Suomi on suuri nettomaksaja EU:ssa

Varakkaimpien maiden tavoin Suomi maksoi EU-unionin budjettiin viime vuonna580 miljoonaa enemmän kun sieltä sai.Olemme olleet nettomaksajia vuodesta 2001.
Me rakensimme hyvinvointivaltion jonka raunioilla nyt elämme. Selvä syy kaikkiin
leikkauksiin,koskien huonompiosaisia, johtuu EU:staJos ollaan oltu 8 vuotta nettomaksija rahaa on siirtynyt esim. Liettuan,Unkarin ja Latviaan,he ovat olleet saamapuolella.Paljonko on annettu Kreikalle velkoja anteeksi,onko ,kysytty haluammeko osallistua toisten velan maksuun.
18249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Aloittaja puhuu asiaa,kukaan vaan ei "kuuntele". Kun tule lama ei EU tue suomea siinä kohdassa. Meillä on surkeat mepit, suostuvat kaikkeen.
Suomi on EU-n mallioppilas.

Äänestä
  • Tyhmyydestä sakotetaan. Nämä kun halusi olla eliittiä ja sille tuli hintalappu. Elitismi on havojen paremmuutta ja itse otettua oikeutta olla parenmåpi kuin muut.Viimeinen karu esimerkki elitismin seuraamuksesta oli toisessa valtakunnassa ja sen epäonnistumisesta Hitlerin tuho joka oli maailmalle onni. Tuollaisiin AAA ryhmä hankeeisiin ei kannata lähteä.

    Äänestä

  • Ne maat joita suomen pitäisi rahoittaa koronan vuoksi ,näilä mailla on kultavarainot holveisaan monin kymmen kertaisesti suomen kulta määriin verrattuna ja näistä ei kukaan politikko puhu sanaakaan ,kulta määrät on sitä varten että kun tulee hätä tilanne niin ne on käytettävä kuten nyt on korona hätä tilan aiheutanut ,ja vois kultaa käyttää vaikka velan vakuutena ,eli ensin kulta varainot käyttöön ja sen jälkeen voidaan puhua korona avustuksista lainana .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhmyydestä sakotetaan. Nämä kun halusi olla eliittiä ja sille tuli hintalappu. Elitismi on havojen paremmuutta ja itse otettua oikeutta olla parenmåpi kuin muut.Viimeinen karu esimerkki elitismin seuraamuksesta oli toisessa valtakunnassa ja sen epäonnistumisesta Hitlerin tuho joka oli maailmalle onni. Tuollaisiin AAA ryhmä hankeeisiin ei kannata lähteä.

    Jep ja tuo syötettiin Suomen kansalle ,vapautena matkustella ilman passeja. Tuli kallis hinta tuolle unelmalle Eu:n osoittautuessa vallanhimoiseksi euro imuriksi, jolla vauraiden valtioiden kustannuksella vedetään pulkassa suuria ongelma valtioita ,hoitaen niiden romuttuneita talouksia.

    Moni kukka päätä kaunis, vaan ei kauniinkaan paxka kelpaa syötäväksi.

    Äänestä

Aika+puutteellinen+laskelma.+Paljonko+20+%:n+tulli+vähenäiusi+vientiä+EU-maihin.+Entä+paljonko+tulli+nostaisi+tuontitavaroiden+hintoja?+Paljonko+säästöjä+tulee+yrityksille+ulkomaankaupan+yhteisestä+standardoinnista+(esim.+keskitetyt+turvallisuustarkastukset,+laskutuskäytännöt+jne.).+Minkä+arvoista+on+yhteiseurooppalainen+terveydenhoito?++Minkä+arvoista+on+rauha+Euroopassa?+Jne.Mitä+hallintobyriokratiaan+tulee,+EU:n+pallkkalistoilla+on+henkilöstöä+suunnilleen+saman+varran+kuin+Helsingin+kaupungilla+(asukkaita+EU:+513+miljoonaa,+Helsinki:+0,6+miljoonaa).

Äänestä
  • Terveydenhoito, pienissä kunnissa romutettu! Venäjän kauppa estetty, ey:n pakotteilla johon venäjä sastasi. maatilat velkaisia. kaikki tehty ey ansiosta hankalksi. manu K. tappoi säästöpankin ey takia. 45 miljardia markkaa.
    Mitä nämä maahantunkeutujat kotoutettuna maksaa, ehkä hyviä kurkunleikkaajia Närpiöön.
    Lista voi olla pitkä vihapuheinneen ja maalittamiseen.
    Suomalaisia yrityksiä Kiinassa, halvan työvoiman maassa, ei ey jäsen. Niin sanotulla isänmaalla turha pullistella, yle tv syöttää paskaa kansalaisille.
    Joulukuun kuudes, hyvästijättöpäivä, herrat juhlii, narrit katsoo !

    Äänestä

Suomen suuret eu kulut ovat ihan täysin Huikkaraisen ja Hellapoliisin syytä !

Äänestä
  • Suomen EU-rahat kuluvat Hakkaraisen ryyppäämiseen ja Huhtasalon hihhulointiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomen EU-rahat kuluvat Hakkaraisen ryyppäämiseen ja Huhtasalon hihhulointiin.

    Älä unohda rattijuoppoylioppilasta tai avustaja Petterssonia.

    Äänestä

  • ciccero kirjoitti:

    Älä unohda rattijuoppoylioppilasta tai avustaja Petterssonia.

    Ketähän nekin lienevät? Yksi perheväkivallasta tuomittu rikollinen kyllä toimii persumeppien avustajana.

    Äänestä

  • ciccero kirjoitti:

    Älä unohda rattijuoppoylioppilasta tai avustaja Petterssonia.

    mikähän se se pullakka kokoomuslainen joka ratista kärähti, nyt meppi.

    Äänestä

Eräs persu lupasi rehvakkaasti aikanaan, että valtaan päästyään pistää Suomen jäsenmaksun suhteellisesti samaan brittien kanssa eli laskis parilla sadalla miljoonalla. No, pääsi valtaan laskiko maksu, vai kävikö samoin kuin "mummon tonnin"? Onko ihmisillä poliittinen muisti lyhyt, johon persupopulismi valheensa on perustanut koko ajan?

Äänestä

Netto maksaja, tuskinpa suuri ?

Äänestä
  • Vuonna 2019 maksettiin 580miljoonaa enemmän kun saatiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vuonna 2019 maksettiin 580miljoonaa enemmän kun saatiin.

    meneekö jo yli miljardin, kun britit erosivat eu.sta, eikä siinä vielä kaikki. lisää maksuja, voi tulla ja paljon eu yhteisvastuus rahaston myötä, josta päättää ja määrää enemmistö parlamentissa, eli saksa ja muutama muu.

    Äänestä

"Arvoisat kuulijat se huomioikaa , tarina maassamme mahdoton ei" Oli täysin juoppo nuori nainen, joka eli kuin lutka, pyypäten baareissa, Soittaen suutaan kuin rääväsuu juoppo yleensä tekee. liittyi kokomus nuoriin, ryyppäsi, tuli känniin, ajoi kovassa kännissä autoa, jäi kiinni rattijuoppoudesta, Nousi kolmantena päivänä BRYSSELIIN eu- elittiin. Kaikki tämä syystä, että Hämeenlinnan seudulla ei äänestäjillä ole mitään moraalia.. Ei mitään nimiä, vai mitä SIRPA PIETIKÄINEN ENTINEN ja TULEVA Suomen tasavallan presidenttiehdokas Suomen ..........KOKOMUSTISTA.

Äänestä

niin suuuuuuurin osa kansaa vain makselee ja makselee, ei päättämässä olevat eu.n riistoporvarit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Varakkaimpien maiden tavoin Suomi maksoi EU-unionin budjettiin viime vuonna580 miljoonaa enemmän kun sieltä sai.Olemme olleet nettomaksajia vuodesta 2001.
Me rakensimme hyvinvointivaltion jonka raunioilla nyt elämme. Selvä syy kaikkiin
leikkauksiin,koskien huonompiosaisia, johtuu EU:staJos ollaan oltu 8 vuotta nettomaksija rahaa on siirtynyt esim. Liettuan,Unkarin ja Latviaan,he ovat olleet saamapuolella.Paljonko on annettu Kreikalle velkoja anteeksi,onko ,kysytty haluammeko osallistua toisten velan maksuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu