konnan taidot ja luonne

punakorva

Ihan pakko kysyä, onko muiden punakorvakilpikonnat oppineet, milloin saadaan ruokaa. Meidän pikku herra ryntää vauhdilla perään sille näytettäessä hänen ruokailuastiaansa, pesuvatia. Veijari kolistelee perässä vessaan ja seuraa, kuinka astia täytetään vedellä. Kuljetan astian sitten toiseen huoneeseen ja herra vipeltää perässä sen minkä räpylöistään pääsee. Vauhti lisääntyy aina kummasti, kun ravistelen kuivaruokamurkkia.

Punakorvamme on tällä hetkellä n. viiden vuoden ikäinen. Meidän hoivissa kaveri on ollut nyt lähemmäs vuoden verran.

Muita hassuja tapoja konnallamme on esim. lattialla vapaana ollessa kiipeily kirjahyllyn alimmalle hyllylle sekä tietokonehuoneen tv-tason alimmalle tasolle. Pikku herramme taitaa olla kiinnostunut myös tietokoneista, sillä mieheni kasatessa ja asentaessa tietokonetta lattialla konnamme yritti aina toistuvasti kiivetä mukavasti rapisevan näppiksen päälle ja kävikin kokeilemassa moista huvia muutamaan otteeseen silmän välttäessä. Myös tietokoneen johtojen sekaan konna olisi mielellään palannut useampaan otteeseen. :) Kaverimme on myös kovin seurallinen yksilö. Hän tykkää kiipeillä jalkojemme yli lattialla istuessa ja sylissäkin konna viihtyy toisinaan.

Tempperamenttia konnaltamme löytyy myös. Joskus suuttuessaan herra kävi lattialla lojuneen päiväpeiton kimppuun purren sitä. Myös oma sormeni on ollut konnamme purennan kohteena. Voin sanoa, että se ei tuntunut kivalta lainkaan. Auts! Toisinaan konnaherran tekisi mieli kovasti mennä tiettyihin kiellettyihin paikkoihin. Konnan saa moneen otteeseen siirtää pois paikan luota, mutta silti herra löytää aina tiensä takaisin, itsepäinen kun on.

Kertokaapa te muut punakilpikonnan omistajat lemmikkienne luonteesta ja taidoista. Lukisin niitä mielelläni, sillä loppuraskaudesta tekemisen keksiminen tuntuu hankalalta ja aika kuluu hitaasti odotellessa sitä h-hetkeä. :)

Aurinkoista kevättä kaikille!

4

388

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kerron siitä..

      sillä on outo tapa aina välillä tulla meidän eteiseen. eteisessä on yksi porras, josta Konna aina kurkkii alas. Välillä se hyppää, kilpi lonksuen alas. auts..

      Hän tulee myös melkein joka päivä omaan aikaan hakemaan keittiöstä ruokaa. Paikka o n siis tullut tutuksi :)

    • salla

      Mun punakorva on tollanen samanlainen :) juoksee perässä hirveesti ja on seurankipee! Se kans kiipeilee ihan minkä päälle vaan ja tulee syliin :) Ja just tota itsepäisyyttä kyl löytyy,jos jostain sen otan pois nii kohta se on siellä taas :) Nkasutteleeko sun konna suullaan? KUn mun konna tekee niin,mut en tiedä mitä se sillä meinaa..

    • :3 :3 :3

      salla// kun konna napsuttelee/ maiskuttelee suullaan niin se tarkoittaa "pidän sinusta" tai "rakastan sinua" ;) nimittäin Poika kilpikonnat (joskus tyttö konnatkin) napsuttelee vastakkaisen sukupuolen läsnäollessa näyttääkseen rakastavansa toista :3

    • Päteekö tuo napsuttelu/maiskuttelu viestiminen myös maakilpikonniin? Minun neiti konna tekee kanssa niin välillä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      105
      1810
    2. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      1610
    3. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      45
      1270
    4. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      1010
    5. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      177
      875
    6. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      810
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      48
      762
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      723
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      16
      723
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      41
      678
    Aihe