Ennätysheikko lokakuu

Yli kymmenen prosentin lasku vuoteen 2009, joka oli aiempi antiennätys. Erikoinen kuoppa eroluvuissa. Tosin kirkot ja uskonnot eivät ole olleet isommin uutisissa, mutta ei se oikein riitä selittäjäksi. Mikähän tässä nyt on?
10142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Veronpalautusten/mätkyjen aikaistuminen saatta hieman laskea tässä vaiheessam, vai oliko ne vasta joulukuun alussa?

ET-opetusta ei ole vieläkään avattu kirkkoon kuuluville oppilaille, vaikka OKM on ryhtymässä sitä selvittämään. tosin jo äti ja lapsi eroavat yhdessä, se menee paperisella ilmoituksella, allekirjoituksineen.

Äänestä

Mitä enemmän on eronnut, sitä enemmän on jäljelle jääneissä niitä, jotka eivät missään tapauksessa eroa.

Koska olen huomannut että kaikkein vittumaisimmat laitauskovaiset vihaavat kirkkoa eniten, toivon ihan heidän kiusakseen että kirkko pysyy voimissaan. En tosin omalla rahallani aio sitä auttaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    On totta, mutta potentiaalisia eroajia tuntuisi kuitenkin olevan hyvin paljon; kääntäen vain hyvin pieni osa heistä eroaa juuri tänään, valtaenemmistö eroaa huomenna tai ensi kuussa tai viiden vuoden kuluttua.

    Äänestä

Höpö, höpö! Jori puhuu TAAS omiaan. Ei ole mikään ennätys hiljainen lokakuu. Ennen nettieroaikaa löytyy about 100 hiljaisempaa lokakuuta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Näin ajatellen olin kyllä vahvasti väärässä. Ei 40k eroa vallan vähän ole, kun vuosituhannen vaihteessa oltiin jossain 15k vuosivauhdissa.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Näin ajatellen olin kyllä vahvasti väärässä. Ei 40k eroa vallan vähän ole, kun vuosituhannen vaihteessa oltiin jossain 15k vuosivauhdissa.

    40k??? Takuuvarmasti ollaan vuodenlopussa lähempänä 50k kuin 40k. Hyvin todennäköisesti myös ylitetään 50k. En oikein ymmärrä Jorin yltiöpessimististä asennetta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    40k??? Takuuvarmasti ollaan vuodenlopussa lähempänä 50k kuin 40k. Hyvin todennäköisesti myös ylitetään 50k. En oikein ymmärrä Jorin yltiöpessimististä asennetta.

    Viittasin tuolla siihen, että eroluku näyttää pysyvästi jääneen ainakin 40k tasoon. Se on paljon enemmän kuin 15k, vaikka liittymislukukin on kasvanut noin 10k -> 15k.

    Tälle vuodelle 50k tosiaan on aivan realistinen. Vielä en uskalla sanoa sen olevan uusi normaali.

    Äänestä

Pessimisti ei pety, mutta vähän kehnohko lokakuun alkupuoli ei oikeasti ole aihe edes Suoli24 viestiin.

Äänestä
  • Tätä "kurjuutta" on kestänyt kyllä jo lähes täydet kaksi kuukautta. 26.8. oli vielä odotetulla tasolla, mutta tiistaina 27.8. tiputus oli selvä. Sen jälkeen ei olekaan ollut yhtään hyvää erojaksoa ja 2019 viiva on madellut kuukauden kuvaajan alimpana.

    Äänestä

Mitä vähemmän eroja tänä vuonna, sitä varmemmin eromäärä on suurempi ensi vuonna, ja siitä voi saada hyvät "kirkosta eroaminen nousussa" -otsikot.

Minusta kirkosta eroaminen on hyvällä tasolla, kun 40 000 eroaa vuodessa, ja kaikki muu siihen päälle on plussaa. Ja kasteissahan lasku on tänä vuonna ollut hurjaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jori.mantysalo kirjoitti:

Yli kymmenen prosentin lasku vuoteen 2009, joka oli aiempi antiennätys. Erikoinen kuoppa eroluvuissa. Tosin kirkot ja uskonnot eivät ole olleet isommin uutisissa, mutta ei se oikein riitä selittäjäksi. Mikähän tässä nyt on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu