsia kun viime viikonloppu meni melkein ilman rallatuksiaan. Pikkuisen yritti perjantaina aloittaa, mutta joku laittoi ruotuun.

      • Anonyymi

        Homehullu on suitsittu oikeasti. Aika hiljaista on homeliito...Perärööriainekset taisi tulla housuun taannoin...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Homehullu on suitsittu oikeasti. Aika hiljaista on homeliito...Perärööriainekset taisi tulla housuun taannoin...

        Sillirööritavara on kaikkien käytössä of course, mutta alhaisimmat jyrsijäjäteemat ovat kaikkien käytössä...

      • Anonyymi

        Olisiko mukijoukot tosiaan hiljennetty? Taitaa olla yksihihainen paita päällä niillä nilviäisillä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sillirööritavara on kaikkien käytössä of course, mutta alhaisimmat jyrsijäjäteemat ovat kaikkien käytössä...

        Ei näköjään ole terapiasta ollut kalsarikännääjärunoilijalle mitään hyötyä ja näköjään on päässyt taas illalla livahtamaan valvovan silmän alta netin ihmeelliseen maailmaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei näköjään ole terapiasta ollut kalsarikännääjärunoilijalle mitään hyötyä ja näköjään on päässyt taas illalla livahtamaan valvovan silmän alta netin ihmeelliseen maailmaan...

        Taitaa hulluja harmittaa, kun kukaan ei seuraa heidän kirjoituksiaan. Aika sekavaa on mukijoukkojen kipottelu!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hyvä esimerkki tästä ”naistentaudista”!
        Julkisuudessa on pysyttävä keinolla millä hyvänsä. Uhriutuminen kannattaa aina!

      • Anonyymi

        Mielenkiintoinen tosiaan tuo juttu täällä aiemmin keskustellun kannaltakin. Oireet eivät todellakaan johtuneet tässäkään tapauksessa siitä, että tieto mahdollisista ongelmista olisi aiheuttanut ne korvien väliin...

        ”Luulin ensin olevani kipeä, mutta tosiasiassa homeoireet alkoivat silloin.”

        Johanna ei ollut kuullutkaan sisäilma- tai homeongelmista. Asian pitkittyessä hän ajatteli, että oireet olivat henkisiä.

        ”Aina kun olin kotona, olin sairaana, ja aina kun lähdin pois, paranin.”

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Sisäilmaongelmista puhutaan tuossa, ei mitään homeongelmista. Olisiko ilmanvaihto pielessä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sisäilmaongelmista puhutaan tuossa, ei mitään homeongelmista. Olisiko ilmanvaihto pielessä?

        No eipä ole...

        >> – Tiloista on löydetty erilaisia sädesieniä ja ilman epäpuhtauksia, jotka on todettu sellaiseksi että niistä on haittaa ja vaaraa terveydelle, Rantala kertoo väistötiloissa parinsadan metrin päässä poliisitalosta. <<

        https://yle.fi/uutiset/3-10289434

        Pelkästään ilmanvaihdon korjaamisen takia ei tarvi väistöön lähteä. Älä ole hömelö.

        Mitään konkreettista ei ole aiheutunut. Joku vedättää oikein kunnolla herkkäuskoisia jälleen kerran. Noin nuo jutut yleensä menee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eipä ole...

        >> – Tiloista on löydetty erilaisia sädesieniä ja ilman epäpuhtauksia, jotka on todettu sellaiseksi että niistä on haittaa ja vaaraa terveydelle, Rantala kertoo väistötiloissa parinsadan metrin päässä poliisitalosta. <<

        https://yle.fi/uutiset/3-10289434

        Olisiko nyt varavaltuutettu Myllyojan aika mennä luennoimaan poliiseille, syyttäjille, tuomareille ym. siitä, miten oireiden laukeamiseen riittää usko siitä että sisäilmassa on jotakin vikaa, ja siitä miten joskus on tuottoisaa löytää syylliseksi jokin rakennus, ja kuinka nämä oireilut ovat korvien välissä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään konkreettista ei ole aiheutunut. Joku vedättää oikein kunnolla herkkäuskoisia jälleen kerran. Noin nuo jutut yleensä menee.

        Mukijoukkojen tulisi vähän filtteröidä noita höpinöitään. Kaikki homehömppä menee läpi ilman mitään esteitä noiden sekopäiden yläkertaan.

        Mitään muuta konkreettista ei ole tapahtunut kuin useiden rakennuksissa työskentelevien oireilu ja sen selittävien tekijöiden löytyminen tutkimuksissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko nyt varavaltuutettu Myllyojan aika mennä luennoimaan poliiseille, syyttäjille, tuomareille ym. siitä, miten oireiden laukeamiseen riittää usko siitä että sisäilmassa on jotakin vikaa, ja siitä miten joskus on tuottoisaa löytää syylliseksi jokin rakennus, ja kuinka nämä oireilut ovat korvien välissä...

        Luulosairas taas vauhdissa! Vv :llä ei ole höpinöidesi kanssa mitään tekemistä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mukijoukkojen tulisi vähän filtteröidä noita höpinöitään. Kaikki homehömppä menee läpi ilman mitään esteitä noiden sekopäiden yläkertaan.

        Varavaltuutettu Myllyojan tulisi filtteröidä saamaansa tietoa. Muun muassa vakuutuslääkärien sanaa uskoo kiveen hakattuna totuutena. Ei mitään kykyä kyseenalaistaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulosairas taas vauhdissa! Vv :llä ei ole höpinöidesi kanssa mitään tekemistä!

        Aivan takuulla on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan takuulla on.

        Myönnät siis olevasi luulosairas ja vauhdissa! MOT

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myönnät siis olevasi luulosairas ja vauhdissa! MOT

        Kukaan ei viitsi jankata kanssasi noista lapsellisista nimittelyistäsi yms. Jos nyt selkokieltä tosiaan tarvit, niin edellisessä viestissä todetaan käytännössä vain se, että varavaltuutettu Myllyojalla on tekemistä täällä nyt esitettyjen asioiden kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varavaltuutettu Myllyojan tulisi filtteröidä saamaansa tietoa. Muun muassa vakuutuslääkärien sanaa uskoo kiveen hakattuna totuutena. Ei mitään kykyä kyseenalaistaa...

        Saa siinä sitten vetää lierihattua päähän kun ensin on nolannut sekä itsensä että myös edustamansa tahot typerillä jutuillaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varavaltuutettu Myllyojan tulisi filtteröidä saamaansa tietoa. Muun muassa vakuutuslääkärien sanaa uskoo kiveen hakattuna totuutena. Ei mitään kykyä kyseenalaistaa...

        Eipä hällä taida olla mitään muutakaan kykyä. Ainoastaan tuo näppäimistön nylkytys. Suoltaa soopaa ja törkyä taukoamatta. Toivotaan, että hänkin saisi eläämäänsä muutakin sisältöä. Viikonloput ja pyhätkin päivystää tätä palstaa... Ehkä parempi niin, eipähän ole muita rassaamassa ja toisten aikaa pilaamassa. Täällähän ei kukaan hänen kirjoituksiaan tosissaan ota. Sääliä herättäisi ellei olisi niin törkyturpa.

        Onpa katkeroitunut pahis tänään! Viha oikein tihkuu tuosta vajaaälyisen sönköttäjän tekstistä.
        Hullut täällä kivittää sokkelia ja mietiskelevät homehubaa. Nyt Nordinin kursseille siitä niin alkaa kummasti helpottaa tuo luulosairauskin ja vihanhallintakurssi siihen päälle, niin lopetat näiden viharyhmien perustamisen.

        Eiköhän nuo surkeat vänkytyksesi aiheuta enemmänkin kuvotusta ja sääliä kuin vihaa.

        Siis MOT aiheutti kuvotusta ja vihaa vai? Hyvä huomio!

        Kyllähän varavaltuutettu Juha Myllyojakin oli alunperin sitä mieltä, että kunnan on pydettävä anteeksi, eli varmasti häntäkin kunnan toiminta inhotti. Vv kuitenkin alkoi raukkamaisesti ivaamaan kunnan sijasta ostajaperhettä siinä vaiheessa kun puoluetoverinsa Jussi Simolinna oli jakanut tapauksesta julkisesti totuudenvastaista tietoa ja vv tuli omien sanojensa mukaan Simolinnaa puolustamaan. Simolinna ei koskaan päässyt selvittämään asiaa ja kertomaan jakamansa totuudenvastaisen tiedon lähdettä, koska keskustelu ajautui varavaltuutettu Myllyojan toimien vuoksi täysin sivuraiteille. Tapahtumat jättivät ilmaan kysymyksen siitä, tekikö Simolinna kaiken tahallaan vai oliko siis joku antanut hänelle nuo tiedot, jotka hän sitten julkisesti kirjoitti ja jakoi.

        Sinulla näyttää olevan tuo aikajärjestys ja kyky ymmärtää tekstiä vahvasti hakusessa.
        Luulosairauteenkin sinun olisi hyvä saada jotain hoitoa.

        Vv:n kirjoitukset ovat tallessa ja aikajärjestys on tutkittavissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinulla näyttää olevan tuo aikajärjestys ja kyky ymmärtää tekstiä vahvasti hakusessa.
        Luulosairauteenkin sinun olisi hyvä saada jotain hoitoa.

        Varavaltuutettu Juha Myllyoja Pukkila FB-ryhmässä maaliskuussa 2018:

        >> Elämä heitti minut tänne pari vuotta sitten. Kanteleen tapauksen osalta olen mediatietojen varassa. Mielestäni kunnan olisi pitänyt kommentoida ja pahoitella asiaa, jos ohjelman tiedot pitivät paikkansa. Jos taas ohjelman tiedot ovat olleet pielessä ja jos mitään rajoituksia asian puimiselle ei sopimuksessa ole ollut, olisi tuolloinkin ollut fiksua tuoda esiin kunnan kanta suoraan, ettei sitä maanlaajuisesti tarvitsisi arvuutella. Koska ei kommentoitu, jäi tuo avoimeksi syytökseksi kuntaamme kohtaan...Ihmettelen hieman juristina tässä asiassa tehtyä sopimusta. Jos vaikea asia sovitaan, niin yleensä on järkevää sopia, että kumpikaan osapuoli ei lähde asiaa sitten enää julkisuuteen tuomaan. Nythän asiaa on vapaasti käsitelty valtakunnan mediassa ja kunnan maine on mennyt pohjamutiin pitkäksi aikaa. Näin siis kunnan kannalta. Perheen kannalta on täysin ymmärrettävää, että kertoivat avoimesti asiasta, jos vaitiolosta ei oltu sovittu. Vaikuttivat juuri sellaiselta perheeltä, joita ainakin minä toivoisin tänne Pukkilaan kaikesta tuosta kauheudesta huolimatta. Toivottavasti voivat joskus jättää asian taakseen ja toivottavasti me täällä Pukkilassa osaamme jatkossa tehdä asiat paremmin. <<
        ---------->>>>>>>>>>

        Varavaltuutettu Juha Myllyoja puoluetoverilleen Facebookissa huhtikuussa 2018 (hyökättyään ensin yhtäkkiä sivusta keskusteluun, jossa käsiteltiin Simolinnan julkisesti jakamaa totuudenvastaista tietoa):

        >> Sinä olet hyvä poliitikko, asiallinen ja jämpti, Ymmärrän kauhistuksesi tuon asiattoman kirjoittelun johdosta. Sinua tarvitaan yhteisten asioiden hoidossa! Ironista on, että tuo kirjoittelu on kohdistunut juuri niitä ihmisiä vastaan, jotka ovat viitsineet ja jaksaneet asiasta noiden arvostelijoiden kanssa käydä keskustelua, vaikka itse sen katkeruuden aiheuttaneen tapauksen kanssa meillä ei ole mitään tekemistä. Ihmekö tuo, jos kukaan ei moisten kanssa jaksa vääntää, kun siinä saa kaiken katkeruuden ja kuran silmilleen. Valtakunnallisesti tunnustetun uhristatuksen omaavaa ihmistä ei oikein mielellään arvostelisikaan, mutta pakkohan sitä on muita ihmisiä jo puolustaa.<<

        ---------->>>>>>>>>>

        Varavaltuutettu Juha Myllyoja Suomi24-keskusteluissa ryhmänkeskustelija-nimimerkillään huhtikuussa 2018:

        >> Hassua, että toinen jo 80-luvulla keksimäni ilmaus "heikomman terrori", liittyy Pukkilaa koskeviin keskusteluihin kuin nenä päähän. Se kuvaa uhriutumista, jossa ns. "heikompi" marttyroituu ja hakee itsekkäästi etua itselleen vetoamalla ihmisten myötätuntoon. Usein tuo rassukka on tahdottomasti ajelehtinut ongelmiinsa eikä tietenkään itse yritä tehdä mitään rakentavaa asiansa eteen. Syy on aina muissa. Etenkin niissä, jotka viitsivät vastuuta kantaa, eivätkä lähde mukaan "uhrin" leikkiin. Tuntuuko tutulta noin niin kuin kuntamme tilanteessa?
        Nythän meillä saattaa olla käsissämme jopa uhriutumisen Suomen ennätys. Menisikö tämä edelle jopa Väyrysen äskettäisestä suorituksesta? Saattaa olla, että nyt mennään hiuksenhienosti ohi, koska ”uhrilla” on uhripotentiaa enemmän kuin konkaripoliitikolla. On kuitenkin muistettava, että ”uhri” on varsin menestyvä taho, mikä vähentää pisteitä hieman. Sinällään Paten suoritus on muuten tyylipuhtaampi ja mediaseksikkäämpi. Pate toisaalta hoiti suorituksensa yksin, ilman mitään avustavia hornanhenkiä! Henkilökohtaisesti äänestäisin tässä kisassa Patea, mutta kisa on kyllä tiukka, Close call, sanoisin. <<

        >> Eikä kiinnostakaan, jos itse perhe ei itse asioitaan hoida, vaan keskittyy epäolennaisiin asioihin. En ivaa ketään, tuo on omaa harhaista fantasiaasi. Perhe (perheen äippä) on tehnyt itse itsensä naurunalaiseksi-vastuussa pelleilystä tietty molemmat perheen vanhemmat. <<

        ---------->>>>>>>>>>

        Varavaltuutettu Juha Myllyoja Suomi24-keskusteluissa ryhmänkeskustelija-nimimerkillään toukokuussa 2018 (saatuaan paljon kritiikkiä törkeästä kirjoittelustaan):

        >> Jotenkin se oikea viesti ei vaan välittynyt minulle siitä mielestäni huonosti tehdystä ohjelmasta. Mitään juridista osaamista tai arviota ei ollut mukana kuin välillisesti. Kun sitten kunnolla seurasi perheen viestejä jne. tuli tilanne minulla uuteen arviointiin. <<

        Tässä yhteydessä Myllyoja sanoi ottavansa tapauksen viikonloppuna puheeksi ystävänsä kanssa, joka on huippujuristi, jonka jälkeen sitten kertoi heidän tulleen siihen lopputulokseen, että perheen mahdollisuudet viedä asiaa eteenpäin ovat huonot ja tiet ovat tukossa. VV väitti sopineensa asiat ostajaperheen äidin kanssa, mutta tällä ei ollut sellaisesta mitään tietoa. Sellainen vaikutelma jäi, että kaikkien olisi pitänyt laota tuossa vaiheessa vv:n "hyvyyden" edessä, hänen otettua asian puheeksi ystävänsä kanssa, mutta kun niin ei tapahtunutkaan on vv jatkanut sotaansa ostajaperhettä vastaan. Varsinaista anteeksipyyntöä ei koskaan varavaltuutetulta tullut ja kuten yllä olevasta viestistäkin näkyy, vv pyrki syyttelemään omista typeristä toimistaan muita, mm. "huonosti tehtyä MOT-jaksoa"... Myöhemmin vv on keskittynyt syyttelemään mm. ostajaperheen tukijoukkoja.

        Näyttää mukijoukoillea olevan taas iso pyörä päällä.

        Vv nolasi ihan itse itsensä noilla kirjoituksillaan ja pyörittelemällä asiaa omien mielenliikkujensa mukaan. Aika surkuhupaisaa ettei kukaan 'puolustamistaan' henkilöistä noussut vv:n rinnalle. Kukapa nyt haluaisi tuollaiseen pelleilyyn osallistua.

      • Anonyymi

        Vv Myllyoja maaliskuussa 2018: "Nythän asiaa on vapaasti käsitelty valtakunnan mediassa ja kunnan maine on mennyt pohjamutiin pitkäksi aikaa."

        Vv:n alettua pelailemaan asian kanssa on hän kääntänyt sen siten, että kunta on asiassa oikeassa ja ostajaperhe on tässä se itsensä nolannut osapuoli. Vv on käynyt lokakampanjassaan törkeästi kiinni jopa ostajaperheen aikuisten vanhemmuuteen. Alhaista toimintaa häneltä!

        Varsinainen lokakampanja kun mitään ei ole kirjoitettu vuosiin asiasta eikä ko. henkilöistä.
        Se kritiikki muuten on täysin aiheellista , ei lasten terveystietoja pitäisi levittää julkisuudessa.

        Varmasti on terveysasioita, joita ei ole hyvä levitellä julkisuudessa, mutta tässä tapauksessa mitään sellaista ei ollut. Kun lapset ja heidän vanhempansa ovat joutuneet tutuille kanssaihmisilleenkin näistä kertomaan, koska kyseessä on näkyvät ja jokapäiväistä elämää rajoittavat oireet, niin samoista asioista kertominen aihetta käsittelevässä tv-ohjelmassa ei ole voinut olla millään tavalla lapsille vahingollista, vaan päinvastoin, se on lisännyt ihmisten ymmärrystä ja vähentänýt oirekuvan selittämisen tarvetta. Ainoa henkilö, jolla on ollut ongelma ko. asian kanssa, on varavaltuutettu Myllyoja itse.

        Kiva mennä päättämään tuollaista lasten puolesta!
        Jos joku tuollaisesta kritiikistä ja aidosta huolesta loukkaantuu, on se merkki siitä ettei tuollaista asiaa ole tullut mietittyä lainkaan ja selittelyvaihde menee päälle. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.
        Ylipäätään ei voi pitää harkittuna tuollaista häröjulkisuutta, mutta tästä tositv:n fanit nykyään ajattelevat omalla tavallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti on terveysasioita, joita ei ole hyvä levitellä julkisuudessa, mutta tässä tapauksessa mitään sellaista ei ollut. Kun lapset ja heidän vanhempansa ovat joutuneet tutuille kanssaihmisilleenkin näistä kertomaan, koska kyseessä on näkyvät ja jokapäiväistä elämää rajoittavat oireet, niin samoista asioista kertominen aihetta käsittelevässä tv-ohjelmassa ei ole voinut olla millään tavalla lapsille vahingollista, vaan päinvastoin, se on lisännyt ihmisten ymmärrystä ja vähentänýt oirekuvan selittämisen tarvetta. Ainoa henkilö, jolla on ollut ongelma ko. asian kanssa, on varavaltuutettu Myllyoja itse.

        Varavaltuutettu Myllyojan kirjoitteluja seuranneena on tullut mieleen, että mitenköhän vv olisi suhtautunut asiaan, kun hänen alaikäinen lapsensa olisi kertonut vastaavanlaisista oireista kuin joita nämä ostajaperheen lapset saivat... Kirjoitustensa perusteella vv olisi sanonut lapselleen, että oireet ovat vain hänen korviensa välissä ja olisi antanut tilanteen jatkua. Onneksi nyt homeiden pilaamaan taloon joutuneen perheen vanhemmat olivat vastuullisia ja lapsiansa kuuntelevia, mielestään ei-kaikkitietäviä vanhempia, jotka selvityttivät asian oikeilla asiantuntijoilla.

        Kirjoitustensa perusteella vv olisi mitä ilmeisimmin myös opettanut lapsensa häpeilemään ja salailemaan oireitaan muilta ihmisiltä, ja se olisi mitä todennäköisimmin käynyt lapselle ajan myötä taakaksi. Noh, jokainen tavallaan.

        Omakehu haiskahtaa juopon oksennukselta. Miten tässä?

        No hyi. Sitä se kalsarikännääminen näköjään teettää. Yritä huuhdella suusi ja mieti juomisen lopettamista.

        Sana "Mukijoukot" kertoo kaiken toimintanne luonteesta.

        Taasko jumitat sanan kanssa. Kuvittelet keksineesi jotakin nokkelaa ja mylly jauhaa jauhamistaan.

        Puheissasi haisee vanha silli ja juopon puklu!

        Nytkö sinulla on noin monimuotoisia aistiharhojakin, voi voi. Vai tuleeko haju sittenkin itsestäsi. Yritä selvittää asia ja pyydä vaikka jotakin haistelemaan kanssasi.....

        Olette itse pilanneet asianne, turha kiukutella ja syytellä täällä ketään. Ymmärrän kyllä, että kiukuttaa ja on tarvetta vikistä sekä valittaa. Sitä vaan ei kukaan jaksa kuunnella, kun samaa virttä veisaatte jatkuvasti ja eväät on teiltä syöty. Mukia on siellä kumottu oikein mukitolkulla.
        Paljon hupia teistä on kyllä, kun saa pelleilyänne seurata. Homehubaa.

        On tuo kyllä vakavaa, että uskot kaikkia harhojasi. Hienoa kuitenkin, että saat harhakuvistasi myös hupia, etkä pelkästään kärsi tilanteestasi.

        Tilanteenne aiheuttaa pelkkää mielihyvää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puheissasi haisee vanha silli ja juopon puklu!

        Lymyhaju jalo...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lymyhaju jalo...

        Koville näyttää ottavan. Sitä parempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koville näyttää ottavan. Sitä parempi.

        Pitkäaikainen homeummmetus purkautuu mukiveijarien ripulointina. Peräpäässä näyttää olevan sokka irti...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lymyhaju jalo...

        Ei oikein tunnu sananmuunnoksetkaan toimivan siellä teillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkäaikainen homeummmetus purkautuu mukiveijarien ripulointina. Peräpäässä näyttää olevan sokka irti...

        Ikäviä ja ällöjä nuo harhasi, eritteitä joka tuutista. Ja nuo siis koet hubaksi? No, pitänee yrittää ymmärtää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilanteenne aiheuttaa pelkkää mielihyvää.

        Mikä "tilanteenne" mieltäsi nyt hyväilee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä "tilanteenne" mieltäsi nyt hyväilee?

        Pian se sinulle selviää, kunhan selviät houreistasi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä "tilanteenne" mieltäsi nyt hyväilee?

        Solvaat täällä sellaisia ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä sekoilujesi kanssa. Jossittelet täällä jonkun mahdollisia tekemisiä jne.
        Onko mieleesi tullut kertaakaan, että ko. henkilöllä ei ole mitään tekemistä eikä kiinnostusta asiaan, jota täällä pakkomielteisesti vatvot? Hakeudu nyt hoitoon, jos et jo siellä ole. Jos olet, niin ei taida niistäkään paljon hyötyä olla.
        Näitä kirjoituksia satunnaisesti vilkaisseena näen heti, että täällä ei ole lisäksesi muita kirjoittajia kuin muutama huvittelija, pari huolestunutta tarkkailijaa ja sinä mukijoukko-nimellä toimiva lahjaton tosikko. Tietyin syklein nuo juttusi alkavat kelata samoja idioottimaisia juttujasi kiihtyvällä tahdilla ja sitten taas on apaattista .
        Jos haluat oikeasti vaikuttaa fanittamasi ko.perheen asioihin, ota heihin yhteyttä ja tarjoa apuasi. Taitavat olla aika yksin ja siis avun tarpeessa varmasti. Eri asia on, haluavatko he apuasi, mutta et voi tietää, ellet tarjoudu auttamaan.

        Ikävä tuottaa sinulle pettymys kertomalla, että sinulla ei vieläkään ole mitään valtaa tässä asiassa. Ainoa mitä voit tehdä, on häipyä itse täältä vääristelemästä asioita. Nämä kirjoittelut jatkuvat vielä pitkään - enenevissä määrin kunhan juttu jatkuu oikeudessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olette itse pilanneet asianne, turha kiukutella ja syytellä täällä ketään. Ymmärrän kyllä, että kiukuttaa ja on tarvetta vikistä sekä valittaa. Sitä vaan ei kukaan jaksa kuunnella, kun samaa virttä veisaatte jatkuvasti ja eväät on teiltä syöty. Mukia on siellä kumottu oikein mukitolkulla.
        Paljon hupia teistä on kyllä, kun saa pelleilyänne seurata. Homehubaa.

        Kyllä se on varavaltuutettu Juha Myllyoja joka on asiansa pilannut ja itsensä nolannut, vaikka kovasti väitti ostajaperheen tehneen itsensä naurunalaiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se on varavaltuutettu Juha Myllyoja joka on asiansa pilannut ja itsensä nolannut, vaikka kovasti väitti ostajaperheen tehneen itsensä naurunalaiseksi.

        Eihän asia liity häneen millään tavalla. Mitään intressiä ei ole sellaisella, joka ei asiaa ole ollut päättämässä eikä edes tunne päättäjiä tai ns. ostajia.
        On kannaltasi toivotonta jatkaa tuota vänkkäystä asiasta, kun mitään yhteyttä asiaan ei ole. Eihän hän ole asunut edes kunnassa kun nuo kaupat ovat tapahtuneet. Kokoa nyt itsesi ja keksi jotain muuta jyrsittävää.

        Varavaltuutettu Myllyoja teki itsensä asiaan liittyväksi alkaessaan päsmäröimään keskustelua ja ivaamaan ostajaperhettä, sekä esittämään arvelujaan asioiden tilasta.

        Sinä et edelleenkään määrää keskustelua tai sitä, mitä kukin "jyrsii". Jos se sinua vaivaa, voit ihan rauhassa jättää lukematta.

        Poliitikkojen tehtävä on keskustella kunnan asioista , ei myötäillä sekavia kirjoituksia tai mielipiteitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varavaltuutettu Myllyoja teki itsensä asiaan liittyväksi alkaessaan päsmäröimään keskustelua ja ivaamaan ostajaperhettä, sekä esittämään arvelujaan asioiden tilasta.

        Sinä et edelleenkään määrää keskustelua tai sitä, mitä kukin "jyrsii". Jos se sinua vaivaa, voit ihan rauhassa jättää lukematta.

        Niinhän se varavaltuutettu Myllyoja väitti ettei puoluetoverinsa Loijaskaan liity asiaan millään tavalla, mutta eikö vain Loijas istunutkin kunnanhallituksessa kaupanteon aikaan.

    • Anonyymi

      Tälle eräälle törkyturvalle joka typeryyksissään on kehdannut raiskata jopa Apulannan mainioita sanoituksia voisikin nyt toivottaa Apulannan biisin kertosanoin: "Poistuisitko mun elämästäni. Veisitkö mennessäs ruman naamasi...". Toki tässä tapauksessa tämä tarkoittaa tätä keskustelua. Sopii kyllä kyseiseen tyyppiin oikein hyvin. Edelleenkään tällä törkyturvalla ei ole mitään vaikutusta tässä asiassa suuntaan tai toiseen. Ainoastaan aina vaan sekavammaksi menee hänen törkyilynsä ja itsensä nolaaminen. Miksi ihmeessä on sortunut moiseen?

      • Anonyymi

        Ketäköhän tuossa nyt uhkailet? Poliitikkoihin kohdistuva uhkailu on vakava asia ja se alkaa haitata jo politiikassa toimimista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketäköhän tuossa nyt uhkailet? Poliitikkoihin kohdistuva uhkailu on vakava asia ja se alkaa haitata jo politiikassa toimimista.

        Suoran uhkailun vuoksi on moni lopettanut kommentoinnin-siis FB:ssä tapahtuvan normaalin keskustelun. Tuossa nähtiin taas mistä se uhkailu kumpuaa.
        Oikeastaan kaikki poliitikot ovat hiljaa, ettei täällä joudu jonkun hullun hampaisiin. Ei näytä hiljaisuuskaan auttavan, kun asiaan liittymättömiäkin täällä solvataan ja uhkaillaan.
        Uhkailija taitaa pian tyhmyyttään paljastaa itsensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketäköhän tuossa nyt uhkailet? Poliitikkoihin kohdistuva uhkailu on vakava asia ja se alkaa haitata jo politiikassa toimimista.

        Vedähän tosiaan sitä marttyyrin viittaa entistä tiukemmalle ympärillesi - olethan ihan suoraankin hokenut sitä, että uhriutuminen kannattaa aina. Katsotaanpa, kannattaako sittenkään...

        Joko teit sen tutkintapyynnön?

        On kai se vaikea toimia politiikassa kun nolaa itse itsensä typerillä räksytyksillään ja vie itse oman uskottavuutensa poliitikkona. Turha siinä on ketään muuta alkaa omista ongelmistaan syyttelemään.

      • Anonyymi

        Älä osallistu keskusteluun, jos et pysy mukana kuin muita solvaamalla ja uhkailemalla.
        Tämä homekouluasiaan liittyvä keskustelu muistetaan jatkossa vain ja ainoastaan siitä, että joku häirikkö jatkoi vuosia poliitikkoja vastaan loka-ja uhkailukampanjaansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vedähän tosiaan sitä marttyyrin viittaa entistä tiukemmalle ympärillesi - olethan ihan suoraankin hokenut sitä, että uhriutuminen kannattaa aina. Katsotaanpa, kannattaako sittenkään...

        Joko teit sen tutkintapyynnön?

        Ai, luulosairas taas remmissä?
        Tuntuuko siltä, että maailma kaatuu päälle ja kaikki tekevät tutkintapyyntöjä ja itsestäsi tekisi mieli hyökätä poliitikkojen kimppuun?
        Nyt -hakeudu sinne hoitoon, minne kuulut!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketäköhän tuossa nyt uhkailet? Poliitikkoihin kohdistuva uhkailu on vakava asia ja se alkaa haitata jo politiikassa toimimista.

        Uhkailu!? Missä näät uhkailua :) Harhojasiko taas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uhkailu!? Missä näät uhkailua :) Harhojasiko taas.

        Homeet, tutkintapyynnöt ja kaikki höpöhöpösi ovat vain harhaasi. Hoitoon mars!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uhkailu!? Missä näät uhkailua :) Harhojasiko taas.

        Ihan normaalia höpinäänsä tuo on. Varavaltuutettu Myllyojan mukaan myös hänen perhettään on uhkailtu. Mitään ei vaan pysty väitteensä tueksi esittämään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan normaalia höpinäänsä tuo on. Varavaltuutettu Myllyojan mukaan myös hänen perhettään on uhkailtu. Mitään ei vaan pysty väitteensä tueksi esittämään.

        Eiköhän tuollaista asioita puida ihan muualla kuin sinun mikämikämaassasi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän tuollaista asioita puida ihan muualla kuin sinun mikämikämaassasi!

        Jos esität täällä väitteen uhkailusta, niin eiköhän ne väitteen perusteetkin voi täällä esittää. Nyt niitä ei vain ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos esität täällä väitteen uhkailusta, niin eiköhän ne väitteen perusteetkin voi täällä esittää. Nyt niitä ei vain ole.

        Eivätköhän ne tule esille ajallaan ja oikeassa yhteydessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivätköhän ne tule esille ajallaan ja oikeassa yhteydessä.

        Ketään ei ole täällä syytetty. Eihän täällä kukaan tiedä ketkä kirjoittavat. Jos asia selvitetään, on Forum siis ihan muu.
        Täällä on kerrottu vain, että monet poliitikot ovat kokeneet uhkailua. Koetko sen syytökseksi itseäsi kohtaan? Kerro lisää luuloistasi? Olisiko kerrankin niissä jotain perää?

      • Anonyymi

        On todellakin toivottavaa, että tämä kyseinen törkyilijä lopettaisi Apulannan biiseihin koskemisen kaikella tasolla, mutta taitaa olla liikaa vaadittu, kun näyttää olevan pakonomaista tuo sanoittaminen ja runoilu hänelle kalsarikänni-iltoinaan.

        Homeeseen seonnut ei ole koneeseen kadonnut. Näet taas olemattomia. Se lienee sinun perusominaisuutesi, kun täällä höpiset joutavia.

        Mitäpä jos upottautuisit taas sinne supersankareiden ja samuraihömpän maailmoihin ja jättäsit taiteen tekemisen niille joilta se luonnistuu.....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketään ei ole täällä syytetty. Eihän täällä kukaan tiedä ketkä kirjoittavat. Jos asia selvitetään, on Forum siis ihan muu.
        Täällä on kerrottu vain, että monet poliitikot ovat kokeneet uhkailua. Koetko sen syytökseksi itseäsi kohtaan? Kerro lisää luuloistasi? Olisiko kerrankin niissä jotain perää?

        Missä lie ovat kokeneet uhkailua - ostajaperhe tai sen tukijoukot eivät ainakaan ole ketään uhkailleet.

        Taisit muuten ihan itse esittää aiemmin tuon väitteesi poliitikkojen kokemasta uhkailusta, johon nyt tukeudut. Käyhän se toki noinkin, itsensä kanssa kun keskustelet. Kukin tavallaan, heh...

        Eipä ole Facebookissa tai missään muuallakaan kukaan Pukkilan kuntapoliitikko sanonut kokeneensa uhkailua, ainoastaan varavaltuutettu Myllyoja on väittänyt itseään ja perhettään uhkaillun. Mitään perusteluja ei ole väitteelleen kuitenkaan kyennyt esittämään. Lisäksi valtuutettu Loijas on ilmoittanut kokeneensa homekouluun liittyvän viestinnän (olisiko ollut kaikki viisi viestiä) yksityiselämäänsä häiritsevänä. Loijaksellehan ei sitten enää viestejä lähetettykään. Muiden kuntapoliitikkojen reaktio samaan asiaan oli vaatia kunnanjohtajalta ja -hallitukselta selityksiä ja hylätä puutteellisiin tietoihin ja selvityksiin perustuva esitys. Niin se on poliitikkojenkin kohdalla, että kukin taaplaa tyylillään, mutta kyllä poliitikon täytyy olla valmis käsittelemään myös vaikeita asioita. Kuntapoliitikonkaan osa ei ole pelkkiä kivoja jutteluhetkiä ja hyviä pullakahveja ja se pitäisi jo hommaan lähtiessä tietää.

        Vaikea ottaa kantaa esittämiisi väitteisiin mutta tosiasia on se, että useasta FB-keskusteluryhmästä on poistettu muiden kimppuun käyviä keskustelijoita ihan niiden muiden poliitikkojen toimesta joten mitään varsinaisia faneja niillä poistetulla kunnan FB-ryhmissä tuskin on. Sikailujen seurauksena keskustelu on lopahtanut, kun kukaan ei halua joutua lokatoiminnan kohteeksi. Silti täälläkin lähes kaikki ovat joutuneet sellaisen kohteeksi.
        Uhkailusi ovat luettavissa, joten sellaisia en tohdi täällä toistella ja pitää esillä, niin luokattomia kirjoituksia ne ovat ja samalla syyllistyisin itse samaan rikokseen.
        Typerä venkoilusi on täysin turhaa ja itse olet ongelmasi aiheuttanut. Ongelmasi ovat suuret käsittääkseni jos ja kun olet se pahis niiden uhkailujen takana.

        Hienoa, että myönnät sen, että poliitikot "joiden kimppuun on käyty" eli siis käytännössä ne poliitikot, joilta vaadittiin keskusteluissa perusteluja julkisesti esittämilleen väitteille, ovat noiden ulosheittämisten takana. Muuta meidän ei tarvitsekaan tietää.

        Mitään uhkailuja ei ole poliitikkoja tai heidän perheitään kohtaan esitetty ja sen suhteen kyseessä on jälleen sinun valheesi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikea ottaa kantaa esittämiisi väitteisiin mutta tosiasia on se, että useasta FB-keskusteluryhmästä on poistettu muiden kimppuun käyviä keskustelijoita ihan niiden muiden poliitikkojen toimesta joten mitään varsinaisia faneja niillä poistetulla kunnan FB-ryhmissä tuskin on. Sikailujen seurauksena keskustelu on lopahtanut, kun kukaan ei halua joutua lokatoiminnan kohteeksi. Silti täälläkin lähes kaikki ovat joutuneet sellaisen kohteeksi.
        Uhkailusi ovat luettavissa, joten sellaisia en tohdi täällä toistella ja pitää esillä, niin luokattomia kirjoituksia ne ovat ja samalla syyllistyisin itse samaan rikokseen.
        Typerä venkoilusi on täysin turhaa ja itse olet ongelmasi aiheuttanut. Ongelmasi ovat suuret käsittääkseni jos ja kun olet se pahis niiden uhkailujen takana.

        Väität siis, että joku ulsoheitetty (heitähän oli kaksi) on esittänyt näissä kyseisissä keskusteluissa Pukkilan kuntapoliitikkoja kohtaan rikollisia uhkauksia. Nyt on kyllä jo kyseessä sen luokan väite, että asia ei jää tähän.

        Kuinka paljon helpompi sinun olisi ollut ajoissa myöntää ylilyöntisi ja tekemäsi virheet, kuin ryhtyä kuukausiksi ja vuosiksi puolustelemaan itseäsi ja syyttelemään valheellisesti muita. Nolaat itsesi aina vain pahemmin ja pahemmin, 'suuri satiirikkomme'...

        Et siis edelleenkään osaa lukea. Ketään ulosheitettyä ei ole yksilöity eikä kenestäkään ulosheitetystä ole esitetty mitään väitettä.
        Sen sijaan on sanottu, että täällä on uhkailtu keskustelijoita. Sitä ei ole sanottu kuka on uhkaillut, kun täällä tunnetusti kaikki ovat anonyymejä ja tietoa uhkaajien henkilöllisyydestä ei ole. Tämän totesin jo tuossa muutama viesti sitten viimeksi.
        Yritä nyt pysyä nahoissasi siellä. Vihalle ei saisi antaa valtaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka paljon helpompi sinun olisi ollut ajoissa myöntää ylilyöntisi ja tekemäsi virheet, kuin ryhtyä kuukausiksi ja vuosiksi puolustelemaan itseäsi ja syyttelemään valheellisesti muita. Nolaat itsesi aina vain pahemmin ja pahemmin, 'suuri satiirikkomme'...

        Ihan turha on sinun huolehtia kenenkään muun maineesta kuin omastasi.
        Mitään ongelmaa ei liene kenelläkään muulla kuin sinulla ja siitä ei taida kukaan välittää senkään vertaa.
        Mikä se ongelmasi on? Se ei ole tiedossa, mutta olisiko henkisellä puolella kuitenkin. Ainakin siltä näyttää kun näitä sairaita juttujasi mukijoukko-nimikkeen alla lukee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikea ottaa kantaa esittämiisi väitteisiin mutta tosiasia on se, että useasta FB-keskusteluryhmästä on poistettu muiden kimppuun käyviä keskustelijoita ihan niiden muiden poliitikkojen toimesta joten mitään varsinaisia faneja niillä poistetulla kunnan FB-ryhmissä tuskin on. Sikailujen seurauksena keskustelu on lopahtanut, kun kukaan ei halua joutua lokatoiminnan kohteeksi. Silti täälläkin lähes kaikki ovat joutuneet sellaisen kohteeksi.
        Uhkailusi ovat luettavissa, joten sellaisia en tohdi täällä toistella ja pitää esillä, niin luokattomia kirjoituksia ne ovat ja samalla syyllistyisin itse samaan rikokseen.
        Typerä venkoilusi on täysin turhaa ja itse olet ongelmasi aiheuttanut. Ongelmasi ovat suuret käsittääkseni jos ja kun olet se pahis niiden uhkailujen takana.

        Onnettoman typerää tuo jankkaaminen olemattomista uhkailuista kun et niitä pysty toteen näyttämään! Kun sellaisia ei kertakaikkiaan ole! Mitä tulee Pukkilan fb ryhmissä keskustelujen tyrehtymiseen on syynä siihen juurikin itse vv "lokatoimintoineen". Hän siellä on aina lytännyt muiden kirjoituksia. Yritäppä nyt kerrankin nähdä oma osuutesi asioissa äläkä aina vieritä syitä omista toimistasi toisten niskoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka paljon helpompi sinun olisi ollut ajoissa myöntää ylilyöntisi ja tekemäsi virheet, kuin ryhtyä kuukausiksi ja vuosiksi puolustelemaan itseäsi ja syyttelemään valheellisesti muita. Nolaat itsesi aina vain pahemmin ja pahemmin, 'suuri satiirikkomme'...

        Kenelleköhän sinä nytkin puhut? Onko terveytesi järkkynyt, kun vaikutat noin tasapainottomalta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnettoman typerää tuo jankkaaminen olemattomista uhkailuista kun et niitä pysty toteen näyttämään! Kun sellaisia ei kertakaikkiaan ole! Mitä tulee Pukkilan fb ryhmissä keskustelujen tyrehtymiseen on syynä siihen juurikin itse vv "lokatoimintoineen". Hän siellä on aina lytännyt muiden kirjoituksia. Yritäppä nyt kerrankin nähdä oma osuutesi asioissa äläkä aina vieritä syitä omista toimistasi toisten niskoille.

        Miten ihmeessä voit tietää mitä uhkauksia maalittamisen seurauksena on tullut kenellekin? Olet vastuussa niistä, koska olet täällä maalittanut poliitikkoja vihan kohteeksi, ellet sitten ole itse se Uhkailija-kuka lienee se liero!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnettoman typerää tuo jankkaaminen olemattomista uhkailuista kun et niitä pysty toteen näyttämään! Kun sellaisia ei kertakaikkiaan ole! Mitä tulee Pukkilan fb ryhmissä keskustelujen tyrehtymiseen on syynä siihen juurikin itse vv "lokatoimintoineen". Hän siellä on aina lytännyt muiden kirjoituksia. Yritäppä nyt kerrankin nähdä oma osuutesi asioissa äläkä aina vieritä syitä omista toimistasi toisten niskoille.

        Aktiivisesti käy keskustelua kunnan alueen FB-ryhmissä, mutta ei kyllä tuosta lemmikkiaiheestasi. Homehuba ei kiinnosta ketään, siksi siitä ei kirjoiteta.
        Täysin asiallisia kirjoitukset ovat aina, joten turha yrittää loata täällä häntäkin.

        Kaikki on tallessa-ei hätää. Tekijät selvitetään kyllä.

        Uhkailuja on vain sinun pääsi sisällä. Niitä ei pysty poliisi tutkimaan ja olet niiden kanssa aivan yksin.

        Sinulla tuntuu olevan varsinainen rikollisen asenne-mitä tahansa voi tehdä, kunhan ei jää kiinni. Et edes kiistä tekosiasi!

        Mitään uhkailua ei edelleenkään ole tapahtunut. On vain sinun harhasi sellaisista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aktiivisesti käy keskustelua kunnan alueen FB-ryhmissä, mutta ei kyllä tuosta lemmikkiaiheestasi. Homehuba ei kiinnosta ketään, siksi siitä ei kirjoiteta.
        Täysin asiallisia kirjoitukset ovat aina, joten turha yrittää loata täällä häntäkin.

        Kenen kanssa ja missä vv keskustelee "kunnan alueen FB-ryhmissä"? Ai siellä itse perustamassaan Itiöpesäke-ryhmässä vai?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenen kanssa ja missä vv keskustelee "kunnan alueen FB-ryhmissä"? Ai siellä itse perustamassaan Itiöpesäke-ryhmässä vai?

        Siellä Itiöpesäke-ryhmässään ilmeisesti vv kirjoittelee homekoulujutusta. Niin kertoi joku, joka on kyseisessä ryhmässä mukana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä Itiöpesäke-ryhmässään ilmeisesti vv kirjoittelee homekoulujutusta. Niin kertoi joku, joka on kyseisessä ryhmässä mukana.

        Ei sellaistakaan ryhmää ole. Miksi levitätte perätöntä tietoa? Tuohan on jo kunnianloukkaus keksiä tuollaisia sairaita juttuja ja väittää että poliitikko olisi sellaisia perustanut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sellaistakaan ryhmää ole. Miksi levitätte perätöntä tietoa? Tuohan on jo kunnianloukkaus keksiä tuollaisia sairaita juttuja ja väittää että poliitikko olisi sellaisia perustanut.

        Jokuhan kertoi olevansa jopa itse siinä Itiöpesäkkeessä mukana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokuhan kertoi olevansa jopa itse siinä Itiöpesäkkeessä mukana.

        Taitaa olla jokin viherpesäke levittämässä asiallisista poliitikoista tätä täällä nähtävää ryönää. Siellä suunnassa on nollatoleranssi järkipuheille.

    • Anonyymi

      Tämä s24 tarjoaa aitiopaikan seurata millaisten hullujen kanssa poliitikot joutuvat tekemisiin. Täällä riehuvat häiriköt ovat tiettävästi häiriköineet ihan reaalimaailmassakin.
      Kun ihmisiä koskevia päätöksiä tehdään on varjopuolena tämä. Toki kohteeksi voi joutua myös esittämällä mielipiteensä jostain asiasta.

      • Anonyymi

        Oi voi....onko nyt Lötköpötkö ottanut uuden kohteen? Mistäs nyt tuulee töpselinokkaan?
        Olisiko kuntapoliittinen puhdistus käynnissä? Vai jopa kuntavaalikamppanja?

        Järvenpään kimpussa on kuin ampiainen...

        Missäköhän näin on?
        Eikös nuo käyneet keskenään keskustelua kun tuli ilmi, että ylläpitäjä on tehnyt hieman puhdistusta. Eihän siinä mitää henkilökohtaista ollut.

    • Anonyymi

      Eikös se Järvenpää ollut siinäkin vanhassa hallituksessa.

      • Anonyymi

        Toki. Kuten moni muukin esim. Loijas ja Simolinna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki. Kuten moni muukin esim. Loijas ja Simolinna.

        Taas kirjoitat väärää tietoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas kirjoitat väärää tietoa.

        No onhan ne olleet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas kirjoitat väärää tietoa.

        Kuinka niin? Äläpäs itse aina vääristele.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka niin? Äläpäs itse aina vääristele.

        Eihän toinen noista ole ollut edellisessä kunbanhallituksessa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän toinen noista ole ollut edellisessä kunbanhallituksessa!

        Vai kunbanhallituksessa....sellaisessa on tuskin kukaan muukaan ollut. Vai?

        Oletko perustanut tämäkin ketjun vain vastuusta venkoiluasi varten?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän toinen noista ole ollut edellisessä kunbanhallituksessa!

        Loijas ainakin on ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Loijas ainakin on ollut.

        Ja missä puolueessa hän oli tuolloin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja missä puolueessa hän oli tuolloin?

        Sama mies, olipa puolue ollut sitten mikä tahansa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama mies, olipa puolue ollut sitten mikä tahansa.

        Kuka halusi , että koulu pitää purkaa mahd. nopeasti?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka halusi , että koulu pitää purkaa mahd. nopeasti?

        Varmaan se, joka pelkäsi, että selviää talon olevan jatkossakin täysin asuinkelpoien ilman sisäilmahysteriaa! Sehän toisi vikinät uuteen valoon...

    • Anonyymi

      Vaihtoehtoinen Pukkila fb-ryhmässä oli alla oleva kirjoitus.

      Ohjeistiko Pukkilan kunnanhallitus Pukkilan kunnanjohtaja Juha Myyryläistä?
      Sellainen käsitys meille tuli. Palaneiden rakenteiden löydyttyä sovimme tapaamisen kunnanjohtajan kanssa neuvotellaksemme kuinka nyt edetään. Kysyimme olisiko mahdollista, että kunta korjaisi nuo löytyneet palon jäljet. Poistaisi palaneet rakenteet ja korvaisi ne uusilla. Kunnanjohtaja Juha Myyryläinen sanoi: "Kyllä kunta kantaa vastuun. Käsittelemme asiaa seuraavassa hallituksen kokouksessa." Pukkilan kunnanhallituksen kokouksen jälkeen kunnanjohtaja sanoi: "Ei kuntakaan voi kenenkään yksityisen omia remontteja kustantaa." Olin pöyristynyt: "Sanoiko joku kunnanhallituksen kokouksessa noin!!!! Että me olisimme teetämässä kunnalla omia remonttejamme??!!.

      Kunnanhallituksen jäsenet 2012-2017, eli kunnanjohtajaa homekoulujutussa ohjeistanut kunnanhallitus:

      Leena Clewer, Päivi Eskola, Linda Kallas, Minna Järvenpää, Markus Kalliokivi, Heli Kuosa, Jukka Lehtimäki, Jyrki Loijas ja Matti Pirhonen.

      • Anonyymi

        Muistetaan nyt, että näitä tunkiojuttuja levittää täysin puolueellinen taho, joka on siis riita-asiassa toinen osapuoli! Eihän noihin juttuihin usko varmaan edes niiden kirjoittaja, kunhan sekottaa pakkaa.
        Halllituksen jäsenten tulisi kuitenkin tuoda totuus toiminnasta esiin. Onko ohjeistettu kunnanjohtajaa vai onko tämä toiminut omin päin?
        Toinen asia on se, etttä onko koko asiassa mitään ongelmaa ylipäätään. Ei taida olla.
        Kehotan mukihenkilöitä kysymään asiaa vaikka rehellisenä ja jämptinä tunnetulta ilmastospesialisti Järvenpäältä. Sieltä tulee se totuus jota kaikkien on ihailtava.

        Ilmasto, mutta ei sisäilmastospesialisti...onkohan edes ilmastospessu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistetaan nyt, että näitä tunkiojuttuja levittää täysin puolueellinen taho, joka on siis riita-asiassa toinen osapuoli! Eihän noihin juttuihin usko varmaan edes niiden kirjoittaja, kunhan sekottaa pakkaa.
        Halllituksen jäsenten tulisi kuitenkin tuoda totuus toiminnasta esiin. Onko ohjeistettu kunnanjohtajaa vai onko tämä toiminut omin päin?
        Toinen asia on se, etttä onko koko asiassa mitään ongelmaa ylipäätään. Ei taida olla.
        Kehotan mukihenkilöitä kysymään asiaa vaikka rehellisenä ja jämptinä tunnetulta ilmastospesialisti Järvenpäältä. Sieltä tulee se totuus jota kaikkien on ihailtava.

        Vihreiden Minna Järvenpää on tosiaan totuutta puhuva, rehellinen nainen. Toivottavasti pääsee uuteen valtuustoon ja hallitukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreiden Minna Järvenpää on tosiaan totuutta puhuva, rehellinen nainen. Toivottavasti pääsee uuteen valtuustoon ja hallitukseen.

        Vihreä mainospläjäys. Ehkä nyt kuullaan miksi hän poisti "suoraselkäisesti" sääntöjä rikkovan henkilön kuntapolitiikkaryhmästä, vaikka tämä sama ihminen oli kunnan vastapuolena oikeudenkäynnissä?
        Samaan aikaan hän oli sekä edellisen, että senhetkisen kunnanhallituksen jyräjäsen.
        Hän on nykylinjan takuuhenkilö. Taustalla tietenkin Anssihenkilö joka on nyt yllättäen mukana pelissä, vaikka kertoi olevanasa käytännössä politiikan ulkopuolella. Sehän on tietenkin ok., vaikka oli valetta. Laserin tarkkaa veistelyä! Ja pakkohan se on jos ketään ei muuten saada.

        Suosittelen kääntymään muiden kuin vihreiden puoleen ympäristöasioissa. Ja kaikissa muissakin asioissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreä mainospläjäys. Ehkä nyt kuullaan miksi hän poisti "suoraselkäisesti" sääntöjä rikkovan henkilön kuntapolitiikkaryhmästä, vaikka tämä sama ihminen oli kunnan vastapuolena oikeudenkäynnissä?
        Samaan aikaan hän oli sekä edellisen, että senhetkisen kunnanhallituksen jyräjäsen.
        Hän on nykylinjan takuuhenkilö. Taustalla tietenkin Anssihenkilö joka on nyt yllättäen mukana pelissä, vaikka kertoi olevanasa käytännössä politiikan ulkopuolella. Sehän on tietenkin ok., vaikka oli valetta. Laserin tarkkaa veistelyä! Ja pakkohan se on jos ketään ei muuten saada.

        Miksiköhän kunnahallituksen jäsenet jättivät asian hullujen nettihäiriköiden haltuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihreä mainospläjäys. Ehkä nyt kuullaan miksi hän poisti "suoraselkäisesti" sääntöjä rikkovan henkilön kuntapolitiikkaryhmästä, vaikka tämä sama ihminen oli kunnan vastapuolena oikeudenkäynnissä?
        Samaan aikaan hän oli sekä edellisen, että senhetkisen kunnanhallituksen jyräjäsen.
        Hän on nykylinjan takuuhenkilö. Taustalla tietenkin Anssihenkilö joka on nyt yllättäen mukana pelissä, vaikka kertoi olevanasa käytännössä politiikan ulkopuolella. Sehän on tietenkin ok., vaikka oli valetta. Laserin tarkkaa veistelyä! Ja pakkohan se on jos ketään ei muuten saada.

        Vai oliko tuohon poistamiseen vaikuttamassa toinen Kuntapolitiikka fb-ryhmän perustajista (ainakin omien sanojensa mukaan) eli Jyrki Loijas (nyk. Kokoomus, ex Perussuomalainen)?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vai oliko tuohon poistamiseen vaikuttamassa toinen Kuntapolitiikka fb-ryhmän perustajista (ainakin omien sanojensa mukaan) eli Jyrki Loijas (nyk. Kokoomus, ex Perussuomalainen)?

        Poistaja oli Järvenpää. Ei kai hänen toimiinsa kukaan muu voi puuttua. Raivaa kaikki esteet tieltään ihan itse keinolla millä hyvänsä. Vahva valtaa rakastava ihminen. Kuin Heli diilissä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poistaja oli Järvenpää. Ei kai hänen toimiinsa kukaan muu voi puuttua. Raivaa kaikki esteet tieltään ihan itse keinolla millä hyvänsä. Vahva valtaa rakastava ihminen. Kuin Heli diilissä!

        Eräs ei siedä vahvoja naisia...miksiköhän?
        Tässä en ota kantaa kyseisen naishenkilön mahdolliseen vahvuuteen.
        Jyrääminen noin ylipäätään ei ainakaan kerro mistään vahvuudesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eräs ei siedä vahvoja naisia...miksiköhän?
        Tässä en ota kantaa kyseisen naishenkilön mahdolliseen vahvuuteen.
        Jyrääminen noin ylipäätään ei ainakaan kerro mistään vahvuudesta.

        Mitä tekemistä tässä on sietämisellä? Faktaa on, että hän teki poiston. Ei kai totuudessa ole mitään pahaa. Jos kerran mietitään kuka on poistanut keskustelijan, on aika vaikea asiasta keskustella jollei asiaa voi sanoa niin kuin se on.
        Sitäpaitsi poisto oli aivan oikea ratkaisu, joten kehuhan tämä on .

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2453
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1617
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1356
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      156
      1191
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1095
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      113
      1092
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1044
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1041
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      919
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      892
    Aihe