Mitä tekisitte, jos elämä on päättymässä

En jäisi sitä kuolemaa odottamaan vaan hoitasin lähtöni heti tavalla tai toisella


vn

Höyryttäisin kasviksia ja paistaisin Juustoportin Luomu-Voissa Kariniemen Kananpojan paistileikkeen.
Sitten nauttisin jokusen Mansikan SF.

H.

Miksi jankutat. Täällä on jo aloitus koskien eliniän odotusta?

Tekisin temput, seksiä seksiä seksiä. En kuolisi sen puutteessa ainakaan. Se on tärkeä asia.

Pienet pitoset pitäisin.

Kutsuisin kaikki kynnelle kykenevät juhlimaan elämää.
Runoja luettaisiin ja lauluja laulettaisiin, karaokevehkeet kaivettaisiin esiin,
moskovan valoja ja satumaata laulaisin, halailtaisiin ja hupsuteltaisiin ikimuistoisesti. kaikki jouluvalot levittelisin pitkin pihaa ja terassille asettelisin kaikki kaapeista löytyvät kynttilät terassille. Ihanat elämäni viimeiset valot.

Kattelin just voileipäkakkujen reseptejä, kun sen huomiseksi tarttisin ja tilaus leipomoon ei enää ehtinyt, siis värkkään siis itse, ikinä en ole itse voileipäkakkua tehnyt, mutta ensi yönä se syntyy.

Sinne pitosiin sitten samanmoisia kakkuja taas tekisin ja omenapiirakoita monta pellillistä. ja kaikki vanhat viinit juotaisiin.

Ihan ensiksi lamautuisin ja märehtisin asiaa ehkä vuorokaudenpari ihan synkkänä, soittelisin luottamuksella parille lähimmälle, vollottaisin täyttä kurkkua, voisin siemaista alkoholia jos se sitten ei tappaisi kerralla just tämän tyyppisessä kuolemanodotuksessa (esim. vakava haimatulehdus). Olisin hirvittävän peloissani ja syyttäisin kohtaloa tai Jumalaa, miksi juuri minä.
Sitten hyökkäisin vastustamaan, etsisin hoitoja, perehtyisin juurta jaksain tautiin, eläisin vielä terveemmin kuin mitä elän, kaikella tapaa yrittäisin saada itseni parantumaan ja toivoisin ihmettä. Rukoilisin.
Sitten alkaisin hyväksyä, paremminkin turtua tilanteeseen, laittaisin toivomiani asioita paperille, ja asiakirjoja esille, niin että lapsilla olisi helpompaa, ehkä hautajaisten järjestelyn, en kuitenkaan kuolinsiivoukseen ryhtyisi. Kertoisin tilanteen luottamuksella lapsille, mutta tuskin koko tuttavapiirille. Tällä elämänhalullani hiljaa huutaisin ja vastustaisin kuolemaa loppuun asti.

Eläisin kuten nytkin. Kaikki muut asiat on hoidettu jo muutama vuosi sitten silloisen elämäntilanteeni ollessa ajankohtainen.

Minulla nyt on melkein sellainen tilane, ollut nyt jo vuoden verran.
En tosin tiedä kuinka pitkään tässä hillutaan eikä sitä tiedä lääkärikään. Vain aika näyttää.
Vuosi sitten diagnosoitiin parantumaton syöpä. Ei voitu leikata, sytoja en saanut enkä saa, säteitäkään ei aloitettu. Tosin nyt harkitaan aletaanko säteilyttää kuitenkin, niin saavutettaisiin kenties vielä oireettomampaa ja kivuttomampaa aikaa lisää. Tämä vuosi on hoidettu vain lääkkeillä jotka positiivista kyllä ovat jarruttaneet taudin etenemistä ja olen jaksanut elää ihan normaalia elämää.
Joka päivä käyn puolen toistatunnin lenkillä tyttäreni koiran kanssa. Nautin täysin siemauksin kiireettömästä kävelystä metsässä ja meren rannalla. Nautin luonnosta, äänistä, väreistä, tuoksuista paljon tietoisemmin nyt.
Pyrin elämään stressaamatta. Teen mitä haluan ja niin paljon kuin jaksan ja huvittaa. Turhat täytyy-sitä ja täytyy-tätä paineet on pois. Rakastan elämää eikä tulisi mieleenikään tehdä siitä loppua nyt! Jos loppuaika tulee olemaan kovin kivulias ja joudun muitten avusta riippuvaiseksi, sitten asia harkintaan. Olen antanut säästöni kahdelle lapselleni (aikuisia), elän tuloillani eli eläkkeelläni joka riittää hyvin tarpeisiini. Mitä ruumiilleni tehdään kuolemani jälkeen olen tehnyt tiettäväksi. Poltetaan ja tuhka ripoteltakoot tuttuun paikkaan meren rannalle. En halua pidettävän mitään muistotilaisuutta. Lapset puolisoineen muistelkoot mutta muita en halua. Ei kukkia koska en halua niitä revittävän turhanpäiväisesti.
En halua kuolla mutta sitähän en minä voi valita. Se tulee kullekin silloin kun tulee. Ei myöskään pelota. Oikeastaan olen utelias!
Olen siis 65-vuotias nainen, kaksi aikuista lasta joiden yh olen ollut lähes koko heidän ikänsä, poika oli viisivuotias tyttö kolme kun jäimme kolmistaan.

alottajalle :

vastaus kysymykseen,


Minä itse
elän normaalia päivää pikkuhommineen ja harastuksineen,
olen vakavasti sairas, sydän pettää, askel on hidas
mutta liikun kuitenkin kykyni mukaan,
uhmaten kipukohtauksia,
tiedän ,,, lääketide pystyisi helpottamaan ja hieman pidentämään
elämänkaartani,
jostain syystä psyyke pistää hanttiin
en ole voinu mennä lääkäriin apua hakemaan ,
minulle on tehty ohitusleikkaus lähes parikymmentä vuotta sitten,
ja laitettu sydämmen tahdistin muutama vuosi sitten,
nyt ollen alkanu saamaan rintakipu kohtauksia päivittäin,
varjoaine kuvauksessa kävi ilmi yksi pää-suoni on jälleen 100 % tukossa josta ilmeisesti johtuu rintakipu kohtaukset,
syön syd. lääkkeitä
aion pysyä lääkkeitten avulla hengissä niinkauan kuin luoja suo,
toistaiseksi en aio hakeutua ohitusleikkaukseen tai mahdolliseen pallolaajennukseen,
en oikein osaa selittää ilmiötä,
miksi psyyke pistää hantii niin lujasti etten ainakaan toistaiseksi ( kykene ) hakeudu lääkäriin asian takia,
mielestäni elämä on jokatapauksessa rajallista,
toisaaltaan koen,
minu olisi pitäny kuolla jo lähes parikymmentä vuotta sitten,
koska silloin tehtiin kaikkien pääsuonien ohitusleikkaus,
mielestäni luoja ei ole tarkottanu minun elää ikuisesti , olen eläny lääketieteen avulla, ansiosta jo lähes parikymmentä vuotta yli-ajalla
jos silloin ei olisi tehty ohitusleikkausta olisin ollu jo vosia tuonpuoleisessa tuonelan puutarhassa,
jossa puolisoni on jo ,,,
joka päivä ihmettelen, onkohan tämä minun viimeinen päivä,
ei vaan ole ollu,
joten elän päivän kerrallaan ihmettelen maailman menoa
ja menen mukana kykyni mukaan omalla vauhdillani,
hitaasti mutta kuitenkin
tämä loppuelämä onkin suurta ihmettä,
jokapäivä saa ihmetellä olenko todella täällä vielä,
vaikka saankin päivittäin rintakipu kohtauksia,
kipukohtauksista huolimatta en koe että olen sillähetkellä kuolemassa,
vaikka ne joskus on julmetun tuskallisia, ennekuin se lääkeen avulla laukeaa,
katsotaan kuinka kauan tätä elämän vaihdetta kestää,
toivoisin sitten kun se viimeinen hetki koittaa,
pökrähtäisi vaan siihen paikkaan,
kuten omat vanhempaniki ovat seisaaltaan kuolleet yht-äkkiä ,

alottajalle toivon hyviä päiviä loppuelämäksi,
tee kaikkea mukavaa mitä yleensäkki olet tehny,
niinkauan kuin jaksat,

minullakin on fyysisest voimat kadonneet
joten esm. siivousta sun muuta fyysistä työtän en enään jaksa suuremmin tehdä kuin rajallisesti,
teen vain sen minkä vielä jaksan,
elän vain päivän kerrallaan,

vain luoja tietää milloin on se elämän viimeinen päivä,
siihen asti kaikkea hyvää elämääsi ja luojan siunausta,

Elämä synnyttää ihmisen.
Ihminen elää elämäänsä.
Elämä seuraa ihmisen elämää.
Kunnes elämä päättää ihmisen elämän.
Todeten:Jumalani kuinka hän eli.
Ihan toisin eli, kun hän toivoi ja luuli.

H.

Luulen, että ottaisin aika rauhallisesti.
Ajattelisin, että johan tässä on eleltykin vaikka olisihan tässä voinut elellä vielä pitempääkin. Tyytyisin kohtalooni.

En minä enää kuolemaa pelkää. Silloin vähän pelkäsin, kun lapset olivat pieniä ja uskoin vahvasti heidän välttämättä tarvitsevan juuri minua vielä. Kävi monesti mielessä, että minne ne joutuvat, jos minä yllättäen kuolen.
Nythän ne ovat jo aikuisia ja omillaan.

Patalaiskana luonteeltani tuntisin ehkä helpotustakin, kun saisin huoleti jättää tyhjentämättä nuo loput yli 20 pakkauslaatikkoa, jotka ovat seisseet tuossa siitä asti, kun muutin kolme kuukautta sitten takaisin kotiin evakosta.
Helpompi perillisten tyhjentää kämppäni.
Ne, jotka olen ehtinyt tyhjentää, ei niitä niin kovin paljon ole, niin saavat kyllä perilliset hoidella itse.

Kyllä minä lapsilleni kertoisin, mikä on tilanne, mutta en missään nimessä mitään itkiäisiä haluaisi, enkä sen suurempia juhliakaan tosin. Elämä menisi normaaliin tapaan niin kauan kuin menisi ...

Ottaisin lainaa ja suihinottajia kunnes lähtöni lie korsteenista ulos.- Yrittäkööt sitten velkojat :D

Ryhtyisin toimiin. Kuuntelisin itseäni, pysähtyisin tunnustelemaan mitä olisi hyvä tehdä. Viettäisin aikaa luonnossa ja pitäisin huolta itsestäni. Kuuntelisin mitä se kuoleman tunne haluaa kertoa ja ohjata tekemään. Oon itse 30 mulla on tullut useamman kerran kuoleman tunteita elämäni aikana. Usein on kyse ollut siitä, että jokin osa mussa on kuolemassa siäisesti ja uusi syntymässä, normaalia kasvun kiertokulkua siis. Myöhemmin tuli terveyshaasteita ja kuoleman tuntemukset liittyi myös niihin (omalla kohdalla hyvin matalat ferritiinitasot saa aikaan niitä). Vois olla paikallaan käydä mittauttamassa vitamiini ym. tasoja. En tiedä onko kyse ollenkaan samanlaisista asioista, mutta pääpointti tässä ehkä olikin, että hiljenny ja kuuntele itseäsi :)

Nostan viimeiset pennoset pankista ja piilotan ne maastoon muovipussissa ;).

Menisin toiselle lääkärille :D.

Päättymässähän tää , päivästä toiseen sinnitellään pirttihirmun ka :)