Sotilaspoliisi

Toisinaan armeija harjoittelee esim. Sataman portilla jossa sotilaspoliisit kysyvät kulkulupia. Työkaverini ei ole suostunut pysähtymään eikä kulkulupaa esittämään, on vain huutanut autonsa ikkunasta että koska ei ole sota eikä edes poikkeustilaa julistettu, en ole teille tilivelvollinen.

Mitään siitä ei ole seurannut, mutta olisi kiva tietää onko työkaveri oikeassa, onko niin että sotilaspoliisilla ei ole mitään valtaa siviiliväeistöä kohtaan rauhan aikana?
393414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Koitin vähän hakea tietoa, lakia en lukenut.
Harjoittelu ja tositilanne on vähän kaksi eri asiaa.
Käsittääkseni sotilaspoliisi ei voi ominpäin rauhanaikana eli ei periaatteessa ole mitään oikeuksia. Pitää olla se joku tilanne päällä jolloin ollaan ihan oikeasti turvaamassa jotain ja silloin sotilaspoliisia on syytä noudattaa mitä hän velvoittaa, voi tulla ammutuksia muutoin :)

Harjoittelu ja tositilanne siis, kaksi eri asiaa.
Sotilaspoliisilla on oikeuksi mutta tuo edellä mainittu, siviilien kanssa ei ns treenata.
Ei poliisikaan harjoittele siviilien kanssa.

Äänestä

Perusajatus tuossa on varmasti oikea eli sotilaspoliisilla ei ole lähtökohtaisesti mitään käskyvaltaa siviiliväestöön armeijan alueiden ulkopuolella normaalioloissa eli kun mitään poikkeustilaa ei ole valtion taholta saatettu voimaan. Poikkeuksena on liikenteenohjaus armeijan harjoitusten aikana, mutta kulkulupien tarkastaminen ei kuulu siihen ryhmään.
Satamalaitos tietysti voi ulkoistaa ja kai yleensä niin tekeekin kulunvalvonnan vartiointifirmalle, mutta ei armeijalle, koska laki ei anna armeijalle sellaista toimivaltaa.
Sen sijaan poliisille sotilaspoliisi voi tietyin edellytyksin antaa virka-apua, mutta sekin on aika tarkkaan säädeltyä.

Jokseenkin turvallisin mielin voi siis siviili asennoitua niin, että ainoa, mitä sotilaspoliisille näytetään, ei suinkaan ole kulkulupa vaan keskisormi.

Äänestä
  • Siinä sotilaspoliisikin oppii nopeasti, että osa autoilijoista on melko häiriintynyttä porukkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siinä sotilaspoliisikin oppii nopeasti, että osa autoilijoista on melko häiriintynyttä porukkaa.

    Päinvastoin. Häiriintynyt on se spolli, joka kuvittelee voivansa siviilejä komennella. Ja melkein yhtä häiriintynyt se siviili, joka tottelee.

    Äänestä

  • Kannattaa ottaa huomioon, että on myös virkasuhteessa olevia sotilaspoliiseja, joilla mm. voimankäyttövälineet, poliisienkin käyttämä käsiase ja etälamautin, mukaan lukien vyöllä. Nämä siis eivät ole varusmiehiä. Epäilisin, että näillä on hyvin pitkälti poliisin oikeudet mitä tulee järjestyksen ylläpitämiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa ottaa huomioon, että on myös virkasuhteessa olevia sotilaspoliiseja, joilla mm. voimankäyttövälineet, poliisienkin käyttämä käsiase ja etälamautin, mukaan lukien vyöllä. Nämä siis eivät ole varusmiehiä. Epäilisin, että näillä on hyvin pitkälti poliisin oikeudet mitä tulee järjestyksen ylläpitämiseen.

    Vaan väärin epäilet. Riippumatta siitä, millä taustalla se spolli pyörii, hänellä ei ole poliisivaltuuksia varuskunta-alueiden ulkopuolella. Eikä varuskunta-alueellakaan taida ihan samoja valtuuksia olla kuin oikeilla poliiseilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Päinvastoin. Häiriintynyt on se spolli, joka kuvittelee voivansa siviilejä komennella. Ja melkein yhtä häiriintynyt se siviili, joka tottelee.

    Spolli tekee vaan sitä, mitä on käsketty. Voimakkaan lapsellisen tunnereaktion avoimesti näyttävä autoilija sen sijaan ei välttämättä ole tekemässä sitä, mihin hänen kykynsä riittäisivät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Spolli tekee vaan sitä, mitä on käsketty. Voimakkaan lapsellisen tunnereaktion avoimesti näyttävä autoilija sen sijaan ei välttämättä ole tekemässä sitä, mihin hänen kykynsä riittäisivät.

    Noinhan ne natsit Nürnbergin oikeudenkäynnissäkin vastasivat tehneensä vain, mitä oli käsketty "Befehl is Befehl".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noinhan ne natsit Nürnbergin oikeudenkäynnissäkin vastasivat tehneensä vain, mitä oli käsketty "Befehl is Befehl".

    Kas, Natsi-kortti heilahti :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kas, Natsi-kortti heilahti :)

    Niin heilahti ja syytä olikin. Suuri osa ihmisistä on natseja, vaikkei sitä itse aina myönnä tai edes tajua. Roskaväkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin heilahti ja syytä olikin. Suuri osa ihmisistä on natseja, vaikkei sitä itse aina myönnä tai edes tajua. Roskaväkeä.

    Minä en tunne yhtään, kun taas suuri osa tuntemistasi on. Liikumme hyvin erilaisissa ympyröissä.

    Äänestä

Lähtöasetelma on erikoinen. En ole koskaan kuullut ja pidän sitä mahdottomana, että sotilaspoliisit tai yleensäkään armeija *harjoittelisi* rauhan aikana pelkästään kulunvalvontatehtävää jollain sataman portilla ( isolla kirjoitettuna tulee mieleen yhtiö nimeltä Satama ).

Tuollainen vartiointitehtävä on tietääkseni aina liittynyt koko sataman tai sen osan suojaamis- tai valtaustehtävän harjoitteluun ja silloin on täysin luonnollista, että satama on tarvittaessa ”suljettu” harjoitusta varten.
Jokaisen varuskunnan portilla on mahdollisuus harjoitella pelkästään kulunvalvontatehtävää. Ei sitä siviilimaailmaan tarvitse viedä.

Poliisi voi pyytää virka-apua mm. jonkin alueen vartioinniksi, kuten on nähty mm. kouluampumisten yhteydessä ovat varusmiehet hoitaneet tehtävää, jos sotilaspoliisia ei ole käytettävissä sillä hetkellä siinä paikassa.

Piti googlettaa.
”Tähän asti sotilailla on ollut kiinniotto- ja voimankäyttöoikeuksia Puolustusvoimien alueella kuten varuskunnissa ja lentokentillä. Lisäksi sotilaat ovat voineet antaa poliisin pyynnöstä ja johdolla virka-apua esimerkiksi liikenteenohjaus- tai piiritystehtäviin.
Tästä viikosta eteenpäin sotilaiden toimivalta on laajennettu myös Puolustusvoimien omien alueiden ulkopuolelle niin, että he saavat poistattaa ihmisiä paikalta, tutkia henkilöiden laukut tai ottaa heidät kiinni tiettyjen suojeltavien henkilöiden tai kuljetusten lähellä missä tahansa yleisellä paikalla.”
https://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2362866

Tämä hallituksen esitys liittynee uuteen lakiin
https://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2016/20160187#idp446849312

En missään tapauksessa suhtautuisi näin ”on vain huutanut autonsa ikkunasta että koska ei ole sota eikä edes poikkeustilaa julistettu, en ole teille tilivelvollinen”. Siitä voi seurata kiinniotto ja kuulustelu. Jos näin ei ole tapahtunut, niin suojausta ja vartiointia suorittanut ei ole hoitanut tehtäviään.
Kuten sanoin, pidän pelkästään sataman portin harjoittelua mahdottomana.

- 5372 -

Äänestä
  • Miten ajattelit, että varusmies pysäyttää auton satamassa jos se kuski ei suostu pysähtymään? Hyppäät auton eteen seisomaan ja toivot ettei se ja sinun yli?

    Äänestä

  • Harjoittelivat koko sataman alueella, mutta kysyivät myös kulkulupia sisääntulevilta vaikka portissa on automaattinen kulunvalvonta eikä siitä pääse läpi kuin autoilla joiden rekkari on kulunvalvontaan syötetty tai esittämällä tarpeelliset asiakirjat portin valvojalle, joka ei ole sotilaspoliisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten ajattelit, että varusmies pysäyttää auton satamassa jos se kuski ei suostu pysähtymään? Hyppäät auton eteen seisomaan ja toivot ettei se ja sinun yli?

    "Miten ajattelit, että varusmies pysäyttää auton satamassa"

    Hälytetään intin autoyksiköitä takaa-ajoon ja, jos pysähtymiskäskyt ei tehoa eikä saada sumputettua, niin KvSko-haltijat katoilla ja kujilla hoitaa auton savuavaksi läjäksi ennenkuin se aiheuttaa suurempaa vahinkoa ympäristölle ja ihmisille.
    Ystävällismielinen tuollainen tunkeutuminen ei ole.

    - 5372 -

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Harjoittelivat koko sataman alueella, mutta kysyivät myös kulkulupia sisääntulevilta vaikka portissa on automaattinen kulunvalvonta eikä siitä pääse läpi kuin autoilla joiden rekkari on kulunvalvontaan syötetty tai esittämällä tarpeelliset asiakirjat portin valvojalle, joka ei ole sotilaspoliisi.

    No sitten on eri tilanne.
    Sataman haltuunoton harjoituskäskyssä on ja kuuluukin olla kulunvalvonta taustan turvaamiseksi ja harjoituksen täytyy vastata todellisia olosuhteita missä satamassa vain.
    Portin osalta harjoituksessa olisi pitänyt kytkeä rekkariautomatiikka pois ja henkilöpapereiden ja asioinnin ilmoittaminen henkkoht ja kirjaaminen, jota toimea SP olisi seurannut.

    - 5372 -

    Äänestä

Rauhan aikana sotilaspoliisitehtäviin koulutetuilla varusmiehillä ei lain mukaan ole käytössään samoja toimivaltuuksia kuin virkamiehillä (ammattisotilailla)[4].

Normaaliolojen eli rauhan aikana vartio- ja päivystystehtävää suorittavien sotilaspoliisien tehtävänä on järjestyksen turvaaminen puolustusvoimien alueilla. Sotilaspoliisin toimivalta perustuu erilaisiin säädöksiin, esimerkiksi laki puolustusvoimista[5] (jossa erityisesti turvallisuuden ja järjestyksen ylläpitoa koskeva luku) ja yleinen palvelusohjesääntö[6].

Poikkeusolojen aikana sotilaspoliisijoukkojen tehtäviin kuuluvat seuranta-, valvonta-, tarkkailu-, etsintä- ja kiinniottotehtävät ja tuhoamistehtävät. Erikoisjoukkojen vastaiseen toimintaan kuuluvat myös avainkohteiden ja -henkilöiden suojaamistehtävät. Kohteiden suojaustehtävistä vastaavat pääsääntöisesti vartiokomppaniat.

> Spolli <

Äänestä
  • "Normaaliolojen eli rauhan aikana vartio- ja päivystystehtävää suorittavien sotilaspoliisien tehtävänä on järjestyksen turvaaminen puolustusvoimien alueilla."

    Jätin tarkoituksella tuon Wikipedian pois, kun ilmaisu on epätarkka. Ja ehkä vanhentunut tuon lakimuutoksen jälkeen.
    Sataman haltuunotto ( rauhanajan harjoituksessakin ) muuttaa mielestäni alueen puolustusvoimien alueeksi. So. ei pelkästään kiinteät varuskunta-alueet ja niiden ympäristö.
    Alue "luovutetaan takaisin" harjoituksen päätteeksi.

    - 5372 -

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Normaaliolojen eli rauhan aikana vartio- ja päivystystehtävää suorittavien sotilaspoliisien tehtävänä on järjestyksen turvaaminen puolustusvoimien alueilla."

    Jätin tarkoituksella tuon Wikipedian pois, kun ilmaisu on epätarkka. Ja ehkä vanhentunut tuon lakimuutoksen jälkeen.
    Sataman haltuunotto ( rauhanajan harjoituksessakin ) muuttaa mielestäni alueen puolustusvoimien alueeksi. So. ei pelkästään kiinteät varuskunta-alueet ja niiden ympäristö.
    Alue "luovutetaan takaisin" harjoituksen päätteeksi.

    - 5372 -

    Armeijalla ei ole mitään "haltuunotto-oikeutta" rauhanaikana. Se voi pyytää luvan satamalaitokselta (tai minkäniminen missäkin paikassa on sataman haltija) harjoitukseen, mutta silloinkaan se ei saa satama-aluetta hallintaansa vaan vain luvan toimia siellä häiritsemättä normaalia työntekoa.

    Yritä tajuta, että armeijalla ei lähtökohtaisesti ole valtaa siviilien yli. Eikä pidäkään olla, sotilaat kuuluvat suljettaviksi jonnekin pois ihmisten silmistä.

    Tarkoitat, että armeija käy joka kesämökin omistajan ( omistaja jossain hevonkuusessa ), metsäpalstan ja tilanomistajan luona kysymässä lupaa maan käyttöön harjoituksen ajaksi.
    Hyvä tietää.

    ...ja tottakai jonkun sataman kyseessä ollen harjoituksesta sovitaan etukäteen.

    - 5372 -

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitat, että armeija käy joka kesämökin omistajan ( omistaja jossain hevonkuusessa ), metsäpalstan ja tilanomistajan luona kysymässä lupaa maan käyttöön harjoituksen ajaksi.
    Hyvä tietää.

    - 5372 -

    Juuri niin ne toimivat silloin, kun harjoittelevat yksityisomistuksessa olevilla mailla. On pakkokin, jokamiehenoikeus ei kata pyssyleikkejä. Siitä en ole selvillä, millä tavoin menettelevät, kun esim. liikkuvat kaupungin puistoissa ja kaduilla (täällä Stadissa ainakin toisinaan näkee toisinaan maastopukupellejä rynkkyjen kanssa). Olettaisin, että ainakin koordinoivat kaupungin kanssa, koska muuten on olemassa mahdollisuus, että osuvat samaan paikkaan vaikkapa jonkin yleisötapahtuman kanssa.

    Jokamiehen oikeudet on kielletty armeijalta ja yksityisen omistaman alueen käyttöön täytyy saada etukäteislupa. Varmaan maastoliikennekin on kielletty armeijalta.
    Hyvä tietää. Ja hyvä tietää, että palstalla on tietäjiä. Tietää mistä kysyä.

    Äh, unohdin listasta vielä ettei SP:n merkinannosta tarvitse välittää.
    * Mäiskii itseään poskille *

    - 5372 -

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokamiehen oikeudet on kielletty armeijalta ja yksityisen omistaman alueen käyttöön täytyy saada etukäteislupa. Varmaan maastoliikennekin on kielletty armeijalta.
    Hyvä tietää. Ja hyvä tietää, että palstalla on tietäjiä. Tietää mistä kysyä.

    - 5372 -

    Haisee sille, että yrität olla vitsikäs. Kuitenkin niin typerällä tavalla, että on ihan pakko kysyä, kuvitteletko aivan vakavissasi, että armeijan toiminta olisi jokamiehenoikeuden piirissä olevaa asiaa? Jos kuvittelet, niin sinun olisi syytä selvittää itsellesi, mitä jokamiehenoikeus tarkoittaa.

    Niin, ja perehtyä maastoliikennettä koskeviin rajoituksiin.

    Pois sellainen minusta. Väittämä oli ettei armeijalla olisi EDES jokamiehen oikeuksia vastaavaa liikkua.
    Hyvä jokaisen tietää.

    Ja armeijan metsäharjoituksessa ( yksityisellä tai metsähallituksen alueella ) majoitusalueelle asetetun vartijan ( tai isommissa pippaloissa SP:n ) merkinannoista tai pysähtymiskäskyistä ei tarvitse välittää, kun eivät määrää siviilejä. Kuka tahansa saa jokamiehen oikeuksilla mennä tällaiselle alueelle.
    Sekin on hyvä jokaisen tietää.

    Tuolta jokainen voi tarkistaa mitä lupia maastoliikennelaki vaatii ”puolustusvoimien harjoituksiin”
    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19951710

    Kannattaa tutustua myös lakiin puolustusvoimista, ennen kuin alkaa kovin vahvasti vetoamaan esim. maastoliikennelakiin. Puolustusvoimat voi tarvitessaan ottaa harjoitustensa tilapäiseen käyttöön melkein minkä alueen tahansa, ja myös alueelta tarvittaessa pakkokeinoin poistaa asiattomat kulkijat:
    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070551#L2P22

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri niin ne toimivat silloin, kun harjoittelevat yksityisomistuksessa olevilla mailla. On pakkokin, jokamiehenoikeus ei kata pyssyleikkejä. Siitä en ole selvillä, millä tavoin menettelevät, kun esim. liikkuvat kaupungin puistoissa ja kaduilla (täällä Stadissa ainakin toisinaan näkee toisinaan maastopukupellejä rynkkyjen kanssa). Olettaisin, että ainakin koordinoivat kaupungin kanssa, koska muuten on olemassa mahdollisuus, että osuvat samaan paikkaan vaikkapa jonkin yleisötapahtuman kanssa.

    Luepa sinäkin tuolta:
    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070551#L2P22

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannattaa tutustua myös lakiin puolustusvoimista, ennen kuin alkaa kovin vahvasti vetoamaan esim. maastoliikennelakiin. Puolustusvoimat voi tarvitessaan ottaa harjoitustensa tilapäiseen käyttöön melkein minkä alueen tahansa, ja myös alueelta tarvittaessa pakkokeinoin poistaa asiattomat kulkijat:
    https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070551#L2P22

    Et nähtävästi ole lukenut koko ketjua ja päässyt sen jännittäviin yksityiskohtiin, kun vedin överiksi tämän jonkun anonyymin väitteet armeijan oikeuksista tai pikemminkin oikeudettomuudesta.

    "Parodia eli ivamukaelma on ivallinen, piikittelevä, liioitteleva tai koominen toisen (yleisön tunteman) teoksen jäljitelmä (myös pienet viittaukset kohteeseen riittävät). Alkuperäinen teos tehdään naurunalaiseksi."
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Parodia

    Sanomiseni voi tässä yhteydessä nimitellä myös sarkasmiksi
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Sarkasmi

    - 5372 -

    Äänestä

Ovat niitä keltaisia kilpiä yleensä autoissa sitten jotta tunnistaakin...

Äänestä
  • Jos rekkareita meinaat, niin niistähän intti on luopumassa. Uusi kalusto on normaalirekkareissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos rekkareita meinaat, niin niistähän intti on luopumassa. Uusi kalusto on normaalirekkareissa.

    Jos sotilaat leikkii muualla kuin sotilasalueella, on siviilin leikkiin osallistuminen ihan vapaaehtoista. Pakko ei varmaankaan ole.

    Äänestä

Työnantajasi voi sen sijaan määrätä sinut näyttämään korttisi spolleille ja jos ei maita, niin moro.

Äänestä
  • Totta. Ja toisaalta: jos työnantaja ei ole kertonut, että spolleja pyörii alueella, on spolleja pidettävä vihamielisinä tunkeutujina ja käsiteltävä sen mukaisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta. Ja toisaalta: jos työnantaja ei ole kertonut, että spolleja pyörii alueella, on spolleja pidettävä vihamielisinä tunkeutujina ja käsiteltävä sen mukaisesti.

    Ei kannata kokeilla vastustaa. Pika-pikaa pääset rautoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kannata kokeilla vastustaa. Pika-pikaa pääset rautoihin.

    Tuskinpa spollit siitä alkaa rautoihin laittaa, jos joku soittaa poliisille.

    Äänestä

  • Muistelen joskus lukeneeni, että armeijan pidättämä siviili on 6 tunnin sisällä luovutettava poliisille.
    Hyvä vaan, että joku soittaa poliisille, niin armeija pääsee nopeammin eroon rettelöivästä eikä tarvitse järjestää pidempään henkilön vartiointia ja nähdä soittamisen vaivaa.

    - 5372 -

    Äänestä

Kassulla siviili häiriköt haki siviilipoliisi-.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Toisinaan armeija harjoittelee esim. Sataman portilla jossa sotilaspoliisit kysyvät kulkulupia. Työkaverini ei ole suostunut pysähtymään eikä kulkulupaa esittämään, on vain huutanut autonsa ikkunasta että koska ei ole sota eikä edes poikkeustilaa julistettu, en ole teille tilivelvollinen.

Mitään siitä ei ole seurannut, mutta olisi kiva tietää onko työkaveri oikeassa, onko niin että sotilaspoliisilla ei ole mitään valtaa siviiliväeistöä kohtaan rauhan aikana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu