Maalaisliitto on kaiken kehityksen jarru nykyisin

Puolueessa ei tahdota ymmärtää että Suomi ei enää ole maatalousvaltainen yhteiskunta. Suomi elää nyt vain ja ainoastaan viennistä.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Minä ainakin elän suomalaista ruokatuotteista enkä Suomen myymästä sellusta.

Äänestä
  • Ulkomaalaista leipäviljaa sinäkin syöt majuri.

    Äänestä

Ööö, tarkoittanet nykyistä ns. keskustaa.? En ole äänestänyt. Enkä äänestä. Luihuja mulkeroita tuntuvat olevan.

Äänestä

Tämä aloituksen väite tulee vielä konkretisoitumaan hallituksen energia- ja ilmastopolitiikan kohdilla. Turvenuijat pitävät Suomea kahlittuna turpeeseen.

Äänestä

Talous hyvään kuntoon saatiinkos
Sarjakurjistaja sipilä sai suomen talouden kepuleiden mielestä kuntoon.
Leikattiin vain kaikkein köyhimmiltä ja eläkeläisiltä .lapsiperheistä ja työttömältä.
Ja anneettin yrityksille ja yritysjohdolle sijoitettavaksi ulkomaille veroparatiiseihin.

Miksi sipilä ei leikannut rajusti myös rikailta ja yrityksiltä ja maataloustuesta .
Olisi saanut suomen talouden huippukuntoon ja ansainnut arvostuksensa.

Nyt sipilää pidetään maailan epäoikeuden mukaisimpana johtajana.
Ja köyhien surmana

Äänestä
  • Miksi aktiiviloisille maksetaan yleensä mitään?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Puolueessa ei tahdota ymmärtää että Suomi ei enää ole maatalousvaltainen yhteiskunta. Suomi elää nyt vain ja ainoastaan viennistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu