Vielä luopujista

Anonyymi

Sinisiä valtuutettuja siirtyy pois sinisestä puolueesta. Lapissa Kemijärven osasto on lakkautettu 22.10.2019. Kolme valtuutettua on siirtynyt sitoutumattomiin. Syyksi eroon mainittu epäonnistuneet eduskuntavaalit. Lisäksi sinisten piirin taholta on häiriköity eikä ole saatu toimintarauhaa.

12

82

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinisten puheenjohtaja oli ilmestynyt Kemijärvelle dagenefter-kunnossa. Edellisenä päivänä Torvinen oli prepannut puheenjohtajaa siihen malliin, että Kulmala oli antanut ymmärtää, että kemijärviläisille ei ole tilaa sinisessä puolueessa. Lapin piiri, semmonen kahden hengen piiri , Torvinen adjutantteineen, pääsi puolueeseen takaisin .

    • Anonyymi

      Katkeruutta voi purkaa monella tavalla.
      Osa ihmisistä purkaa oman turhautumisensa toisia alas painamalla.
      Se vaan ei hyödytä ketään. Koskeintaan tuo haukkujalle huonoa oloa.

    • Anonyymi

      Kävin joutessani läpi Suomen kunnat. Sain 47 sinistä valtuutettua. Loikkia kokoomukseen, Liike Nyttiin, uusvihreisiin ja sitoutumattomiin. Mattila, ent. ministeri ei ole enää sininen. Kuntia tais olla n 20, joissa 1-3 valtuutettua. En usko, että lähtevät mukaan kuntavaaleihin.

      • Anonyymi

        Mitä valheita täällä levitellään?
        Mattila niinkuin muutkin on mukana sinisissä. Kulmala puheenjohtajana.
        Ei siihen sinun uskomuksesi vaikuta mitenkään.
        Tottakai lähtevät kuntavaaleihin ja saavat hyvin ehdokkaitansa läpi.


    • Anonyymi

      Muhoksen kuntasivulla mainittu valtuutettujen puoluekanta. Mattilan kohdalla tyhjä tila.

      • Anonyymi

        Ei kannata olettaa tuollaisesta toiminnasta mitään, Nuo on tahallaan tehtyjä juttuja.
        Mattila on edelleen sinisissä.


    • Anonyymi

      Muhoksen kunnan sivulla,muilla valtuutetuilla puoluekanta mainittu,mutta Mattilan kohdalla tyhjä paikka, ei puoluetta ole mainittu

      • Anonyymi

        Pienissä kunnissa valtuutetun kannattaa olla sitoutumaton,
        Jokainen kuntalainen tarvitsee terveyden- ja vanhustenhoidon. Kunnon tiet, veden ja sähkön. Lapsille päivähoidon ja koulutuksen, Sitoutumattomana on helpoin valtuustossa vaikuttaa kaikkien kuntalaisten tarvitsemiin palveluihin. Ei tarvitse niitata omia edustamiaan asioita yhden puolueen tapaan hoitaa asioita.


    • Anonyymi

      Laitanpa tähän luettelon sinisistä valtuutetuista. Voi olla, että on sinisiä, jotka eivät virallisesti halua ilmoittaa puoluekantaansa. Seuraavassa kunnat ja perässä valtuutettujen määrä.: Alajärvi 3, Espoo 2, Haapavesi 2, Helsinki 2, Hollola 1, Imatra 3, Kaarina 1, Kaavi 2, Kihniö 1, Kouvola 1, Kuopio 1, Mänttä-Vilppula 6, Nousiainen 1, Nurmes 1, Oulu1, Outokumpu 2, Parkano 3, Rautalampi 2, Rovaniemi 1, Rääkkylä 2, Seinäjoki 1, Tampere 1, Turku 1, Valkeakoski 1, Valtimo 2, Vimpeli 1

      • Anonyymi

        Kappas kummaa, kun Mänttä-Vilppulan valtuustossa ei ole ensimmäistäkään Sinisen tulevaisuuden valtuutettua. Liekö nuo 6 sitten joitain salasinisiä muissa puolueissa?


    • Anonyymi

      Siniset murskataan, sehän on selvä, mutta nyt olisi mielenkiintoista saada ajantasainen nimilista sinisistä loikkarivaltuutetuista.

    • Anonyymi

      Ihan totta, ei ole yhtään sinistä Mänttä- Vilppulassa, pitää varmaan vielä tehdä tarkastuslaskenta

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      59
      2802
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      125
      2050
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      92
      1758
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      162
      1349
    5. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      73
      1331
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      62
      1252
    7. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      69
      1112
    8. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      63
      1090
    9. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      73
      1059
    10. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      33
      997
    Aihe