Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch otti esiin uuden mielenkiintoisen _moraalisen_ ulottuvuuden väestön siirtoon liittyen Stillerin radio-ohjelmassa.
Hän kysyi, onko moraalisesti kestävää tuoda Afrikasta parhaassa työ- ja lisääntymisiässä olevia ihmisiä paikkaamaan Suomen syntyvyysvajetta, kun lähtömaissakin on ongelmia väestön kehityksessä?
Tätä teemaa ei Katju Aro(fem) halunnut alkaa pohtimaan.
Kannattaa kuunnella koko ohjelma.
Siinä on paljon teemoja, joita media ei pahemmin ole rummuttanut.
https://areena.yle.fi/1-50282829
Mielenkiintoisia prosentuaalisia faktoja tulee myös maahanmuuton vaikutuksesta kokonaissyntyvvyyteen yms hedelmällisyyteen.
Moraali maahanmuutossa
11
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Miksi persut seuraavat yleä? Persuilla on omiakin medioita.
- Anonyymi
Persut haluaa tietää mitä ne valehtelee sielä YLE:llä niin että voi arvostella ja pilkata
- Anonyymi
Me tiedämme, että suomalaisten syntyvyys on ollut jo pidemmän aikaa laskusuunnassa, mutta asiaa ei ole nostettu framille vasta kun vuoden 2015 maahanmuuttotulvan jälkeen. No mitäpä meillä Suomessa on pyritty tekemään syntyvyyden korjaamiseksi? Poliittisella tasolla asia on ollut pelkkää kohkaamista. Edeltävä hallitus jopa halusi varmistaa, että jokainen kynnelle kykenevä nainen täytyy saada työelämään. Mihinkäs siinä yhtälössä olisi sopinut lapsenteko? Toki on todella tärkeää huolehtia työllistymisestä, mutta kyllä tässä on jo pidemmän aikaa vaikuttanut siltä, että yhteiskunta ja yrityselämä, jotka nyt ovat huolissaan tulevaisuuden osaavasta työvoimasta, ovat olleet ne pahimmat syntyvyyden taittajat. Aivan samoin kuin koulutuksen alasajostakin. Porvarit juoksevat pikavoittojen perässä tulevaisuuden kustannuksella.
- Anonyymi
Syntyvyyden nostamiseen ei oikeasti ole edes mitään tarvetta ja korvaavan väestön tuominen muista maista vain heikentää lisääntymishalua entisestään.
- Anonyymi
Lapsella on isä ja äiti. Onko sinulta persurassu perusasiat hukassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syntyvyyden nostamiseen ei oikeasti ole edes mitään tarvetta ja korvaavan väestön tuominen muista maista vain heikentää lisääntymishalua entisestään.
Eli persu haluaa tuomita suomalaiset sukupuuttoon eikä tänne muiden tarvitse tulla jälkiä kuokkimaan?
Anonyymi kirjoitti:
Syntyvyyden nostamiseen ei oikeasti ole edes mitään tarvetta ja korvaavan väestön tuominen muista maista vain heikentää lisääntymishalua entisestään.
"Syntyvyyden nostamiseen ei oikeasti ole edes mitään tarvetta ja korvaavan väestön tuominen muista maista vain heikentää lisääntymishalua entisestään."
Yhtesikunnalla(lue valtiolla) ei oikeasti ole mitään intoa tuoda porukkaa muualta.
Kapitalisti vain pelkää vastikkeensa arvon alenemista.
- Anonyymi
Katju on tyhmä kuin saapas.
Teki itsestään onnellusen uhrin nyt kun vihdoin oppinut lisääntymään.
Maho lehmä oikeasti. - Anonyymi
Eihän se syntyvyys nouse, kun abortit lisääntyy.
- Anonyymi
katolilaisuus(soini) äkkiä takaisin
Anonyymi kirjoitti:
katolilaisuus(soini) äkkiä takaisin
Soini/katolilainen ideologia olisi varmasti hyvä ratkaisu lisääntymisongemliin.
Miksiköhän viher-vassarit eivät tätä teemaa halua tuode paremmin esille?
Mielummin roudataan muhametin uskoisia lattialleräkijöitä tuhansien kilometrien takaa, kuin kerrotaan että hankkitukaa katolilaisiksi tai mormooneiksi tms tai lopettakaa ehkäisy kokonaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?722699Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,252458Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville412131Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.131996Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1081482- 1671343
- 511011
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa28954IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16768Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois99761
