Kyllä

kenne kulttuurissa valtavia eroja.

Esim Saksassa voi myös tapahtua vastaavaa, mutta siellä on sormi välittömästi hätävilkuilla varoittamassa takaa tulevia. Meillähän näin ei voi tehdä, koska poliisi sakottaa aiheettomasta hätävilkun käyttämisestä.

Kuinka monella oli takasumuvalo käytössä? Ei varmaan kellään, koska piti ajaa toisen perseessä kiinni, jotta näki edellä ajavan. Takasumuvaloa käytettäessä on vähän niinkuin pakko jättää välimatkaa, koska se muutoin häikäisee. Siis näin muualla kehittyneessä autoilukulttuurissa.

Eikä kukaan oikein uskaltanut väistää pientareelle, koska se on jalkakäytävä, ja sinne ajosta sakotetaan.

Osannottoni menehtyneiden omaisille ja pikaista paranemista loukkaantuneille. Peltiä saa kaupasta uutta, sitä on turha surra.

Olisiko sittenkin hyvä saada sitä "liikennekulttuuria" sinne korvien väliin?
Elikkä jokainen tekee kaikkensa välttääkseen onnettomuuden, vaikka "toinen olisi kuinka mäntti". Mutta meillä kun tuppaa olemaan niitä toinen toisemme poliiseja tuolla tienpäällä. Vaikka omassakin ajotavassa olisi kohennettavaa.

Kyllä siinä keskieurooppalaisilla on ihmettelemistä, nastarenkaat ja kaikki.
1118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

muuta,tämä vielä hiihtojen päälle ,kyyll turskanpurijoilla ja väliltä oon niillä satana hauskaa,nei osaa autoillakkaan en,mee ulukomaille ikkään

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huomaa lii- kirjoitti:

kenne kulttuurissa valtavia eroja.

Esim Saksassa voi myös tapahtua vastaavaa, mutta siellä on sormi välittömästi hätävilkuilla varoittamassa takaa tulevia. Meillähän näin ei voi tehdä, koska poliisi sakottaa aiheettomasta hätävilkun käyttämisestä.

Kuinka monella oli takasumuvalo käytössä? Ei varmaan kellään, koska piti ajaa toisen perseessä kiinni, jotta näki edellä ajavan. Takasumuvaloa käytettäessä on vähän niinkuin pakko jättää välimatkaa, koska se muutoin häikäisee. Siis näin muualla kehittyneessä autoilukulttuurissa.

Eikä kukaan oikein uskaltanut väistää pientareelle, koska se on jalkakäytävä, ja sinne ajosta sakotetaan.

Osannottoni menehtyneiden omaisille ja pikaista paranemista loukkaantuneille. Peltiä saa kaupasta uutta, sitä on turha surra.

Olisiko sittenkin hyvä saada sitä "liikennekulttuuria" sinne korvien väliin?
Elikkä jokainen tekee kaikkensa välttääkseen onnettomuuden, vaikka "toinen olisi kuinka mäntti". Mutta meillä kun tuppaa olemaan niitä toinen toisemme poliiseja tuolla tienpäällä. Vaikka omassakin ajotavassa olisi kohennettavaa.

Kyllä siinä keskieurooppalaisilla on ihmettelemistä, nastarenkaat ja kaikki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu