Arvostetun henkilön kertomus niistä:
"
Luin juuri Erkki Tuomiojan uusimmat päiväkirjat, vuosilta 2001-2002. Siellä on paljon sellaista, mikä selittää sitä tapahtumasarjaa, joka sitten seuraavana vuonna tapahtui, kun vasta nimitetty pääministeri Anneli Jäätteenmäki joutuikin eroamaan. Yksi iso tekijä oli Suomen Nato-jäsenyys, joka näyttää olleen hyvin lähellä. Päiväkirjojen seuraavaa julkaisua odotetaan suurellaa mielenkiinnollla, kuten tietenkin Anneli Jäätteenmäen ja Tarja Halosen muistelmia.
Kirjoitin Seinäjoen Sanomiin kolumnin:
TUOMIOJA MUISTAA ANNELIAKIN
Erkki Tuomiojan päiväkirjojen neljännessä osassa (vuodet 2001-2002) lähestytään aikaa, jolloin ratkaistiin Suomen Nato-jäsenyyden kohtalo pitkiksi ajoiksi. Niiden mukaan Lipposen III hallitus olisi vienyt Suomen jäseneksi.
Vaalit voitti kuitenkin Anneli Jäätteenmäki, josta oli tullut Esko Ahon seuraaja tämän luovuttua.
Siihen saattoivat vaikuttaa Väli-Suomen lehtien pääministerigallupit. Ensimmäinen oli jo ennen kuin Aho oli luopunut.
Tarjolla oli yksi nainen ja neljä miestä. Sekin lienee suosinut Annelia, joka selvisi ykköseksi.
Demareilla oli ulkopolitiikan johdossa värisuora: presidentti, pääministeri ja ulkoministeri.
Natoon liittymistä kannatti Lipponen ja vastustivat Halonen ja Tuomioja. Lipposen puolella olivat hallituskumppanit kokoomus ja RKP.
Lipposen III:een ei Tuomioja olisi tullut, niin tulehtuneet heidän välinsä olivat. Max Jakobson vakuutti USA:n Tukholman lähetystössä sinipunan jatkavan ja Lipposen hoitavan homman vuonna 2004.
Halonen ja Tuomioja olivat huolissaan. He eivät toivoneetkaan SDP:lle kärkisijaa eduskuntavaaleissa.
Tuomioja ajatteli, kuten minä ja Erkki Laatikainenkin, että Jäätteenmäellä olisi paremmat mahdollisuudet kuin Aholla voittaa Lipponen.
Kun niin kävi, Tuomioja iloitsi. Eikä presidenttikään pettyneeltä näyttänyt.
Dramaattisimmassa vaalikeskustelussa Anneli käytti hyväkseen presidentin kansliasta saamaansa muistiota Lipposen ja Bushin keskusteluista Yhdysvalloissa 9.10.2002, Irakin sodan kynnyksellä.
Kun Tuomioja näki muistion Lipposen ja Bushin keskusteluista, hän sanoo tukkansa nousseen pystyyn.
Ratkaisiko Irak-muistio Annelille voiton, ei voi tietää. Sitä, mitä olisi tapahtunut jos Lipponen olisi voittanut, voi pitää sangen todennäköisenä.
Annelille kävi kuin kävi, mutta eipä ole Suomi vieläkään Naton jäsen. Se vastaa myös vahvaa kansalaismielipidettä. Emme ole sekasortoisen sotilasliiton etulinjan maa.
Jos hieman asiaa avitimme, niin olimmepa ansainneet syvästi pettyneen Paavon satraappiryöpytyksen.
Lukekaa tuoreeltaan kirjattua sisäpiiritietoa pian 20 vuoden takaisista tapahtumista!"

Vastaukset 9
Vanhimmat
?
Mikä lie aloituksen tarkoitus ja mitä aloittaja oikein meinaa laittamalla pelkän lainauksen jonkun "tunnetun henkilön" arvioinnin jostain kirjasta ?
Kai jokainen osaa itsekin etsiä ja lukea arvosteluja.
=DW=
Täällä ei osaa kukaan kirjoittaa niin kuin sinä haluaisit.
Anna meille vajavaisille armoa.
Me vajavaiset kukin taaplaamme tavallamme.
Aloitus on ihan hyvä. Se antaa viitettä mitä kirjassa käsitellään,
infoksi esimerkiksi niille, jotka eivät ole huomanneet koko kirjan olemassaoloa,
mutta joita se saattaisi kiinnostaa.
Olen lukenut aikaisemmatkin ja odotan malttamattomana tätä uusinta.
Olen kirjaston jonossa noin tuhannesviidessadas, joten tuskin jouluksikaan sitä saan.
Olen niin paljon lukenut sen ajan politiikkaa, että asiat on pääosin tuttuja ja monen eri kirjoittajan kirjoittamana tulleet tutuksi eri näkökulmista, mikä on kiintoisaa.
Sen minkä Tuomiojan kirjat on antaneet, on vähän sisäpiiritietoa ja se ikuinen Tuomioja-Lipponen-kärhämä. Osa puolueesta halusi Lipposen pois puheenjohtajan paikalta, mutta millään taktikoinneilla se ei onnistunut.
Aika teki tehtävänsä.
Olen aina Erkki Tuomiojaa kunnioittanut, hän on sen arvoinen Ihminen!
Toisin kuin tuo toinen, jonka mainitsit.
En voi sanoa hattua nostavani Tuomiojalle eikä Tuomiojan kirjat ei anna hänestä itsestään mitään erinomaisen kunnioitettavaa kuvaa.
Nuorena oli radikaali ja isänsä jalanjäljissä oli helppoa lähteä politiikkaan, kulkeutua mukana, pysyä virrassa mukana tekemättä mitään ihmeempää.
Poliittinen broileri.
Yhdestä hänen kirjastaan käy hyvin ilmi, miten "hyvä veli"-järjestelmä hoitaa kaiken.
Kun Tuomioja putosi eduskunnasta, hän jäi kirjoittelemaan kotiin ja odottelemaan sopivaa suurlähettilään paikkaa.
Vaimonsa kanssa he miettivät, mihin he saattaisivat haluta.
Ei Espanjaan, koska vaimo ei tykkää kuumasta ilmastosta, Islanti voisi oli mukava
tai Wien. Jonkun paikan Tuomioja sitten sai kuin "manu illallisen".
Nykyään on kaksi uutta "manun illallista", Bryssel ja Sitra,
jos paikkansa jossakin menettää, kierrätykseen joutuu eikä muuta keksi pelastuksekseen.
Mahtavat tulot jatkuvat kuitenkin ja isoa eläkettä karttuu.
Ei tartte aktiivimalleista piitata.
Saman kuvan olen saanut, laiskanhelppoa etenemistä politiikan, tässä tapauksessa sosiaalidemokratian veneessä.
Harmi kun ei ole Lipposen veroista joka potkisi SAK-agentti Rinteen huus v--tuun.