Milloin on syytä huolestua ja lähteä lääkäriin? Tiedän, että yleensä odotellaan useampi viikko josko turvonnut imuosolmuke rauhoittuisi.
Mulla on nyt leukaluun alla ollut kaksi vuorokautta iso, melkein kolme senttiä halkaisijaltaan oleva patti. Vaikuttaa imusolmukkeelta, on kipeä eikä liiku. Se siis vain ilmestyi hyvin yllättäen.
Ihoa patin kohdalla kuumottaa ja se patti kyllä näkyykin ulospäin.
En ole muutoin kipeänä. Eilen illalla alkoi kuumeilu, jota en olossani muuten huomaa kuin mittarissa pojottaa 38.
Olen ollut nyt viikon ajan unelias ja erityisen väsynyt sekä henkisesti huonovointinen. Voisiko kuitenkin olla vain jokin tulehdus tai normaali flunssa?
Kyselee 24 vuotias mies, jos sillä merkitystä on.
Patti korvan takana ja kuumeilu!!!?
Anonyymi
1
552
Vastaukset 1
- Anonyymi
Saattaa olla korvanalus sylkirauhasen tulehdus. Se on kivulias ja vaatii antibioottikuurin. Voi olla myös sylkikivi. Sylkikivitauti aiheuttaa oireita, kun kivi tukkii sylkitiehyen, eikä sylki pääse valumaan suuhun. Tällöin ylimääräinen sylki pakkautuu sylkirauhaseen, joka turpoaa ja usein myös kipeytyy.
Se on tyypikkisin juuri nuorella henkilöllä.
Enemmän vaikuttaa tulehdukselle koska sinulla on kuumetta. Mene lääkäriin että saat hoidon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95893
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19765- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80658- 43611
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19576
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke19532- 33523
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66499- 25492
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476- 35473
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132450- 44444
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi6421