Nallen puheita taas kuunnellaan

Viimeksihän hän kertoi meidän suomalaisten tuovan vain hiekkaa hänen pankkiensa lattioille. Joten mitähän nyt?

""Björn Wahlroosin ihmetys: Miten sosialismi voi yhä olla hengissä? – ”Se on aina ollut varma tie tuhoon”
22.10.2019

Yleissitovuuden kriitikko. Björn Wahlroosin mielestä Suomessa ei vuosikymmeniin ole nähty poliittista johtajuutta, joka voisi kääntää maan suunnan.
Talousvaikuttaja Wahlroosin mukaan yleissitovuus on mitä ilmeisimmin perustuslain vastainen. Hän esittelee tuoreessa kirjassaan Suomelle kaksi menestysreseptiä.
Talousvaikuttaja, Sammon ja UPM:n hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos on sitä mieltä, että Suomi on tienhaarassa ja maan on valittava itselleen uusi suunta. Wahlroos toteaa tänään tiistaina julkaistussa kirjassaan Kuinkas tässä näin kävi? Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua (Otava 2019), että Suomessa ei vuosikymmeniin ole nähty poliittista johtajuutta, joka voisi kääntää maan suunnan.

Olli Rehn: Maailmantaloudessa jo ankariakin yöpakkasia – Riski myös Suomelle
”Meillä on maailman vahvin ammattiyhdistysliike, maailman korkeimpiin kuuluva veroaste, maailman suhteellisin vaalitapa, maailman tiukin yleissitovuus ja maailman tasaisimpiin kuuluva tulonjako. Meillä on myös nopeasti ikääntyvä väestö, maailman huonoimpiin kuuluva huoltosuhde, Länsi-Euroopan matalin kotitalouksien säästämisaste ja velkaantuva valtio. Se kuinka kauan Suomi pystyy puolustamaan näitä ykkössijojaan, on vakava kysymys”, Wahlroos kirjoittaa.""US
53111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 53

Vanhimmat

Torstaina on kierros YKSI
Nordean tulos

Sitä seurataan laajalla Nordealla on Suomessa luokkaa 320 000 osakkeenomistajaa

Perjantaina on Nordean pääomamarkkinatilaisuus Lontoossa
Rosewood London, 252 High Holborn, WC1V 7EN, London
https://www.pressreleasepoint.com/nordea-host-capital-markets-day-london

siellä kerrotaan osinkopolitiikasta?

Kierros kaksi on Sampo marraskuussa

Torstaina tulee myös Nokian tulos

Äänestä

HS-haastattelu: Suomella oli käsittämätön runsauden sarvi ", ja nyt se on ajamassa meitä turmioon, julistaa Björn Wahlroos.
Voi lukea jos ei ole persu, lukekoot suomen uutisista tai MV-uutisista.

1Äänestä
  • Älä aina molla toisia! Viimeinen rivisi pilasi koko viestisi.

    Äänestä

  • -ei ihme ,jos tällaiset "nallet"saa satojatuhansia e ,kun omistaa riittävästi maita ja mantuja:Tämän potin saatuaan,muutti ruotsiin,tietenkin on jäänyt jokunen sentti vielä kuittaamatta(Raukka-mikä Raukka)

    Äänestä

Wahlroosin tuomitsee yleissitovuuden, ainutlaatuinen suomalainen keksintö joka estää joustavan työnhaun, vasemmisto ja Halla-aho vasemmistolaisena kannattaa yleissitovuuden.

Äänestä
  • valehtelet
    https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-yrityksille-luotava-olosuhteet-menestya-jolloin-niilla-mahdollisuus-kyky-palkata-ihmisia-maksaa-palkkaa-pystyy-elamaan/ Halla-aho on aiemmin suhtautunut varauksellisesti työehtosopimusten yleissitovuuteen, ja HS vaalitentissä häneltä erikseen kysyttiin tarkennusta näkemykseen.

    Halla-aho sanoi, ettei hän ole ideologisesti ripustautunut yleissitovuuteen.

    – Petteri Orpo on antanut mielikuvan, että työntekijän etujen mukaista olisi vapaasti sopia työehdoista sen sijaan, että joku muu neuvottelisi ne hänen puolestaan, olen tästä hieman eri mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    valehtelet

    Yksittäinen työntekijä on aivan voimaton työnantajan edessä.

    ***
    Aivan eri asia on sitten vapaamatkustajat, jotka hyötyvät, että jonkun muun edustaja neuvottelee heidän etunsa.
    Toisaalta, jos ei yleissitovuus koskisi heitä, niin vain heitä palkattaisiin ja poskettoman huonoilla ehdoilla.
    Orpo puhuu sontaa.

    - kokkari -

    Äänestä

Vanhuudenseniiliys iskee rikkaaseen yhtä lailla.

1Äänestä

Vanha taistolainen käänsi takkinsa ja alkoi haalia rahaa keinolla millä hyvänsä. Olisi jo hiljaa.

1Äänestä
  • Rahan haaliminen on vaikeaa ihan oikesti

    ellei
    ole poliitikko loisimassa ja nostamassa sitä verorahoista
    siinäkin on monasti pätkätyöt

    Sitten on näitä joille annetaan näkymätön elinikäinen virka poliitisin perustein
    kuten Halosen miehelle Araljärvelle

    Äänestä

Wahlroos on yksittäinen röyhkeä törppö lausunnoissaan. Muitakin törppöjä ja samoin ajattelevia on, mutta ne ymmärtävät pitää mölyt mahassaan.

1Äänestä

Oletteko miettineet työperäistä maahanmuuttoa tältä kannalta

jos meillä on mekanismi joka ei houkuttele suomalaista SU töihin
vaan tämä ottaa vapaata ja sossua pienellä tulolla mutta ei tarvi tehdä mitään
ja on esim. kortistossa

niin millä perusteella matu MA , joka on koko rakennelman alapäässä ja pienimmässä tulotasossa haluaisi ollenkaan töihin koskaan kun pääsee kansalaiseksi ja sossuturvaan

Jos taas teetämme töitä ulkomaan kansalaisille jotka eivät saa kansalaisuutta Saudien malliin eli siis palveluja itsellemme
niin millä tällainen jatkuva tuonti maksetaan kun ei ole EDES öljyä
ja
voidaanko ulkomaista sosiaaliturvatonta työtä teettää laajassa mittakaavassa?

NÄIN NÄRPEKSESSÄ talous kunnossa matujen takia
Maahanmuuttajat pelastivat pikkukunnan: ”Koko perhe, kaikki sisarukset ja muitakin sukulaisia on töissä täällä”
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000996048.html

NÄIN NÄRPEKSESSÄ koko kunta os sossussa
Suomen top 50 maataloustuen saajat - Närpiön tomaattibisnekseen virtasi taas suuria summia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/201803212200826185

Äänestä
  • Iltasanomissa mainitut "on Vietnamista ja Bosniasta, mutta mukana on myös Filippiineiltä, Liettuasta ja Thaimaasta tulleita ihmisiä."

    Nämä ja eteläamerikkalaiset ovatkin parhaita tekijöitä kouluttamattomille aloille.
    Hyviä tyyppejä kaikki, joita olen tavannut.

    Maahanmuuttaja ei ole sama kuin maahanmuuttaja.

    Äänestä

juhana Vartiainen
" Perussuomalaiset ovat puheenjohtaja Halla-ahon suulla eksplisiittisesti sitoutuneet työehtosopimuksen yleissitovuuteen näin on vain heidän lisäkseen suostuneet vain vasemmistopuolueet "
Juhanan mukaan perussuomalaisten politiikka noudattaa täysin vasemiston politiikkaa, Juhana politiikan asiantuntijana tietää,

Eli persujen politiikka on kansallissosialistien natsipolitiikkaa, Mika Niikko mennäviikolla puhui suuressa valiokunnassa että pakolaiset siirettävä saarille, keskitysleirimäisiin olosuhteisiin.

1Äänestä
  • Trumpin Amerikassa eivät ay-liitot juhli voimallansa, silti tuossa vapaan palkanmaksun maasta on häipynyt miljoonia työpaikkoja Kiinaan ja muualle.
    Turhaan Wahlroos räksyttää iänikuista virttä ay-liittojen sekä yleissitovuuden turmiosta.
    Menis gubbe maaten eikä möykkäis samaa säveltä!

    1Äänestä

  • "Persujen politiikka on kansallissosialistien natsipolitiikkaa, kun noudattavat jossain samaa kuin vasemmistopuolueet, mutta vasemmistopuolueet eivät ole kansallissosialistien natsipolitiikkaa"

    Tiedätkö itse mistä nämä ajatusvammasi johtuvat? Oletko saanut paljon iskuja päähän? Pudotettu lapsena?

    Äänestä

Budjetti ei kerro. Sosiaalietuuksien vieraskielisille maksettua määrää ei ole eritelty budjetissa ja näin ollen kulut ovat piilossa
Kela näkee osan näistä massiivikuluista

"Työperäisen" ja muun ulkoeurooppalaisen maahanmuuton tulo: Tulonsiirtoihin ja sosiaalisektorin palveluihin turvaudutaan näissä ryhmissä, koska työllisyys on heikkoa, mediaanitulot hyvin matalia sekä syrjäytyminen ja sosiaaliset ongelmat merkittäviä

Riikka Purra PS 22.10. "Jatketaan Kelan tilastoilla: Vantaalla asumistuista noin kolmannes maksettiin vieraskielisille asukkaille, Espoossa reilu neljännes ja Helsingissä viidennes" https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaiset-eivat-yllattyneet-kelan-tilastoista-tama-osoittaa-haittamaahanmuuton-todelliset-kustannukset-syntyvat/

Äänestä
  • Nalle puhuu ihan asiaa. Minusta piti tulla merimies, eipä tullut. 15 v. lukioon. Ymmärrettävää, vanhemmat toivoivat tottakai että opiskelu tuo resursseja elämään ja kyllähän se tuokin.

    Merimiesten ammatti on häipynyt pois Suomesta, Nalle moittii ammattiyhdistyksiä tästä. Ja näinhän se onkin, työt tekee muut kuin Suomalaiset. Merimiehen töitä olisi sitten pitänyt etsiä ulkomailta. Norja on merenkulku maa.

    Nalle itse oleskelee muualla kuin Suomessa, olisi pysynyt täällä. Näyttääkö Björn sitten mallia että täältä kannattaa häipyä.

    Ihan hyviä ajatuksia Nallelta löytyy, loppu jääkin sitten politiikkojen käsiin. Ihmeellistä että politiikoissa ei ole huippu ekonomeja.

    Taloutta ei ole kehitetty eilen, sekin kannattaa opiskella.Poliitikkojen liikkeitä kannattaa seurata, jokainen on oman laivansa kapteeni.

    Merimies on erimies, maissakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nalle puhuu ihan asiaa. Minusta piti tulla merimies, eipä tullut. 15 v. lukioon. Ymmärrettävää, vanhemmat toivoivat tottakai että opiskelu tuo resursseja elämään ja kyllähän se tuokin.

    Täysin palvelleena matruusina suomen uljaassa laivastossa siviilinä savolaisena järvimiehenä samaa mieltä merimiehen komentista, maissa ollaan viisaita kun merellä hätä.

    Jos Nalle ajattelisi SAK-agetin tavoin ei olisi noin pitkälle päässy, no taisi syntyä kultainen lusikka suussa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nalle puhuu ihan asiaa. Minusta piti tulla merimies, eipä tullut. 15 v. lukioon. Ymmärrettävää, vanhemmat toivoivat tottakai että opiskelu tuo resursseja elämään ja kyllähän se tuokin.

    Merimiesten ammatti on häipynyt pois Suomesta, Nalle moittii ammattiyhdistyksiä tästä. Ja näinhän se onkin, työt tekee muut kuin Suomalaiset. Merimiehen töitä olisi sitten pitänyt etsiä ulkomailta. Norja on merenkulku maa.

    Nalle itse oleskelee muualla kuin Suomessa, olisi pysynyt täällä. Näyttääkö Björn sitten mallia että täältä kannattaa häipyä.

    Ihan hyviä ajatuksia Nallelta löytyy, loppu jääkin sitten politiikkojen käsiin. Ihmeellistä että politiikoissa ei ole huippu ekonomeja.

    Taloutta ei ole kehitetty eilen, sekin kannattaa opiskella.Poliitikkojen liikkeitä kannattaa seurata, jokainen on oman laivansa kapteeni.

    Merimies on erimies, maissakin.

    Mitä niitä pakolaisia saarelle siirtämään, siirtyy itse. Logistisesti helppo.Parempi pakolaisten on olla mantereella kuin saaressa.

    Äänestä

Työperäinen+maahanmuutto+on+johtanut+siihen,+että+yli+puolet+Helsingin+ja+Oulun+seksuaalirikoksista+tuomituista+ulkomaalaistaustaisiatöitä+niistä+tekee+noin+nolla+pilkku+prosenttiahttps://www.is.fi/kotimaa/art-2000006043546.htmlHelsingissä+–+raiskauksesta+epäillyistä+54%+ulkomaalaisia

Äänestä

Aihe kuin aihe kohta kirjoitukset on persurasistien pakolaisjuttuja.

Äänestä
  • ei natsittaja-pertikkiä mikään pidätä sieltä tulee

    tosin jos pertik pannaan saarelle niin tulee vähemmän

    jos matua pannaan niin eivät pääse raiskaamaan ja murhaamaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei natsittaja-pertikkiä mikään pidätä sieltä tulee

    tosin jos pertik pannaan saarelle niin tulee vähemmän

    jos matua pannaan niin eivät pääse raiskaamaan ja murhaamaan

    Tulin just sivulle niin joku maitsee nimeni selän takana taas turhaan, muista raamatun toinen käsky, se joka sitä rikkoo ei selviä rankaisematta.

    Äänestä

  • Kyllä pakolaisista voi jutella kuinka heidät sopeutetaan yhteiskuntaan, mutta riippuu kenen kanssa jos menet H-44:n suomen uutiset sivulle yrität ottaa asian esille saat hirveän vihapuhe kirjoitus ryöpyn ettei pahemmasta väliä.

    Äänestä

asuuko tuo edelleen ruotsissa?ja puhhuu suomen asioista-ko?

Äänestä

RINNE TEKI SUOMESTA LATINOVALTION ARRIBA ARRIBA eipä kun ABAJO ABAJO -valtion

EU:n komissio huolestui Rinteen hallituksen rahankäytöstä
Komissio lähetti vastaavanlaiset selvennyspyynnöt Suomen lisäksi Italialle, Espanjalle, Ranskalle, Portugalille ja Belgialle

Halla-aho 22.10. kertoo, että Suomi on liittymässä hörhömaihin hälläväliä-Rinne vie "Belgiaa on perinteisesti kutsuttu latinalaisen maailman pohjoiseksi etuvartioksi. Suomi kamppailee tittelistä"

Äänestä

En lue koskaan kenenkään linkityksiä, en itse linkitä koskaan.

Äänestä
  • En lue koskaan kenenkään vikinää, en itse vikise koskaan vaikka vietäisiin

    Äänestä

Suomalaiset+mielummin+maksavat+maahantulijoiden+elämis+kustannukset+kun+työllistäisivät+heidät+johtuu+asenteesta,+seuraava+sukupolvi+työllistää+heidät+se+on+varma.Eilen+oli+paljon+esillä+vaikka+maahanmuuttajalla+ammatti+ja+työhaluja+ei+pääse+töihin,Suomessa+lääkäreistä+10+%+ulkomaalaistaustaisia+kun+mennään+vuosia+niin+suhde+vain+kasvaa,+samoin+muutenkin+muilla+aloilla,+kun+maahanmuuttajataustaisten+määrä+nousee+toiselle+miljoonalle+ei+heitä+voida+sivuuttaa.

Äänestä
  • Juu, ja lopputulos on, että kantasuomalaiset sivuutetaan täysin ellei peräti eliminoida.
    Toiveissasi nähtävästi.

    Äänestä

  • Osa mamulääkäreistä puhuu niin heikosti suomea, että etenkin monien vanhusten vaikea ymmärtää tai tulevat väärin ymmärretyksi, mikä on suorastaan vaarallista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu, ja lopputulos on, että kantasuomalaiset sivuutetaan täysin ellei peräti eliminoida.
    Toiveissasi nähtävästi.

    En mitään toivo selvää faktaa.
    Tulevaisuudessa kun syntyvyys vaikuttaa enemmän, voi olla 100-150 vuoden kuluttua suomalaiset vähemmistönä omassa maassaa.
    Jos syntyvyys nousee ratkaisevasti ei mitään hätää, kuitenkin maahanmuuttajien määrä nousee.
    Ei minua häiritse jos sopeutuvat yhteiskuntaan, ja suomalaiset sopeutuvat tulijoihin. Ei suomalaiset ole muukalaisvastaisia, ei edes kaikki persut, puolet heistä kannattaa Haavistoa ja mitä sekään haittaa.

    Äänestä

Eiks Nalle nuorena ollut vasemmistolainen? Sitten tuli uskoon :D

Äänestä
  • ...rahaa kertyi, aate muuttui.
    Mitä nalle puhui? En kärsi katsoa pumpuliinpissijöitä.

    Äänestä

Sekovanhukset jauhaa täällä että Suomeen pitäisi tuoda kehitysmaista niiden viimeiset lääkärit ja perään kansalaiset hoitoon Suomeen kun niillä ei ole enää lääkäreitä hömppäpuheita kun täällä ei ole lääkäriopiskelijoista pulaa vaan kova kilpailu opiskelupaikoista

Äänestä

Erikoislääkäri+joka+on+hoitanut+minua+on+ulkomalainen+,+puhe+ei+täydellistä+mut+hyvin+saa+selvän,+lääkärinä+parempi+mitä+yksityinen+jonka+luona+kävin+ainakin+kymmenen+vuotta,+pelkkää+rahastusta.+Tämä+ulkolainen+lääkäri+totesi+sairaudestani+"+tämä+sairaus+on+hoidettava+pois+"+no+nyt+vuoden+kulutta+on+vaiva+hoidettu+mutta+ei+lopullisesti,+koska+ei+parane+ikinä.Meidän+sairaalassa+lääkäreistä+on+muistaakseni+pitkälti+yli+10+%,+myös+muuta+ulkolaista+henkilökuntaa,+ja+tarve+senkun+kasvaa.

2Äänestä
  • Tuleeko uskontokin samaan hintaan,
    kun suhtautuminen naisiin ja suomalaisiin on jo tarttunut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuleeko uskontokin samaan hintaan,
    kun suhtautuminen naisiin ja suomalaisiin on jo tarttunut.

    Uskonnosta tällä naislääkärillä ei tietoa, suhtautuminen toisiin naisiin tällä naisella mikähän lie.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Uskonnosta tällä naislääkärillä ei tietoa, suhtautuminen toisiin naisiin tällä naisella mikähän lie.

    Hörhö puhuu ja toivoo hoitoa siten että muut maksavat veroillaan hoitajamaahanmuuttajan perheen ja sukulaiset

    Äänestä

  • Tämä naislääkäri julkisella puolella, ajattelin ennen ettei julkisella saa kunnon palvelua, no hitaampaa se on mutta nyt muuttui mieli tämä ulkolainen erikoislääkäri totesi minua tutkiessa vuosi sitten niin tosiaan sanat jäi mieleen " tämä sairaus on hoidettava pois " oikeest nyt on jotenkin katkera mieli yksityistä erikoislääkäriä kohtaan joka ei edes vaivautunut kunnolla hoitamaan, rahastus tosiaan kaupunkimme verokalenterin käressä monasti.

    Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Tämä naislääkäri julkisella puolella, ajattelin ennen ettei julkisella saa kunnon palvelua, no hitaampaa se on mutta nyt muuttui mieli tämä ulkolainen erikoislääkäri totesi minua tutkiessa vuosi sitten niin tosiaan sanat jäi mieleen " tämä sairaus on hoidettava pois " oikeest nyt on jotenkin katkera mieli yksityistä erikoislääkäriä kohtaan joka ei edes vaivautunut kunnolla hoitamaan, rahastus tosiaan kaupunkimme verokalenterin käressä monasti.

    Erikoinen ja harvinainen tapaus.
    Ei koskaan kuule terveyskeskuksessa lääkäriltä sanoja:
    Tämä sairaus on hoidettava pois !

    Äänestä

Nallea alkoi yskittämään, kun toimittaja kysyi miksi suomalaiset yritykset eivät investoi ja varsinkin Suomeen sen sijaan, että nostavat voitot osinkoina itselleen.

Äänestä
  • Miksiköhän tuo Nalle hokee koko ajan ´´me´´ ja miksi ylipäätään häntä pitää Suomea koskevista asioista haastatella, eikös hän muuttanut Ruotsiin perintöveropakolaiseksi.

    Äänestä

  • Tuo rikastui valtiolta saamillaa osakeilla lähes ilmaiseksi.Oli silloin lama-aikaLipponen ja Niinistö olivat silloin valtion taloiden arkkitehteinä kun omaisuutta siirettiin työväestölltä rikkaille,pankit saivat valtiolta luottotappiona kaikki ne velat joita ihmisillä oli vaikea hoitaa.Kun tila tai talo tai muu omaisuus oli pistetty pakkohuutokauppaan pankki myi sen eteenpäin jollain hinnalla ja otti hinnan taskuunsa ja siihen päälle vielä valtion takuun,nii jotta silleen se tuokin on rikastunut.

    Äänestä

Voi tuota kateutta ja totuuden vääristelyä.

Äänestä

Tosiaioa+on,+että+ay-liikkeen+jäsenkunnassa+on+jo+nyt+melkoinen+kato.+Yleissitovuus+perustuu+siihen,+että+alan+työnantalaliittoon+kuuluvat+yönantajat++edustavat+yli+50%+alan+työntekijöistä.+Joillakin+palvelualoilla+ollaan+jo+lähellä+tuota+rajaa.+Jos+kaupan+alalla+K-kauppa+ja+S-osuuskauppa+päättäisi+erota+työnantajaliitosta,+kaupan+alalla+ei+olisi+enää+yleissitovuuden+edellytystä.+Yleissitovuuden+edellytykset+tutkitaan+muistakseni+2+vuoden+välein.+Raja+lähenee.+SAK+ilmoittaa+jäsenmääränsä+olevan+lähes+1+00+000.++Kansainväliselle+ay-organisaatiolle+SAK+ilmoittaa+jäsenmaksuperusteeksi+runsaat+600+000+jäsentä.+Loput+ovat+eläkeläisiä.

Äänestä

Eespäin eespäin tiellä taistojen Vappuna taistolaiset rinta rottinkilla liput liehuen.
En ikinä ollut missään ammattiliitossa.

Keskiluokka on kaiken hyvinvointiyhteiskunnan selkäranka, ilman rikkaitakaan ei rattaat pyöri, yhteiskunnan on pidettävä huolta niistä jotka ei muuten pärjää.
Nallemaiset patruunat loi hyvinvointi alun, se aika on ohi.
Hyvinvointivaltio on ketjukirje, pyramidihuijaus, se toimii niinkauan kuin maksajia riittää mutta riittääkö loputtomiin.

Pertikki

Äänestä

Ylimielinen pöhöttönyt vastenmielinen ,mutta suosittelen googlaamaan aiheesta Suomen lama tai lama-ajan väärää politiikkaa,ja jossa olivat mestareina Aho ja Viinanen ,järkyttävää toimintaa sen aikaisia työttömiä ja vähäosaisia kohtaan.Herrat harjottivat uskomatonta rahapolitiikkaa ,tahallaan tai tyhmyyttään, luulen että ensimmäinen on oikein .Tosiaan tietoa löytyy,vieläkin satoja tuhansia ihmisiä ,jotka kärsivät tuon ajan riistosta.

Äänestä

Suomi oli Ahon aikaan kusessa, luottokelvoton Neuvostoliiton hajoamisen ja finanssikriisin takia, täytyy ihmetellä kuinka suomi edes selvisi, onnistuimme yhdestä paikasta saamaan luottoa ettemme vajonneet nolla tilanteeseen valtiona, vasta Lipposen kaudella pääsimme jotakuin jaloilemme.

Äänestä

Hän on aina oikeassa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Viimeksihän hän kertoi meidän suomalaisten tuovan vain hiekkaa hänen pankkiensa lattioille. Joten mitähän nyt?

""Björn Wahlroosin ihmetys: Miten sosialismi voi yhä olla hengissä? – ”Se on aina ollut varma tie tuhoon”
22.10.2019

Yleissitovuuden kriitikko. Björn Wahlroosin mielestä Suomessa ei vuosikymmeniin ole nähty poliittista johtajuutta, joka voisi kääntää maan suunnan.
Talousvaikuttaja Wahlroosin mukaan yleissitovuus on mitä ilmeisimmin perustuslain vastainen. Hän esittelee tuoreessa kirjassaan Suomelle kaksi menestysreseptiä.
Talousvaikuttaja, Sammon ja UPM:n hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos on sitä mieltä, että Suomi on tienhaarassa ja maan on valittava itselleen uusi suunta. Wahlroos toteaa tänään tiistaina julkaistussa kirjassaan Kuinkas tässä näin kävi? Miksi maallamme ei ollut malttia vaurastua (Otava 2019), että Suomessa ei vuosikymmeniin ole nähty poliittista johtajuutta, joka voisi kääntää maan suunnan.

Olli Rehn: Maailmantaloudessa jo ankariakin yöpakkasia – Riski myös Suomelle
”Meillä on maailman vahvin ammattiyhdistysliike, maailman korkeimpiin kuuluva veroaste, maailman suhteellisin vaalitapa, maailman tiukin yleissitovuus ja maailman tasaisimpiin kuuluva tulonjako. Meillä on myös nopeasti ikääntyvä väestö, maailman huonoimpiin kuuluva huoltosuhde, Länsi-Euroopan matalin kotitalouksien säästämisaste ja velkaantuva valtio. Se kuinka kauan Suomi pystyy puolustamaan näitä ykkössijojaan, on vakava kysymys”, Wahlroos kirjoittaa.""US

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu