USA ja Turkki 2019 eivät ole NL ja Saksa 1939!

"Uusi ja hyvin limainen MR-sopimus taas tehty!"

Ei ole. Stallarit vain vääristelevät historiaa Huttiloisen johdolla.

"Edellisestä tuli juuri jämptit 80 vuotta niin piti tehdä uusi. USA ja Turkki siinä veljellisesti sopivat miten Turkki saa 30 leveän ja n. 400 km pitkän turvavyöhykkeen Syyrian maaperälle. Onhan siinä lääniä 12 000 km2 toisen maan aluetta luovutettuna Turkin hallintaan ja käyttöön. Taisi unohtua kysymättä Syyrialta mitä se tuumaa kun sen alueita jaellaan."

Tämä ei ole rinnastettavissa MR-sopimuksen. Siinä osapuolet jakoivat Eurooppa pystyäkseen aloittamaan Puolan valtauksen. Tässä yritetään ratkaista paikallista kriisiä Syyrian alueella, joka jo on sisällissodan repimä. Lisäksi on mukana pakolaiskysymys.

"Vuonna 1939 kaksi isoa maata sopivat turvavyöhykkeistään kolmansien maiden alueille ja sama toistuu 2019. "

Sopimukset eivät ole verrattavissa. USA ei ole hankkimassa mitään turvavyöhykettä.Se jopa poisti joukkojaan alueelta.

"Kuten 1938 jaettiin Tsekkoslovakiaa. "

Vielä kauempana kuin MR-sopimus. Kumpikaan ei ole liittämässä Syyrian aluetta itseensä. Turkki haluaa sijoittaa sinne Syyrian pakolaiset.

"Suomikin on vaarassa niin kauan kuin Trump on vallassa. Voisi tehdä Suomestakin Venäjän kanssa millaisen sopimuksen tahansa."

Miksi? Siksikö, että stallarit sellaisesta haaveilevat?

25

95

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Joku sentään on perillä asiasta...

      • Anonyymi

        Etkö tuon typerämpää tukiviestiä itsellesi keksinyt ? Yritä uudestaan tai muuten ei jatkoon.

    • Anonyymi

      "USA ja Turkki 2019 eivät ole NL ja Saksa 1939!"

      Stallarien mielestä ovat!

      Turkki tosin on aika lähellä diktatuuria ja Trumpille nauretaan siinä,kuin Hiterille ennen sotaretkiä.

    • Anonyymi

      Kyllä vaan ovat. USA ja Turkki nyt ovat kuin Chamerlain ja Hitler 1938 tai Ribbentrop ja Molotov 1939, jakavat kolmannen maan aluetta toisen sopimuskumppanin suvereeniin käyttöön tältä kolmannelta mitään kysymättä.

      Hyvin limaista touhua USAlta ja Turkilta ja vain idioottien se heikompi osa sitä kehtaa puolustella.

      • Anonyymi

        Stallarin tavanomaista sotkua. Ei ole mitään Turkin ja USA:n sopimusta Syyrian jaosta. Turkki on ilmoittanut valtaavansa suojavyöhykkeen. USA ei ole jakanut mitään, vaan poistaa joukkojaan.
        Tshekkoslovakian jakoivat Euroopan neljä suurvaltaa, kun Ranska, NL ja Puola eivät pitäneet kiinni vuoden 1934 sopimuksestaan puolustaa Tshekkoslovakiaa Saksaa vastaan .

        Ribbentrop ja Molotov tosiaan jakoivat Puolan ja muutakin. Sitä jakoa stallarit kovasti puolustelevat.

        Mitään vastavaa ei ole USA:n ja Turkin sopimuksessa. Tietenkin sen voi tuomita, koska on kiinnitettävä huomio pois Assadin ja Putinin tekemästä Syyrian tuhoamisesta.Sen seuraustahan Turkin pakolaismassa on.

        USA on vaatinut Turkkia keskeyttämään hyökkäyksensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet keskitasoa kovempi valehtelija. Turkille nimenomaan on luvattu suojavyöhyke. Sen lupauksen antoi USA varapressa Pence ja se on kirjattu reissulla tehtyyn sopimukseen, kohta 12.

        -----USA on vaatinut Turkkia keskeyttämään hyökkäyksensä.-----

        Ai, mitähän tapahtuu jos Turkki on tuhma eikä tottele. Ihankohan B-52-laivueet alkavat pommittaa Ankaraa ja Turkin joukkoja? Olet hölmö, kaikki tuo soopa jenkin taholta on vain lehdistöä varten syötettyä pa....kaa sinunlaisten hölmöjen luettavaksi. Jos USA ei olisi halunnut hyökkäystä ei se silloin olisi vetänyt joukkojaan pois.

        Turkki vaati alunalkaen suojavyöhykettä. Sitä ei ole tarkoitus liittää Turkkiin, vaan sijoittaa sinne Syyrian pakolaisia, jotka pakenevat Assadin Venäjän tukemaa ja palstan stalinistien ylistämää hirmuvaltaa.

        "Jos USA ei olisi halunnut hyökkäystä ei se silloin olisi vetänyt joukkojaan pois."

        USA ei halunnut erikoisjoukkojensa sekaantuvan suoranaiseen sodankäyntiin kahden liittolaisensa välillä.

    • Anonyymi

      Olet ihan fiksu kaveri, tiesit oikein, että USA ja Turkki eivät ole NL ja Saksa. Todellakin kyseessä on aivan eri valtiot kuten rohkenet veikata mutta teko sen sijaan on sama, vieraan valtion valtioalueen jakaminen näistä toisen osapuolen käyttöön eli etupiiriksi.

      • Anonyymi

        Oikaisen vain valeitanne. En veikkaa mitään.

        "Todellakin kyseessä on aivan eri valtiot kuten rohkenet veikata mutta teko sen sijaan on sama, vieraan valtion valtioalueen jakaminen näistä toisen osapuolen käyttöön eli etupiiriksi."

        Saksa ja NL jakoivat aikanaan Puolan keskenään ja muutakin. Mitään yhtenevyyttä Turkin ja Syyrian tilanteeseen ei ole. Turkki sijoittaa syyrialaisia pakolaisia valtaamalleen Syyrian alueelle.

        Mitään yhtenevyyttä Turkin ja Syyrian tilanteeseen ei ole.

        Tyhjään menee länkytyksesi, aivan vastaava rikos kaikin tavoin.

        Turkki sijoittaa syyrialaisia pakolaisia valtaamalleen Syyrian alueelle.

        Tuo tekoko poistaa rikoksen moitittavuuden ja tekee tulevasta etnisestä puhdistuksesta OK-teon? Vai sekö ehkä vaikuttaa kun rikollisina onkin tällä kertaa kaksi Nato-maata ?

        Stallari: "Tyhjään menee länkytyksesi, aivan vastaava rikos kaikin tavoin."

        Todistin jo väitteesi valeeksi.

        "Tuo tekoko poistaa rikoksen moitittavuuden ja tekee tulevasta etnisestä puhdistuksesta OK-teon? "

        Vääristelet taas. Olen vain kertonut tosiasian, en puolustellut Turkkia.

        "Vai sekö ehkä vaikuttaa kun rikollisina onkin tällä kertaa kaksi Nato-maata ?"

        Ne on tuomittu mm. EU:n toimesta.

    • Anonyymi

      Ribbentrop ja Molotov tosiaan jakoivat Puolan ja muutakin. Sitä jakoa stallarit kovasti puolustelevat.

      USA ja Turkki tosiaan jakoivat Syyrian aluetta. Sitä jakoa oikeisto kovasti puolustelee. Näkee, että ei vieraiden maiden jakaminen ole laisinkaan väärin kun asialla ovat oikeat valtiot. Sellaiset maat voivat aina jakaa mitä maita vaan.

      Mitään vastavaa ei ole USA:n ja Turkin sopimuksessa.

      Täysin vastaavaa jakoa tämä on. Kaksi maata sopii, että toinen niistä saa etupiirikseen kolmannen maan aluetta.

      Tietenkin sen voi tuomita, koska on kiinnitettävä huomio pois Assadin ja Putinin tekemästä Syyrian tuhoamisesta.Sen seuraustahan Turkin pakolaismassa on.

      Onko pakolaismassa Koillis-Syyrian kurdien, armenialaisten, assyrialaisten ym. pienten kansojen syytä? Heitäkö siitä kuuluu rankaista ja oikein rajusti suorittamalla raakaakin raaempi etninen puhdistus ? Näinkö Venäjän ja Assadin synnit ovat nyt sovitetut kun syyllistä kuritetaan Turkin ja USAn yhteisvoimin ?

      Miksei rankaista länsivaltoja, joiden keksimästä arabikeväästä kaikki alkoi ? Assad ja Putin ovat syyttömät sodan alkamiseen, kuten myös Koillis-Syyrian pikku kansat.

      • Anonyymi

        Stallari: "USA ja Turkki tosiaan jakoivat Syyrian aluetta. Sitä jakoa oikeisto kovasti puolustelee. Näkee, että ei vieraiden maiden jakaminen ole laisinkaan väärin kun asialla ovat oikeat valtiot. Sellaiset maat voivat aina jakaa mitä maita vaan."

        OIkeiston puolusteluista en tiedä. Turkki haluaa osan Syyrian alueesta pakolaisten sijoittamiseen.
        Sen on mm. EU tuominnut. Myöskään Nato ei ole asiaa hyväksynyt. USA vaatii nyt vetäytymistä ja tulitaukoa.

        "Onko pakolaismassa Koillis-Syyrian kurdien, armenialaisten, assyrialaisten ym. pienten kansojen syytä? "

        Pakolaismassa on Venäjän tukeman ja stallarien ihannoiman Assadin raakalaishallinnon syytä.

        "Heitäkö siitä kuuluu rankaista ja oikein rajusti suorittamalla raakaakin raaempi etninen puhdistus ? "

        Sitähän Assad tekee teidän hurratessanne.

        "Näinkö Venäjän ja Assadin synnit ovat nyt sovitetut kun syyllistä kuritetaan Turkin ja USAn yhteisvoimin ?"

        Turkki valtaa ilmoittamaansa suppeaa aluetta. USA ei osallistu toimintaan.

        "Miksei rankaista länsivaltoja, joiden keksimästä arabikeväästä kaikki alkoi ? "

        Arabikevään keksivät diktaattorien sortamat kansat stallarien harmiksi.

        "Assad ja Putin ovat syyttömät sodan alkamiseen, kuten myös Koillis-Syyrian pikku kansat."

        Assad kukisti kapinan Putinin tuella tuloksena rauniot ja pakolaismassat. Pois lukien Koillis-Syyria,jossa USA ja kurdit kukistivat ISIKSEN stallarien harmiksi.

        Syyrian pakolaisia hoitaa Turkki EU:n kustannuksella.

        Palstan stallarit ovat tilanteesta riemuissaan. Eivät muut.

        -----Palstan stallarit ovat tilanteesta riemuissaan. ----

        Turkin ja USAn operaatiota puolustavat ovat ainoat siitä ja pienten kansojen tuhosta riemuitsevat. Stallareiksi nimittelemäsi ihmiset näyttävät operaatiota kovasti vastustavan joten tuskin he tästä uusimmasta USAn ja Turkin masinoimasta kansanmurhasta riemuitsevat. Sinä olet palstalla ainoa ilonsa ja hyväksyntänsä avoimesti ilmaiseva.

        Antaako hyvän mielen kun kaksi vahvaa Nato-maata tekee Koillis-Syyriassa yksissä tuumin kansanmurhaa? Ihanko tulee kivatippa hepin päähän kun ajattelet palaneita lapsi, tuhottuja koteja ja mitä muuta "kivaa" tämäkin Nato-operaatio tuo ja on jo tuonut.

        Koska olet selvästi ainoa joka Turkin hyökkäystä jaksaa puolustaa niin taisitkin juuri todistaa itsesi stallariksi. Sitä tässä on jo osattu epäilläkin sillä mitä muuta Putinin trolli on kuin stallari.

        Tavanomaista valehtelua.

        "Turkin ja USAn operaatiota puolustavat ovat ainoat siitä ja pienten kansojen tuhosta riemuitsevat."

        Tosiasioiden kertominen ei ole puolustelua.Ainoa tuhoa kärsinyt kansa on Syyria Assadin ja Venäjän käsissä.

        " Stallareiksi nimittelemäsi ihmiset näyttävät operaatiota kovasti vastustavan joten tuskin he tästä uusimmasta USAn ja Turkin masinoimasta kansanmurhasta riemuitsevat. "

        Stallarit vain valehtelevat tapahtumista.Mikähän kansanmurha on kyseessä?

        "Sinä olet palstalla ainoa ilonsa ja hyväksyntänsä avoimesti ilmaiseva."

        Olen kertonut tosiasiat valeitanne oikoen. Mitään iloa ja hyväksyntää en ole esittänyt.

        "Antaako hyvän mielen kun kaksi vahvaa Nato-maata tekee Koillis-Syyriassa yksissä tuumin kansanmurhaa? "

        Valehtelet. USA on vetänyt sotilaansa Irakiin. Turkki on edennyt vain tuon lupaamansa 30 km. Koillis-Syyria on edellen kurdihallinnon käsissä.

        #Ihanko tulee kivatippa hepin päähän kun ajattelet palaneita lapsi, tuhottuja koteja ja mitä muuta "kivaa" tämäkin Nato-operaatio tuo ja on jo tuonut.#

        Missä olen tuollaisesta iloinnut? Te stalalrit suurentelette taphtumia aivan järjettömällä tavalla.
        Kokonaan unohdatte, että Syyrian kansanmurha on Assadin ja Putinin työtä. Sen jälkiähän Turkki ja osin USA:kin on joutunut korjailemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Palstan stallarit ovat tilanteesta riemuissaan. Eivät muut.

        Koska olet selvästi ainoa joka Turkin hyökkäystä jaksaa puolustaa niin taisitkin juuri todistaa itsesi stallariksi. Sitä tässä on jo osattu epäilläkin sillä mitä muuta Putinin trolli on kuin stallari.

        Todista, missä olenTurkin hyökkäystä puolustellut!

        Olen vain oikonut stallarien valeita, joilla te yritäte todistaa Assadin ja Putinin toimeenpaneman Syyrian kansanmurhan Turkin ja USA:N syyksi, vaikka ne yrittävät lähinnä korjata jälkiä. Tulos tosin ei ole kovin kehuttava.

    • Anonyymi

      Turkki on rikollinen koiravaltio. Nyt se on uusimpana rikoksenaan alkanut öljyn ja kaasun porauksen Kyproksen talousalueella. Sen lisäksi että on jo vuosikymmenet asuttanut P-Kyprosta mantereelta siirretyllä väestöllä. Näin saa tehdä kun on Nato-maa eikä syyllisty mihinkään kun Nato antaa kaikelle hyväksynnän.

      Onhan se jo vuosikymmenet syyllistynyt mitä karseimpaan kansanmurhaan omia kurdejaan vastaan.

      • Anonyymi

        Kerrohan,missä Nato on hyväksynyt nuo Turkin toimet?
        Natolle kuuluvat vain vapaaehtoisesti sovitut yhteiset puolustusjärjestelyt.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerrohan,missä Nato on hyväksynyt nuo Turkin toimet?
        Natolle kuuluvat vain vapaaehtoisesti sovitut yhteiset puolustusjärjestelyt.

        Yksikään muu natomaa ei sitä merirosvousta vastusta kuin Kreikka yksin. Vaikeneminen on hyväksyntää ja osallisuutta rikokseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yksikään muu natomaa ei sitä merirosvousta vastusta kuin Kreikka yksin. Vaikeneminen on hyväksyntää ja osallisuutta rikokseen.

        Kaikki EU-maat ovat ilmaisseet vastalauseensa.Joukossaon 22 Nato-maata.
        Nato ei puutu poliittisiin ja taloudellisiin ratkaisuihin.

    • Anonyymi

      Turkin hyökkäyksen puolustelijat, riemusta ratketkaa kun kurdien arkkuja pannaan maan poveen.

      https://yle.fi/uutiset/3-11028462

      Ei ole oikein jos vain stalinistit Suomessa pitävät tällaista teurastusta vääränä. Mutta pisteet siitä heille. Kaikkien pitäisi pitää paitsi ei tietenkään Putinin trollien koska Venäjä on yksi tästä sodasta hyötyjiä.

      • Anonyymi

        "Turkin hyökkäyksen puolustelijat, riemusta ratketkaa kun kurdien arkkuja pannaan maan poveen."

        Kerrohan, stallari, kuka on sitä puolustellut?

        https://yle.fi/uutiset/3-11028462

        "Ei ole oikein jos vain stalinistit Suomessa pitävät tällaista teurastusta vääränä. "

        Ketkä sitten ovat puolustelleet?

        "Mutta pisteet siitä heille."

        Siis stallareille Assadin ja Putinin teurastusten puolustelusta?

        " Kaikkien pitäisi pitää paitsi ei tietenkään Putinin trollien koska Venäjä on yksi tästä sodasta hyötyjiä."

        Miksi sitten ylistätte Venäjän toimia,joilla Syyria on raunioitettu ja kansa ajettu maanpakoonTurkkiin?

        Putinin trolleinahan te riekutte länsimaiden vastaisina valehtelijoina.

        Puolustelijoita ovat ne jotka katkerasti pilkkanimiä huudellen käyvät Turkin ja USAn arvostelijoiden kimppuun, sinä heistä ehkä näkyvin ja kuuluvinj.

        "Mutta pisteet siitä heille."
        Siis stallareille Assadin ja Putinin teurastusten puolustelusta?

        Putin ja Assadko Syyriassaa kurdeja nyt teurastavatkin ? Ethän vain valehtele taaskin kun ihan siltä alkaa tuntumaan.

        "Puolustelijoita ovat ne jotka katkerasti pilkkanimiä huudellen käyvät Turkin ja USAn arvostelijoiden kimppuun, sinä heistä ehkä näkyvin ja kuuluvinj."

        Huttiloinen ei siedä tosiasioiden kertomista.

        "Putin ja Assadko Syyriassaa kurdeja nyt teurastavatkin ? Ethän vain valehtele taaskin kun ihan siltä alkaa tuntumaan."

        Putin ja Assad ovat nyt saaneet rinnalleen myös Erdoganin.
        Missä viipyvät Huttiloisen kehut tälle jalolle liitolle Syyrian ja kurdien hyväksi?

        Nythän Turkki ja Venäjä partioivat yhdessä kurdien vartijoina ja Erdogan on saanut Venäjältä oikeuden miehittää aiempaa suuremman alueen.

        Alahan Huttiloinen kehumaan tätä uutta MR-sopimusta!Asiallahan ovat jumaloimasi diktaattorit, Assad tosin äänettömänä yhtiömiehenä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      8
      3316
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1848
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1556
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      75
      1156
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      60
      966
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      32
      940
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      208
      861
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      813
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      806
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      758
    Aihe