Positiivista pöhinää Kokkolassa? Veroprosentin lasku olisi historiallinen askel oikeaan suuntaan.
Yleensä se on aina aikaisemmin mennyt niin että, jos tulot ei riitä niin nostetaan veroastetta, eikä ole mietitty muita vaihtoehtja.
Paalupaikka korkeimmin verottavana maakuntakeskuksena ei ole millään tavalla perusteltavissa, siitä on päästävä eroon mahdollisimman nopeasti.
Positiivista on myös, että keskustellaan kaupunkiorganisaatioiden toimintamallien uudistamiseta ja kehitttämisestä. Toivottavasti ei jää keskustelun asteelle.
Positiivisen kaupunkikuvan luomiseen tarvitaan nyt lisää rohkeita investointeja julkisella sektorilla ja yksityiellä puolella mm. räkentamiseen.
Positiivinen pöhinä voisi myös tulevaisuudessa houkutella uusia yrityksiä ja investointeja Kokkolaan.
Yleensä se on aina aikaisemmin mennyt niin että, jos tulot ei riitä niin nostetaan veroastetta, eikä ole mietitty muita vaihtoehtja.
Paalupaikka korkeimmin verottavana maakuntakeskuksena ei ole millään tavalla perusteltavissa, siitä on päästävä eroon mahdollisimman nopeasti.
Positiivista on myös, että keskustellaan kaupunkiorganisaatioiden toimintamallien uudistamiseta ja kehitttämisestä. Toivottavasti ei jää keskustelun asteelle.
Positiivisen kaupunkikuvan luomiseen tarvitaan nyt lisää rohkeita investointeja julkisella sektorilla ja yksityiellä puolella mm. räkentamiseen.
Positiivinen pöhinä voisi myös tulevaisuudessa houkutella uusia yrityksiä ja investointeja Kokkolaan.
Vastaukset 18
Vanhimmat
"Positiivista, positiivista, positiivista, positiivista ja vielä kerran positiivista"... Hah... Naurattaa tuo jatkuva hoku "positiivisuudesta", kun suomenkielessä on ihana termi MYÖNTEINEN: Myöteinen kehitys, myönteinen asenne, ilme, teko jne...
Positiivinen (negatiivinen) kuuluu sähköoppiin, laboratiotermistöön ja muutamiin eityisaloihin, kuten tieteeseen, "avaruusoppiin, tieteisteknologiaan"... ja jossa kyseessä on sähkön ominaisuuteen, ja sen seurauksia käsittelevään tieteeseen/tekniikkaan yms. Hah hah haaa!!!...
Taas ressulta mahtava kommentti. Se muuten ilmestyi "naamakirjaan" ja muutamalle muulle palstalle.
Joo ruotsinkielihän täällä maksaa ja maksajina ovat suomenkieliset.
Kan riktirealist vara tyst att vi kan tala här som normal personer? Jag tror att det skulle vara jätte positiv.
Mitä+hyvää+saadaan+veroprosentin+alennuksella,+kaikki+piiloverot+eli+maksut+nousevat+ja+edut+esim+lapsiperheellä+pienenevät.
1.8+milj+€+vähenee+ei+se+korvaa+0,25%+alennusta.
Kokkola
Kuukausi+palkka+4500+euroa.
Todellinen+eli+efektiivinen+veroprosenttisi+vähennysten+jälkeen+on+18,77.+Veroprosentti+kunnassa+Kokkola+on+21,75.++veroja+10135,8+euroa.
Noilla+tuloilla+0,25%+veroale+olisi+25,34.
Vain+ahneet+haluavat+nykyisessä+tilanteessa+laskea+veroprosenttia.+
Veroprosentin+lasku+voisi+nostaa+kaikkia+muita+kokkolan+"palvelumaksuja"+ja+sinne+häipyisivät+0,25%+säästöt+ja+kun+kuntapäättäjien+laskutaito+tunnetaan,+niin+korotuksia+tulisi+enemmän+kuin+yhteensä+25,34+euroa
Kyllä veroprosentin laskun tulee tarkoittaa kokonais veroasteen laskua 0,25 prosentilla.
Jos näin ei käy, niin politikot jauhaa lillukan varsia.
Kyllä kiinteistöveron, tai muiden maksujen välitön korottaminen näyttäisi veronmaksajien huijjaamiselta.
Kuntaveron+lasku+0,25%+ei+tarkoita+kokonais+veroasteen+laskua.
"Paalupaikka korkeimmin verottavana maakuntakeskuksena ei ole millään tavalla perusteltavissa, siitä on päästävä eroon mahdollisimman nopeasti."
Vastaus:
Paskaa talous on kuralla💸veloista pitää päästä eroon mahdollisimman nopeasti.
"Positiivista on myös, että keskustellaan kaupungin organisaatioiden toimintamallien uudistamisesta ja kehittämisestä. "
Vastaus:
Paskaa sitä on kehitetty jo kymmeniä vuosia erilaisten konsulttien avulla ja kulut ovat olleet "hirveitä" verorahojen väärinkäyttöä.
Kaupunki on palkannut osaamattomia, jos tarvitaan konsulttien apu sehän on vastuun kiertämistä.
"Toivottavasti ei jää keskustelun asteelle."
Vastaus:
Toivottavasti keskustelut eivät jatku siitä on vain kuluja veronmaksajille.
Tuo on kaikki totta, tuo veroprosentin lasku on yksityiselle henkilölle kuin "pieru saharassa". Minulle nuo muutamat kympit ja eurot eivät vaikuta mitään, mutta miettikääpä nyt tosissanne mistä Kokkola joutuu leikkaamaan, että tuo 1,8milj.€ on kasassa? Järki käteen nyt päättäjät!
Toimintaa tehostamalla ja uudistamalla tuo 1,8 milj. löytyy helposti.
Niinpä, sehän taas tarkoittaa sairaita ja lapsiperheitä. Se parinkympin säästö minulle ei tee mitään, mutta yhteissumma kaupungin tuloissa voi tehdä näille ryhmille paljon.
Viestin alusta päättelin Tinttu-Liinan palanneen, vaan eipä ollut.
Mikä pettymys.
Esimerkki+mistä+tuloista+aletaan+maksamaan+kunnallisveroa.
Vuonna+2019+keskimääräisellä+19,88+kunnallisveroprosentilla+kunnallisveroa+aletaan+maksamaan+noin+15+270+euron+vuosipalkasta.+
Esimerkiksi+25+000+euron+vuosipalkasta+kunnallisveroa+maksetaan+9,4+prosenttia+ja+40+000+euron+vuosipalkasta+hieman+16,5+prosenttia.
Esimerkistä+huomaa:
Ettei+noin+alla+15000+euron+vuosipalkasta+mene+kunnallisveroa.
25000+euron+vuosipalkasta+9,4%
40000+euron+vuosipalkasta+16,5+%
(Köyhälle+ei+ole+mitää+hyötyä+kunnallisveron+laskemisesta,+päinvastoin+maksujen+korotukset+vievät+rahat.)
Esimerkki:
Eläkkeensaajille+merkittävin+vähennys+on+kunnallisverotuksen+eläketulovähennys,+joka+helpottaa+merkittävästi+pienituloisimpien+eläkeläisten+verotaakkaa.+Sen+ja+perusvähennyksen+ansiosta+vuonna+2019+vielä+11+000+euron+vuosieläkkeestä+ei+makseta+veroa.
Palkansaaja+maksaa+aivan+pienimmistä+tulotasoista+lähtien+eläkevakuutus-+ja+työttömyysvakuutusmaksua.+Sairausvakuutuksen+päivärahamaksua+palkansaaja+alkaa+maksaa,+kun+tulot+ylittävät+14+282+euroa.+Pienituloisten+verotaakkaa+helpottaa+muilta+osin+perusvähennyksen+lisäksi+palkkatulosta+saatava+kunnallisverotuksen+ansiotulovähennys.
(Pienituloisille+ei+ole+mitään+"hyötyä",+jos+kokkola+laskee+veroa+0,25%)
Kertokaapa+millaisista+tuloista+siitä+on+hyötyä?+Kuka+nyt+ajaa+ja+kenen+etua?+Kokkolalaisten+kunnallispolitiikkojen+asia+on+nyt+suurituloisten+etu,+sellaisten+joiden+ei+tarvitse+enää+miettiä+mitä+tuo+0,25%+tuo.+Kaupungille+se+on+taas+1,8+miljoonaa+euroa.
Kylläpä on ilmestynyt monenlaisia esimerkki laskelmia veronalennuksen vaikutuksista?
Tässä yksi laskema esimerkki: 1800000 € / 47723 asukasta.
On siis 37,717 € / asukas.
Paljonko veronalennus todellisuudessa olisi keskituloiselle palkansaajalle, tai eläkeläiselle?
https://www.veronmaksajat.fi/globalassets/lehdistotiedotteet/lehdistotiedotteet-2018/maakuntakeskusten_verot_2018.pdf
Voisihan sitä veroprosenttia ensin nostaa reilusti ja sitten vähän laskea.
Tiedotettaisiin sitten vain tuosta veroprosentin laskusta, niin se ainakin kuulostaisi myönteiseltä uutiselta muualle Suomeen...