Kolme totuutta Euroneuvostoliiton jäsenyydestä

Anonyymi

Kuten aiemmin totesimme, Unionin kannattajat ovat sinnikkäimpiä - eivätkä aivan tyhmimpiäkään - verrattuna kaikkiin maailman muihin uskontoihin ja maailmankatsomuksiin. Mutta ovatko he onnistuneet pitkän neljännesvuosisataisen sodan ja väittelyn vääntämisen aikana muuttamaan näkemyksiäni ja tosiasioita? Eivät ole. Tosiasiat eivät muutu, vaikka niitä kuinka kauan ja miten väkevin voimin tahansa muuksi väittäisivät.

1. EU-Brysselillä on liikaa valtaa, jotta voitaisiin puhua itsenäisten valtioiden yhteisöstä
2. Unioni ottaa enemmän kuin antaa
3. Euroopan ja maailman talouden ja markkinoiden mahdollisuudet olivat ja olisivat edelleen Suomelle paremmat unionin ulkopuolella.

4

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      1. Kun miettii edellistä Sipilän hallitus niin tulee kyllä mieleen että kotimaisilla poliitikoilla oli liikaa valtaa.
      2. Unioni antaa enemmän kuin ottaa. Suomen bruttokansantuote on yli kaksinkertaistunut tänä hyvin lyhyenä EU-aikana.
      3. Suomi ei millään saisi yhtä hyviä diilejä EU:n ulkopuolella. Millä ihmeen lihaksilla saisi.

      Kuten aiemmin totesimme, Unionin vastustajat ovat sinnikkäimpiä - ja ehkä myös tyhmimpiä - verrattuna kaikkiin maailman muihin uskontoihin ja maailmankatsomuksiin.
      Mutta ovatko he onnistuneet pitkän neljännesvuosisataisen sodan ja väittelyn vääntämisen aikana muuttamaan näkemyksiäni ja tosiasioita? Eivät ole. Tosiasiat eivät muutu, vaikka niitä kuinka kauan ja miten väkevin voimin tahansa muuksi väittäisivät.

      • Anonyymi

        Itse asiassa tosiasiat muuttuvat koko ajan kun EU-integraatio etenee. Tosiasiat ovat jo nyt hyvin erilaisia kuin ne olivat silloin kun EU:n liittymisestä Suomessa äänestettiin. Juuri tämä tosiasioiden muuttuminen ja se suunta mihin ne muuttuvat itseäni eniten huolettaa.

        EU:n itsenäisten jäsenvaltioiden sulauttaminen "liittovaltioksi", mielestäni oikeastaan Neuvostoliiton mallin mukaiseksi monikansalliseksi imperiumiksi on aihe, josta ei saisi puhua, se on tabu. Politiikka on tosiasioiden muuttamista. EU-politiikkaan kuuluu, että tosiasioita halutaan muuttaa ilman, että ihmiset pääsevät muutokseen vaikuttamaan.

        Kun integraatiopolitiikka herättää ihmisissä kysymyksiä niin niihin vastataan leimaamalla kyselijät tyhmiksi ja populisteiksi. Kansallisvaltioiden itsenäisyyttä kannattavat leimataan "natseiksi". Tämä on hiipivää totalitarismia. Totalitarismi on välttämätön Neuvostoliiton mallin mukaisen Euroopan Imperiumin pystyttämiseksi ja koossapitämiseksi.


    • Anonyymi

      Suurimmaksi osaksi yhdyn näkemyksiisi. Brysselissä valtioliitolla on liikaa valtaa. Lähes kaikki direktiivit laaditaan Saksan pykälien mukaisiksi. Kun nykyinen valtioliitto muuttuu liittovaltioksi, €uvostoliitto on oikea nimitys.

      Jos/Kun €U tulevaisuudessa sitten hajoaa, tullaan IVY:n kaltaiseen tilaan. Maailman ensimmäinen liittovaltio oli SOV, toinen on USA ja kolmas €U. Neljäs valtakunta on NWO. "Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja puoleksi ajaksi. Sitten oikeus istuu tuomiolle, ja hänen valtansa otetaan pois ja hävitetään ja tuhotaan loppuun asti." (Dan. 7:25-26)

    • Anonyymi

      On julkaistu uusi kirja ipu.n esikuvan Josef Stalinin edesottamuksista 1930 luvulla. Varmasti alakerrassa skoolataan kirjaa lukiessa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      58
      3703
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      72
      3085
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      53
      2281
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1510
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      65
      1289
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      86
      1146
    7. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      981
    8. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      23
      981
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      955
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      942
    Aihe