Syyslomalla muijan kanssa ajelulla Ykspihlajassa !

Anonyymi

Kävimme syyslomalla muijan kanssa ajelulla Ykspihlajassa , Lahenperässäkin käytiin. Uusi koulun alue oli raivattu puista, hyvälle paikalle tulee. Vanhana Pihlajalaisena, on haikeus vanhaan kouluun, jossa kävin alaluokat. Paljon on muuttunut Ykspihlaja. Myös Lahenperän hienot rannat annettiin teollisuudelle. Vanha satamaalue tuhottiin, jossa oli ainulaatuinen miljöö. Satama kuitenkin on laajentunut pohjoiseen päin. Aita olisi voinut laittaa siten että vanhat sataman kuppilat ja koko Pohjanpalon alue olisi säästynyt. Nyt on kahvila Sahan viereen tuotu Rodenin rakennus, mitähän tarkoitusta varten. Ketkä siinä on rahoittajina? Valmiiksi laittaminen kuitenkin maksaa muutamia satoja tuhansia, sekä ylläpitäminen. Mitä toimintaa siihen tulee että se kannattaa.Kyselin yhdeltä tutulta paikalliselta ,että siihen tulee majoitustilaa kulttuuriviikon esiintyjille, jotka esiintyvät Sahalla. Onko suunnitelmassa realismia ? Miten asukasyhdistys on tähän kytkeytynyt, ja millä valtuuksin se tukee yksityistä yritystoimintaa. Paikallinen kertoi että asukasyhdistyksen nykyinen toiminta on lähtenyt pienen piirin näkökulmasta. Toiminta poikkeaa alkuperäisestä tarkoituksesta. Onko valta annettu Asukasyhdistyksessä kulttuuriväelle, ja muu toiminta on hiipunut Ykspihlajassa. -kysyy vanha Pihlajalainen ?

35

1185

    Vastaukset 35

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asukasyhdistys ei toimi nimensä mukaisesti.
      Valta on annettu sellaisille joilla ei ole hajuakaan taloudesta.
      Asukasyhdistys.
      Tarkoitus: esim. toimia jäsentensä yhdyssiteenä, valvoa jäsentensä paikallisia ja yleisiä etuja ( ja niin edelleen)
      Toiminta: esim. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys tekee, järjestää, harjoittaa jne.
      Onko asukasyhdistyksen jäsenillä jokaisella säännöt?
      Eihän kukaan osaa/voi toimia tarkoituksen mukaisesti jos ei tunne yhdistyksen sääntöjä.
      Pitää muistaa että hallituksella on taloudellinen vastuu kaikesta yhdistyksen toiminnasta.
      En maksa jäsenmaksuja enää, koska ei edistetä ja toteuteta niitä asioita joita varten aikoinaan ykspihlajan pienkiinteistöyhdistys perustettiin.

      • Anonyymi

        He ovat osaavaa porukkaa.Ei tarvitse bingoa pyörittää.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Minäkin kävin siellä uteliaisuuttani pyöräilemässä katsomassa koulun paikkaa. Hyvä pyöräillä kun pääsi pyörätietä, mutta ottipa silmään heti siinä pyörätien varrella talojen kohdalle oli kipattuna puutarharoskaa läjät suoraan kottarista nähtävästi. Voi pyhä yksinkertaisuus kun ei tuon kauemmaksi saa roskiaan vietyä asukas, kaukaa tuoskin tuotu. Ei Koivuhaan pyöräteiden varsille ole kukaan tuonut piharoskiaan ei ainakaan niin että olisin havainnut. Miten olisi myös siellä jos pidettäisiin ympäristö siistinä koulukin tulee ja kulkijoita riittää.

      • Anonyymi

        " kävin siellä uteliaisuuttani pyöräilemässä katsomassa koulun paikkaa." kysyisin miksi ei Koivuhakalaiset vie romujansa hyötykäyttöasemalle. Koivuhaan vieressä oleva ekopiste on kuin kaatopaikka. Puutarhalehdet sentän maatuu maahan. Koulu tulee hienolle paikalle, merinäköala kuntorata vieressä. Luontopolku Palmaan lähtee koulun vierestä.
        Kivelä saisi tuon kirkon jo unohtaa, eihän siinä ole parkkitilaakaan ja ruuhkauttaisi vain satamakadun liikennettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ota huomioon Koivuhaan asukasmäärä ja miten suuri osa niistä asuu kerrostaloissa vuokralla. Joten eipä ihme jos ekopiste on mikä on. Kyllä ne siellä Pihlajassakin kuulemma välillä ovat sotkuisia romppeista ekopisteet. Ei se puutarhajätteen paikka ole kipattuna kadun toisella puolelle pyörätien varteen mikään mainos että niin voi tehdä niille on oma paikkansa minne viedä eikä ole pitkä matka Pihlajalaisten käydä viemässä oikeaan kohteeseen. Koulu sinne tulee ja hyvä niin!

    • Anonyymi

      "Asukasyhdistys- idea" perustuu veljeni ja siskoni miehen tekemään suunnitelmaan perustaa Koivuhakaan Pienkiinteistöyhdistys ry (1970-). Ykspihlajassakin oli Pienkiinteistöyhdistys, joka muutti sen asukasyhdistys- nimeksi, vaikka tarkoitus/toiminta pysyi luonteeltaan samana...
      Huomasitteko ajellessanne miten paljon Ykspihlajassa on autiotaloja, ränsistyneitä asuinrakennuksia kamaline pihoineen. Ja lisää rahdataan. Mm Rhodenin huvila, kummitustalo... "Mitä siitäkin seuraa"...
      Suunniteltu koulun paikka on oksettava, keskellä ei mitään. Eihän koko kylässä asu kuin muutama lapsiperhe. Olen esittänyt tyhjänpanttina nököttävää kirkkoa kouluksi jo vuosia sitten. Rakennus on aivan koulun näköinenkin. ja ennen kaikkea keskellä kylää, erinomaisella paikalla. Pienten muutosten jälkeen kyläkouluun mahtuisivat ne parikymmentä lasta ja kymmenkunta päivätarhalaista.
      Silti hartaus-, hautaus-, juhla- yms käyttö voisi jatkua entisellään, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Mainio idea.Ja kirkonkelloilla voisi kutsua oppilaat kouluun.Heräisivät ainakin aamulla kun kellot soi.

    • Anonyymi

      Koulu tulisi rakentaa kehittämäni Puu/Alumiiniseos rakenteilla,josta olen informoinut KokkolanKaupunkia,ja Inspectran tutkijoita. Vihreäävaloa on tullut paljon,(Kiitos siitä), ja näin ollen kehittämästäni seoksesta kuullaan vieläMaailmanlaajuisesti. Hah hah haa....

    • Anonyymi

      Aku Ankka lehdessä oli tuosta puualumiini seoksesta juttu. Aku teki Minnin kanssa raketin siitä aineesta ja he lensivät kuuhun joka oli juustoa. Olen informoinut maatalousministeriötä tästä juusto asiasta ja sain paljon myönteistä palautetta.

    • Anonyymi

      Luin myös tuon artikkelin Aku Ankka lehdestä ja mietin mitä laatua tuo kuu juusto on?

    • Anonyymi

      Ressu on nero ja siskonsa miehen sukulainen joka tuntee juustot ja metallit.

    • Aku Ankassa kaivetaan myös tekojärviä eli ei kaikki ole Tofferin alotteita, hah hah haaa!!!...

      • Anonyymi

        Onko tämä "Aku Ankka- hössöttäjä" eräs paikallisradion miestoimittaja. Sälli lienee jo keski-ikäinen, ja kertoo tuon tuosta odottavansa innolla päivää, jona lastenlehti ilmestyy. Samä jätkä kertoi myös, että ennen Suomi voittaa jalkapallon maailmanmestaruuden, kuin että Suntti virtaa kirkasvetisenä...
        "Katsotaan, sanoi kaivonkaivaja". Vesi virtaa aina kirkkaan puhtaana, kunhan kaivetaan tarpeeksi suuri ja syvä kuoppa. Tällainen "monttu", tekojärvi - Kokkojärvi voidaan tehdä Kaustariin, Köykärin suolle. Siten saamme tulevan Kokkojoen virtaamaan puhtaana, kirkkaana ja kalarikkaana vähintään seuraavat 400 vuotta, hah hah haaa!!!...

        Loistava kommentti. Hyvä ressu. Joku täällä vain jaksaa hokea joitain Aataminaikaisia satujaan.

    • Anonyymi

      Sinne Kaustariin Tofferi tekojäven suunnitteli 1978 ja sunnitelmat on kaupungin hallussa. Tuskin se kuitenkaan toteutu mutta hieno asia että pidät tätä Tofferin suunnitema vireillä.

      • Anonyymi

        Ja paskat. Lopeta jo tuo ikuinen jankkaaminen ja kademielinen paskanjauhanta!
        Kukaan muu ei ole koskaan maininnut tekojärveä; etenkään Köykärin suolle, kaupungin omistamille maille, kuin allekirjoittanut: Kolapuron virtauksen (ainakin osittaisen) suuntaamista Kokkojärveen, ehtymättömästä Kola- montusta putki tekojärveen, Vikströmin puron raivaamista kanavaksi mutkat oikaisten Linnusperän viemäröintiä, saostusaltaan kaivamista Vikströmin kanavan ja tulevan Kokkojoen yhtymäkohtaan (tulossaTervaholmaan), Kokkojoen pengertämistä välillä saostusallas ("Terva-allas") - Kokkojokisuun venesatama. Tässä ydinkohdat kuntalaisaloitteistani (suunnitelmista, lehtikirjoituksista, "piirustuksista"), joita kukaan ei saa eikä uskalla "varastaa"...
        Terveisin allekirjoittanut, TOSIrealisti Kokkola... Hah hah haaa!!!...
        JK Eilen eräs kaupungin ympäristöinsinööri (N.... K.....) kertoi näistä asioista, ja kertoi myös, että käytettävissä on kymmeniä miljoonia euroja, ennen Kokkolan 400- vuotisjuhlallisuuksia, ensi vuoden (2020) syyskuuta...

    • Anonyymi

      Suntti on kunnostettu ja ruopattu. Vielä se Halkokarin asukasyhdistyksen suunnittelema silta ja parikymmentä uutta venevajaa rakennetaan niin on hieno kaupunginlahti.

      • Anonyymi

        Hah, mukamas Kokkojoki on kunnostettu. Kaikkea muuta, hah!
        Kokkolan keskustassa ei ole salmea eikä lahtea, ei ole ollut eikä tule. Tuleva Kokkojoki on Perhonjoen sivuhaara, joka pitää kunnostaa suunnitelmani mukaisesti. Tuo menneen talven pieni pintaraapaisu, muka "ruoppaus"; muutaman "pyöräraadon" kaivaminen sieltä täältä, oli pelkkää kulissia. Vastaavia pyöränraatoja ja "luurankoja" on vielä satoja yms roinaa...
        Pohjapatokin tehtiin täysin väärään paikkaan. Katsokaa nyt Kokkojoen ylä- ja alajuoksua. Muuttuvatko ne yhtään. Ei saa..na. Ettekö te perr...... jo usko, että vain tekemäni suunnitelmat voivat Kokkolan keskustan "puhdistaa": Kokkojärvi Kaustariin. Kokkojoen perusteellinen kunnostus ja Nirristanin räjäyttäminen... Hah hah haaa!!!...

    • Anonyymi

      Pihlaja on paljon muuttunut, ennen siellä oli monipuolista ja rikasta kulttuuria. Urheilu toiminta oli vilkasta. Nyt kun aktiivit on rivistä poistuneet, koko toiminta kuolee. Asukasyhdistyksen toimintaa vetää pieni kulttuuri mafia. Mielenkiinto on asukkailta hävinnyt, Saisivat perustaa oman kulttuuriyhdistyksen, joka alkaisi talkoilla tekemään töitä, oman toimintansa eteen.

      Asukasyhdistys pitää olla koko asukkaiden harastustoiminnan alulle panija, kuten aikoinaan. Nyt koko kylä valjastetaan kulttuuripainoisesti, ja muu toiminta hiipuu. Ei hyvältä näytä.

      Realikustannukset on hävinnyt näitten vanhojen rakennuksien kustannuksissa, kuka ja ketkä nämä maksaa ? Onko se demokratiaa jos pieni piiri päättää, koko asukasyhdistyksen vetämisestä tälläiseen tilanteeseen. Järkevää olisi ollut rakennusten siirtämiseksi ,saada leviämmät hartijat kustannuksiin.

      • Anonyymi

        Luulenpa ettei suurimmalla osalla pihlajalaisista ole mitään tekemistä vanhojen talojen siirtämisissä.
        Mitä niitä siirtelee, entisiä on kylä täynnä pidetään ne kunnossa sehän olisi kulttuuriteko ja se kuuluisi asukasyhdistyksen toimintaan.

        Juuri noin! Pitäkää muuten huolta asutuista taloista ja ympäristöstä siellä! Jostain näin että siellä asukasyhdistys kauppaa kyseisen talon lautasilppua peräkärryllinen 20€. Siinä alkua rahoitukselle kulttuuritalolle. Enpä moista saastelauta silppua takassani polttaisi.

    • Anonyymi

      Iltasanomissa oli juttua sahan vieressä olevasta satamaalueen siirrtetystä Rodenin talosta. Meinaavat taiteilijakotia ja majataloa rakentaa kulttuuriväelle. Miten meinaavat rahoittaa ja kustantaa käyttökustannukset, jos rakennus joskus valmistuu.
      Ketkä siellä okein päättävät tälläisista asioista?

      • Anonyymi

        Siitä tulee aikanaan kummitustalo jossa lasketaan velkoja ja huudetaan kuka ne maksaa.

      • Anonyymi

        Sehän on hieno juttu kun vain valmista tulisi!

        Viime viikolla poikkesin autolla eka kerran siellä missä sijaitsi Romu-Mattila voi kauhia sentään mikä ympäristö mörskineen. Ja tuo tulee kaupungin siivottavaksi eikä ihan pienellä kustannuksella, missä ovat nyt Romu-Mattilaa ihannoivat ei muuta kuin talkoisiin ja roina pois ja paikan siistiminen. Harmi kun en kuvannut olisin laittanut jakoon enkä viitsi kauempaa uudelleen käydä oli järkytys. Nyt ei näytä enää kiinnostavan ketään kohde.

        Kaupunki omistaa paikan, ja poikaset ovat tehneet ilkivaltaa kohteelle. Eli valvonta kuuluu kaupungille. Kun kaupunki lunasti Mattilan paikan, purkurahaa on kauppakirjassa 8000€ jolla paikan purkaminen ja siivous saadaan tehtyä.
        Tuskin Seppoa kukaan ihannoi, oli kylän oma kylähullu, joka eli omalaatuisella elämäntyylillään, joka on katoava luonnonvara.

        Kova lapsuus , koti pakkohuutokaupattiin, vanhempien avioero.Asuminen Laajalahden maakuopassa Isänsä ja veljensä kanssa, nähden nälkää. Kaikki nämä traumaatiset kokemukset varmasti jätti jälkensä Seppoon.
        On helppoa ihmistä arvostella, jos itsellä on ollut turvallinen vanhempien syli kotona.

        Jo hiljeni Airolan Outikin. Kehui ja muka arvosti Sepon touhuja, hah hah haaa!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunki omistaa paikan, ja poikaset ovat tehneet ilkivaltaa kohteelle. Eli valvonta kuuluu kaupungille. Kun kaupunki lunasti Mattilan paikan, purkurahaa on kauppakirjassa 8000€ jolla paikan purkaminen ja siivous saadaan tehtyä.
        Tuskin Seppoa kukaan ihannoi, oli kylän oma kylähullu, joka eli omalaatuisella elämäntyylillään, joka on katoava luonnonvara.

        Kova lapsuus , koti pakkohuutokaupattiin, vanhempien avioero.Asuminen Laajalahden maakuopassa Isänsä ja veljensä kanssa, nähden nälkää. Kaikki nämä traumaatiset kokemukset varmasti jätti jälkensä Seppoon.
        On helppoa ihmistä arvostella, jos itsellä on ollut turvallinen vanhempien syli kotona.

        Kyllähän roina ja hökötykset on asukkaan aikanaan vetämiä-laittamia kohteeseen, sitä tuolla edellä tarkoitan. Paikan tunsin Romu-Mattilana.
        Lähtökohdilleen ei ihminen voi mitään, todella surkeaa on itse henkilöllä elämä ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sehän on hieno juttu kun vain valmista tulisi!

        Viime viikolla poikkesin autolla eka kerran siellä missä sijaitsi Romu-Mattila voi kauhia sentään mikä ympäristö mörskineen. Ja tuo tulee kaupungin siivottavaksi eikä ihan pienellä kustannuksella, missä ovat nyt Romu-Mattilaa ihannoivat ei muuta kuin talkoisiin ja roina pois ja paikan siistiminen. Harmi kun en kuvannut olisin laittanut jakoon enkä viitsi kauempaa uudelleen käydä oli järkytys. Nyt ei näytä enää kiinnostavan ketään kohde.

        Kaupunki "otti" tontin taloineen ei siitä tule tapiota kun siivoaa ja myy tai vuokraa tontin vaikka yrittäjälle.
        En tunne ketään muuta romu-mattilan ihailijaa kuin sen kauniin naisen joka oli mattilan "morsian" elokuvassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunki "otti" tontin taloineen ei siitä tule tapiota kun siivoaa ja myy tai vuokraa tontin vaikka yrittäjälle.
        En tunne ketään muuta romu-mattilan ihailijaa kuin sen kauniin naisen joka oli mattilan "morsian" elokuvassa.

        Sitä minäkin ihmettelin että mitä ihannoimista siinä Romumattilassa kaikkinensa oli, roinan keskellä elettyä elämää tuoda esiin. Kyllä kait siinä on ollut omat ihailijansa tuoda sitä julki jos niin ajattelisi joidenkin mielestä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä minäkin ihmettelin että mitä ihannoimista siinä Romumattilassa kaikkinensa oli, roinan keskellä elettyä elämää tuoda esiin. Kyllä kait siinä on ollut omat ihailijansa tuoda sitä julki jos niin ajattelisi joidenkin mielestä.

        Kyllä kaikkien pitäisi vaan elää tavallisesti, eikä tuoda mitenkään esiin.

    • Anonyymi

      Teidän täytyy käydä nyt uudella visitillä , saatte vastauksen ....

    • Anonyymi

      Joko taas!!! Sinä yksi ja sama narisija Pihlajasta, oisiko syytä hakeutua jonnekkin....?

    • Anonyymi

      Lienee asukasyhdistys perin pohjin pumpattu ja mistähän loppu rahoitus?

      • Anonyymi

        Olisiko syytä mennä asianosaisten kanssa keskustelemaan yhden ja saman narisijan.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe