Mikä sairaus?

Anonyymi

Olen jo pidempään kärsinyt lukuisista eri oireista ja alan jo olla toivoton asian kanssa. Onko kellään samanlaisia oireita ja löytynyt niille selitystä?

-Aluksi vapinaa lähinnä käsissä, nyt siirtynyt välillä myös päähän. Tämän tosin neurologi diagnosoi essentiaaliseksi vapinaksi. Ilmaantuu esim. juodessa, kun yrittää laittaa mukia huulille. Todella kiusallista.

-Niskan/pään nykiminen. Niska saattaa esim. yhtäkkiä kääntyä oikealle ja joskus siihenkin liittyy tärinän tunnetta. Muutaman kerran tullut semmonen ravisteleva liike, mikä muistuttaa ei-ei-liikettä. Tähän ei kukaan ole ottanut mitään kantaa. Stressi pahentaa ja ärsykepitoinen ympäristö, mutta voi laueta myös rennommassa tilantessa.

-Nykimistä silmäkulmassa tai käsivarren lihaksessa

-Tärinä/palelu-kohtauksia. Ilmaantuu usein juuri ennen nukkumaanmenoa. Kroppani kirjaimellisesti tärisee päästä varpaisiin holtittomasti ja tuntuu kuin olisin paleltumassa. Helpottuu kun päällä monta peittoa. Samoin kostea ilma tekee tuota.

-Pahimmillaan äänet sattuvat päähän. Pystyn tuntemaan sen kohdan, mihin ääni ottaa ja tekee kipeää. Joskus ääni tuntuu porautuvan kuin suoraan kallon sisään.

-Vaikka aina sanotaan, miten tietoinen läsnäolo ym harjoitukset lievittävät stressiä ja auttavat moneen, niin itsellä nuo harjoitukset ovat pahentaneet ongelmaa. Ärsykkeet tuntuvat vieläkin pahemmalta.

Nämä olivat vain osa oireistani. Pään kuvissa ei näkynyt mitään. Onko kellään muulla samanlaista?

8

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Parkinssonin taudin oireethan nuo ovat.

      • Anonyymi

        Enpä huutelisi omia dignooseja noin vain asiaa tuntematta!
        Tässä parkinsonin ensioireita : Parkinsonin taudin oireet
        Parkinsonin tautiin liittyy kolme pääoiretta: lepovapina, liikkeiden hidastuminen ja tyypillinen lihasjäykkyys, rigiditeetti. Ne alkavat hitaasti kuukausien ja vuosien kuluessa. Lähes aina oireita on ensin toisen puolen raajoissa, kunnes ne ajan mittaan muuttuvat molemminpuolisiksi.

        Vapina on harvajaksoista, ilmenee erityisesti yläraajoissa levossa ja lievittyy aktiivin liikkeen aikana. Vapina voi ilmentyä myös ns. pillerinpyöritysvapinana eli sormien tyypillisenä liikkeenä. Liikkeiden hidastuminen näkyy esimerkiksi tuolilta nousun vaikeutena, lisäksi kävelemään lähtö on verkkaista ja askeleet lyhyitä. Lihasjäykkyys eli rigiditeetti ilmenee hitautena esimerkiksi käden taivuttamisessa ja toisen avustaessa taivutusta liikkeessä tuntuu vastusta. Lihastoiminnan hidastuminen näkyy usein myös kasvojen ilmeettömyytenä ja käsialan pienentymisenä. Puhekin voi muuttua monotoniseksi. Kaatuilua esiintyy pidemmälle edenneessä taudissa, se johtuu lähinnä tasapaino- ja asennon säätelyjärjestelmien rappeutumisesta.

        Taudin edetessä voi ilmetä ns. autonomisen hermoston oireita eli äkillistä verenpaineen vaihtelua, ummetusta, hikoiluhäiriöitä, tihentynyttä virtsaamistarvetta ja impotenssia. Lisäksi voi kehittyä puheentuoton vaikeutta, nielemisongelmia, hajuaistin heikentymistä, mikä usein voi edeltää muita oireita, sekä ihon rasvoittumista ja syljen valumista. Lisäksi sairauteen liittyy joskus unihäiriöitä, päiväaikaista uneliaisuutta ja voimakasta uupumusta. Myös muistihäiriöitä, ajatustoiminnan hidastumista ja masennusta voi ilmaantua. Harvoin kuitenkaan yksi ihminen saa näitä kaikkia oireita.
        Jos sinulla esiintyy näitä, voit epäillä parkinsonia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osan oireistaanhan aloittaja kertoi. Odotetaan niitä lisää, niin tiedetään enemmän.

    • Anonyymi

      Kiitos vastauksistaa! Muita oireita:

      -Joissakin kohdissa kehoa huomattavia lihasjäykkyyksiä. Jotkut liikeradat rajoittuneet. Jäykkyys tietysti tekee olon myös hitaaksi. Välillä jopa asennon vaihtaminen hankalaa. Jos yhtään pidempään sama asento esim. kovalla alustalla, niin tuntuu kuin lihakset jäykistyisivät niille sijoilleen ja kestää ennen kuin jäsen taas taipuu.

      -Tasapaino heikentynyt. Pienikin roska jossain jalkaterän alla, niin meinaa tasapaino lähteä tai jalka luisumaan alta.

      -Palelun vastakohtana myös hikoilua. Lyhytkin kävely voi saada selän ja naaman hiestä märäksi jopa reilulla pakkasella.

      -Joitakin kertoja pakkoliikkeitä ollut myös naamassa. Ei johdu psyyke-lääkkeistä, koska niitä en käytä.

      -Joskus halvausmaisia oireita. Tuntuu kuin en voisi liikuttaa itseäni.

      -Sähköiskumaisia impulsseja välillä päässä

      -Valonarkuus silmissä. Matala sietokyky ylipäätään ärsykkeille.

      Neurologin mielestä ei ole Parkinsonia eikä kuvien perustella ms-tautiakaan. Olenko tulossa hulluksi? Voiko uupumus tehdä tätä?

      • Anonyymi

        Alkaa oleen jo luulotaudin oireita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkaa oleen jo luulotaudin oireita.

        Luulotautia, vaikka useampi eri fysioterapeutti tehnyt joistakin asioista samat havainnot? Tälläkin hetkellä leuka meinaa jatkuvasti mennä kohti rintaa, pelkkä pään normaali asento sattuu ja tuntuu vaivalloiselta.

    • Anonyymi

      Onko infektiot, kuten borrelioosi suljettu pois? Ei ehkä tyypillisesti sen oireita, mutta mitäpä testatessa menettää? Oletko miettinyt, esiintyykö suvussa mitään erityisiä neurologisia sairauksia? Tosin luulisi kuvissa näkyvän silloin jotain.

      Aikojen saatossa ihmisiä on määritelty hulluiksi vain koska riittävän tarkkoja kuvantamismenetelmiä ei ole ollut tai koska potilas ei ole parantunut hoitosuositusten mukaisella hoidolla (esim. selkäsairaudet ja borrelioosi). Se, ettei mitään löydy, ei tarkoita, ettei mitään selittävää sairautta ole.

      • Anonyymi

        Hei! Ei ole selvitetty borrelioosia tai muita infektioita. Kahdella sukulaisella ollut etenevää neurologista sairautta. Päänkuvassa näkyi muutama pieni kirkastuma, mutta kuulemma sellainen normaalia. Homeille altistunut olen kyllä monessa eri paikassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1940
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1529
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      136
      1343
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1230
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      271
      1019
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      972
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      107
      935
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      112
      902
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      48
      751
    Aihe