Millainen olisi täydellinen pikku koti

Pienen onnenpotkun ansiosta on auennut mahdollisuus toteuttaa haave omasta pikku kodista. Pääkaupunkiseudulle ei ole varaa asettua, mutta mikähän olisi kiva paikkakunta josta olisi Helsinkiin sujuvat yhteydet junalla, bussilla, miksei lentäenkin. Omasta autosta olen jo luopunut, kun sen pito on kallista. Jos asutte hiukan syrjemmässä, miten olette järjestäneet kaupassa käymisen ja muun asioiminen? Paljonko siitä kertyy kuluja vuoden mittaan? Onko nettikaupoista avuksi?
Olen liikuntarajoitteinen, kuljen vielä bussilla, taksia käytän hyvin harkiten.
Isoja taakkoja en kykene kantamaan. Jonkinlaisia kimppakuljetuksia on kai olemassa, mutta en ole vielä selvillä kuinka toimii.
Kotini tahtoisin taajamasta jossa luonto on läsnä ja peruspalvelut melko lähellä. Kerrostalo taitaisi olla järkevä asumisen muoto ja hissikin tarpeen.
Nykyinen vuokrakoti on 1. kerroksessa ja parvekkeen alla on ovi rappukäytävään, eli aika meluisaa on. Myös häiriköitä liikkuu ja tunkee jopa ovelle. Varastokomeroissa käy varkaita. Mutta semmoista nykyään taitaa olla joka paikassa.
Olisi kiva saada kuvauksia mukavasta asumisesta mukavalla paikkakunnalla. Hyvää syksyn kulkua kaikille.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Pienen onnenpotkun ansiosta on auennut mahdollisuus toteuttaa haave omasta pikku kodista. Pääkaupunkiseudulle ei ole varaa asettua, mutta mikähän olisi kiva paikkakunta josta olisi Helsinkiin sujuvat yhteydet junalla, bussilla, miksei lentäenkin. Omasta autosta olen jo luopunut, kun sen pito on kallista. Jos asutte hiukan syrjemmässä, miten olette järjestäneet kaupassa käymisen ja muun asioiminen? Paljonko siitä kertyy kuluja vuoden mittaan? Onko nettikaupoista avuksi?
Olen liikuntarajoitteinen, kuljen vielä bussilla, taksia käytän hyvin harkiten.
Isoja taakkoja en kykene kantamaan. Jonkinlaisia kimppakuljetuksia on kai olemassa, mutta en ole vielä selvillä kuinka toimii.
Kotini tahtoisin taajamasta jossa luonto on läsnä ja peruspalvelut melko lähellä. Kerrostalo taitaisi olla järkevä asumisen muoto ja hissikin tarpeen.
Nykyinen vuokrakoti on 1. kerroksessa ja parvekkeen alla on ovi rappukäytävään, eli aika meluisaa on. Myös häiriköitä liikkuu ja tunkee jopa ovelle. Varastokomeroissa käy varkaita. Mutta semmoista nykyään taitaa olla joka paikassa.
Olisi kiva saada kuvauksia mukavasta asumisesta mukavalla paikkakunnalla. Hyvää syksyn kulkua kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu