Leffan nimi hukassa

Mulla oli tämä DVD, mutta vein joskus divariin vaihtoon. Nyt tulin katumapäälle, mutten enää muista mikä sen nimi oli.

Melko uusi, taitaa olla 2000-luvun elokuvia. Kauhuparodia. On Halloween ja päähenkilö on yksinäinen viiksekäs silmälasipäinen mies. Hän löytää kadulta kutsun Halloween juhliin ja atekee itselleen pahvista jonkinlaisen ritari-asun. Lähtee illalla etsimään juhlapaikkaa jota ei meinaa löytyä, on jokin halli teollisuusalueella. Hallissa odottaa sekava ja koominen ryhmä elokuva-opiskelijoita jotka haluavat tehdä snuff-filmin jossa satunnainen uhri kidutetaan hengiltä. Lisäksi mukana häröilee opiskelijoiden "opettaja" jonka motiivi hommalle on päästä panemaan yhtä opiskelijatyttöä. Homma ei tietenkään mene niin kuin pitäisi ja yksi kerrallaan opiskelijat pääsevät hölmöille tavoilla hengestään samalla kun pahviritarijätkä vaan istuu tuolissa sidottuna. Lopulta kaveri pääsee irti ja pakenee. Häntä jahdataan mm. sähkömoottorisahalla jonka johto ei riitä... Lopuksi jätkä ja a hänen takaa-ajansa päätyvät oikeisiin Halloween-juhliin jossa on tekeillä taidehappeningi. Installaatioon osallistujat saavat moottorisahasta ja vieraat astuvat sisään arvostelemaan esillepanoa. Lopulta pahviritarijätkä laahustaa aamun valjetessa kotiinsa.

Että semmonen. Aivan hillitön. Mutta mikäs hitto sen nimi oli?
3188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Murder party

Äänestä
  • Jes, just se. Kiitti.

    Äänestä

HAHA! :D Tiedän tunteen, kun yritän auttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mulla oli tämä DVD, mutta vein joskus divariin vaihtoon. Nyt tulin katumapäälle, mutten enää muista mikä sen nimi oli.

Melko uusi, taitaa olla 2000-luvun elokuvia. Kauhuparodia. On Halloween ja päähenkilö on yksinäinen viiksekäs silmälasipäinen mies. Hän löytää kadulta kutsun Halloween juhliin ja atekee itselleen pahvista jonkinlaisen ritari-asun. Lähtee illalla etsimään juhlapaikkaa jota ei meinaa löytyä, on jokin halli teollisuusalueella. Hallissa odottaa sekava ja koominen ryhmä elokuva-opiskelijoita jotka haluavat tehdä snuff-filmin jossa satunnainen uhri kidutetaan hengiltä. Lisäksi mukana häröilee opiskelijoiden "opettaja" jonka motiivi hommalle on päästä panemaan yhtä opiskelijatyttöä. Homma ei tietenkään mene niin kuin pitäisi ja yksi kerrallaan opiskelijat pääsevät hölmöille tavoilla hengestään samalla kun pahviritarijätkä vaan istuu tuolissa sidottuna. Lopulta kaveri pääsee irti ja pakenee. Häntä jahdataan mm. sähkömoottorisahalla jonka johto ei riitä... Lopuksi jätkä ja a hänen takaa-ajansa päätyvät oikeisiin Halloween-juhliin jossa on tekeillä taidehappeningi. Installaatioon osallistujat saavat moottorisahasta ja vieraat astuvat sisään arvostelemaan esillepanoa. Lopulta pahviritarijätkä laahustaa aamun valjetessa kotiinsa.

Että semmonen. Aivan hillitön. Mutta mikäs hitto sen nimi oli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu